Lauma siirtolaisnuoria riehui Södertäljessä

Ulkomaat 11:34

Poliisitaloa ammuttiin Södertäljessä

Useita ikkunoita särkyi myöhään sunnuntai-iltana Södertäljessä lähellä Tukholmaa, kun kaupungin poliisitaloa kohti ammuttiin sarja laukauksia.
Kukaan ei vahingoittunut ammuskelussa. Södertäljen poliisin mukaan tapaus liittyy nuorisojoukon ja poliisin nujakointiin kaupungilla samana iltana.

Poliisi sai kutsun Södertäljen Ronnan kaupunginosaan, kun siirtolaisnuorten kerrottiin solvanneen ja heitelleen kivillä erästä nuorta tyttöä. Myös paikalle saapunut poliisipartio sai päälleen kiviä ja pyysi runsaasti lisäjoukkoja.

Pahimmillaan vastakkain oli useita satoja nuoria ja kymmeniä poliiseja sekä myös ratsupoliiseja. Poliisi pidätti joitakin nuoria ja onnistui rauhoittamaan tilanteen.

Myöhemmin Södertäljen poliisitaloa kohti ammuttiin useita laukauksia. Södertäljen poliisi arvelee, että laukaukset ammuttiin ohi ajaneesta autosta.

STT, TT

http://www.kaleva.fi/html/JTpage506736.html
6721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ettäs tuota kehtaatkin tuomita tuolla tavalla siirtolaisreppanoiden oikeutetun kapinan kun niitä kerran raahattiin orjiksi toistasataa vuotta sitten.

Äänestä

Sillä seudullahan asuu kymmeniä tuhansia suomalaisia, (itse mukan luettuna aikoinaan, mutta ei enää).
Ollanko me suomalaiset sitten ruotsalaisia (ollaan historiallisesti) vai jotain alempaa rotua?

Äänestä

Ehkä he halusivat asentaa hänelle sharian mukaisen kivitystuomion? Merkillistä, että toimet on keskeytetty noinkin raakalaismaisesti. Uskon poliisin saavan teoistaan nuhteita ja ehkä vankeuttakin jotta sama ei toistu. Pojat lienevät saaneet sympatiaa ja terapiaa sekä kohtuulliset korvaukset syrjinnästä.

Äänestä

Kansankoti on jo alkanut saamaan sitä mitä on tilannut vuosikausia. Kunnioitettavaa toimitusvarmuutta, eikä suomikaan tule näistä kulttuuririennoista jäämään osattomaksi, koska mekin olemme tilanneet aivan samaa.

Äänestä
  • saamme sotaa savolaisten ja muun Suomen välille

    Äänestä

  • Toimituksia on alkanut esiintyä jo suomessakin. Hyysärit ovat kadonneet kuin maan nieleminä kuka mihinkin kaappiin piileksimään. Vastuunpakoilu on nyt muotia "suvaitsevien" piireissä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jessy^ kirjoitti:

Ulkomaat 11:34

Poliisitaloa ammuttiin Södertäljessä

Useita ikkunoita särkyi myöhään sunnuntai-iltana Södertäljessä lähellä Tukholmaa, kun kaupungin poliisitaloa kohti ammuttiin sarja laukauksia.
Kukaan ei vahingoittunut ammuskelussa. Södertäljen poliisin mukaan tapaus liittyy nuorisojoukon ja poliisin nujakointiin kaupungilla samana iltana.

Poliisi sai kutsun Södertäljen Ronnan kaupunginosaan, kun siirtolaisnuorten kerrottiin solvanneen ja heitelleen kivillä erästä nuorta tyttöä. Myös paikalle saapunut poliisipartio sai päälleen kiviä ja pyysi runsaasti lisäjoukkoja.

Pahimmillaan vastakkain oli useita satoja nuoria ja kymmeniä poliiseja sekä myös ratsupoliiseja. Poliisi pidätti joitakin nuoria ja onnistui rauhoittamaan tilanteen.

Myöhemmin Södertäljen poliisitaloa kohti ammuttiin useita laukauksia. Södertäljen poliisi arvelee, että laukaukset ammuttiin ohi ajaneesta autosta.

STT, TT

http://www.kaleva.fi/html/JTpage506736.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu