On nyt pikkusen purkauduttava.
Olemme olleet vaimon kanssa kymmenisen vuotta yhdessä. 2 ihanaa pikku lasta. Kaikki ulkoisesti ihan ok.
MUTTA kun ei mene juuri viikkoakaan, etteikö vaimoni purkaudu mulle (sähköpostilla töihin) ja kerro kuinka turhaksi elämänsä kokee. Eli toisinsanoen ei pidä elämäänsä mielekkäänä.
Keskustelemme kohtuu avoimesti asioista, eli siitä sen ei pitäisi olla kiinni. Vaimoni ei myöskään suostu menemään minnekään "kallonkutistajalle". Nuoruudessa hän on sairastanu anorexiaa.
Mielestäni kotiäidin työt hän hoitaa mainiosti, vaikka itse on toista mieltä, eli on varsin ankara itselleen. Työelämästä vaimo on joutunut olemaan lapsien ja monen muuton takia lähes poissa ja nyt usko omiin mahdollisuuksiin työmarkkinoilla on tosi kehno.
Itse teen melko pitkää päivää töissä ja työteho kovasti laskee näitä miettiessä...ja pelkään itse masentuvani. Ja mistään ei saa nauttia, kun ei vaimokaan nauti. Olen melko kiltti/tunnollinen luonne, niinkuin ehkä vaimonikin.
Kuitenkin on sitten niitä hyviä hetkiäkin ja kun sitä on ikuinen optimisti, niin sitä vain jaksaa ja jaksaa...vuosia jo.
Kaikkeen voi olla syynä myös melko kova kriisi suhteessamme alkuaikoina, josta "selvittiin" ja jatkettiin yhdessä.
Vaimo sanoo rakastavansa mua omalla tavallaan. Sinänsä minään fyysisenä se ei juuri näy...
Onko kellään mitään vinkkejä masennusjuttuihin? Erotahan tässä vois, mut kun on lapsetkin...ja rakastan vaimoani ja epäilen, että hänen ongelmat eivät siinä ratkeais. Toki jos ratkeais olisin valmis eroamaan.
Olemme olleet vaimon kanssa kymmenisen vuotta yhdessä. 2 ihanaa pikku lasta. Kaikki ulkoisesti ihan ok.
MUTTA kun ei mene juuri viikkoakaan, etteikö vaimoni purkaudu mulle (sähköpostilla töihin) ja kerro kuinka turhaksi elämänsä kokee. Eli toisinsanoen ei pidä elämäänsä mielekkäänä.
Keskustelemme kohtuu avoimesti asioista, eli siitä sen ei pitäisi olla kiinni. Vaimoni ei myöskään suostu menemään minnekään "kallonkutistajalle". Nuoruudessa hän on sairastanu anorexiaa.
Mielestäni kotiäidin työt hän hoitaa mainiosti, vaikka itse on toista mieltä, eli on varsin ankara itselleen. Työelämästä vaimo on joutunut olemaan lapsien ja monen muuton takia lähes poissa ja nyt usko omiin mahdollisuuksiin työmarkkinoilla on tosi kehno.
Itse teen melko pitkää päivää töissä ja työteho kovasti laskee näitä miettiessä...ja pelkään itse masentuvani. Ja mistään ei saa nauttia, kun ei vaimokaan nauti. Olen melko kiltti/tunnollinen luonne, niinkuin ehkä vaimonikin.
Kuitenkin on sitten niitä hyviä hetkiäkin ja kun sitä on ikuinen optimisti, niin sitä vain jaksaa ja jaksaa...vuosia jo.
Kaikkeen voi olla syynä myös melko kova kriisi suhteessamme alkuaikoina, josta "selvittiin" ja jatkettiin yhdessä.
Vaimo sanoo rakastavansa mua omalla tavallaan. Sinänsä minään fyysisenä se ei juuri näy...
Onko kellään mitään vinkkejä masennusjuttuihin? Erotahan tässä vois, mut kun on lapsetkin...ja rakastan vaimoani ja epäilen, että hänen ongelmat eivät siinä ratkeais. Toki jos ratkeais olisin valmis eroamaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
on hienoa että pystytte puhumaan asioista. onko naisellasi jotain mitä hän ei esim ole kokenut, jotain mitä ei ole saavuttanut vaikka olisi halunnut? onko hänen elämänsä mennyt "suunitelmien" mukaan vai onko tullut suuria muutoksia ja yllätyksiä? Tällaiset saattaa vaikuttaa, "menetetyt" asiat voivat jäädä kytemään alitajuntaan, ja aika ajoin ne heijastuvat yleisenä tyytymättömyydentunteena. Vaikka periaatteessa kaikki on hyvin. Jossittelu on ihmiselle tyypillistä, mutta aina on tehtävä valintoja. Jos olis asiat toisin.. sitä kai vaimosi miettii, hän ei ehkä osaa tällä hetkellä arvostaa sitä mitä hänellä on, vaan miettii sitä mitä hänellä voisi olla jollei olisi valinnut näin. Varmasti tuo aiempi kriisinne ja myös anoreksia vaikuttaa, jälkimmäisellä lienee suuri vaikutus itsetuntoon ja tuohon täydellisyyden hakemiseen. Onko vaimollasi ns omaa elämää? onko hän koko aika kotona lasten kanssa? Jokin oma harrastus voisi toimia henkireikänä, jossa hän saa toteuttaa omia intressejään ja selkiinnyttää ajatuksia. Tunnistan jollain tapaa vaimosi käytöksen itsessäni. Joillakin on sellainen luonne että on taipuvainen ehkä ajattelemaan ja analysoimaan liikaa, jolloin sitä oleellista asiaa ei enää edes löydä kaiken tunteenpurkauksen ja pohdinnan keskeltä. Olen huomannut että kirjoittaminen auttaa aika paljon. Pystyy jäsentämään ajatuksiaan paljon paremmin, ja se oikeasti helpottaa olotilaa. En tiedä olenko oikea ihminen neuvomaan, mutta jotain piristävää teidän pitäisi tehdä. Viekää lapset hoitoon viikonlopuksi ja menkää jonnekin kahdestaan. Älä aseta vaimollesi mitään paineita että tästä viikonlopusta täytyy tulla kummallekin hyvä. Keskustelette asioista jos siltä tuntuu. Kyllä tunnelin päässä on aina valoa, joskus se valo on vain erilaista mitä olisi odottanut tai alunperin toivonut. Kyllä sisimmissäsi osaat punnita mikä on oikea ratkaisu lopulta. Mitään ei kannata kestää loputtomiin, mutta tuskin on vielä aika luovuttaa.
Ikävää, että tilanne on jatkunut samana jo niin kauan, että molemmilta alkaa loppua veto. Mutta älkää nyt sentään heittäkö toivoanne jo parisuhteenkin suhteen!
Teillä ei nyt vaan ole enää ammennettavaa voimavaroistanne toisillenne. Kaipaisitte tukea ja kannustusta molemmat, mutta kuulostatte tukeutuvan VAIN toisiinne...
Lähtekää hakemaan energiaa muualtakin.
Voisiko vaimosi kurssittaa itseään, tähtäimenä työ ja aluksi mikä vaan työ kunhan pääsee oppimaan uutta? Tai voisiko hän alkaa harrastaa jotakin, jossa tapais uusia ihmisiä ja lois sitä kautta turvaverkkoakin hiukan perhettään laajemmalle..?
Olisko työväenopistosta tai kansalaisopistosta apua tuomaan virikkeitä elämään? Entäs järjestöt, lasten harrastustoiminta, vapaaehtoistyö...???
Ei auta nirsoilla jos todella haluaa muutosta elämään. Mitään ei tapahdu jos kaikki mahikset runtataan roskiin jo ideatasolla.
Kuulostaa nimittäin vahvasti siltä, että kun vaimo tuntisi saavansa elämäänsä uutta energiaa, tarkoitusta ja päämäärän, voisit sinäkin heti paremmin.
Sen verran puristusta tarttis siis vielä löytyä, että lähtisitte aktiivisesti etsimään rakentavia ja toivoa antavia vaihtoehtoja nykytilanteelle. Tämä tila kun EI ole pysyvä, vaikka se siltä juuri nyt tuntuis kun voimat on vex.
Muistakaa ja vaalikaa niitä HYVIÄ hetkiä, älkää menettäkö toivoanne ja kääntykö toisianne vastaan.
Jaahas, mikä on siis vaimolla vikana, kun mies tekee pitkää päivää töissä? Paikkakuntaakin on varmaan vaihdettu miehen työpaikan takia? Ja tottakai, vaimo on se joka on uhrautunut jäämään kotiin arkea pyörittämään pienten lasten kanssa. Kotiäidin työt on hyvin hoidettu jo kohta useamman vuoden ajan. Ei ole mikään ihme jos vaimoasi alkaa jo vähän puuduttaa tämä elämä.
Ennekuin alat ohjaamaan vaimoasi "kallonkutistajan" luo, niin olisko aika tehdä pieniä tarkasteluja sinun itsesi suhteen.
