Ihastuin viime kevään varattuun mieheen, olin itsekin naimisissa varsin ihanan, hyvännäköisen ja mukavan miehen kanssa, en tiedä mitä tässä toisessa oli muka parempaa, mutta ajauduin suhteeseen hänen kanssaan. Kesäkuussa ilmoitin miehelleni, että haluan avioeron ja varsin huolettomasti jatkoin suhdetta tähän toiseen ilman omantunnontuskia ja toisen tunteista välittämättä.Nyt on viisi kuukautta kulunut ja alan vihdoin tajuta minkä sotkun olen järjestänyt. En ollutkaan rakastunut tähän toiseen, hän oli vain joku välivaihe, otti eronkin takiani. En kuitenkaan haluaisi nyt erota itsekään, vaikka olemme jo hakeneet avioeroa ja uusi asuntokin on hankittu. Mieheni on surullinen ja masentunut, ei syö, ei nuku, murehtii vain minua. En osaa häntä lohduttaa, sulkeuduin kuoreeni ja itkeskelen vain itsekseni. En tiedä ketä rakastan, rakastanko ketään ja tiedän, että on minulle vain oikein nyt maistaa omaa lääkettäni. Siltikään en osaa tuntea katumusta. Pitäisköhän mennä psykiatrille tai jotain? Olen jo pilannut ainakin neljän ihmisen elämän, oma lapseni mukaanlukien.
Sotkin elämäni
kantapään kautta oppii?
297439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
keskustelemaan miehesi kanssa. Ota pesäeroa tähän toiseen mieheen ja mieti tunteitasi...keskusteluapu ei olisi pahitteeksi.
Mikä teillä tämän uuden kanssa alkoi mättää? Asutteko yhdessä, entä lapsesi, missä hän on?
Tiedän aika hyvin miltä sinusta tuntuu..
Mieheni haluaisikin keskustella asioista, mutta olen jo loukannut nyt häntä niin pahasti, että kaikki on menetetty(hänen sanojensa mukaan). En voi sanoa enää mitään, mikä häntä lohduttaisi. Luulin, että olin ihastunut tähän "uuteen", mutta olen nyt huomannut, että hän on minulle lähes yhdentekevä. En halua enää tavata häntä, hän asuu yksin nyt erottuaan vaimostaan ja minä vielä yhteisessä asunnossamme. Lapseni ja mieheni ovat muualla vielä jonkin aikaa. Nyt viimeinkin saatan ymmärtää, miltä tuntuu tulla petetyksi kun pettäjällekin(minulle) tuli näin paska olo.Kun saisi asiat vielä siihen jamaan missä ne olivat viime keväänä, ennen tätä sotkua.
että olin aikeissa itse tehdä samoin. Juttusi luettuani luulen, että harkitsen asiaa vielä. Taidanpa ottaa uuteen ihastukseeni hieman etäisyyttä. Toivon sinulle jaksamista...
..että monta asiaa jättäisiin tekemättömäksi. Mäkin olen aikoinaan eronnut ex-vaimoni uskottomuuden takia ja silloin poikamme jäi minulle (toki myös äiti hoitaa velvoitteensa).
Yritimme jossain vaiheessa lähestyä ja edelleen myönnän tuntevani vetoa häntä kohtaan. Kuitenkin kaikki ns. luottamus ja usko toiseen on kadonnut, että ei ole mitään mahdollisuuksia palata enää yhteen.
Että toivon vain niiden seuraavien "vielä harkitsevien" olevan vain hieman älykkäämpiä ja sopikaa tai jättäkää tekemättä tyhmyydet.
Harvoin se ruoho on aidan toisella puolella vihreämpää.
vain oman elämäsi......
..ole sotkenut sinun elämääsi, vai olenko???
Kun et itse tiedä mitä haluat, etkä tunnista omia tunteitasi, niin kannattaa vähän keskustella ammattilaisen kanssa.
sillä asiat ovat raskaita työstää yksin läpi. On sitten syy mikä vain, kuitenkin elämän on jatkuttava.
Sen siitä saa kun ei ajattele nenäänsä pidemmälle. Tuntuu todella typerältä, miten kuvittelen kaikkien itseäni vanhempien ihmisten olevan esikuviani, pitkine liittoineen ja ihanine lapsineen. Ja paskan marjat. Pettureita ja pettäjiä tuntuvat olevan kaikki tyynni
-N21
Kyllä sinutkin maailma vielä opettaa, jos ei muuta niin kävelemään hiljaa. Sinun pitäisi olla ihan suu supussa, ainakin mitä tulee kenenkään tuomitsemiseen.
Sinulla kuten kellään muuallakaan ei ole mitään takuita siitä, miten ja mihin elämä vie. Uskallan jopa väittää, että se, joka korkeimmalle kiipeää, se korkeimmalta tipahtaa. Sinulla on ihan samat ihmisen geenit kuin kaikilla niilläkin ketkä ovat virheensä jo tehneet ja myöntäneet. Sinulla ja miehelläsi on joka tapauksessa sellaisiakin mutkia edessä, joita ette pysty väistämään ettekä oikomaan, vaan joihin menette vääjäämättä.
Ei tarkoita että teidän liittonne päätyisi samanlaiseen pattitilanteeseen, mutta ei tarkoita sitäkään ettei näin voisi käydä. Silloin ei ole paljon ylpeydestä apua. Päinvastoin, saattaa mennä entistä hurjemmaksi elo. Mutta.. katsotaan mitä tuleman pitää.
vain, että itse saat ikää lisää. Ethän voi tietää etukäteen miten oma elämäsi tulee menemään. Olin minäkin nuorempana hyvinkin ehdoton, mutta miten nyt. Emmehän tuomitse toisiamme!!
Tosiasia on että kyllä sen jo melko nuorena itsestään huomaa että laittaako muut ihmiset(siis yleensä)elämässään etusijalle vai ei.Tässä tapauksessa nainen oli mennyt omien hairahdusten perässä.
Tuossa korkealla putoamisessa olen kanssasi samaa mieltä.Minua vaan lähinnä suututtaa että aina sanotaan että nuoret eivät tajua mistään mitään.Pitääkö kaikki paska käydä itse läpi,vai onko se kiellettyä olla kaukaa viisas ja oppia muiden virheistä?Sittenkö te aikuiset olette tyytyväisiä?
Nykyaikaa on jo sekin että jotkut oppivat vanhempiensa virheistä,eivät he luovuta vain siksi että saisivat elää jälleen alkuhuuman uudestaan,se haihtuu aina.
Tokihan elämä voi tuoda minunkin/mieheni eteen mitä vain,mutta olen pohdiskellut paljon näitä asioita ja varautunut moniin asioihin jo etukäteen teoriassa.Toki se ei ole sama asia kuin käytäntö..
Meillä on kuitenkin ollet samanlaiset tulevaisuudensuunnitelmat ja arvot jo alusta pitäen.En ole koskaan kaavaillut muuttavani toista ihmistä.
Ja toki,molemmat ovat muuttuneet matkan varrella,se mistä ei yksin selviä,siihen saa onneksi apua.Pölijä on se joka ei sitä hae jo siinä vaiheessa kun huomaa ihastuneensa johonkuhun.
Kyllä minunkin mielipiteeni voi olla erilainen vuosien päästä mutta nyt se on vahavsti tällainen ja minullakin,kuten muilla on oikeus sanoa se.Ilman että ruetaan lässyttämään jotain-olkaa lapset hiljaa-juttuja.
Antakaa kaikkien kukkien kukkia!!
etteikö lapsetkin saisi puhua, ei suinkaan. Onhan se ihan hienoa, että sinulla ja miehelläsi on yhteiset arvot ja tulevaisuuden suunnitelmat,en sitä kait kiistänyt millään tavalla. Ainut asia, minkä tietää varmasti on se, että aika kuluu, ihmiset muuttuu, eikä koskaan voi tietää etukäteen mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Sinulla tuskin on miehestäsi edes yhden kymmenen vuoden kokemusta, parisuhteessa elämisestä puhumattakaan. Luuletko ettei moni muukin ole yhteisen taipaleen alussa uskonut ja luullut juuri heidän suhteensa olevan se ainut mikä jää jäljelle vaikka kaikki muu ympäriltä kaatuisi.
Luuletko että pettävät ja kaatuvat liitot syntyy jostain taikurinhatusta ? Et varmaankaan,osa niistä liitoista jotka ihmiset keskenään vakain aikein solmiavat, päätyy tilanteeseen, jota kovin itseriittoisesti sormellasi osoitit.
Vaikka sinä tänään ajattelet olevasi yksiavioinen, ei takaa, että se on myös tulevaisuutesi, sanotaanko vaikka 40vuoden kuluttua. Komeaa on,jos näin on,laitan mieluusti sinulle ja puolisollesi silloin onnittelukortin pitkän liiton johdosta.
Tuppaa vaan käymään niin, että kun oikein toisia tuomitsee niin käypi omalle kohdalle.
Ise kun lähdin suhteeseen tiesin voivani luottaa itseeni.
Jos olen joskus ollut johonkin ihastunut (kaikkihan me välillä), olen myöntänyt itselleni sen olevan vain himoa ja pysytellyt tilanteesta kaukana, en ole antanut tilanteen kehittyä pidemmälle. Kukaan ei ole ollut tietoinen tunteistani ja ne on kuollut koht` sillään.
Ei pitäisi ruveta leikkimään tulella, kun on vastuussa siinä tilanteessa monien muidenkin tunteista.
Elämä pitäisi ottaa hieman vakavammin.
En paljon yllättynyt että sait myös hyvin negatiivista kommenttia...eipä näitä asioita paljon tajua ennen kuin ne osuvat omalle kohdalle ja tiedoksi vain arvostelijoille, että ne voivat osua kenen kohdalle vaan, vaikka nyt kuuluttaisi miten moraaliaan!
Viisainta taitaisi olla nyt olla ihan yksin ilman parisuhdetta ja ilman mitään lupauksia ex-miehellesi tai tälle uudellekaan. Kunhan olet itsesi kanssa selvittänyt, että mitä haluat, niin sitten vasta toimit sen mukaisesti ja teet päätöksiä elämäsi suhteen...vaatii malttia, mutta se kannattaa.
hei,
todella rastittavia nuo moralistit ja arvostelijat.
Ajattele vain, että se, mikä ei tapa niin vahvistaa. Niin ja tehty, mikä tehty. Päätöksen kanssa on vain elettävä. Onhan sinulla vielä vaihtoehtoja ja niin tietysti oma lapsi.
Tuskin erosit miehestäsi ihan noin vain kevyesti. Kyllä suhteessanne oli varmaan jotakin vikaa tai ainakin jotakin puuttui. Mielestäni itsensä syyttäminen ei auta mitään.
Aurinko nousee huomennakin ;). Haleja sulle!
On se hienoa että jollain kaksikin ihmistä itkee perään ja sitä voi vetäytyä ihan miettimään kumman sitä ottaisi...ongelma todella,olisipa edes yksi joka rakastaisi,pitäisin siitä kiinni.Elämää tää tietysti on ja ihmiset tekee virheitä :)
miksiköhän "itkevät" perääni? Koska olen loukannut kumpaakin, toista pettämällä ja toista enemmän ja vähemmän turhilla lupauksilla. En todellakaan edes ymmärrä kuinka heistä kumpikaan haluaa enää olla kanssani, kuulemma minussa on jotain "erilaista". Ihan varmasti sinäkin löydät vielä omasi, mutta katkeruudesta ei ole sinullekaan mitään hyötyä. Usko pois, ettet haluaisi olla asemassani. Lopeta itsesääli, joohan? Huomaat heti miten on helpompi elää. Minäkään en sääli itseäni, syytän vain. Onneksi olen sen jo tajunnut, kuka oikeasti on syyllinen tilanteeseen.
Ei se oppi ei ojaan kaada, nyt otat pikku aikalisän,tutkiskelet ja kuuntelet mitä elämältäsi haluat?
Sanoit että sinulla oli "ihana aviomies" ja lapsikin, ja toinen mies ( et tainnut kuitenkaan löytää parempaa,unohda hänet ),mutta edelleen sinulla on lapsi joka tarvitsee sinua,anna aikaa hänelle ja anna ajan parantaa "haavanne".
Eikä se pikku keskustelutuokiokaan varmaan sinulle ja miehellesi pahaa tekisi... voisithan sanoa tai näyttää tämän mitä tänne kirjoitit ,jo se kertoo että kuitenkin sinulla on tunteita miestäsi kohtaan.
Olisikohan sinulla joku ns. ikä kriisi, joka sai sinut "sekaisin"....keskkustelun aikana saisitte yhdessä purkaa ajatuksenne ja pahaa oloanne,mutta tietysti kumpasenkin pitää sitä haluta...
Ehkä ne yhteísen elämänne ns. palapelin palaset loksahtaa uudelleen kohdalleen.
Joskus se on vaan niin, että huomataan liian myöhään arvostaa,kunnioittaa toista/ sitä mitä elämässään on saavuttanut ja saanut.
Toivon että asiat kääntyy parhain päin =)
Koeta jaksella ,kyllä se päivä paistaa vielä risukasaankin...pirtsakkaa syksyä toivotellen.
Tee nyt kaikkesi että saisit entiseen aviomieheesi keskustelu yhteyden. Ehdota esim. kirkon perheasiain neuvottelukeskusta, sinne molemmille ajat aluksi erikseen ja ehkä myöhemmin yhdessä. Sieltä kautta vyyhti alkaa purkautua, on mahdollisuus päästä pahimman yli ja nähdä jopa vähitellen valoa tunnnelin päässä.
Jos nyt et yritä kaikkeasi, ei ainakaan tarvitse miettiä ettenkö yrittänyt...Tämän kriisin voittaminen, että voisitte palata yhteen olisi parasta ihmisenä kasvua eteenpäin teille molemmille, vaikka se kipeetä tekeekin...Taivaan Isä auttakoon...
oikein itkuun purskahdin kun kuitenkin sain suurimmaksi osaksi positiivista palautetta! Itku kuristaa kurkussa ja kolmatta paivää. Olo on ihan hirvittävä. Lupasin kohta entiselle miehelleni, että tavarani ovat pakattuna kun hän parin päivän päästä tulee kotiin. En vaan saa kiinni mistään. Joku mainitsi ikäkriisistä, ehkä tämä sitä on, vaikka kolmekymppiset on ohi olleet jo pari vuotta sitten.Haluan kuitenkin vielä kerran kiittää teitä kaikkia tuestanne, vaikken varmasti sitä ole ansainnut. Elämä jatkuu, mutta millainen, sen aika näyttää.
Olet tehnyt nyt elämäsi virheen ,tai sitten tulet vielä joskus olemaan onnellinen.Nyt kuitenkin teit tosi väärin ja tulet varmaan kärsimään koska olit petturi ja petturi yleensä saa palkkansa !!!! Niin se vaan menee.Toivottavasti koet vielä elämän valon mutta varmaan kärsit ennen sitä todella paljon,toivottavasti pää kestää....Tsemppiä(ei oo helppoa olla pettäjä) ja toivon et näin tulee ain olemaan VIA DOLOROSA !!!!
Tuossa kommentissa ei ollut kyllä päätä eikä häntää.
Pitäisikö tuo ymmärtää että kärsikää nuoruudessa tekemistänne virheistä koko loppuelämänne väärän kumppanin rinnalla, niinkö?
Tämä on aika ahdasmielinen yhteiskunta tai ainakin jotkut sen jäsenet ovat.
Pahimmillaan nää jutut johtaa tappoihin ja murhiin - sekö on se oikea hyväksyttävä ratkaisu?
Vähän avarampaa katsantoa ja perspektiiviä asioihin. Kysymyshän on pohjimmiltaan vain teennäinen opittu asia, uskollisuus, n. 20 vuotiaana solmia elämänmittaisia parisuhteita - jokseenkin vähäisellä elämänkokemuksella.
Siinä on kyllä tavoitetta ja haastetta, ennustaa itsensä ja kumppaninsa stressin-/paineensietokyky kymmeniä vuosia eteenpäin...
Ajatelkaa nyt vähän! mahdotonta!!
Joissain, useimmissa tapauksissa on paras erota ja purkaa huono liitto.
Tätä on ollut ihmiskunnan sivu ettei liitot toimi - ennen on asiat hoidettu salassa, siis rakastajat - kaikki suvut ovat näitä täynnään.
Turha syyllistää ketään, ei ole olemassa pettäjää eikä petettyä - on vain nainen ja mies jotka eivät sovi yhteen ..enää.
Kysy jos miehesi voisi viela hyvksya sinut ja jatkaa yhteiselamaanne. Jos han on viela valmis yrittaman tee kaikkesi etta miehesi olisi onnellinen eika joutuisi enaa koskaan katumaan paatostaan.
Onhan teilla lapsikin joka on myos taysin syyton typeraan kayttaytymiseesi, ole hanelle niin hyva aiti kuin ikina pystyt, ei vain oman itsesi takia mutta se on sinun velvollisuutesi.
Olen varma etta opit tuosta miten ei kayttaytya tulevaisuudessa. Ja sitten jata historia historiaan ja ketso eteenpain!
..luettuani jälleen koko ketjun, mieleni tekee sanoa vielä..
Kiitos kun kirjoitit tilanteestasi:jospa sen lukisi mahdollisimman moni, hyvin vakavasti miettien, pohtien ja peilaten sitä omaan elämäänsä. Sinä kuitenkin olet rehellinen, ja avaat näkökulman, jota ei paljon esille tuoda.
Tuomareita on aina, ja yleensä heitä löytyy ensimmäisenä sieltä missä vielä eletään luulon, eikä kokemuksen tuoman tiedon ja nöyryyden edessä.
Voimia sinulle matkallasi, vei se sitten mihin tahansa.
