Sydän on riekaleina, kun vaimo eilen kertoi pettäneensä minua viikonloppuna. Oli työpaikan juhlissa ja ravintolasta lähti miehen luo ja lopun arvaattekin. Kortsua olivat sentään käyttäneet.
Se vain tapahtui....sanoi vaimo ja lisäsi: Voitko antaa mulle anteeksi?
Miten tällaisen voi antaa anteeksi? Rakastan kyllä vaimoani, mutta olen aivan sekasin. En pysty nukkumaan ja maha on sekaisin...oksentelen pahaa oloa pois....
Meillä on kaksi tytärtä...harmittaa heidänkin puolesta!
Petetty mies
95
9558
Vastaukset
- johanna
Tuttu tunne. Itse sain tietää runsas viikko sitten mieheni pettäneen minua. Minulta tippui kahdessa päivässä kaksi kiloa ja viikkoon ei ollut ruokahalua, yöllä nukuin pari tuntia.
Koittakaa keskustella syistä, jos onnistuu.Nyt on otettava päivä kerrallaan. Tarkkaile jatkuuko suhde.- Anonyymi
Älä kitise ota ero
- Nik 80
Jos tojnen pettää, ei suhteessa ole kaikki kohdallaan, kannattaa miettiä myös sitä. (kuten varmaan mietitkin).
Eihän ketään voi tulla kahden ihmisen väliin jos kaikki on kunnossa.
Itse en pystyisi jatkamaan suhdetta, vaikka olisikin lapsia, pahempaa se lapsillekkin on että vanhemmat riitelevät 22h vuorokaudessa. Itse ollut meinaan se lapsi siinä keskellä, ja toivonut vanhempien eroa!
Luottamus on mennyt ja siitä seuraa valtava kyttääminen ja tuottaa riitoja!- Tellervo
Hei!
Olisitko kiinnostunut kertomaan tarinasi lehtijutussa nimimerkillä? Teen nimittäin aiheesta lapset ja uskottomuus juttua Kauneus ja terveys -lehteen. Juttu voidaan tehdä puhelimitse tai sähköposititse. Jos kiinnostaa, laita mailia:
[email protected] - Anonyymi
Tiedän kaksi esimerkkiä jossa mies petti vaimoa. Ovat tänäkin päivänä yhdessä. Tapauksesta kulunut melkein 40 vuotta. Ovat molemmat parit onnellisesti yhdessä.
- Tiina
vaimoosi tähän saakka, niin enää et ainakaan voi luottaa. Pettäminen on luonnekysymys. Ihminen joko kykenee siihen tai ei. Todennäköisesti vaimosi on pettänyt aiemminkin ja/tai tulee pettämään jatkossakin.
Jos otat eron, lapset määrätään joka tapauksessa vaimollesi.
Voithan yrittää ajatella, että teidän suhde on tästä eteenpäin sellainen, että siinä on lupa pettää.
Vaikea tilanne, otan osaa.- yksi yh-isä
Itselläni oli täysin samanlainen tilanne, joten vaimo meni kiertoon. Naisesta, kuin naisesta löytyy etsimällä faktaa, että hän on epäkelpo äidiksi. Etsi tai luo tämä fakta, mutta älä missään tapauksessa kerro asiasta vaimollesi ennen lapsenhuoltajuus käsittelyä, älä edes vihjaile aiheesta. Itse tein ex:ni maan tasalle ja nyt olen yh-isä.
- Anonyymi
Mitäs sitten anna lapset vaimolle
- Timo76
On hyvä, että voin jakaa tämän jutun muiden kanssa (vaikkakin vain näin netin välityksellä). Tuntuu ettei ole ketään kenelle jutella. Asia on koko ajan mielessä...
- Anonyymi
Tässä saman kokenut nainen. Tapahtumasta on yli kolme vuotta, mutta olen edelleenkin surullinen ja vihainen hänelle. Halveksin ja inhoan häntä. Olen suhteessa lasten takia, mutta on alkanut vaikuttaa terveyteen ja on tarkoitus laittaa mies kiertoon. Olisi paljon pahempaa lapsille menettää äitiä kuin avioero. Voin edelleenkin henkisesti pahoin.
Mieti rauhassa mitä aiot tehdä, anna itsellesi aikaa, yritä keskittyä itseesi/muihin asioihin. Toivottavasti teillä ei ole lapsia. Itse olisin eronnut heti jos ei olisi ollut lapsia, koska luottamusta on melko mahdotonta rakentaa takaisin. Ainakin minulle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä saman kokenut nainen. Tapahtumasta on yli kolme vuotta, mutta olen edelleenkin surullinen ja vihainen hänelle. Halveksin ja inhoan häntä. Olen suhteessa lasten takia, mutta on alkanut vaikuttaa terveyteen ja on tarkoitus laittaa mies kiertoon. Olisi paljon pahempaa lapsille menettää äitiä kuin avioero. Voin edelleenkin henkisesti pahoin.
Mieti rauhassa mitä aiot tehdä, anna itsellesi aikaa, yritä keskittyä itseesi/muihin asioihin. Toivottavasti teillä ei ole lapsia. Itse olisin eronnut heti jos ei olisi ollut lapsia, koska luottamusta on melko mahdotonta rakentaa takaisin. Ainakin minulle.Mies kiertoon ja ota minut tilalle
- nainen 76
Reilu viikko sitten sain itse selville, että mies oli pettänyt minua. Mulla meni maha kanssa aivan sekasin ja kipeäksi. Viikkoon en pystynyt syömään mitään, ruuan ajattelukin sai oksennusrefleksin aikaan. Nyt olen muutamana päivänä sentään jo pystynyt syömään.
Me ollaan koko mennyt viikko puhuttu tästä miehen kanssa. Itketty ja puhuttu, itketty ja puhuttu. Me päätettiin vielä yrittää. Ehkä mä pystyn joskus antamaan anteeksi, unohda en silti koskaan.
Tsemppiä sulle! - kaiken kokenut
Hei Timo76. Mietihän vähän.
Millä tavalla se vaimo nyt on pilalla? Katso vaikka itse sinne. Näkyykö siellä vieraat jäljet? Ethän sinä tietäisi mitään, jos se vaimo ei olisi itse kertonut. Ja olisit ihan onnellisen tietämätön. Ei se siitä kulu jos sitä joku käyttää. Päinvastoin. Se on yksi kokemus lisää elämään. Se voi jopa rikastuttaa suhdetta, jos sen vain oikein oivaltaa.
Minun vaimoni tunnusti kerran onnettomana samanlaisen tapauksen. Vuoden se oli sitä hautonut. Luuli, että suuttuisin kovastikin. Oli kova työ saada se uskomaan, että en ollut vihainen. Keskustelimme puhki koko tapauksen ja se siitä. Sen jälkeen ei ole tullut uusintoja, ei kostonkierrettä, ei mitään. Meillä menee oikein hyvin, niin kuin silloinkin. Itse asiassa se olisi voinut todennäköisemmin tapahtua toisin päin. Ehkä joskus niin käykin, vaan mitäpä tuosta. Elämää se vain on.- nimi..
..on luottamus ja itsetunto. Kun rikkoo toisen luottamuksen, sen koko parisuhteen "perusjalan", voiko rakentaa sitä uudelleen? Jos itsetunto on kohdalla pystyy EHKÄ antamaan hetken hairahduksen anteeksi? Syyttely ei auta, vaikkakaan siltä ei vältytä. Itselleni Luottamus on tärkein syy olla parisuhteessa. Elämässä kun pettyy tarpeeksi monta kertaa sitä joko turtuu tai menee vaan enemmän hajalle. Mutta mielestäni tässä asiassa ei "vahinkoja" ole. Ihminen on ihminen juuri siksi että se ymmärtää tekojensa seuraukset. Onko uskottavaa kun selitys on " Se vaan tapahtui..."? Pettäminen on pettämistä ja PISTE!!
- kaiken kokenut
nimi.. kirjoitti:
..on luottamus ja itsetunto. Kun rikkoo toisen luottamuksen, sen koko parisuhteen "perusjalan", voiko rakentaa sitä uudelleen? Jos itsetunto on kohdalla pystyy EHKÄ antamaan hetken hairahduksen anteeksi? Syyttely ei auta, vaikkakaan siltä ei vältytä. Itselleni Luottamus on tärkein syy olla parisuhteessa. Elämässä kun pettyy tarpeeksi monta kertaa sitä joko turtuu tai menee vaan enemmän hajalle. Mutta mielestäni tässä asiassa ei "vahinkoja" ole. Ihminen on ihminen juuri siksi että se ymmärtää tekojensa seuraukset. Onko uskottavaa kun selitys on " Se vaan tapahtui..."? Pettäminen on pettämistä ja PISTE!!
Onko se pettämistä, kun vaimo kertoi siitä saman tien? Minusta vasta valehtelu olisi ollut pettämistä. Nythän tilanne on lähes pettämisen vastakohta.
Onko se vaimo missään vaiheessa mennyt lupaamaan, että hän ei milloinkaan, missään tapauksessa, kuuna kullin valkiana, mene nussimaan kenenkään muun kuin aviomiehensä kanssa? Mikä on sitoumuksen tarkka sanamuoto?
Meillä ei käsittääkseni olla tehty tällaisia sopimuksia, vaikka naimisissa ollaankin. Eikä mitään vahinkoa ole tullut, kummallekaan osapuolelle. Ymmärrän omaa vaimoani erittäin hyvin, onhan itselläni ollut läheltä piti -tilanteita useampiakin, enkä mielestäni olisi sen enempää pilalla vaikka se hetken hurma olisi omalle kohdalle sattunutkin. - sittenhän
kaiken kokenut kirjoitti:
Onko se pettämistä, kun vaimo kertoi siitä saman tien? Minusta vasta valehtelu olisi ollut pettämistä. Nythän tilanne on lähes pettämisen vastakohta.
Onko se vaimo missään vaiheessa mennyt lupaamaan, että hän ei milloinkaan, missään tapauksessa, kuuna kullin valkiana, mene nussimaan kenenkään muun kuin aviomiehensä kanssa? Mikä on sitoumuksen tarkka sanamuoto?
Meillä ei käsittääkseni olla tehty tällaisia sopimuksia, vaikka naimisissa ollaankin. Eikä mitään vahinkoa ole tullut, kummallekaan osapuolelle. Ymmärrän omaa vaimoani erittäin hyvin, onhan itselläni ollut läheltä piti -tilanteita useampiakin, enkä mielestäni olisi sen enempää pilalla vaikka se hetken hurma olisi omalle kohdalle sattunutkin.sulla asiat on tosi auvoisesti. Voisi jopa sanoa että teillä on sitten jonkin sortin avoinsuhde. Mut puhuttaessa yleisellä tasolla pettämisestä siis, se on sitä kun luvataan jotain ja tehdään sitten toisin = petos. Yleensä parisuhteessa luvataan olla ainoita toisilleen ja vielä näin 2000 luvulla kulttuurissammekin oletetaan parisuhteen olevan yksiavioinen. Näin ajatellen petturi on petturi vaikka sen voissa paistaisi! Jos sitten haluaa avoimen suhteen, olisi hyvä sopia säännöt, niin ei tule kenellekään paha mieli. Alkuperäinen kirjoittaja oli olettanut ilmeisesti suhteen olevan yksiavioinen ja näin ollen luokkaantui luottamuksensa rikkomisesta. Näin heillä, toisin sulla!
- on.
Löytyypä näiltä palstoilta aikuiseksi kasvaneitakin, olisipa enemmänkin.
- ...sanat...
...suustani.
Piruako tuo mitään haittaa jos omastaan antaa. Ei se ole oikeasti keneltäkään pois! Anna vaan anteeksi ja jatka elämää, jos muuten on hyvä suhde. Jos tämän takia pitää erota niin hohhoijaa. - Nainen
Siinä kunnon mies.
- Riina
nimi.. kirjoitti:
..on luottamus ja itsetunto. Kun rikkoo toisen luottamuksen, sen koko parisuhteen "perusjalan", voiko rakentaa sitä uudelleen? Jos itsetunto on kohdalla pystyy EHKÄ antamaan hetken hairahduksen anteeksi? Syyttely ei auta, vaikkakaan siltä ei vältytä. Itselleni Luottamus on tärkein syy olla parisuhteessa. Elämässä kun pettyy tarpeeksi monta kertaa sitä joko turtuu tai menee vaan enemmän hajalle. Mutta mielestäni tässä asiassa ei "vahinkoja" ole. Ihminen on ihminen juuri siksi että se ymmärtää tekojensa seuraukset. Onko uskottavaa kun selitys on " Se vaan tapahtui..."? Pettäminen on pettämistä ja PISTE!!
on pettämistä vain siksi, että se tuntuu petetystä siltä. Ellei petetyllä ole itsetuntoa niin suhde on tuhoon tuomittu jo alkaessaan!
Luotan siihen, että mieheni osaa harkita mihin ryhtyy ja mihin ei. Joskus nuo valinnat saattavat olla ristiriidassa omien valintojeni kanssa. Vahinkoja ei ole vaan valintoja. Mutta vahinkoja tai valintoja niin kumppanille niitä on vaikeaa selittää. Lisäksi kumppani tulkitsee ihan kaikki selitykset todennäköisesti väärin.
Paras selitys onkin "minä halusin" ja PISTE. - ylämummo
kaiken kokenut kirjoitti:
Onko se pettämistä, kun vaimo kertoi siitä saman tien? Minusta vasta valehtelu olisi ollut pettämistä. Nythän tilanne on lähes pettämisen vastakohta.
Onko se vaimo missään vaiheessa mennyt lupaamaan, että hän ei milloinkaan, missään tapauksessa, kuuna kullin valkiana, mene nussimaan kenenkään muun kuin aviomiehensä kanssa? Mikä on sitoumuksen tarkka sanamuoto?
Meillä ei käsittääkseni olla tehty tällaisia sopimuksia, vaikka naimisissa ollaankin. Eikä mitään vahinkoa ole tullut, kummallekaan osapuolelle. Ymmärrän omaa vaimoani erittäin hyvin, onhan itselläni ollut läheltä piti -tilanteita useampiakin, enkä mielestäni olisi sen enempää pilalla vaikka se hetken hurma olisi omalle kohdalle sattunutkin.miestä on petetty ja sinä vaan väännät aivan paskaa.
olisi vaan ollut parempi, että vaimo ei olisi kertonut.
minun kohdallani myös. - Anonyymi
Sinä oletkin hintti
- Anonyymi
Sinä olet homo
- Anonyymi
Kaiken kokenut olet kiero homo
- Anonyymi
Olet taliaivo
- Anonyymi
nimi.. kirjoitti:
..on luottamus ja itsetunto. Kun rikkoo toisen luottamuksen, sen koko parisuhteen "perusjalan", voiko rakentaa sitä uudelleen? Jos itsetunto on kohdalla pystyy EHKÄ antamaan hetken hairahduksen anteeksi? Syyttely ei auta, vaikkakaan siltä ei vältytä. Itselleni Luottamus on tärkein syy olla parisuhteessa. Elämässä kun pettyy tarpeeksi monta kertaa sitä joko turtuu tai menee vaan enemmän hajalle. Mutta mielestäni tässä asiassa ei "vahinkoja" ole. Ihminen on ihminen juuri siksi että se ymmärtää tekojensa seuraukset. Onko uskottavaa kun selitys on " Se vaan tapahtui..."? Pettäminen on pettämistä ja PISTE!!
Ihan niin kuin minä olisin kirjoittanut tämän. Samaa mieltää, 100%
- Anonyymi
Sinä oletkin homo
- Anonyymi
Sinä olet aisankannattaja
- Anonyymi
Olet aisuri
- Anonyymi
Mene lääkäriin mielentilan selvittämiseksi
- Anonyymi
Sinä olet aisankannattajan ja homon risteymä
- Anonyymi
Kaiken kokenut olet apara , hihuli
- Anonyymi
Maan suurin persereika
- Anonyymi
Nainen kirjoitti:
Siinä kunnon mies.
Ei vaan persereika
- Anonyymi
kaiken kokenut kirjoitti:
Onko se pettämistä, kun vaimo kertoi siitä saman tien? Minusta vasta valehtelu olisi ollut pettämistä. Nythän tilanne on lähes pettämisen vastakohta.
Onko se vaimo missään vaiheessa mennyt lupaamaan, että hän ei milloinkaan, missään tapauksessa, kuuna kullin valkiana, mene nussimaan kenenkään muun kuin aviomiehensä kanssa? Mikä on sitoumuksen tarkka sanamuoto?
Meillä ei käsittääkseni olla tehty tällaisia sopimuksia, vaikka naimisissa ollaankin. Eikä mitään vahinkoa ole tullut, kummallekaan osapuolelle. Ymmärrän omaa vaimoani erittäin hyvin, onhan itselläni ollut läheltä piti -tilanteita useampiakin, enkä mielestäni olisi sen enempää pilalla vaikka se hetken hurma olisi omalle kohdalle sattunutkin.Kaiken kokenut olet täysi homo
- Anonyymi
Kaiken kokenut mene hoitoon
- Timo76
Jokainen taplaa tyylillään ja onhan se nyt pettämistä jos vieraan miehen kanssa sänkyyn johkaantuu...
Onneksi hänellä on morkkis, sillä itselläni on todella onneton olo.
Kyllä sillä papinkin aamenella jokin merkitys pitäisi olla. - työpaikkabileet..?
keäkauden päättäjäisiä vietettiin yhdessä firmassa niin ikään viime viikonloppuna. Ja melkoiseksi sähellykseksi ne bileet meni..
Saldo on nyt se, että pari pelkää potkuja, eikä pomo uskaltautunut maanantaina edes töihin.
Edellä kuvattu tapaus on hyvä esimerkki siitä, että pettäminen harvoin koskee vain niitä kahta, jotka päätyvät samaan punkkaan, vaikka kovin aina tälläkin palstalla vakuutellaan, että rinnakkaissuhde/pettäminen on jokaisen yksityisasia..
Ja äläkä mene tuohon ikuiseen puolusteluun pettämiselle, että suhteessa vikaa jne. Lässytystä, koska jokainen tervejärkinen tietää, että suhde ei tee valintoja vaan siinä elävät yksilöt. Pettäjässä on vikaa, jos ei mahdolliseen pulmaan suhteessaan keksi muuta "hoitoa" kuin pettämisen. Ja on se kumma, miten paljon helpommin "huonossa suhteessa elävät" tai "väärän kumppanin kanssa elävät" ihmiset saavat helpommin avattua housunsa kuin suunsa..
Itteesi älä ota tekoa. Koita jaksella, vaikka se ei joka hetki olekaan helppoa. - ei sen enempää.
Nyt tuntuu varmasti pahalta,mutta elämässä ei voi välttyä pettymyksiltä.Et ole ainut.Älä jää kiinni murheeseen,toki on surtava surut,mutta kiinni murheeseen ei saa jäädä,jossain vaiheessa paha olo haihtuu .Hoida itseäsi,ulkoile,liiku,syö terveellisesti,ole lastesi kanssa mahdollisimman paljon,elikkä mahdollisimman aktiivista elämää.Jaksamista sinulle tässä elämän vaiheessa.
Ihan kuin siinä tilanteessa jaksaisi elää kuvailemallanne tavalla, saati "syödä terveellisesti". Haistakaa nyt vittu. Helppo se on lässyttää.. Tuo kommenttinne oli vain kohteliasta vittuilua.
- on!
Ei vaimosi varmaan ihan paatunut ole, kun tulee itse kertomaan asian. Enkä nyt suoralta kädeltä tuomitse niitäkään, jotka eivät uskalla avata suutansa.
Tätä tämä elämä kuule joskus on. Täynnä pieniä ja isoja vastoinkäymisiä. Suosittelen miettimään anteeksiantoi pienten tyttöjesi takia: kyse kun on kertaluontoisesta erheestä mitä ilmeisimmin.
Älä tee ainakaan mitään hätiköityä! - vilperi
tuollaista on aina kuulla.....mun mielipide on, et nainen pihalle...pystyisitkö ikinä edes harrastamaan seksia tuollaisen ämmän kanssa uudestaan ,jos tietäisit et joku duunikaveri pannut sitä bileissä...pillu on tosiaankin pilalla. Toi lause se vaan tapahtui, on vitun naurettava väite....kysy siltä muijaltas, et käviksi siinä niin et se toinen äijä kompastui vahingos sun muijas päälle stondis päällä....vittu mikä tekosyy.
- kvv
"Se vaan tapahtui..." on maailman naurettavin syy pettämiselle. Ja kyllä se todella käy vituttamaan kun oma akka on jonkun toisen kanssa pylsinyt...
Ei tähän voi muuta sanoa kun et elämä on. Kaikkea luvataan, mut mikään ei todellisuudessa pidä.
Itse olin vuosia yhdessä naiseni kanssa. Monet monituiset kerrat vaimo mullekkin sanoi ettei ikinä voisi pettää koska rakastaa mua niin paljon. Yks aamu se sit vaan tuli se klassinen "se vaan tapahtui...".
Muistaakseni edellisenä iltana oli vaimo viimeksi sanonut ettei ikinä kuuna kullin valkeana voisi mua pettää...- Brand
Ihme sakkia olette."se vaan tapahtu" kuulostaa ihan hyvin muotoillulta. Koska niin se vaan tapahtu.jep.Kun tehdään asioita "sykkeellä" ja hetki vie niin niinhän se menee.toki riippuu henkilöstä, mutta tunneasiasta Varsinkin naisten kohdalla kai on kyse.Ja kai se on niin että harva nainen lakanoihin hyppää jos ei TUNNU! naisilla menee ylhäältä alas.meillä miehillä se lähtee alhaalta ylös.jep.TOTTA ihmeessä se sattuu ja oksettaa, mutta ei se lihan liikuttelu kuitenkaan oikeasti ole muuta. JOS toinen tuntee,rakastumisen/ihastumisen jälkeenRAKASTUU niin silloin kannattaa jo laittaa homma pakettiin.jep.ja jokainen pari/ihminen taplaa tyylillään. jep
- pettämätön nainen
Koskaan en ole pettänyt miestäni. Minusta on turha lähteä hötkyilemään ajatteleppa jos itse olisit tehnyt yhden virheen ajautunut naisenkanssa panolle. Haluaisitko että naisesi heittäisi sut pihalle? Kertoisitko vai salaisitko? Miten olisit hoitanut hommat. Elämä on elämää ja kaikki aivan varmasti tekee virheitä. On julmaa elämää jos yhden virheen takia pannaan perintökalut jakoon! Jos toistuvaa niin silloin voi kyllä olla paikallaan suhteen tulevaisuuden miettiminen. Ja juuri tuo jonka joku viisas jo kirjoittikin tuskin kovin paatunut ihminen jos ei voinut olla kertomatta, kun oli niin paha olla!! Moni olisi ollut vaan kertomatta, tai niinkuin naapurin nainen kun petti miestään kertoi minulle puolituntemattomalle naapurille, mutta ei omalle miehelleen!! Valehteli ummet ja lammet tälle äijälle! Kiinni jäi kun tuli raskaaksi eikä oman miehen kanssa ollut seksiä...Toi vasta törkeetä on ja ymmärrän jos äijä häipyy hippulat vinkuen.
