Vielä Provinssista...

...ajattelin "konkarina" (6:s kerta) laittaa. Hyvä yleisfiilis jäi mutta...Mitä heleventtiä oli tää ylenpalttinen tavaroiden pölliminen ja kaamea rähinöiminen!!!? Vai satuinko just silloin paikalle kun jotain tällaista tapahtui? Telttanaapureilta vietiin teltasta yöllä reppu (sis. vaihtovaatteet, lompakko,kännykkä)...ei se sinänsä mitään mutta kun kaverit sattuivat silloin nukkumaan ko. teltassa! Siis tosi pokkaa toimintaa...Ja kun juttelin muijien kanssa uimahallin saunassa lauantaina kuulin yhdeltä sun toiselta mitä oli viety. Ja aina ei ollut "kohde" ollut ottanutkaan alkoholia, eli ei mitään oman kännin piikkiin (siis itse hävittänyt tms.). Voin vain kuvitella miltä esimerkiksi tuntuu, kun on kadottanut kaverinsa ja kännykkä ja rahat on pöllitty!! Ja jumankauta telttojakin viety!! Ja leirintäalueen bileet yötä myöten...ei perskele vanha (25 v.)jaksa kuunnella teinien pullonpyöritysleikkejä ja kollien huutokilpailuja läpi yön...Siis en ole raivoraitis mutten viitsi ottaa ns. kokovartalopuudutustakaan, joka sinänsä olisi suonut armollisen sammumisen.
Tultiin torstaina paikalle ja kuunneltiin to-pe yö "naapureiden" täysillä huutavaa mankkaa teltassamme koko yö. Kun vihdoin n. klo 5.30 asiasta huomautin, sammui mankka, mutta jengi muuten ei. Seuraavana yönä telttaamme käytettiin kiitoratana. Kiva herätä siihen kun joku fudii nuppiin vähän väliä.(Teltta ei ollut millään kävelyväylällä) Otettiin viiden aikaan makuupussit ja könyttiin autoon istualtamme nukkumaan. Hieman oli sunnuntaina "laatikkoketterä" olo parin autossa nukutun yön jälkeen;)
Siis oikeasti; ilmat oli tosi jees, musiikki ja meininki täys kymppi muuten!! Saatan vaikuttaa nipottajalta, mutta en vain ole aikaisemmilla reissuilla tämmöiseen törmännyt...Enkä toivo saavani "pysy himassas"-ohjeistusta, pidin tosiaan festareista noin yleisesti ottaen tänäkin vuonna. Saiskohan vain hieman kunnioitusta kanssajuhlijoita kohtaan...
5372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sitä samaista asiaa on puitu myös täällä seinäjoella..Ilkassa on ollut mielipide kirjotuksia tästä pöllimisestä, kun mm. joku pullon kerääjä oli pöllinyt teltan ulkopuolelle jätetyt kengät!! Ikinä en ole kuullut, että olisi näin paljon riehuttu ja varasteltu..Toivottavasti ens vuonna on jo paremmin :)

Äänestä
  • Todella joo,

    En tiedä mistä toi johtuu, mutta ilmeisesti tämä uusi rakkari-sukupolvi, joka pikkuhiljaa alkaa tajuta, että on sellaisiakin paikkoja kuin festarit, ja alkaa ilmestyä niihin...

    Iteltä hävisi ajokortti(luultavasti ite ryssiny), sitten teltasta vietiin viinat ja naapuri teltasta perunalastut ja viinat...

    Eivät sentään viiltäneet telttaa auki kun laitoimme siihen 6 kg munalukon...

    Mitä tohon juhlimiseen tulee, niin on se mukavaa viettää iltaa ja juhlia läpi yön, kun se fiilis, mutta en kyllä huudata mankkaa 120db voimalla, riittää se kevyt jutustelu nuotion äärellä ja hiljainen musa....

    kun sitten ite meen nukkuun jo 1:hden pintaan napsin korviini korvatulpat ja tällä keinolla en koskaan ole herännyt yöllä, vaikka välillä meno ollut kusella käydessäni todella kovaäänistä ja riehakkaa...

    joo mutta festari muuten kyllä todella jees menoa... varsinkin lauantai hipoi täydellisyyttä...

    ehkä ensivuonna rennommin..

    Äänestä

  • Zan kirjoitti:

    Todella joo,

    Jees. Meitsi oli viime vuonna ja me laitettii kans teltta munalukolla kii, tosin ei oltu leirintäaluellaa vaan varaleirintäalueella jossain pellolla. Siä ei ainakaan tapahtunu mitään ilkivaltaa. Oli tosi rento meiniki. Johtu ehkä siitä et posse oli vähän vanhempaa, tyyliin 19 wee jaa siitä eteenpäin.

    Ja todellakin ne korvatulpat on iha kingit! Ei niitä ilman voi edes uneksia unesta. :)

    Äänestä

Mua ainakin ihmetyttää, että miksi, ainakin pääleirintäalueelle, päästetään sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä itse festarin kanssa eli niitä jotka eivät varmasti ole tulleet sinne hyvien bändien ja festarin hyvän fiiliksen takia. Päälerintäalueestahan huolehtii joku paikallinen urheiluseura, joka ei varmasti osaa sanoa "EI" rahalle. Jos leirintäalueelle pääsisivät vain ne jotka ovat ostaneet myös festarilipun niin väitän, että lieveilmiöt vähentyisivät huomattavasti. Pistäkäähän jotain noottia Provinssirockin suuntaan, ehkä he voivat tehdä asialle jotain, vaikka eivät leirintäalueista vastaakkaan.

Äänestä
  • Joo - suurimman osan ikävyyksistä aiheuttavat ne ihmiset, jotka ei haluakkaan tulla festarialueelle vaan pyörivät siinä ympäristössä. Leirintäalueita on ohjeistettu joka vuosi ottamaan sisälle vain festarilipun omaavat ihmiset, mutta eipä tässä maailmassa kaikki toimi ikinä. Koulumajoituksessa on ehkä rauhallisempaa kuin leirintäalueilla.

    Hyvä mieli jäi itselle kuitenkin, kaiken kaikkiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sandee kirjoitti:

...ajattelin "konkarina" (6:s kerta) laittaa. Hyvä yleisfiilis jäi mutta...Mitä heleventtiä oli tää ylenpalttinen tavaroiden pölliminen ja kaamea rähinöiminen!!!? Vai satuinko just silloin paikalle kun jotain tällaista tapahtui? Telttanaapureilta vietiin teltasta yöllä reppu (sis. vaihtovaatteet, lompakko,kännykkä)...ei se sinänsä mitään mutta kun kaverit sattuivat silloin nukkumaan ko. teltassa! Siis tosi pokkaa toimintaa...Ja kun juttelin muijien kanssa uimahallin saunassa lauantaina kuulin yhdeltä sun toiselta mitä oli viety. Ja aina ei ollut "kohde" ollut ottanutkaan alkoholia, eli ei mitään oman kännin piikkiin (siis itse hävittänyt tms.). Voin vain kuvitella miltä esimerkiksi tuntuu, kun on kadottanut kaverinsa ja kännykkä ja rahat on pöllitty!! Ja jumankauta telttojakin viety!! Ja leirintäalueen bileet yötä myöten...ei perskele vanha (25 v.)jaksa kuunnella teinien pullonpyöritysleikkejä ja kollien huutokilpailuja läpi yön...Siis en ole raivoraitis mutten viitsi ottaa ns. kokovartalopuudutustakaan, joka sinänsä olisi suonut armollisen sammumisen.
Tultiin torstaina paikalle ja kuunneltiin to-pe yö "naapureiden" täysillä huutavaa mankkaa teltassamme koko yö. Kun vihdoin n. klo 5.30 asiasta huomautin, sammui mankka, mutta jengi muuten ei. Seuraavana yönä telttaamme käytettiin kiitoratana. Kiva herätä siihen kun joku fudii nuppiin vähän väliä.(Teltta ei ollut millään kävelyväylällä) Otettiin viiden aikaan makuupussit ja könyttiin autoon istualtamme nukkumaan. Hieman oli sunnuntaina "laatikkoketterä" olo parin autossa nukutun yön jälkeen;)
Siis oikeasti; ilmat oli tosi jees, musiikki ja meininki täys kymppi muuten!! Saatan vaikuttaa nipottajalta, mutta en vain ole aikaisemmilla reissuilla tämmöiseen törmännyt...Enkä toivo saavani "pysy himassas"-ohjeistusta, pidin tosiaan festareista noin yleisesti ottaen tänäkin vuonna. Saiskohan vain hieman kunnioitusta kanssajuhlijoita kohtaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu