Olemme ollet naimisissa 14 v ja muuten porukassa 16 v. Lapsia ei ole, en ole niitä koskaan halunnut, ehkä syystä että oma lapsuus oli todella traumaattinen. Rakastan kuitenkin sukulaisten lapsia.
Avioliittomme on todella hyvä kaikilta muilta osin, mutta läheisyys puuttuu. En halua miestäni, en vaikka joskus yrittäisinkin. Eikä tunnu hänkään minua haluavan, sillä jo vuosia on oltu irti toisistamme. En usko, että hänellä on suhdetta, mutta itse olen alkanut jo haikailemaan muiden perään.
Pettäminen ei sinällään tunnu mielekkäältä ja kun nämä ajatukset nyt itsepäisesti vuodesta toiseen seuraa minua, olen harkinnut eroa.
Tuntuu toisaalta hullulta erota seksin takia, mutta onhan se kai olennainen osa elämää.
Hellät tunteet puolisoani kohtaan ovat puhtaasti sisarellisia. Jotenkin tuntuu, että en edes pettäisi häntä jos menisin toisen kanssa sänkyyn, sillä eihän se ole häneltä pois, eihän hänkään ole minusta siten kiinnostunut.
Vaikea asia ottaa puheeksi, kun ei tiedä mistä aloittasi. Mahtaako kellään olla vastaavia kokemuksia?
Ikää on sen verran, että jos nyt laittaisimme "hopeat jakoon", olisi kummallakin mahdollisuus saada uusi elämä ja hänellä kenties se kaipaamansa lapsi toisenlaisen naisen kanssa.
Avioliittomme on todella hyvä kaikilta muilta osin, mutta läheisyys puuttuu. En halua miestäni, en vaikka joskus yrittäisinkin. Eikä tunnu hänkään minua haluavan, sillä jo vuosia on oltu irti toisistamme. En usko, että hänellä on suhdetta, mutta itse olen alkanut jo haikailemaan muiden perään.
Pettäminen ei sinällään tunnu mielekkäältä ja kun nämä ajatukset nyt itsepäisesti vuodesta toiseen seuraa minua, olen harkinnut eroa.
Tuntuu toisaalta hullulta erota seksin takia, mutta onhan se kai olennainen osa elämää.
Hellät tunteet puolisoani kohtaan ovat puhtaasti sisarellisia. Jotenkin tuntuu, että en edes pettäisi häntä jos menisin toisen kanssa sänkyyn, sillä eihän se ole häneltä pois, eihän hänkään ole minusta siten kiinnostunut.
Vaikea asia ottaa puheeksi, kun ei tiedä mistä aloittasi. Mahtaako kellään olla vastaavia kokemuksia?
Ikää on sen verran, että jos nyt laittaisimme "hopeat jakoon", olisi kummallakin mahdollisuus saada uusi elämä ja hänellä kenties se kaipaamansa lapsi toisenlaisen naisen kanssa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Seurustelin, siis todellakin vain seurustelin erään miehen kanssa n. vuoden ja meillä oli vähän samantapainen tilanne. No akuankat meni siinä jakoon , vaikka ratkaisu oli todella vaikea. mies kyllä halusi minua, mutta minä en häntä, sillä tunteeni olivat todellakin vain sisarellisia..
Nyt n. vuotta myöhemmin olen huomannut, ettei asiaa olisi voiutu ratkaista muilla tavoin, ja olen enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuuni.. en tekisi mitenkään toisin, jos saisin tilanteen eteeni uudelleen. tosin emme olleet kihloissa/tai edes asuneet virallisesti yhdessä, jolloin ero oli helpompaa kuin omalla kohdallasi. en tosiaan ala kenellekkään neuvojani tuputtamaan, mutta itselleni on käynyt näin, niin ajattelin kirjoittaa.
Oli mukavaa saada vastaus sinulta.
Kyllä mä sen sisimmäsini tiedän, että olen oikean ratkaisun jäljillä. Mutta kun toinen on niin sokea, että ei näe mitään ongelmaa.
Pitkä yhteinen historiakin on oma vaikeuttajansa, mutta ainhan on olemassa joku syy, mikä tekee tilanteen tukalaksi.
Onneksi ei ole niitä lapsia, jos siltä pohjalta yrittäisi jotain rakentaa.
