Olen ymmälläni. Meillä on pienet lapset ja perheyritys. Taloudellisesti olemme ahdingossa.
Miehelläni on tapana, ahdistuessaan jättää kaiken minun vastuulle, lapset, huushollin, työnteon, kutakuinkin kaiken. Ja rähjää kun ei ole esim. siivottu, itse vaan makaa sohvalla telkkarin ääressä aamuyölle ja herää puoliltapäivin kiukkuisena.
Yrityksemme työt ovat enemmän minusta kiinni koska minulla on yhteydet sekä muodollinen pätevyys harjoittamaamme alaan. Mieheni karttaa kaikkea itsenäistä yhteydenpitoa asiakkaisiin, mutta rähjää minulle kun asiat eivät kulje kuten hänestä niiden pitäisi jossakin tilanteissa - hän kun ei ole puheissa tilaajan kanssa.
Lapsiamme mieheni kyllä aidosti rakastaa, mutta käytännön toimet, ne rutiinit, ovat täysin minun varassani. Minä olen lapsillemme aina tavattavissa ja turvana, mutta mieheni voi eristäytyä murjottamaan niin että lapsetkaan eivät häntä vaivaa - ovat siihen oppineet, vaikka minulla olisi tärkeää tekemistä.
Miehelleni on entistä vaikeampaa kertoa asioista mitään, hän suuttuu ja ahdistuu kaikista vastoinkäymisistä ja ongelmista ja vetäytyy tai ryhtyy oikuttelemaan. Helpompaa on salata asioita kuin kertoa ja joutua sen jälkeen taas täysin raatajan osaan.
Mieheni pysyy kyllä kotona, ihan liikaakin, kaljottelee usein viikonloppuisin kotona.
Osallistuu joihinkin kotitöihin vain sikäli kun pyydän häntä tekemään.
Olen kyllästynyt tähän kaikkeen, en vähiten yrittäjäelämään. Haluaisin edes jonkinlaiset työ- ja elinolot. Jos saan työtä muualta, menisi mieheltäni viimeinen työnsyrjä. En ole varma hakisiko hän tosissaan työtä ja jos hän jämähtää kotiin ei sekään avioliittoamme paranna.
Lapset on ollut syynä pysyä yhdessä - sekä usko että asiat muuttuisivat. Olemme olleet pitkään yhdessä, mutta varsinainen perheen perustaminen sekä vaikea talous on mutkistanut suhteemme. Paikkakunnanvaihdoksen takia meillä ei esim. ole ollut ketään kelle viedä lapset hoitoon jotta saisimme virkistäytyä, isovanhemmatkin liian vanhoja tai kaukana.
Mietin avioeroa jatkuvasti. Mitä pitäisi tehdä?
Olisiko työssäkäyvänä YH:na sittenkin helpompaa? Se vaatisi mm. muuton, täältä en töitä löydä.
Miehelläni on tapana, ahdistuessaan jättää kaiken minun vastuulle, lapset, huushollin, työnteon, kutakuinkin kaiken. Ja rähjää kun ei ole esim. siivottu, itse vaan makaa sohvalla telkkarin ääressä aamuyölle ja herää puoliltapäivin kiukkuisena.
Yrityksemme työt ovat enemmän minusta kiinni koska minulla on yhteydet sekä muodollinen pätevyys harjoittamaamme alaan. Mieheni karttaa kaikkea itsenäistä yhteydenpitoa asiakkaisiin, mutta rähjää minulle kun asiat eivät kulje kuten hänestä niiden pitäisi jossakin tilanteissa - hän kun ei ole puheissa tilaajan kanssa.
Lapsiamme mieheni kyllä aidosti rakastaa, mutta käytännön toimet, ne rutiinit, ovat täysin minun varassani. Minä olen lapsillemme aina tavattavissa ja turvana, mutta mieheni voi eristäytyä murjottamaan niin että lapsetkaan eivät häntä vaivaa - ovat siihen oppineet, vaikka minulla olisi tärkeää tekemistä.
Miehelleni on entistä vaikeampaa kertoa asioista mitään, hän suuttuu ja ahdistuu kaikista vastoinkäymisistä ja ongelmista ja vetäytyy tai ryhtyy oikuttelemaan. Helpompaa on salata asioita kuin kertoa ja joutua sen jälkeen taas täysin raatajan osaan.
Mieheni pysyy kyllä kotona, ihan liikaakin, kaljottelee usein viikonloppuisin kotona.
Osallistuu joihinkin kotitöihin vain sikäli kun pyydän häntä tekemään.
Olen kyllästynyt tähän kaikkeen, en vähiten yrittäjäelämään. Haluaisin edes jonkinlaiset työ- ja elinolot. Jos saan työtä muualta, menisi mieheltäni viimeinen työnsyrjä. En ole varma hakisiko hän tosissaan työtä ja jos hän jämähtää kotiin ei sekään avioliittoamme paranna.
Lapset on ollut syynä pysyä yhdessä - sekä usko että asiat muuttuisivat. Olemme olleet pitkään yhdessä, mutta varsinainen perheen perustaminen sekä vaikea talous on mutkistanut suhteemme. Paikkakunnanvaihdoksen takia meillä ei esim. ole ollut ketään kelle viedä lapset hoitoon jotta saisimme virkistäytyä, isovanhemmatkin liian vanhoja tai kaukana.
Mietin avioeroa jatkuvasti. Mitä pitäisi tehdä?
Olisiko työssäkäyvänä YH:na sittenkin helpompaa? Se vaatisi mm. muuton, täältä en töitä löydä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No järjestä itsellesi kohtuulliset olot. Lakkaa olemasta orja ja marttyyri. Itse sinä aikuinen ihminen päätät mitä teet ja mihin suostut. Lakkaa tekemästä asioita toisen puolesta.
Tänään kuulin hyvän sanonnan: "Kun orja lakkaa olemasta orja, hän on vapaa." ja "Vapaus ja orjuus ovat mielentiloja."
Ja jos et halua kalossinkuvia naamallesi, miksi sitten makaan kynnysmattona.
Se on kuule sinusta itsestäsi kiinni. Alahan korjata tilannettasi. Ei sitä kaikkea tarvitse kerralla mullistaa, vaan askel kerrallaan kohti vapautta.
Hei, mä ainakin ymmärsin, että mies on ilmeisesti sillä tapaa heikko, ettei ahdistuessaan kykene toimimaan aikuisen lailla, vaan raivoaa, kitisee, murjottaa ja jättää kaikki hommat sulle.
On äkkiseltään vaikea kuvitella miten hän tuosta muuttuisi - ehkäpä sulla siis olisi helpompaa vaikka yksin lasten kanssa. Eipä ainakaan tarvitsisi raatamisen päälle hoivailla ja ymmärtää miehen mielenosoituksia.
Eikä sun tarvii olla miehellesi mikään suojatyöpaikan tarjoaja - kyllä hänellä on samat mahdollisuudet pärjätä omillaan tai yhteiskunnan tukemana, kuin kaikilla muillakin suomalaisilla.