olen seurustellut putkeen melkein kaksi vuotta ja nyt olen sinkku, kuinka opin olemaan yksin ja elämään itselleni pelkästään?
Pelkään yksinoloa hiukan ja ikävöin sitä ihanaa lämpöä ja rakkauden tunnetta jonka saa parisuhteessa? Miten pärjään ja opin elämään?
Nyt tuntuu ettei ole mitään tekemistä, istun himassa vaan kun tulen töistä jne..
Miten saan elämäni takas raiteelle, jossa elämässä ei pidä olla mies vaan ilman miestäkin on hyvä olla? Ajattelen koko ajan, että mistä löydän uuden rakkauden, vaikka tiedän etten ole valmis vielä uuteen suhteeseen pitkään aikaa!
Pelkään yksinoloa hiukan ja ikävöin sitä ihanaa lämpöä ja rakkauden tunnetta jonka saa parisuhteessa? Miten pärjään ja opin elämään?
Nyt tuntuu ettei ole mitään tekemistä, istun himassa vaan kun tulen töistä jne..
Miten saan elämäni takas raiteelle, jossa elämässä ei pidä olla mies vaan ilman miestäkin on hyvä olla? Ajattelen koko ajan, että mistä löydän uuden rakkauden, vaikka tiedän etten ole valmis vielä uuteen suhteeseen pitkään aikaa!
Vastaukset 8
Vanhimmat
ihan hyvin :D
Sinä teet vain surutyösi loppuun,
se kestää oman aikansa,
Tai hakeudut muiden ihmisten seuraan :D
Itse olen perheellinen,
ja ajoittain kaipaan aikaa "wain itselleni".
Ei ole helppoo kellään ;/
Kyllä se siitä. Hanki harrastuksia ja omaa tekemistä, äläkä jää kotiin murehtimaan.
harratuksia on kyllä, mutta sitten kun tulee kotiin niin ei osaa tehä mitään ja aika matelee...kun oli toisen kanssa ja oli ihanaa toisen viekussa jne..aika lensi siivillä ja aina aika loppu kesken...tuntuu mahottomalta ajatus olla yksin...en osaa:(ja tulen siksi hulluksi kohta
minäkin opettelen taas sinkkuna oloa.. ei se nyt ihan niin kauheata ole, kuin odotin, mutta ei tämä helppoakaan ole!!
tänään olin äidin kanssa sienestämässä ja se teki hyvää.. raitis ilma tekee aina hyvää ja oli ihana vain kuunnella äidin pälätystä, eikä tarvinnut itse sanoa tai miettiä mitään! kännykänkin laitoin koko päiväksi kiinni, joten unohtui sekin epätoivo, että "miksi SE ei soita" tai "tulisipa SE viesti, jossa Hän pyytää minua takaisin".
Tosin kun tulin kotiin kaupan kautta, niin kyllä itkua pidättelin, kun huomasin ostosteni määrän puolittuneen.. tajusin muuten myös sen, että mitään ei nykyisin myydä sinkuille(siis elintarvikkeita), vaan lähes kaikki on PERHEPAKKAUKSIA tai "kaksi annosta"!!!
minulla ei ollut tuota ongelmaa että ostokset puolittuvat koska ei asuttu yhdessä, mutta samoin minä odotan että hän soittaa jne..tai tulee luokseni, se olisi se kaikkein ihanin mitä voisi tapahtua..miten jaksat?
ihan hyvin tässä jaksetaan.. mutta kyllä vieläkin itku tulee silloin tällöin. suurin ikävän aiheuttaja on varmaan juuri yksinäisyys ja yksinjäämisen pelko.
mielessä pyörii "kauhukuvat" siitä, että en enää ikinä löydä ketään ja olen ikuisesti yksin.
tiedän tasan tarkkaan, että oman aikansa se vie, ennen kuin voin taas lähteä kaupungille "sillä silmällä", mutta yksin en tule jäämään. on tässä ennenkin eroista ja paljon raskaimmistakin asioista yli päästy.
särkynyt sydän vaatii vain aikaa, hyvää hoivaa ja aika paljon suklaata.. ;) älä siis nyt tee mitään, mikä adistaisi entisestään, vaan nautiskele ja tee asioita jotka varmasti saa sinut hymyilemään!!! :)
Uussinkkuna täälläkin aloitellaan..Toisaalta oma ihana rauha tekee hyvää mielelle ja sielulle. Neljän vuoden avoliitto kariutui kaksi vuotta sitten miehen petturuuteen, se mursi itsetuntoni täydellisesti. Melkein heti perään tapasin tulevan exäni, josta tuli avomieheni lopulta vain huomatakseni ettei homma toimi. Sisimmässäni ja sydämessäni tämän tiesin jo aika alkuaikoina,en kokenut olevani valmis seurusteluun, mutta läheisyys ja lämpö sokaisivat unohtamaan kuinka rikkinäinen olin. Paha olo unohtui hetkeksi vain palatakseen voimakkaana uuteen parisuhteeseen hirvittävän itsetuntokriisin muodossa. Erittäin riitaisan ja itkuisen lopun jälkeen muutin pienen koirani kanssa aivan ihanaan kauniiseen yksiöön, jota onnesta soikeana laitan itselleni kodiksi.
Syysiltojen pimentyessä keitän iltateetä itselleni ja nuuhkin lenkkipolulla merituulen tuoksua. Siemailen punaviiniä koira kainalossani ja luen hyviä kirjoja. Tapaan ystäviä kahviloissa, katselen ihmisiä, vilskettä ympärilläni ja elämää, jonka tarkoitus on jatkua. Ajan öisellä moottoritiellä stereot pauhaten ja tunnen eläväni. Hymyilen porisevalle kahvinkeittimelleni, soitan lempimusiikkiani heti herätyskellon soitua, puhun itselleni hyviä asioita, hymyilen peilikuvalleni. Katselen iltataivasta vapauttavassa onnentunteessa, hieman ikävöivää surua tuntien, mutta samalla ymmärtäen kuinka paljon tämä minulle opettaa. Ei ole kasvua ilman kipua.
Kyllä asiat järjestyy, aivan varmasti. Elämä ei kerro meille miksi se näitä teitä kuljettaa, mutta sillä on enemmän ymmärrystä siitä kuinka asioiden tulee mennä. Siihen luottaen käyn rauhallisesti iltaisin nukkumaan pehmeään sänkyyni peittojen väliin, unelmoiden hetkestä, jota kohti parasta aikaa kasvan, kun saan painautua jonkun viereen, joka pitää kiinni ja kertoo minulle, kuinka hienoa on saada rakastaa.
Ennen sitä haluan kohdata itseni.
Lukekaa Paolo Coelhon Valon Soturi, aivan uskomattoman hienoja ajatuksia juuri tällaisiin elämän hetkiin. Uskoa elämään ja valoa teille!
We can!
itsellä kävi silleen siis, että seurustelin lähemmäs kaksi vuotta poikaystäväni kanssa, jota rakastan edelleen ja hän on elämäni suurin rakkaus varmaan, ( eka rakkaus aina suurin:D) ja luulin ettemme koskaan eroa. Mutta olimme aivan samallaisia joten riidat vain kasvoivat, eli liian samallaisuuskin on huonoksi.
Sitten erottuamme löysin heti toisen, en ollut edes kunnolla eronnut toisesti niin olin jo toisen kanssa, joten mitään surutyötä tuosta toisesta en tehnyt koska tyrehdytin sen uudella "rakkaudella" joka tuskin oli lähelläkään rakkautta, vain hyvän olon tunnetta ja sitä etten ole yksin! pelkäsin kaikkein eniten ja pelkään koko ajan sitä että olen yksin ja minulle ei ole ketään kuka tulee viekkuun puristamaan mut kainaloon ja sanoo koko ajan kuinka rakastaa jne..mulle...sitä pelkään ja pelkäsin joten aloin uuteen suhteeseen liian pian! Siitä ei ollut kuin haittaa minulle ja varmasti pojallekkin, koska erottuamme kun olimme aivan toistemme vastakohdat, ei siis mitään yhteistä niin musertui täysin! Mutta olo on minulla helpompi nyt kun olen yksin, mutta ajatus etten seurustele on kamala, pelkään etten löydä koskaan enää ketään tai olen ainaisesti se jonka sydän särkyy..
pelkään alkaa seurustelemaankin kun jo heti pelkään että se menee poikki taas kohta...en osaa olla ajattelematta sitä...liian paljon pahaa tapahtunut!