Suhteessa varmaan on jotain "pielessä" ja kannattaa keskustella REHELLISESTI omista ajatuksista ja tuntemuksista. Uskon että puhumalla tai terapialla saatte asiat järjestykseen jos pettämiset ei toistu. Luottamus tietenkin on kadoksissa aikansa. Jos teillä on hyvä parisuhde vuosien takaa et välttämättä löydä yhtä hyvää naista rinnallesi ja sellaista vielä joka ei pettäisi. Otsassa kun ei ole varotus tarraa.
Vuosien aikana kenen kanssa tahansa saattaa tapahtua ties mitä eikä niitä voi etukäteen tietää. Ikänsä saa vaihtaa puolisoa jos aina vaihtaa, kun saa tietää pettämisestä tai halutaan sellainen joka täydellisesti on sitä mitä haluaa. Ihmekkös tuo jos nykyään suhteen keskimääräinen kesto on 2,5 vuotta. En haluaisi tuohon tahtiin vaihtaa miestä!- Timo76
En ole tehnyt hätiköotyjä päätöksiä. Suhteemme on kahdeksan vuotta perustunut rehellisyyteen, siinä on yksi vahva syy miksi olemme tässä nyt. Kunnioitan vaimoni rehellisyyttä, vaikkakin se sattui saatanasti. Täytyy sanoa se myös hänelle.
Olemme jutelleet aika paljon näinä päivinä ja voi olla että suhteemme pelastuu. Olen kuitenkin aika väsynyt tällä hetkellä (unettomat yöt ja syömättömyys).
Uskon että jokainen suhde on erilainen eikä aivan yleisesti kattavia ohjeita voi antaa...
Kai tämä oli tapa, jolla havahduimme. Suhdetta pitäisi hoitaa enemmän. Alkuvuodesta odotimme kolmatta lasta, kunnes neljännellä raskausviikolla saimme tietää, että vauva on vakavasti sairas ja raskaus tulee keskeyttää. Se oli myös kova pala suhteellemme ja se ajautui huonompaan suuntaan... - Nyt
Älkää koskaan rakentako elämäänne toisen ihmisen varaan, koska siinä on liikaa sellaisia muuttujia, joihin ei itse pysty vaikuttamaan.
Its as simple as that. - Anonyymi
Timo76 kirjoitti:
En ole tehnyt hätiköotyjä päätöksiä. Suhteemme on kahdeksan vuotta perustunut rehellisyyteen, siinä on yksi vahva syy miksi olemme tässä nyt. Kunnioitan vaimoni rehellisyyttä, vaikkakin se sattui saatanasti. Täytyy sanoa se myös hänelle.
Olemme jutelleet aika paljon näinä päivinä ja voi olla että suhteemme pelastuu. Olen kuitenkin aika väsynyt tällä hetkellä (unettomat yöt ja syömättömyys).
Uskon että jokainen suhde on erilainen eikä aivan yleisesti kattavia ohjeita voi antaa...
Kai tämä oli tapa, jolla havahduimme. Suhdetta pitäisi hoitaa enemmän. Alkuvuodesta odotimme kolmatta lasta, kunnes neljännellä raskausviikolla saimme tietää, että vauva on vakavasti sairas ja raskaus tulee keskeyttää. Se oli myös kova pala suhteellemme ja se ajautui huonompaan suuntaan...Ryhdistäydy vaimo vaihtoon
- Anonyymi
Timo76 kirjoitti:
En ole tehnyt hätiköotyjä päätöksiä. Suhteemme on kahdeksan vuotta perustunut rehellisyyteen, siinä on yksi vahva syy miksi olemme tässä nyt. Kunnioitan vaimoni rehellisyyttä, vaikkakin se sattui saatanasti. Täytyy sanoa se myös hänelle.
Olemme jutelleet aika paljon näinä päivinä ja voi olla että suhteemme pelastuu. Olen kuitenkin aika väsynyt tällä hetkellä (unettomat yöt ja syömättömyys).
Uskon että jokainen suhde on erilainen eikä aivan yleisesti kattavia ohjeita voi antaa...
Kai tämä oli tapa, jolla havahduimme. Suhdetta pitäisi hoitaa enemmän. Alkuvuodesta odotimme kolmatta lasta, kunnes neljännellä raskausviikolla saimme tietää, että vauva on vakavasti sairas ja raskaus tulee keskeyttää. Se oli myös kova pala suhteellemme ja se ajautui huonompaan suuntaan...Ota pöhkö ero, pettäminen jaikuu
- Nainen
Kaatuu niitä valtamerilaivojakin. Mä en jaksa ymmärtää miksi se toisen kans sängyssäoleminen on niin kauheeta. Sehän on vaan nainti. Parisuhde on paljon muuta, ja voitte vaikka yhdessä jakaa tämän vaimon kokemuksen. Miehet pettää ihan yhtä paljon kuin naiset, se ei vaan oo niin kauheeta miesten mielestä. Eikä oo kumma. Ei ne lapset sitä tiijä että niiden äiti on aikuinen itsenäinen nainen joka tykkää joskus irtoseksistäkin ilman sen kummempaa.
- Anonyymi
Olipa hullusti sanottu. Naisten kanssahan ne miehet pettää. Minkä takia kukaan mies menee naimisiin kun voi käydä naimassa kaunista parikymppistä maksullista, tai nuorta opiskelija tyttöä joka on rahan tarpeessa. Tuollaisia te sairaat femakot olette.
- Anonyymi
Huora
Anonyymi kirjoitti:
Huora
Nimenomaan tuo nimimerkki Nainen on kuvottava huora! Toivottavasti on kuollut johonki nielutippuriin jo kun aikaa lähes 15 vuotta. Tai edes ampunut itsensä. Vituttaa silti tuommoset huorien kevyt ja ylimieliset lässytykset.. Onkai se heille "vain nainti" kun niitä on viikossa useita ja eri miesten kanssa. Eivät he osaa asettua normaalin ihmisen tuntemuksiin ja elämäntapoihin. Pitäisivät tautisen huorakurkkunsa ummessa.. Toivottavasti joku pieksää sen niin umpeen ettei noin kusipäisiä kommenttia voi ilmaista ja katkoo sormet vielä kans ettei voi kirjoittaakaan. Saatanan lehmät.
- nuppi
eikö nämä ole niitä elämän vastoinkäymisiä, jota varmaan joka toisen kohdalle sattuu, avioliittoon vihittäessähän luvataan rakastaa niin myötä ja vastoinkäymisissäkin. Miksi avioliitosta yritetään väenvängällä tehdä jotain mihin ihmisluonto ei varmaan koskaan pysty vai onko evoluutio muokannut meistä 2000 luvun ihmisistä jotain hirveitä pettureita. Minun mielestäni avioliittoon vihkimisessä ei luvata muuttua yliolennoksi, joka rikkoo jo luonnonlakeja! Mielestäni avioliitto on jokapäiväistä anteeksiantamista, erimielisyyksien sovittamista, ei se ole mitään kädestäpitämistä ja pään painamista pumpuliin, se on elämää ja elämässä tulee takapaikkia.
- Anonyymi
Toi on ihan huuhaata, ei kukaan voi luvata rakkastaa toista, sitä joko on tai ei. En minäkään suostu naimisiin naiskumppanin kanssa ja ihan suoraan olen sanonut että on petosta luvat jotakin rakkautta, jos tunne häviiä ei sitä ole ja se on sitten siinä.
- elämää nähnyt
kyllähän jos toinen menee ja pettää niin sille on silloin tilaus, eli ts. joku suhteessa mättää jos hyppää toisen petiin.
suhdehan on kahden kauppa, sitä en sitten tiedä mikä teillä juuri mättää, mutta kyllähän se ongelma olisi pitänyt nostaa pöydälle ennen tällaista lopputulosta.
ei ole helppoa kertoa puolisolle ettei ole tyytyväinen suhteessa, jotkut eivät tunnista edes tyytymättömyyttään ennenkuin tulee joku houkutus vastaan mihin sitten tartutaan.
koitahan jaksaa siellä jossain, pidä itsestäs huolta. ja muista että vanhempien suhde on lapsen henkinen koti, eli jos teillä ei tämän jälkeen homma toimi, kannattaa miettiä muuta vaihtoehtoa. lapsi ei ole silloin syy jatkaa yhdessä.
perheneuvola on hyvä paikka keskustella näistä asioista, siellä asiat pysyy paremmin hallussa kun on ohjattua keskustelua, eikä pahat ja katkerat tunteet vie liikaa keskustelua eteenpäin kun niitä on pakko hieman konrolloida.- Anonyymi
Onhan se helppoa neuvoa petettyä miestä heti eroamaan. Pettäjä nainen saa kuitenkin lastenkin huoltajuuden ja petettyä miestä ei kukaan muista mitenkään, eikä hänen jaksamisesta välitetä, hän menettää kaiken, suhteen ja lapsensa eli siis perheensä (ei ne vkl vierailut sitä korvaa). Lisäksi jos ei ole kovin hyvätuloinen, on toimeentulokin uhattuna.. Koittakaapa maksaa puolentoista tonnin tilistä ensin vuokra jostai rotanloukusta johon joudutte yksin asumaan plus muut laskut ja työmatkakulut sekä tietysti sille pettäjälle vieläpä elatusmaksut kahdesta lapsesta reipas kolmesataa jos ei ylikin.. Kolmesta lapsesta jo katastrofaalisesti. Teille ei itsellenne jää edes elämiseen rahaa!! Joo.. Tosiaan, mikä siinä on niin kauheaa!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se helppoa neuvoa petettyä miestä heti eroamaan. Pettäjä nainen saa kuitenkin lastenkin huoltajuuden ja petettyä miestä ei kukaan muista mitenkään, eikä hänen jaksamisesta välitetä, hän menettää kaiken, suhteen ja lapsensa eli siis perheensä (ei ne vkl vierailut sitä korvaa). Lisäksi jos ei ole kovin hyvätuloinen, on toimeentulokin uhattuna.. Koittakaapa maksaa puolentoista tonnin tilistä ensin vuokra jostai rotanloukusta johon joudutte yksin asumaan plus muut laskut ja työmatkakulut sekä tietysti sille pettäjälle vieläpä elatusmaksut kahdesta lapsesta reipas kolmesataa jos ei ylikin.. Kolmesta lapsesta jo katastrofaalisesti. Teille ei itsellenne jää edes elämiseen rahaa!! Joo.. Tosiaan, mikä siinä on niin kauheaa!?
Ei väliä nainen yksin lasten kanssa
- Mies24
Monilla miehillä on sellanen käsitys naisita että ne eivät voi pettää koskaan, minulla on takana todella monta suhdetta ja huomannut kuinka nainen voi olevinaan niin rehellisesti vannoa rakastavansa mutta selän ja sanojen sanottua kiipeää toisen miehen kyytiin. Naiset on kuin kissa eläimiä niitä ei voi kesyttää koskaan, ja se totuus naisista että ovat aivan yhtä törkeitä kuin miehetkin ei kannata aliarvioida sitä seikkaa että he äidinvaistollaan olevinaan olisi rehellisempiä vaan miettivät seksiä yhtä paljon kuin miehet ja kiusaukset ovat yhtä suuria heille. Varsinkin alkoholin ollessa kyseessä harva nainen kohdatessaan itselleen määritetyn ihannemiehen osaa pitää näppejään erossa, jos mieskin yllätykseksi tekeekin alotteen.
- Anonyymi
Lisäksi se on naiselle niin paljon helpompaa pettää, kun aina on ihannemiehiä tms tarjolla! Lisäksi tulevaisuus on turvattu.. Mitään seurauksia ei tule.. Huoralle jää koti lapset ja toimeentulo.. Toisin kuin petetylle miesparalle monissa tapauksissa ei jää kuin tuulen huuhtoma perse!
- Anonyymi
Ota ero älä ole nahjale olli
- Anonyymi
Olisit tyytyväinen että oli edes kortsu, "rakas" vaimoni pani vierasta ilman kortsua, syy kuulemma alkoholissa. En ole kuullut ennen että alkoholi kieltää kortsun käytön. Sama kaava kuitenkin, iski miehen yökerhosta, miehen kotiin ja vasta aamusta kämpille, suostui sentää testiin sähläilyn jälkeen. Tää on sitä elämää, koskaan ei tiedä, se kiltti perheellinenkin nainen hairahtaa kun sopiva hetki tulee.
- Anonyymi
Otitko eron
- Anonyymi
Paras sivusto homoille, vapaa, anonyymi ----> https://bit.ly/suommi24 <----
- Anonyymi
Kasvata selkäranka eroa Olli.
- Anonyymi
Näistä aloituksista tulee mieleen trollailu.
Kuka selväpäinen ryhtyisi avautumaan suoli24-sivustolle kokemuksistaan juuri pahimman järkytyksen aikoihin? Ei mene minun kaaliin. - Anonyymi
Ota selkäranka käyttöön heitä vaimo pihalle
- Anonyymi
Kummallista höpinää nössöäijiltä.
On kuitenkin fakta että naisen pettäminen on sata kertaa vaarallisempaa kuin miehen pettäminen.
Miehen pettäessä ei tule mitään vakavia jälkiseuraamuksia.
-Jos nainen pettää, on pariskunna lapset lähes varmasti toisen miehen siittämiä, eli mies elättää koko elämänsä toisen miehen lapsia.!
-Sukupuolitaudit tarttuu naiseen huomattavasti miehiä herkemmin.!
-Kaikkien tutkimusten mukaan nainen rakastuu siihen jonka kanssa panee, mies ei rakastu.
-Tutkimusten mukaan nainen pettäessään harvoin käyttää kondomia, (hankala parisuhteessa olevan naisen kuljetella kondomeja aina mukanaa jäämättä niistä kiinni) mies lähes aina käyttää koska ei halua elatusmaksuja.
Naisten mielestä miehen kuuluu huolehti kondomien hankinnasta ei naisen, siksi miehellä on niitä ja naisella ei.
(Olen naimisissa ja vaimolla kierukka mutta silti käytämme kondomia, eli minulla on niitä mukana vaikka periaatteessa en tarvisi niitä)
Täällä naiset neuvoo keskustelemaan, se toki on hyvä ratkaisu jos mies on pettänyt koska kaskustelemalla saadaan suhde kuntoon ILMAN MITÄÄN PYSYVIÄ vaurioita.
Naisen pettäessä, ei ne toisen miehen siittämät lapset keskustelemalla muutu aviomiehen omiksi lapsiksi mitenkaan!!!
Eli naisen pettäessä ei keskusteluilla ole mikroskooppistakaan merkitystä, ne on vaan naisen keino koettaa siirtää syyt pettämiseen miehen kontolle !
Heittäkää huorat pihalle ja heti, se on ainut toimiva keino! - Anonyymi
Pahinta on kehollinen likaisuus ja luottamuksen menetys. Suhde ei ole enää aito kahden ihmisen side ja yhteys. Voimia sinulle! Kehoitan sinua pitämään itsestäsi hyvää huolta, rakastamaan sitä mikä jäljelle jäi: sinä! Älä anna entisen elämän muuttaa käsitystäsi tulevasta. Ikävähän on kaikesta välillänne olleesta kauniista. Se on rikottu. Itseäni rikottiin monta vuotta, tietämättäni. Aavistin kyllä jotain, mutta en kuunnellut itseäni. Syy on aina ja ainoadtaan pettäjän, sillä panettelijoita aina löytyy. Niitä heikkoja, jotka vierittävät syyn toisten niskoille. Petetystä tehdään usein syntipukki. Suhteessa alkaa mennä heikosti kun toinen jo katselee muita ja ei anna panostaan yhteiseen suhteeseen. Tätä ei nuo ulkopuoliset tuomitsijat ymmärrä. Vika vieritetään petetylle, joka tukeamme kuitenkin eniten tarvitsee. Yleensä täällä nuo pettäjät huutelee omaa itseään ylentäen syyllisyydentunnoissaan. Voimahalaus sinulle. Kaikki tekosi ovat oikeita jos vain olet rehellinen itsellesi. Anteeksi voi antaa, mutta unohtaa ei voi milloinkaan!
- Anonyymi
Uskottomuuspalvelut
Herääkö epäilys, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää? uskottomuusepäilyt hiertävät monessa parisuhteessa.
Asiakasta kunnioittaen selvitän yksityishenkilöiden toimeksiannosta esimerkiksi puolisoon liittyviä uskottomuusepäilyksiä ammattitaidolla, ehdottomalla luotettavuudella, kohtuulliseen hintaan.
Jätä kalvavat tunteet, ota rohkeasti yhteyttä.
[email protected]
Suomi,Kanta-Häme. - Anonyymi
Heitä pihalle huora
- Anonyymi
Ryhdistäydy vaimo kiertoon
- Anonyymi
Näitä sattuu mitä pitempi liitto, sitä enmpi anna anteeksi niin minä tein ja monta muutakin suhdetta näin 55 vitosena oli sen arvoista. Pettäminen rikos toista kohtaan ei hyväksyttävä mutta aika opettaa
- Anonyymi
Meillä vanha liitto. Toisen on ollut pakko hyppiä sillon tällön. Jatkettu silti ... on liian paljon pelissä. Molempien mielestä, lapset/ tottumukset.
- Anonyymi
Ota huorasta ero
- Anonyymi
Laita labrakokeisiin .Kumppanisi rikkoi sinua
ja lapsia vastaan .Vaadi hyvitys törkeästä teosta.
Siirrä yhteistä omaisuutta vain sinun nimiisi ja
jos Kumppanisi vielä uudelleen pettää sinua
niin on onnesi että olet ollut kaukaa viisas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laita labrakokeisiin .Kumppanisi rikkoi sinua
ja lapsia vastaan .Vaadi hyvitys törkeästä teosta.
Siirrä yhteistä omaisuutta vain sinun nimiisi ja
jos Kumppanisi vielä uudelleen pettää sinua
niin on onnesi että olet ollut kaukaa viisas.Raha ja omaisuus korjaa rikkinäisen suhteen
kuntoon ja nainenkin rupeaa miettimään
asioita .Jatkossa täytyy pettävä osapuoli
olla huomattavasti huonommassa taloudellisessa asemassa ,muuten rakkaus
rikkoontuu🤣😂🤣😂🙃
- Anonyymi
Minä kostin petturi akalle naimalla sen äitiä eli anoppiani ja vittuilin sitte akalle että olipa eri tiukka. Helpotti kummasti. Kannattaa kokeilla.
- Anonyymi
Kaikki pettäjät sais tappaa
- Anonyymi
vaikuttakao tuloerot ja työttömyys/osa-aikatyö pettämiseen ainakin naisen kohdalla? jokuhan näillä on taustalla
- Anonyymi
Mene horatsuihin itsekin kun sulla näköjää on horatsumakunaisten suhtee, samanlaiset yleesä valittee toisensa alun alkaenkin
- Anonyymi
Ota ero
- Anonyymi
Olet hieno ihminen..... rakastettava ihminen. Hyvä, kun mietit asoita etkä tee liian hätäisiä ratkaisuja. Miten sanoisin sinulle..... käännä ajatus itsestäsi pois...... että vaimollasi on jotain haastetta itsensä kanssa. Jota hän yritti hoitaa tuolla tavalla ja välittömästi havaitsi, että pieleen meni. Kertoi sinulle tärkeimmälle ihmiselleen. Tue häntä jatkoon suhteessanne.... lastennekin vuoksi. Anteeksianto kannattaa jatkoon..... vaikka sitä voi nyt joutua piehtaroimaan..... hän on se joka on tosi heikoilla. Kaikkea hyvää sinulle ja teille. Tv. Yx aikoinaan petetty nainen
.Hyvä kun annatte arvokkaita neuvoja näin 15v tapahtumien jälkeen🤣 tuskinpa aloittaja enää päätään vaivaa asialla🤔
- Anonyymi
Olis jännä kuulla miten kävi. Aikaa kulunu parikymmentä vuotta.
Tossa tilanteessa on iso merkitys pettääkö tutun vai tuntemattoman kanssa. Sattuu yhtä lailla totta kai, mutta joka saatanan työpäivä muistuttaa asiasta.
Unohdappa siinä. - Anonyymi
Kyll maar akka kierrätyksee.
- Anonyymi
Olisit tyytyväinen että edes kortsulla, mun vaimo antoi vieraalle ravintola illan päätteeksi ilman kortsua, kierukka oli jottei sentään paksuksi pamahtanut. VITTU TOTA HAMEVÄKEÄ.
- Anonyymi
Ota ero
- Anonyymi
Naisilla aina samat selitykset...se vaan tapahtui tai en tiedä mikä muhun meni, minä tiedän kun jonkun miehen kulli "uppos vahingossa" vaimon pimppiin.
- Anonyymi
Ota ero
- Anonyymi
Ota Timo ero ei ex vaimo muutu
- Anonyymi
Ota hyvä mies ero
- Anonyymi
selkärangattomia on maa tulvillaan ja uusia tulee.
ei ole vanhemmuudesta mitään tajua.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2143534- 1202083
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641724Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2071717- 1741568
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1861466- 531304
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751251- 591228
- 1191141