Olet täysi kehäraakki, ihmisluuseri. Missä on taistelutahtosi? Missä on omatuntosi ja moraalitietosi ja arvotuntemus? Kun et arvosta itseäsi et arvosta muitakaan.
provoviestejä. Ei kannata nähdä vaivaa, en provosoidu. Hae sinäkin ammattiapua, jos otat noin henkilökohtaisesti toisten ongelmat, hauskaa syksyn jatkoa sinulle.
Usko pois koko elämä on aikaa korjata virheitä.
Meillä mieheni petti minua, siittä seurasi kaikenlaista sotkua, asumuseroa ym. Tosiasia on että edelleen rakstan häntä ja tällä hetkellä taas yritämme yhdessä.
Älä luovuta vaan hakeudu x kaanssa pariterapiaan. siellä varmasti saatte molemmat apua puhumiseen. (me emme ole missään terapiassa käyneet) Meillä auttoi aika että pystyimme puhumaan. Kyllä ihminen tekee paljon virheitä elämänsä aikana mutta jos olet vilpitön ja kerrot totuuden kun selvittelette asioita on uusi alku helpompi.
Itselläni toipuminen miehen pettämisestä ja luottamuksen palautuminen kesti vuoden. Miehesi käy läpi aikamoista myllerrystä ja jos haluat hänet takaisin katkaise välit tähän toiseen mieheen, tee se muutenkin jos kerta et häntä halua nähdäkkään. Yksin olemalla saat ajatuksesi selkeämmäksi.
Tarinani on paljolti samankaltainen - en ole eronnut vielä.. mietin viedäänkö asia loppuun vai yrittääkö jälleen, sitä paperia pyörittelen.
Yrityksiä on ollut riitojen jälkeen kun on vaimon kanssa luvattu toisillemme että jatketaan vielä.
Yhteistä taivalta on niin pitkälti yli 15 vuotta mutta miksi liitossamme törmäämme aina samaan - aina samoista asioista riidellään? Vaikka juuri siitä sovittiin että ei enää niin silti, sitä minä en jaksa ja olen siksi ajautunut muutamiin suhteisiin.
Viimeiseen rakastuin oikein todella, upea tunne - se ei ole vielä kuollut minussa vaikka jo luulin etten varmaan kykene rakkautta tuntemaankaan enää.. Oo hänen ajatuksensakin olivat kuin omiani, fiksu, älykäs ja herkkä nainen..
Nyt olen ulalla viedäkö ero loppuun saakka vai sortua jälleen kerran "jatkamaan" ja jälleen riidellä niistä samoista aiheista kuin ennenkin.
Vaimo osaa mykkäkouluilun erittäin hyvin, minä en jaksa sellaista, en myöskään käsitä kuinka kukaan voi muistella vuosien takaisia asioita ja ottaa esille "ihan uusina" riidan aiheina - tämä on minulle aivan käsittämätöntä - samaten se että rakkain harrastukseni vedetään aina aiheeksi, jokainen kerta.
Seksi ei ole syynä se on toiminut molempia tyydyttävästi mutta nämä riidat on niin karmeita..
..ja minun pitää olla aina se joka anelee sopua, muuten riita ei pääty, arvatkaapa kestääkö se aina vaan pitempään..
Tuumaan päivällä että eroaminen olisi kaikille parasta mutta illalla lapsia katsoessani en enää tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.
Tiedän nyt kuitenkin miksi yleensä suhde päättyy "toiseen naiseen" tai "toiseen mieheen" - yksin tämän kaiken keskellä on aivan kamalaa, ymmärrän teitä jotka lähdette "toisen matkaan".
Luulen että rakkaus vaimooni oli alunalkaenkin vääristä lähtökohdista, seksi taisi merkitä silloin nuoruudessa liian paljon ja yksinjäämisen pelko ..ettei ketään löytyisikään enää.. huono itsetunto silloin, mikäpä muu.
Nyt tuntuu että onnen, sen oikea ja todellisen voisi saavuttaa kun vain veisi tämän loppuun ja antaisi uusien tuulien puhaltaa, oikeista arvoista ja lähtökohdista.
Siitäkö on kyse - lopulta??
Mutta millä toipuisin rakkaasta ystävättärestäni..siitä ettei siitä tullutkaan mitään elämää suurempaa vaikka jo luulin, kaipaan häntä.. hänen silmiään ja hymyään, iloisuuttaan..
..en vaan kykene unohtamaan..se tuokio jonka häneltä sain oli niin kaunista!
Tarinaa voisi jatkaa vaikka kuinka mutta työt kutsuu..