Mietityttää...

Exäni yrittää jatkuvasti jollain tavalla pitää minuun yhteyttä, vaikka olen aiemmin jo monesti sanonut, että olisi liian vaikeaa olla ystäviä. Kuitenkin jossain vaiheessa ajattelin itsekin, että kaikki tunteet olisivat kuolleet ja kuopattu ja että ehkä jonkinlainen kaveruuskin olisi mahdollinen. Näin ei kuitenkaan ole. Yritin itse katkoa yhteydenpitoa, mutta taas jonkun kuukauden jälkeen sorruin vastaamaan hänen viestiinsä. Hän haluaisi joskus tavata vaikkapa kahvin merkeissä ystävinä. Tuntuu hullulta, kun en halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, mutta silti jotenkin haluan.

En oikeastaan tiedä mitä pitäisi ajatella. Järkevä puoleni muistuttaa kaikista miehen valheista ja siitä kuinka rikki olin eron jälkeen. Toinen puoli kuitenkin muistaa hyvät asiat ja sorrun usein elättelemään "entä jos kuitenkin" -ajatuksia. Voihan ollakin, että exä tosiaankin haluaa tavata vain ystävinä. Tosin jos yhtään miestä tunnen, niin seksi hänelle varmasti kelpaisi. En vain itse pysty sellaiseen "suhteeseen". Oikeastaan pelkään eniten sitä, miten itse reagoin hänen näkemiseensä. Pää on jo aivan sekaisin pelkistä arkisista viesteistä. Säälittävää.

Jotain kuitenkin pitäisi tapahtua johonkin suuntaan, koska en haluaisi paikallanikaan jumittaa. Onhan erostakin jo reilusti yli vuosi. Niin kauan kuin exä pyörii mielessäni, en pysty kiinnostumaan muista miehistä. Olen "väkisin" yrittänyt muita tapailla, mutten vain löydä itsestäni mitään tunteita. Olen ollut kerran elämässäni rakastunut, juuri tähän exään. Pelottaa, ettei koskaan enää kenenkään muun kanssa tunnu läheskään sellaiselta kuin hänen kanssaan. Ja hänen kanssaan taas en kai enää uskaltaisi olla (enkä tiedä haluaisiko mieskään sitä), sillä luottamus taitaa olla täysin mennyttä.
3985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tekee jotain tuon tapaista. Mut jätettiin viikko sitten, ollaan samalla luokalla korkeakoulussa ja joudutaan näkemään melkein joka päivä. Noh, tietysti olen aivan paskana erosta ja haluan hänet takaisin melkein joka hetki. Eräs päivä sain viestejä, joissa hän huolehti kun näytin niin masentuneelta.. että haluaisinko tehdä hänen kanssaan jotakin... Kieltäydyin, sanoin että välitän edelleen. Hän tarjoutui silti seuraksi kaupungille tms. Sitten hän halusi tulla käymään. Päästin sisään. juteltiin niitä näitä. Hän lähti.

Ärsyttää suunnattomasti. Hän yrittää vain hyvitellä tekojaan ja säälii minua, " et sä muo voi enää saada mutta voin tulla käymään jos vaikka niistä murusista mitä musta saat, piristyisit!" Miksi hän tekee näin?? miksi?? miksi hän ei jätä rauhaan minua? voi luoja. pääseekö tästä ikinä yli.

Äänestä
  • Olen itsekin ihmetellyt miksi jotkut ex-poikaystäväni ovat jääneet roikkumaan aina suhteen jälkeen..siis ne jättäjät..Kaveruus ei suhteen jälkeen vaan yksinkertasesti toimi sillä aina kun toisen näkee ja menee hyvin niin tulee olo et haluu taas olla yhes, vaik hyvin tietää ettei se kannata..Ehkä ne haluu vaan kaiken irti..haluaa olla vapaa mut silti pitää varalla yhtä, jolta saa sit lohdutusta vaikeina hetkinä..

    Äänestä

No unohtaminen alkaa siitä, että lakaiset sen exän maton alle. Vaihdat numeroa, tai et vastaa sen viesteihin/soittoihin. Sun exä yrittää olla vaan ovela ja katsastaa kuinka herkkä sä olet. Muista ne valheet ja sen muut paskamaisuudet. Jos näet sen joskus jossain, niin sanot vaikka vaan moi ja jatkat matkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tytsy kirjoitti:

Exäni yrittää jatkuvasti jollain tavalla pitää minuun yhteyttä, vaikka olen aiemmin jo monesti sanonut, että olisi liian vaikeaa olla ystäviä. Kuitenkin jossain vaiheessa ajattelin itsekin, että kaikki tunteet olisivat kuolleet ja kuopattu ja että ehkä jonkinlainen kaveruuskin olisi mahdollinen. Näin ei kuitenkaan ole. Yritin itse katkoa yhteydenpitoa, mutta taas jonkun kuukauden jälkeen sorruin vastaamaan hänen viestiinsä. Hän haluaisi joskus tavata vaikkapa kahvin merkeissä ystävinä. Tuntuu hullulta, kun en halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, mutta silti jotenkin haluan.

En oikeastaan tiedä mitä pitäisi ajatella. Järkevä puoleni muistuttaa kaikista miehen valheista ja siitä kuinka rikki olin eron jälkeen. Toinen puoli kuitenkin muistaa hyvät asiat ja sorrun usein elättelemään "entä jos kuitenkin" -ajatuksia. Voihan ollakin, että exä tosiaankin haluaa tavata vain ystävinä. Tosin jos yhtään miestä tunnen, niin seksi hänelle varmasti kelpaisi. En vain itse pysty sellaiseen "suhteeseen". Oikeastaan pelkään eniten sitä, miten itse reagoin hänen näkemiseensä. Pää on jo aivan sekaisin pelkistä arkisista viesteistä. Säälittävää.

Jotain kuitenkin pitäisi tapahtua johonkin suuntaan, koska en haluaisi paikallanikaan jumittaa. Onhan erostakin jo reilusti yli vuosi. Niin kauan kuin exä pyörii mielessäni, en pysty kiinnostumaan muista miehistä. Olen "väkisin" yrittänyt muita tapailla, mutten vain löydä itsestäni mitään tunteita. Olen ollut kerran elämässäni rakastunut, juuri tähän exään. Pelottaa, ettei koskaan enää kenenkään muun kanssa tunnu läheskään sellaiselta kuin hänen kanssaan. Ja hänen kanssaan taas en kai enää uskaltaisi olla (enkä tiedä haluaisiko mieskään sitä), sillä luottamus taitaa olla täysin mennyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu