Ihanaa!
Vihdoinkin sain kasvatettua takaisin kulmani, jotka typeränä ajelin pois noin 5 vuotta (en siis aivan kokonaan, mutta hyvin tarkkaan kuitenkin...)
Olin joistain syystä täysin varma, ettei minulle voisi kasvaa millään tavalla kauniita kulmia. Katsoessani kuvia ajalta, jolloin en vielä ajellut(saatikka nyppinyt) ne näyttivät aivan eri parilta ollen myös aivan eri korkeudella toisiinsa nähden.
Tämän huomasin silloin 5 vuotta sitten ja se olikin syy, miksi aloin niitä ajellen ohentaa. Olen siis joutunut piirtämään kulmani koko tämän ajan ja voi herranjestas kun katselen vanhoja kuvia ajalta, jolloin en vielä piirtämistä hallinnut... Herra mun jee! Ja surullista on, että sellaisia tekeleitä näkee kadulla ihan jatkuvasti.
Pikkuhiljaa tekniikkani kehittyi ja viimeisen vuoden ajan osasin piirtää hyvin luonnollisen näköiset kulmat itselleni. Tosin minua oli jopidemmän aikaa raivostuttanut se, että kulmat oli pakko piirtää päivittäin, muuten näytin aivan zombilta. Uiminen ja saunominen yhdessä ahistivat, sillä ihmiset näkisivät minut ilman kulmia.
Tänään voin jo hymyillä. Minulla on ihka oikeat kulmat, ja ne on kestovärjätty ruskeiksi. Ja vasten kaikkia epäilyksiäni, kosmetologi osasi nyppiä minulle lähes täydellisesti identtiset kulmat.
On ihana käydä uimassa ja saunassa ja nähdä peilistä se sama nainen, joka siihen katsoi ennen peseytymistä. Meikkaamiseen ei mene enää kuin minuutti jos sitäkään, sillä nykyään minun tarvitsee käyttää vain ripsiväriä. Iltameikkinä pistän alle mattameikkivoiteen ja pidentävää ripsaria. Muuta en enää tarvitse.
Tiedän, että moni nainen ja tyttö tuskastelee saman ongelman kanssa kuin minä vielä muutama kk takaperin, mutta älkää menettäkö toivoa.
Toivottavasti joku jaksoi tätä lukea loppuun asti.
Hyvää syksyä kaikille, etenkin kulmiensa kanssa painiskeleville!

Vastaukset 1
Vanhimmat
On hienoa ,että olet huomannut kulmakarvojen merkityksen kasvoilla, sillä ne ovat tosi tärkeät
kaikessa kasvoihin liittyvässä. Vielä lisäksi, kun otat ripsipermanentin ja kestovärjäyksen katsoo sinua joka aamu virkeämpi ihminen peilistä,
eikä tarvitse arkisin pahemmin ripsiä taivutella eikä meikata.