-Tiedätkö kuinka väsyttävää on pyörittää perheen arkea pienten lasten kanssa päivästä toiseen, vuodesta toiseen? Se vaatii pajon aikaa. Luulet siis tietäväsi, okei.
-Oletko oikeasti huolissasi vaimostasi, vai työtehosi laskusta? Epäilen, että vaimollasi ei ole muuta keinoa näköjään saada sinua kiinni kuin sähköpostilla, silloin kun hän todella haluaisi sinulta huomiota ja aikaa.
-Millaista on kohtuu avoin keskutelu? Miksi se ei ole avointa? Eikö ole aikaa, vai oletko sinä ja vaimosi yhtä väsyneitä pitkän päivän jälkeen, ettette kumpikaan jaksa keskustella?
-Mistä sinä et saa nauttia, koska vaimokaan ei nauti? Onko sinulla vielä pitkän työpäivän jälkeen aikaa kivoille harrastuksille, jotka taas toisaalta pitävät sinut pois kotoa perheesi luota?
-Olet valmis auttamaan vaimoasi vaikka eroamalla, mutta epäilet ettei hänen ongelmat siitä ratkeaisi. Olet aivan oikeassa, eivät ratkeaisikaan, sillä lapset 99% varmuudella tulisi äidille huollettaviksi, joten omaa aikaa hänellä ei olisi enään yhtään.
HERÄTYS... Vaimosi ei ole sairas vaan väsynyt ja turhautunut, häneltä ja teidän perheeltä puuttuu aika ja yhteiset asiat. Niinkauan kun sinä itse et näe omassa asenteessasi, ajankäytössä ja työmäärässä mitään ongelmaa, on turha hakea masennusvinkkeihin apua vaimollesi.
Löysää krakaa ja ota viikon loma ja anna vaimollesi vapaata. Pyöritä perheesi arkea tehokkaasti viikko. Huomioi vaimosi ja lapsesi. Avaa vaimosi silmät ja osoita, että elämässä voi olla hyviä hetkiä jatkossa enemmänkin, joka päivä ainakin vähintään yksitunti. Ei se riitä, että hyviä hetkiä on silloin tällöin, perustyytyväisyys elämään ja teidän suhteeseenne on saatava joka päivä. Miettikää yhdessä mitä te haluatte elämältä jatkossa ja miten niihin tavotteisiin olisi mahdollista päästä. Ja nämä kehityskeskustelut on käytävä yhdessä sellaisessa tilanteessa, että kummallakaan ei ole kiire tai että olo olisi väsynyt. Eli sinulla itsellä on avaimet käsissäsi, itse olet sotkun osittain aiheuttanut. Menneisyydestä löytyvät anorexiat, kriisit, seksi, raha tai työ eivät saa olla oikeutus perheen laiminlyömiseen.
Juu on aikalailla totta, että mun työn perässä on muutettu. Toisaalta paha on koulutusta vastaavaa työtä olla ottamatta vastaankaan(vaihtoehtona joku hanttihomma tai työttömyys). Ja viimiset 2 muuttoa ollaan tehty ikäänkuin vaimon vuoksi. Eli että olisimme lähempänä seutuja, jossa hän viihtyy. Kun on sopiva paikka ollut auki ja mut on siihen valittu. Toki viihdyn nykysellä paikkakunnalla mäkin. Eli asumme sellaisessa paikassa nykyään missä haluammekin.
Toisaalta nykyinen työni ei ole samalla paikkakunnalla, vaan reilun tunnin matkan päässä. Ja nimenomaan vaimoni halusi tätä, vaikka mistä sen etukäteen kukaan tietää miltä asiat käytänössä tuntuu ja kuinka jaksaa. Eli pitkä työpäiväni johtuu työmatkasta, ei mistään työnarkomaniasta.
Toki luulen tietäväni kuinka puduttavaa perheenäidin homma on...mutta mitä voin asialle tehdä? Minulla ei ole lomia vielä kertynyt, ja palkatonta ei ole varaa ottaa.
Tokihan yks perusongelma on just se, että meillä on illassa n. 4 tuntia aikaa, josta pääosa kuluu syömiseen, pesuihin, lasten kanssa leikkimiseen, kaupassa käyntiin jne. Eihän siinä ihmeitä tehdä. Sitten kun lopulta ollaan kahden, niin se alkaa olla väsy.
Ja totta pirussa on huolissani vaimosta, työtehon lasku nyt oli yks esimerkki kuinka asia vaikuttaa minuun. Eli masentavasti!
