äitini kuoli 2 viikkoa sitten ja olen 19-vuotias. En tiedä miten jatkaa tästä eteenpäin ja yo kirjoituksetkin ovat alkaneet, tuntuu että maailma kaatuu päälle ja minä puristun sen alle. Kannan vain mielessäni huolta isästäni nyt ja yritän jaksaa siinä sivussa itsekkin toipua ja surra, mutta tuntuu että suru ei lopu..ikävöin niin että sattuu ja mikään ei onnistu. Voinko ikinä päästä tämän yli vai surenko minä aina:( Onko kellään kokemusta samasta?
rakas äiti on poissa
lumihiutale
83091
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itsestäni tuntuu, etten voi koskaan selvitä vastaavasta, kun se ajankohtaiseksi tulee. Mutta minulla on muutama ystävä joka on menettänyt erittäin läheisen ja rakkaan ystävän. Kyllä se helpottaa, usko pois. Sinulle tulee vielä monta vaikeaa asiaa eteen; synttärit, Joulu, ylioppilasjuhlat tms. Mutta kyllä sinä selviät.
Itse kirjoitin kirjeitä vaarilleni kun hän kuoli. Hän kuoli aika nuorena ja oli minulle todella rakas. Siitä on nyt kohta 10 vuotta aikaa ja edelleen saan kyllä kyyneleet silmiin kun häntä muistelen, mutta aika pian hänen kuolemansa jälkeen olo helpottikin.
Voimia sinulle. Tapahtuiko äitisi kuolema yllättäen, vai ehdittekö puhua siitä? Jos äitisi voisi puhua sinulle nyt hän varmaan toivoisi ettet surisi liikaa, ja toivoisi sinulle kaikkea hyvää, ja ennenkaikkea voimia.
-Katja
Voi tyttö kulta,yritä jaksaa.Onko Sinun välttämättä kirjoitettava nyt syksyllä,etkö voi siirtää ja olla isäsi tukena nyt aluksi.Tarvitsette molemmat voimia ja aikaa surra rakastanne.Önko muita läheisiä jakamaan suruanne?Minulla elää vielä äiti mutta isä kuoli kun olin vielä vauva.Voimia ja enkeleitä Teille
Tästä linkistä löytyy minun tarinani..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000156&posting=22000000006163929
Edelleen ikävä käy päivittäin, mutta suru ei ole niin voimakas enää... tilalle on tulleet kauniit muistot ja ymmärrys siitä, että elämä on tälläistä... rajallista. Kiitän jokaisesta päivästä, jotka sain elää vanhempieni kanssa. Kiitän siitä tunteesta, joka kertoo, että he ovat olemassa edelleen sydämessäni. He suojelevat minua aina ja toivovat, että olisin onnellinen.
Voimia teille surussanne.
Rakas ystäväni, sure ihan rauhassa. Itke ja sure niin paljon kuin vain tuntuu että itkettää. Aikaa on kulunut vasta niin vähän, että ei surun vielä tarvitsekaan loppua tuossa vaiheessa.
Suru pitää surra ja itkut itkeä, jotta voi elämässä jatkaa eteenpäin. Muista että me kaikki jotka tänne synnytään, myös jossain vaiheessa kuollaan. Meillä kaikilla on ne omat päivämme jotka meille on suotu ja joskus ne päivät päättyy.
Vähitellen suru ja itku helpottaa, vaikka siltikin voi tulla päiviä että tunnet jo olon helpommaksi ja jokin tuoksu, vaate, tapahtuma, ihan mikä tahansa tuo äidin taas mieleesi ja taas itkettää ja surettaa. Vähitellen ikävä helpottaa ja ajan myötä voit muistella äitiä ja häneen liittyviä asioita ilman että aina itkettää. Aika kultaa muistot. Muista että aina kun suru ja kaipaus käy kovaksi, muistele silloin jotain oikein iloista ja onnellista muistoa äidistäsi, se helpottaa. Muistoja meiltä ei kukaan koskaan voi viedä pois, vaikka joudummekin luopumaan rakkaistamme ja läheisistämme. Itse en ole uskovainen, mutta ikävän yllättäessä aina kuvittelen menettämäni läheiset tuonne pilvenreunalle istumaan ja katselemaan meidän puuhiamme. Miten he siellä juoruavat ja päivittelevät meidän maallisten tekemisiä ja touhuja.
Äiti on maailman kaunein sana,äiti on parhain lohduttaja.Sillon kun maailma syrjii lasta, äiti ei lakkaa rakastamasta.Äiti on taivaan kirkkain tähti, silloinkin vielä kun iäksi lähti.Voimia kaikille äitinsä menettäneille.
Oma äitini kuoli parisen viikkoa sitten erittäin vakavaan tautiin, jota hän ehti kantaa 5-vuotta. Äiti oli minulle tosi läheinen ja kaipaan häntä enemmän kuin mitään muuta. Tiesin tämän jo kaksi viikkoa ennen tapahtumaa, että loppu vaanii lähellä. Silti se sattui.
Olen itse 17-vuotias ja jäin isäni kanssa kahdestaan asumaan tähän isoon taloon, mutta yritän ajatella positiivisesti eteenpäin ja pärjätä koulussa. Yritäppäs sinäkin. Halauksia ja voimia sinulle.^^
Kiitos teille kaikille jotka olette lohduttaneet minua. Olette ihania ihmisiä. Suru on raskasta, mutta se täytyy käydä läpi,rakkaat muistot jotka ovat mielessäni tekevät sydämessäni kipeää, koska en voi elää niitä uudestaan. Näen vain silmissäni äidin kauniit kasvot joita haluaisin koskettaa. Sydämeni itkee ikävää koska en äidin ääntä kuulla saa. Kun on paha olo halaan vain peittoa ja itken pois ikäväni joka ei koskaan helpota. Iltaisin kun katson tähtiä toivon äidin näkevän minut ja suojelevan minua pahalta. Tieden että nyt äidin on hyvä olla ja hän on minun enkelini aina. Olen äidin pikku tyttö ja äiti ei katoa elämästäni koskaan hän elää muistossani ainiaan eikä niitä muistoja voi mikään minulta viedä.
Jos haluatte jutella omista kokemusistanne yms niin: [email protected] :) Kiitos vielä kerran.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille:)
Hei.Mulla ei oo ollut äitiä nyt kahteen vuoteen.Ei kannata jäädä suremaan.pääsin siitä yli ,että ajattelin en voi jäädä koko loppu elämään tähän on pakko päästää irti.=(Niin ja olen 13v