Toivon itselleni rohkeutta pysyä päätöksessäni.
Hei taas! Taas löytyi samankaltaisuus! Mies ei nähnyt syytä eroamiseen, eikä nähnyt sitä moni muukaan ulkopuolinen ihminen. Mä vain tiesin sen jotenkin koko ajan sisimmässäni, ettei tää näin voi jatkua.Vaikka sinänsä ihmisessä ei ollut mitään vikaa.. se oli vain niin kemioista kiinni..ei se ero ollut kenenkään vika, vaikka alkuun itseäni syytinkin todella kauan. Kävin jopa psykologilla, joka auttoi minua kyllä tooosi paljon jatkamaan taas elämääni.
Nyt taas seurustelen ensimmäistä kertaa tuon viime talven eron jälkeen, ja tuntuu, että en ole ollut näin onnellinen ja tyytyväinen elämääni vuosiin..:)kyllä kai se aurinko tuntuu paistavan joskus tähänkin risukasaan:)
Paljon voimia sinulle. Tuollainen päätös ei ole ikinä helppo, mutta jos se on ratkaisu oman hyvinvointisi kannalta niin se on oikea päätös.
...keskustelkaa ja vielä kerran keskustelkaa.
Sanoin jossakin kommentissani aiemmin että ero on aina vaikea paikka ihmisen elämässä. Ota asia puheeksi miehesi kanssa ja kerro avoimesti ja rehellisesti mitä tunnet ja ajattelet. Tässä vaiheessa se on kuitenkin vielä erittäin paljon helpompaa kun kuvioissa ei ole ketään uutta. Asia saa jonkinmoisen muodon ja siitä on helpompi jatkaa kun kumpainenkin tietää missä mennään.
Ottakaa vaikka lähtökohdaksi asumusero, eläkää jonkin aikaa omillanne ja katsokaa mihin tilanne kääntyy. Jos kaipaatte toisianne kovastikin niin saatatte vielä löytää toisenne uudelleen jos kumpainenkin sitä haluaa ja mahdollisesti palata yhteen.
Jos taas viihdytte jompi kumpi tai kumpikin paremmin yksiksenne niin sitten omaa elämänsä voi viedä haluamaansa suuntaan, toisianne loikkaamatta.
Ystävyytenne säilyy varmemmin kun teette eron ilman kolmansia osapuolia. Ei ihmisen ole syytä unohtaa menneisyyttään mutta ei myöskään pidä elää siellä menneisyydessä tai menneisyyden vuoksi jossakin epätyydyttavässä tilanteessa.
Valitsittepa minkä ratkaisun tahansa, toivottavasti saatte asianne järjestymään kumpaakin tyydyttävällä tavalla.
Onnea sekä voimia tuolle taipaleellenne.
Keskusteleminen siis... kun ne tunteet ei parane keskustelemalla. Eikös avioerossa ole muutoinkin puolen vuoden koeaika?
Oli mukava lukea mielipiteesi asiasta, mutta olen aika varma, että minun osalta tilannetta ei sillä paranneta. Ei ole kuukausi tai vuosi kun olen asiaa ajatellut. Siitä on jo 10 v kun ensimäisen kerran yritin. Mutta olin niin nuori, hätäinen ja tuskainen, että minut puhuttiin ympäri.
Toisaalta vaan käytän miestä hyväkseni, suohan hän minulle tietyn turvallisuuden.
minä erosin samanlaisesta suhteesta, vaikka meillä oli yhteisiä lapsia ja juuri ostettu talo..
eroa en ole osannut katua päivääkään. elämä on ollut täynnä ylä- ja alamäkeä sen jälkeen, mutta tuota ex-miestä en ole kaivannut. halusin/haluan parisuhteelta muutakin kuin kaveruutta. kosketusta, läheisyyttä jne. enkä sitä halunnut häneltä/hänelle osoittaa, vuosiin.. kärsin mielessäni kauan. mutta päätin, että mieluummin yksin kun..
olen rakastunut myöhemmin toiseen. ei ole ollut tässä suhteessa helppoa, mutta tässä suhteessa on "sitä jotain" mitä VALITETTAVASTI ei ex:n kanssa ollut koskaan..
en kehoita sinua eroamaan jos vähänkään näet teillä toivoa!