Sinänsä pystymme viettämään kohtuu kivoja viikonloppuja, mut ne ei jotenkin riitä kompensoimaan raskasta arkiviikkoa. Ja vaimoni tosiaan tarvitsisi perheemme ulkopuolista aikaa, mutta kun häneltä alkaa jo loppua halu siihenkin.
Itselläni on tosiaan harrastus, johon tahtoisin käyttää n. 2-3 tuntia viikossa, josta puolet viikonloppuna. Mut kaikesta johtuen en pysty harrastamaan noin "paljoa"
Oloni on tosiaan sellanen, että olen vaimolleni lähinnä apuri ja lasten toinen hoitaja. No sekin sinänsä ihan ok, jos oltais onnellsia, mut kun ei. Ja kuitenkin kun muutaman kerran vuodessa pääsemme olemaan ihan kahdestaan pitemmän aikaa, niin meillä on ihan mukavaa. Etenkin jos paikka ei ole oma koti ;)
Minusta myös vaikuttaa siltä että sinulla ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi aikaa vaimollesi. Pitkät työpäivät ja harrastuksesi vievät voimavarojasi ja aikaasi liikaa. On raskaampaa olla kotona lasten kanssa kun käydä työssä koska työssä tapaa kuitenkin muita ihmisiä jatkuvasti. Vaimosi ehkä tuntee olevansa pelkkä kotiorja?
Sinuna yrittäisin antaa edes viikonloppuisin enemmnän aikaa vaimolle ja vähentää silloin harrastuksiasi.
Vaimon kirjeet ovat hätähuuto ja kohta voi olla liian myöhäistä pelastaa avioliittonne jos nyt et tee mitään.
On ikävä kuulla että sinulla ei ole edes lomia tiedossa se on paha juttu.
Yritä edes illalla vaikka olette molemmat väsyneitä näyttää tunteitasi, hellyyttäsi jne vaimolle niin ne vaimon seksihalutkin kyllä löytyvät takaisin.
No niin, nyt on saatu lisätietoa asiasta. Eli tuo tilanne jossa olette asunnon ja työpaikan suhteen, on varmaankin hyvin yleistä suomessa, joten sen ei periaatteessa pitäisi olla ongelma. Asiat siis saadaan pyörimään myös siinäkin tilanteessa. Teidän tilanteessa molemmat kokevat olevansa nyt uhrautujia. Sinä tuot rahan talouteen ja autat parhaasi mukaan kotitöissä, joten oletat myös jotain vastapalvelua uhrautumiselle. Vaimosi taas pyörittää oy koti ab:ta ja kokee uhranneensa oma "uran" tälle asialle.
Mikäpä nyt sitten neuvoksi? Nuo muuttamiset ja työ eripaikkakunnalla voi muuttua ongelmaksi jossain vaiheessa. Tunnollisilla ja kilteillä, ehkäpä herkilläkin ihmisillä se saattaa luoda juurettoman olon, jossa oman paikan "reviirin" muodostuminen hankaloituu. Sosiaalinen turvaverkko hajoaa tai siitä muodostuu hyvin ohut. Kerroit viimeisten muuttojen johtuneen periaatteessa vaimosi halusta päästä lähemmäksi seutuja missä hän viihtyy. Eli te ette siis kuitenkaan ole vielä siellä? Mikä on se syy, miksi vaimosi viihtyisi tietyssä paikassa? Onko siellä mahdollisesti sukulaisia tai tuttavia? Mikä on tilanne nyt, onko vaimosi luonne sosiaalinen ja onko hänen lähellä nyt ystäviä? Asioita, jotka saattavat jäädä muutoissa vähemmälle huomiolle, mutta saattavat muodostua tärkeiksi asioiksi perheen arkielämässä ja ennekaikkea jaksamisessa. Sinulla näyttäisi olevan nämä asiat hanskassa, koska käyt työssä ja harrastat. Ovatko lapset siis kotona, myös päivällä? Jos on, mitä lapset ja vaimosi sitten tekevät päivän, tiedätkö sinä? Jos taas lapset ovat hoidossa päivällä, niin mitä vaimosi silloin tekee? Eli haen tässä sitä, että vaimosi turhautuminen täytyy lopettaa ja saada siihen joku ratkaisu. Hänet on saatava aktivoitumaan. Jos elämä kulkee kokoajan samaa rataa, niin silloin jää aikaa ajatella "tyhmiä".
Koska olet siis vilpittömästi etsimässä ratkaisua vaimosi ongelmaan, niin ensimmäinen vaihe on oikeasti keskustella siitä mitä teillä nyt on ja miksi elämän tilanne on sellainen. Työ on oltava, asuntokin myös ja lapset tarvitsevat molemmat vanhemmat. Nämä on faktat, joiden sisään asiat on laitettava järjestykseen. Vaimosi kertoo sinulle sähköpostilla miten turhaksi hän elämänsä kokee, mutta onko niissä viesteissä syy? Jos ei ole, niin ne on sinun nyt saatava selville. Kun syyt on siis selvillä, kirjoita vaikka listan muotoon paperille, niin on aika tarkastella kumpi voi asialle tehdä jotain, vai tekeekö molemmat. Jos vaimosi haluaisi harrastaa jotain, niin yhdessä miettikää, miten se toteutetaan, siis todellakin toteutetaan. Näin turhautuma kerrallaan asiat käydään läpi ja niihin esitään ratkaisu, pitäen mielessä em faktat. Siis oikeaa kiireetöntä keskustelua vaaditaan, kahdestaan, mielellään ei kotona.
Vaimollasi voi olla, en tiedä ikäänne, myös mahdollinen ihmisen ikään liittyvä kausi, jossa omaa elämää tarkastellaan hyvinkin kriittisesti. Jotkut puhuvat jonkun kympin kriiseistä. Mutta vaikka diagnoosi olisikin ikäkriisi, se ei poista varsinaista ongelmaa. Samat aktiiviset keskustelutoimenpiteet se vaati silti siltä henkilöltä parisuhteessa, joka on sillä kertaa vahvempi, eli tässätapauksessa lienee sinä. yritä siis avata kunnon keskustelua, niin voit ainakin sanoa, ettet olisi yrittänyt ratkaista perhettä painavaa ongelmaa.
Olet saanut pitkiä ja analyyttisiä vastauksia, minulta saat lyhyemmän. Ei millään pahalla, mutta entisillä anorektikoilla toi elämänmeno on sellaista että kriisejä pukkaa ain asilloin tällöin. Syy löytyy lapsuuden käsittelemättömistä asioista ja niistä miten sen asian on silloinkokenut ja jättäny kokematta. Anoreksia on niin vakava sairaus, että sen taustalla on vahva ahdistus ja välillä se vaan tunkee itseään esiin. Anorektikon indentiteetti on vahvasti tukeutunut itsensä riittämättömäksi tuntemiseen, suosittelen näille kunnon psykoterapiaa.
Hei ahistunut!
Olen itse kolme vuotta vaikeaa masennusta sairastanut vaimo. On erottäin vaikeaa saada toista hoitoon ilman omaa tahtoa. Itse osasin hakea apua ja mieheni on tukenut minua. Kuitenkin koen, ettei hän ymmärrä masennuksen syvintä olemusta. Kehoitin häntä ja kehottaisin sinua (ja vaimoasi, jos hän suostuu) lukemaan Ben Furmanin ja Jussi Valtosen kirjoittaman kirjan Jossakin on ilo. Siinä kerrotaan masennuksesta ja masentuneen ihmisen kohtaamisesta ymmärrettävästi ja positiivisesti. Kirjan saa kirjastosta tai tilaamalla lyhytterapiainstituutista (löytyy hakusanalla). Masennuksesta voi toipua! Se vaatii vain sitkeyttä ja paljon omaa työtä ja terapiaa. Kaikkea hyvää teille!
"eteenpäin mennään mutta ajan kanssa!
Vielä lisää. En tarkoita, että vaimosi olisi masentunut, mutta kirjassa puhutaan myös sitä muistuttavista tiloista. Ja ehkä vaimosi on vaativa itseään kohtaan. Yhteiskuntakaan kun ei tunnu arvostavan kotiäidin työtä, vaikka se on lapsen elämälle hyvä perusta ja ainakin minulle oli erittäin antoisaa. Ja fyysisestä puolesta: jos elämä rasittaa ja on huolia, niin ikävä kyllä monella naisella seksihalut menee. Pidä vaimoasi hyvänä, halaa ilman vaatimusta seksistä. Se on tie yhdyselämään ainakin joidenkin seksiterapeuttien mielestä.
sinulle ja muille erinomaisista vastauksista! On hyvä huomata, että on ihmisiä, jotka välittää. Ja en varmasti ole ollenkaan ainoa, jolla on ongelmia...
Nyt menee taas hieman paremmin...toivottavasti nyt jonkin aikaa. Oli viikonloppuna ihan muuta ohjelmaa kuin perhe-elämää ja olimme paljon ihan kaksin ;)