Olin tänä kesänä au pairina Ranskassa. Mulla on hyvin pitkälle samat kokemukset kuin sullakin. Olin tosin vain kaksi kuukautta, joten se on hieman eri asia, mutta kuitenkin...
Heräsin joka aamu kahden kuukauden ajan klo 7. Kerran kun valitin väsymystäni,äiti sanoi, että okei, voit nukkua varttia vaille kahdeksaan. Lasten kanssa olin 7-19-20-21-22 riippuen illasta. Lapsia oli neljä, 7,6,5 ja 2-vuotiaat. Olen työskennellyt paljon lasten kanssa, mutta nämä pikkuriiviöt olivat kyllä jotain aivan uskomatonta, en oo ikinä törmännyt yhtä huonokäytöksisiin lapsiin. Koitin olla auktoriteetti ja kunnioitettu, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Vanhemmat odottivat jotain lastenhoitoammattilaista, neljä lasta on kuitenkin aika paljon hommaa, joten ei se niin helppoa ole... Se mikä toimii äidin kanssa, ei välttämättä kuitenkaan toimi aupparin kanssa. Heítä ei myöskään juuri kiinnostanut olla lasten kanssa, he ilmoittivat olevansa lomalla mikä on ok, mutta sääli lapsille lomailla ilman vanhempia. Heti jos lapset halusivat olla vanhempien kanssa, heidät lähetettiin mulle. Sillon kun pikkuinen nukku päikkäreitään mulla oli joskus ns. vapaa-aikaa, mutta en voinu lähtee mihinkään tai muutenkaan tehdä mitään "omia juttujani", joten ei sitä oikein vapaa-ajaksi voi sanoa. Vapaapäivinäkin tosiaan jouduin heräämään seitsemältä lasten kanssa, ja äiti esitti toivomuksen, että vapaapäivinä palaisin joskus seitsemän-kahdeksan aikaan, että olisin seuraavana työpäivänä täysissä voimissa. Rentoutuminen ei vaan oikein onnistunut kun tiesi, että illalla täytyy laittaa 4 lasta nukkumaan, joka on aikas helvetillinen homma, tiedätte, jos teillä on kokemusta =P En vaan voi ymmärtää, että miten au pairin voidaan kuvitella olevan kone? Pikkupoika nukkui välillä hirveän huonosti, tuli mun sänkyyn nukkuun (mikä sinäänsä oli kauhean hellyyttävää)ja saattoi herätä aamulla viideltä. Tästä kun mainitsin äidille, kommentit olivat lähinnä voi voi tyyppistä valittelua. Mahdollisuutta nukkumiseen ei kyllä tarjottu. Tuli vaan mieleen, että ketä on vastuussa, kun väsyneenä en pysty oleen niin skarppina ja jotain tapahtuisi. Äippä sanoi, että sun pitäisi olla tyytyväinen kun sulla on vapaapäivät ja joskus pääset käymäänkin jossain kun kaikki hänen ystäviensä aupparit ei käy ikinä missään ja ne menee aina yhdeksältä nukkumaan ja plaa plaa plaa... C'est incroyable!
Mun kokemukseni mukaan ranskaliset ottaa mielellään idästä tulevia auppareita (Ranskassa hirveästi puolalaisia), koska heille se 300e on iso raha, eikä heillä välttämättä ole tietoa oikeuksistaan niin kuin meillä suomalaisilla. Monet myöskin tulevat suoraan vanhempiensa helmoista, esim. itse oon asunut kolme vuotta omillani. Ranskalaiset hakee piikaa. Puhuin juuri yhden kaverini kanssa, jonka kaveri oli ollut Briteissä kesän aupparina, ja hänen lisäkseen siellä oli ollut vielä nanny, joten hänen työpäivänsä olivat olleet aikas olemattomia.
Mullakin meni periaatteessa hyvin näitten ihmisten kanssa, mutta samalla tiedän, että tein ihan liikaa hommia. Eihän ketään työtätekevä ihminen tee tällaisia päiviä, kohtuutonta!!! Tiesin että olen menossa töihin -en lomalle, mutta tää kyllä ylitti mun odotukset. SILTI, näinpäs paljon Ranskaa ja opin kieltä. En kadu, mutta ei enää ikinä aupairiksi =)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin siis kirjotitin tämän saman viestin jo keskusteluun "huono mäihä", mutta en tiiä tuleeko se siellä enää niin hyvin esille, ja haluaisin kuulla muitten kokemuksia Ranskassa oleskelusta....