JULKKIKSET!

Niin, kertokaa jos olette viettäneet yhdenyön JULKKKIKSEN kanssa, kotimaisen tai ulkolaisen!

Kaikki pikkujulkimotkin kelpaa, tarinaa kehiin! =D
54187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kerran teini-ikäisenä erään pohjoissuomalaisen aivottoman ex-julkkispyrkyrin kanssa, nykyään hän on jo rouva & äiti eikä ole enää pitkään aikaan päässyt / joutunut julkisuuteen. Taisi tulla järkeä päähän. Moni tietää kenestä on kyse.

Äänestä

Joo olin muutama vuosi sitten Lenita Airiston kanssa yhden viikonlopun. Tapasimme yksissä kirjan julkistamisbileissä ja sitten hänen luokseen. Täytyy sanoa, että en ole montaa kertaa tavannut yhtä kuumaa sänkykumppania kuin hänet. Olin silloin 24-vuotias ja hän reilusti vanhempi, mutta erittäin seksikäs ja kiihkeä.

Jussi

Äänestä

2 HUNKSIN kanssa, molemmat pettymyksiä ja äärimäisen mitäänsanomattomia. Itsekeskeisyys ja yksinkertaisuus paistoi läpi kuin naantalin aurinko...

Äänestä

En ole viettänyt kenenkään kanssa, paitsi että olen seurustellut erään melko tunnetun bändin keulahahmoihin luettevan hlön kanssa. Minua on tosin yritelleet eri bändien soittajat/laulajat(niin ja eräs näyttelijä), mutta en ole ollut heidän kanssaan. Miksikö. Siksi koska julkisuus ei ole minulle itseisarvo. Satun lisäksi tietämään, että monella näillä on jo tyttöystävä/avovaimo tms. Ei siis voisi vähempää kiinnostaa.

Äänestä

Miks just julkkis?Yäk!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kertokaa ihmiset! kirjoitti:

Niin, kertokaa jos olette viettäneet yhdenyön JULKKKIKSEN kanssa, kotimaisen tai ulkolaisen!

Kaikki pikkujulkimotkin kelpaa, tarinaa kehiin! =D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu