Ennen uskoin mieheni olevan suoraselkäinen ja rehellinen. Luulin hänen arvostavan tunteitani ja olevan myös minun arvoiseni. Nyt alkaa silmät aueta; noin 3 kk sitten löysin koneelta käyntejä aikuisviihdesivuille, silloin mies sanoi niiden tulleen vahingossa, kun irkistä niitä linkkejä klikkaili mitä kaverit oli laitellu. ok, uskoin kaiken, miksi en olisi uskonut? eilen kolusin koneelta viimeisten 2 viikon tietoja. löysin suihkukuvia mm. big brotherin akoista (mieheni mukaan ei koko ohjelma kiinnosta yhtään, käännättää kanavan kun halusin katsoa). Kuvia jostakin harakasta, joka levitteli itseään jonkun autotallissa. niitäkin kuvia oli siis useampi, tuskinpa vahingossa kaikkia oli avannut ;)Ei siinä muuten mitään, jos tunnustaisi reilusti katselevansa ym. mutta tuo asenne, että on mukamas todella herrasmies mua kohtaan ja välittää, mutta silti valehtelee tälläisessä pikkuasioissa, niin tulee mielee, että mites kaikki ne muut epäselväksi jääneet jutut, pitääkö mua ihan typeryksenä, joka ei saa mitään selville, ja joka aina vain uskoo kaiken roskan mitä mies puhuu.
Tiedän että jos laitan miehen koville,hän aivan varmasti taas keksii jonkun hyvän selityksen, ja saa minut tuntemaan itseni vieläkin tyhmemmäksi.
Tiedän että jos laitan miehen koville,hän aivan varmasti taas keksii jonkun hyvän selityksen, ja saa minut tuntemaan itseni vieläkin tyhmemmäksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eiköhän tuo ole ihan normaalia (99,9% miehistä tekee juuri noin). Muutenhan sun pitäis antaa sille "miehellesi" 15 kertaa päivässä. Pakkohan sen on välillä päästä tumputtamaan. Tosin jos jatkat tuota linjaa niin on se pian entinen mies. Anna sen häärätä rauhassa ja parisuhdekin säilyy.
sun miestäsi nolottaa. Älä kiusaa häntä yhtään enempää. On käynyt pornosivuilla tai kurkkimassa bb:n suihkukuvia kuten 90% muistakin miehistä.
On vain nolona kun löysit. Sinun asenteesi ilmeisesti pistää hänet seinää vasten asiassa joka on miehille ihan normaali.
Itse en laskisi tuota valehteluksi, tyyppi on hämillään koska painostat häntä noista kuvista.
Älä niistä välitä ja unohda koko juttu.
Kakkossivulta otsikko "ei tämä voi tapahtua minulle" Samaa aihetta käsittelin, tosin vähän eritavalla, en löytänyt nettilinkkejä vaan jotain muuta ja selvisi että se oli hänen kavereittensa pila.
Sain aikamoisen vastaanoton, haukut siitä kuinka ahdasmielinen olen jne, vaikka oma pointtinikin oli se että mies on alusta asti sanonut ettei käy missään sivuilla tms, ja on sovittu että kertoo jos alkaa kiinnostaa. Täällä palstalla ihmiset ei vaan paljoa ymmärrä kun puhutaan avoimuudesta ja rehellisyydestä. Luepa se mainitsemani keskustelu niin tiedät mitä tarkoitan.

Tuli vahingossa (pahoittelen) nuo kaksi ylimääräistä samaa tekstiä koska tämä kone tai palsta junnailee. Ehkäpä sheriffi poistaa ylimääräiset.
Kakkossivulta otsikko "ei tämä voi tapahtua minulle" Samaa aihetta käsittelin, tosin vähän eritavalla, en löytänyt nettilinkkejä vaan jotain muuta ja selvisi että se oli hänen kavereittensa pila.
Sain aikamoisen vastaanoton, haukut siitä kuinka ahdasmielinen olen jne, vaikka oma pointtinikin oli se että mies on alusta asti sanonut ettei käy missään sivuilla tms, ja on sovittu että kertoo jos alkaa kiinnostaa. Täällä palstalla ihmiset ei vaan paljoa ymmärrä kun puhutaan avoimuudesta ja rehellisyydestä. Luepa se mainitsemani keskustelu niin tiedät mitä tarkoitan.
Taidan olla tosi outo, kun minua ei haittaa, jos mieheni vierailee pornosivuilla. Toki ymmärrän, että olet suuttunut siitä, että miehesi on valehdellut asioista, mutta edellisillä vastaajilla oli hyviä vastauksia siitä, että miestäsi taitaa nolottaa.. Mun neuvo: löysää pipoa, keskity tärkeämpiin asioihin ja tee miehelle selväksi, että valehtelu satuttaa enemmän kuin itse teko.
1. en ole kieltänyt seksin katsomista, olen vain yllättynyt miksi tehdä se salaa, jos lupa on?Miksi kieltää katsovansa, ja kuitenkin jää sitten kiinni?
2. mies tietokoneiden kanssa erittäin hyvä, ja pystyy kyllä peittämään jälkensä yleensä....
3. miksi kieltää minulta esim. tv katselu, jos kuitenkin itse katselee nakukuvia?
4. seksielämä sujunut mahtavasti (ja usein)eli ei pitäsi olla puuutetta. Olen myös ihan timmissä kunnossa itsekin, eli ei pitäisi olla siitäkään kiinni.
5. naimisissa jo useamman vuoden, eli kumpikin jo päälle 30 vuotiaita, luulisi sen ikäisen miehen ottavan jo vastuuta teoistaa.
6. mies saa vapaasti harrastaa iltasin omia menojaan, enkä kyttää joka minuutti hänen tekemisiää.
niin ja vastanneille miehille tiedoksi: ei minun tarvitse pelätä miehen jättävän minua jos huomautan asiasta; itse lähden menemään jos miehessä miestä tunnustamaan tekojaan....
Missähän muissa asioissa mieheni minua huijaa?
jos hän valehtelee yhdessä asiassa, niin sitten varmaan monessa muussakin.
Oletko ajatellut miksi miehesi valehtelee?
Luulen tietäväni!
HÄN EI YKSINKERTAISESTI USKALLA KERTOA SINULLE REHELLISESTI, koska ilmeisesti nostat siitä metelin.
Juttu on vain niin että moni mies surffailee ja kattelee muita naisia.
Normaalit miehet ovat kiinnostuneet naisista ja se ei varmaan tee teidän liittoanne yhtään huonommaksi. Usko pois.
Iät ja ajat miehet ovat ostaneet seksilehtiä ym.
Voin sanoa että itse olen ollut todella tiukkapipoinen, mutta olen sitä vähän löysännyt.
Ja nyt liittomme on paljon tasapainoisemi.
Minäkin ajattelin että en ole kieltänyt katselemasta, mutta ilmeisesti olen kuitenkin huomautellut asioista.
Minun mieheni on myös harrastanut kaikenlaisia pelejä ja on matkustellut paljon työnsä puolesta.
Nyt kuitenkin ole tehnyt itselleni selväksi että en ole salapoliisi miehelleni.
Olen myös itse hyvässä kunnossa ja panostan paljon ulkonäkööni.
Tuskin se sinusta johtuu mitä miehesi tekee.
Meillä mies kertoo edelleen pieniä valkoisia valheita, mutta pistän ne toisesta korvasta ulos ja jätän omaan arvoonsa, turha niistä on numeroa tehdä. Rakastan häntä siitä huolimatta.
miehelleni selväksi että joko tai? En itse katsele pornoo tms. jota pidän sairaana ja siinä äkkiä käy niin että kun antaa pirulle pikkusormen niin se vie koko käden. Ton valinnan jälkeen meillä mennyt todella hyvin ja mies ymmärtänyt ettei niitä ole mikään tarve katsella. Olen varmaan monenkin mielestä tiukkapipoinen mut jos parisuhteessa on kaikki hyvin niin miksi toisen pitäisi edes katsella moista paskaa. Sillon pitäisi riittää oma puoliso ja hänen katseleminen. Jos haluaa jotain erilaista niin miksi ei voi pyytää sitä puolisoltansa... Ei tarvi valehdella ja aiheuttaa toiselle mielipahaa.
Anna miehes vähän narrata sua ja anna sen katsoa pornoaan ihan rauhassa. Se on meidän miesten etuoikeus.