kuinka jaksaa?

Erosimme 3vk sitten 2vuoden seurustelun jälkeen. Päätös oli loppujenlopuks minun.
Nyt exäni on alottanut uuden suhteen erään tytön kanssa ja on tosissaan hänen suhteen.
Itse en osaa kuvitellaakkaan olevani kenenkään muun kanssa vielä.
Kipu on sietämätön :(
Onko teidän mielestä normaalia tällänen nopea toiminta,miten minun pitäisi suhtautua koko asiaan?
112093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miehet eivät osaa olla yksin, hyppäävät heti vaikka uuteen suhteeseen tultuaan hylätyksi. Se tuntuu aluksi hyvin pahalta, mutta nauti sinä vain sinkkuudesta ja sääli sitä miestä, kun ei voi tehdä samaa! Niin minä teen, tämähän on hauskaa pitkästä aikaa! Ei tarvitse olla selitysvelvollinen kellekään ja saa tehdä mitä haluaa ja rauhotun sitten, kun se siltä tuntuu ja sellainen mies tulee vastaan.

Ei se mieskään välttämättä ole tosimielellä uudessa suhteessaan, haluaa vain niin loukattuna sinulle olettaaa!

Äänestä
  • olen 28-v ja itse ajattelen asiasta toisella tavalla. olen nyt sinkkuna, mutta edelliseen suhteeseeni, joka kesti 5-vuotta päädyin noin viikko sen jälkeen kuin sitä edellinen suhde katkesi.
    toki jotkut haluavat vain loukata. monesti miehet vain nopeammin unohtavat ja jatkavat elämäänsä.
    jotkut nauttii sinkkuudesta ja jotkut eivät. ja itselläni alkaa olla se vaihe, että perhe tuntuisi hyvältä, joten tuskin nytkään pitkäksi aikaa jään itsekseni. elämässäni olen 18:sta ikävuoden jälkeen ollut sinkkuna noin 1,5 vuotta ja se riitti mulle näkemään mitä se on.
    koita vain pyrkiä ajattelemaan eteenpäin omia tekemisiä äläkä sitä onko exäsi uudessa suhteessa vai ei kun siihen kuitenkaan voi vaikuttaa...

    Äänestä

Erositte sinun aloitteestasi.
Mitä sitten odotit? Ai jotta miehelle tulee hirveän pahaolo miettiessään mitä teki väärin? Miehesi teki ihan samoin kuin itsekkin tekisin.

On tullut nimittäin käytyä parisuhdeneuvonnassa vaimon kanssa ja vaimoni ehdotti puolenvuoden paussia avioliittoomme. Sanoin välittömästi, että se on sitten näkemiin. Piruako minä alan tuhlaamaan elämääni toisen arpomisiin. Olisi vissiin pitänyt vain hiljaa odotella kun toinen nauttii siitä sinkkuudestaan ja itse hoitaa lasta tutustumatta muihin, varmaan. Minähän en tuhlaa kallisarvoista elämääni johonkin ilman aikaiseen suremiseen. Ei sillä kuitenkaan mitään saa.

Eksäsi on tajunnut jo sen, että naiset on kuin busseja; yksi menee niin jo kohta tulee toinen. Tottakai jokainen toivoo pääsevänsä heti ensimmäisellä kerralla elämänsä kestävään kyytiin. Mutta kun yhteinen matka katkeaa niin elämän on vain jatkuttava.

Jos ei näitä em asioita ole jo ennen suhteeseen lähtemistään sisäistänyt niin tulee olemaan jossain vaiheessa todella rankkaa. Itse en ollut valmistautunut, mutta nyt olen. Henkinen kasvu kesti sen vuoden ja oli todella vaikeaa. Tämä oli itselleni parhaaksi, kuitenkin.

"Ota löysin rantein älä jännitä...ota vastaan mitä tarjoo elämä...eihän suremalla elämältä mitään saa..."

Äänestä
  • "Eksäsi on tajunnut jo sen, että naiset on kuin busseja; yksi menee niin jo kohta tulee toinen."

    Ymmärrän täydellisesti miksi naiset eroavat sinusta:)

    Äänestä

  • Onnellinen Seurusteleva kirjoitti:

    "Eksäsi on tajunnut jo sen, että naiset on kuin busseja; yksi menee niin jo kohta tulee toinen."

    Ymmärrän täydellisesti miksi naiset eroavat sinusta:)

    En muuten ole eronnut. Tahdon vain sanoa, että historiasta voi ottaa opiksi, muttei siihen kannata jäädä elämään.

    Kun minä elän suhteessa niin tosiaankin elän suhteessa. Muistan puolisoa usein kaikella kivalla ja muutenkin huolehdin asiat siten, että kummallakin on turvallista elää. En kuitenkaan pakota ketään elämään vasten tahtoaan kanssani. Enkä hyväksy mitään sinkkuilu-jaksoja, joko tai. On kuitenkin tärkeintä pärjätä itsensä kanssa, eihän sitä muuten voi edes elääkään parisuhteessa ;)

    Äänestä

Tämä kuulostaa kliseeltä, mutta ainoastaan ajan kanssa helpottaa. its eolen eronnut kaksi kertaa samasta miehestä viiden vuoden aikana, ja nyt tällä kertaa olisi tarkoitus pysyä erossa, eikä taas palata yhteen.
Jos olet itse erosta päättänyt, niin paras tapa olisi olla ajattelematta exää, ja olla pitämättä yhteyttä. Anna miehen olla rauhassa lohtusuhteessaan, ja keskity omaan elämääsi, ystäviin, opiskeluun ja harrastuksiin. Mieti koko ajan, miten itselläsi olisi paras olla, ja mikä tekee elämästäsi tyydyttävän. jOS Olet ukon heittäny pellolle, niin luultavasti suhteessa oli jotain vikaa!Tsemppiä!

Äänestä

Itsellä suht sama juttu; poikaystävä jätti vuoden seurustelun jälkeen, ja alkoi heti perään seurustella meidän koulumme tyttöjen liikunnanopettajan kanssa. Ja tämä nainen on häntä 6 vuotta vanhempi! En ymmärrä kuinka joku kykenee noin nopeasti uuteen suhteeseen edellisen loputtua... Tai sitten tämä tyyppi ei välittänyt minusta.. :(

Äänestä
  • Joo mulla kävi kans niin et erosimme 2 vuojen seurustelun jälkeen ja mieheni etsi heti itsell e uuden naisen.. Ja kun erokin oli suuri yllätys niin en tiedä että mitä siitä asiasta oikeen ajattelee.. Että näinkö paljon merkitisn:( puheet olivat kyllä ihan eriä mitä teot... Mihin tässä muka on kiire.. oisi vaan nauttinut olemista sinkkuna.. Ehkä se ei vaan enää osaa olla sinkku:( pahaltahan tää tuntuu..

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Joo mulla kävi kans niin et erosimme 2 vuojen seurustelun jälkeen ja mieheni etsi heti itsell e uuden naisen.. Ja kun erokin oli suuri yllätys niin en tiedä että mitä siitä asiasta oikeen ajattelee.. Että näinkö paljon merkitisn:( puheet olivat kyllä ihan eriä mitä teot... Mihin tässä muka on kiire.. oisi vaan nauttinut olemista sinkkuna.. Ehkä se ei vaan enää osaa olla sinkku:( pahaltahan tää tuntuu..

    pahalta tuntuu joo.
    Tässä sitä miettii kaikenlaista. Mies sano aina ettei vois koskaan olla kenenkään muunkanssa.
    Nyt se sanoo ettei halua olla yksin, haluaa jonkun jonka kanssa seurustella.
    Loukkaa vaa tollanen suhteesta toiseen juokseminen.
    itse mulle sanoi että en menis uutta jätkää hakemaan heti vaa kunnioittaisin meijän 2vuotta. Ja nyt se ite sitte meni muijan hankkimaan.

    Kyllä mä sinäänsä ymmärrän, ei yksin olo mitään herkkua ole mutta kuitenkin....

    Äänestä

Luulempa että entisesi ryntäsi uuteen suhteeseen, koska ei yksinkertaisesti kestä yksinoloa ja tarvitsee nopeasti rinnalleen uuden lohduttajan. Näin minä toimin viimeisimmän suhteeni päätyttyä, vain koska en osannut olla yksin.

Äänestä
  • niin siinä vissiin kävi. mutta mielestäni se ei ole paras vaihtoehto. Jossain vaiheessa se erokin on käsiteltävä ja opittava olemaan yksinkin, vaikka se ei todellakaan ole helppoa :(

    mutta,kukin tyylillään :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maria.. kirjoitti:

Erosimme 3vk sitten 2vuoden seurustelun jälkeen. Päätös oli loppujenlopuks minun.
Nyt exäni on alottanut uuden suhteen erään tytön kanssa ja on tosissaan hänen suhteen.
Itse en osaa kuvitellaakkaan olevani kenenkään muun kanssa vielä.
Kipu on sietämätön :(
Onko teidän mielestä normaalia tällänen nopea toiminta,miten minun pitäisi suhtautua koko asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu