Olemme toista vuotta mieheni kanssa naimisissa, itse olen 25 ja mieheni 31. Miehelläni on 5-vuotias Sara-tyttö, joka on aina ollut osa meidän elämäämme. Tytön äiti lähti jenkkeihin kahdeksi vuodeksi ja tyttö tuli meille asumaan siksi aikaa. Tämä tapahtui todella yllättäen. Jatkosta ei tiedetä.
Minulle kaikki on ollut uutta, melko haastellista ja toisaalta melko raskastakin. Olen antanut ja saanut paljon. Minun on oltava kasvatuksellisesti esimerkkinä, minun on huolehdittava tytöstä ja hänen hyvinvoinnistaan yhdessä mieheni kanssa. Minä teen suurimmaksi osaksi töitä kotoa käsin. Tyttö on suurimmaksi osaksi ainakin nyt aluksi täällä kotona minun kanssani, kunnes löydämme hänelle hoitopaikan. Mieheni on ammatiltaan perämies vaikkakin hän on tehnyt töitä maissa koko yhdessäolomme ajan. Hänellä olisi nyt tilaisuus päästä merille töihin, mikä tarkottaisi noin kuukautta merillä ja kotona. Meillä on edessä aika moisia muutoksia. Yritän tehdä parhaani ja toivon onnistuvani siinä.
Tyttö on asunut luonamme nyt kuukauden. Minulla oli hyvin rakas koira josta jouduin luopumaan tytön allergian takia. Koira oli paitsi minulle rakas, niin me myös harrastimme yhdessä vesipelastusta. Viikko sitten koira lähti uuteen kotiin, se oli minulle tosi raskas päivä kaiken kaikkiaan. Sillon ymmärsin että elämässämme on oikeasti käynyt suuri muutos, meillä on nyt perheessämme uusi tärkeä elämä hoidettavanamme. Romantiikkakin ja seksielämämme on ollut melkoisessa koetuksessa, sillä lapsi vie paljon aikaa ja huomiota varsinkin nyt kun kaikki on vielä uutta. On ikävä äitiä ja kavereita. On painajaisia ja välillä pientä levottomuutta, mikä kyllä on täysin ymmärrettävää. Tälläistä täällä meilläpäin..
Minulle kaikki on ollut uutta, melko haastellista ja toisaalta melko raskastakin. Olen antanut ja saanut paljon. Minun on oltava kasvatuksellisesti esimerkkinä, minun on huolehdittava tytöstä ja hänen hyvinvoinnistaan yhdessä mieheni kanssa. Minä teen suurimmaksi osaksi töitä kotoa käsin. Tyttö on suurimmaksi osaksi ainakin nyt aluksi täällä kotona minun kanssani, kunnes löydämme hänelle hoitopaikan. Mieheni on ammatiltaan perämies vaikkakin hän on tehnyt töitä maissa koko yhdessäolomme ajan. Hänellä olisi nyt tilaisuus päästä merille töihin, mikä tarkottaisi noin kuukautta merillä ja kotona. Meillä on edessä aika moisia muutoksia. Yritän tehdä parhaani ja toivon onnistuvani siinä.
Tyttö on asunut luonamme nyt kuukauden. Minulla oli hyvin rakas koira josta jouduin luopumaan tytön allergian takia. Koira oli paitsi minulle rakas, niin me myös harrastimme yhdessä vesipelastusta. Viikko sitten koira lähti uuteen kotiin, se oli minulle tosi raskas päivä kaiken kaikkiaan. Sillon ymmärsin että elämässämme on oikeasti käynyt suuri muutos, meillä on nyt perheessämme uusi tärkeä elämä hoidettavanamme. Romantiikkakin ja seksielämämme on ollut melkoisessa koetuksessa, sillä lapsi vie paljon aikaa ja huomiota varsinkin nyt kun kaikki on vielä uutta. On ikävä äitiä ja kavereita. On painajaisia ja välillä pientä levottomuutta, mikä kyllä on täysin ymmärrettävää. Tälläistä täällä meilläpäin..
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta menin aivan änkäksi. Pahin painajaiseni on, että joutuisi luopumaan läheisistään - vaikkapa koirasta - uusioperheen takia. Nostan hattua sinulle, kun olet näin rankkoihin juttuihin kykenevä. Voitko jatkossa harrastaa koirasi kanssa vaikka se asukaan luonasi? Pehmentäisi ja auttaisi vähän sinun omaa oloasi. Tämä tyttölapsi, jota hoidat on varmasti ihana, mutta eivät lapset ja koirat ole suoraan verrannollisia ja toisensa korvaavia.
ompa ollut negatiivisia kommentteja.
Mitä sitte jos lapsi ei ole oma?
Jos tuntuu, että haluaa ja voi olla kotona "vieraan" lapsen kanssa,niin miksi ei?
Kuitenkin, puolison lasta pitää ede yrittää rakastaa ja hoitaa kuin omaansa, itse on suhteensa valinnut.
Itse olen 2 vee tytön äitipuoli, ja monet ihmetelee mten jaksan. en aina jaksakaan,en todellakaan,mut itse mieheni valinnut,ja lapsi myös osana elämääni,automaattisesti.
voimia sinulle, mitä ikänä päätätkin!!
Kyllä sä paskaa haukkaat jos miehes vielä häippää merille ja jättää lapsen sulle...voi tyttö parkaa...(siis sua) oikeesti lapsen hoitaminen kuuluu sen vanhemille jotka ovat sen lapsen halunneet.
Äiti lähti ykskaks jenkkeihin ja iskä seilaa meriä... jossain on vikaa.
joka ymmärtää, että joskus elämässä ja parisuhteessa tulee asioita eteen, jotka eivät aina heti miellytä, mutta jotka ovat juuri niitä koitinkiviä parisuhteessa. Kerrot hienosti tilanteestasi ja uskon, että "tyttäresi" arvostaa ja kiintyy sinuun. Hienoa, että lapsella on ainakin yksi aikuinen aikuinen. Hyvää jatkoa ja jaksamista sinulle! Sinunlaisiasi maailma tarvitsee.
Ihailla todellakin täytyy tuota asennettasi!
Vaikka ihminen jollain lailla eettisesti ajateltuna varmasti on arvokkaampi kuin koira, on kuitenkin ihailtavaa, että olet voinut luopua rakkaasta lemmikistä ja harrastuskaverista vieraan lapsen vuoksi.
Toivottavasti miehesi osaa arvostaa sinua!!
Ihmetyttää tytön äidin yhtäkkinen lähtö? Saiko hän töitä tai opiskelupaikan enkeistä vai väsyikö vain arjen pyörittämiseen täällä?!
Itselläni on poikapuoli, joka äitinsä kuoleman vuoksi asuu meillä ja täytyy myöntää, että vaikeaa on ollut ja monta kertaa olen meinannut pakata tavarani ja häipyä. Minä miellän vaikeaksi asua samassa osoitteessa täysin vieraan lapsen kanssa. ( vaikka tokihan sitä on ollut pakko tutustua..) Sinulle vielä on langennut hoitovastuu tytöstä! Toivottavasti saatte hoitopaikan järjestymaan, vaikka osa-aikaisen, ettei sinun kaikki aikasi mene tytön hoitoon sillä aikaa kun isänsä on töissä ja äiti toisella mantereella!!
Oletteko muuten miettineet ja etukäteen keskustelleet, mitä tapahtuu, kun tytön äiti palaa Suomeen, entä jos tyttö ei haluakaan enää takaisin äidilleen tai sinä ja miehesi ette halua luopua hänestä?
Voimia sinulle ja koko perheelle!!