Leivästä

81066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vanha virsi,katso yhteistyökumppaneita. Tää sama juttu kiertää aika ajoin,ootte te sitkeitä. Mitähän uutta ja ihmeellistä luulit näyttäväsi.

Äänestä

Koska te ääliöt tajuatte, että ihminen sairastuu ilman tarpeellista määrää oikeanlaisia rasvahappoja ja koska te ymmärrätte, ettei ne rasvat keräänny kudoksiin läskiksi, jos sinne ei tungeta noita helvetin hiilareita nostamaan insuliinia pilviin?

Äänestä

Olisi viisainta olla vastaamatta nhh ja muiden häiriköiden viesteihin. Se niitä eniten ottaisi pattiin.

Äänestä

Toiveissa oli käynnistää keskutelua kahden eri katsantokannan välillä. Keskustelua, josta ei toki tarvitse puuttu kipinääkään :-), mutta erityisesti keskustelua joissa esille tuodaan perusteltuja argumenttejä, tutkimustuloksia ja pitkälliseen kokemukseen perustuvia tuloksia. Keskustelun sijaan vastauksista paistaa jälleen kerran agressiivisuus ja lapsellisuus jättäen ilman minkäänlaista mahdollisuutta edes aloittaa vuoropuhelua.

Äänestä
  • ollut mitään keskusteltavaa.
    Tuolla sanottiin ihan selvästi, että mikään ruoka ei lihota. Joten voi hyvin jatkaa tätä VHH/HHH-ruokavaliota, ja nauttia hyvästä lihasta, terveellisistä rasvoista ja maukkaista juustoista vihannesten kera.

    Äänestä

  • Mitä keskustelua haluatte? Ihmiset ovat kokeneet omassa kehossaan mitä leipä heille tekee, se lihottaa. Ei heille tarvitse uskotella muuta, se on heidän totuutensa. Itse olen myös laihtunut, verenpaine ym muut arvot parantuneet, vatsavaivat hävinneet. Se on omakohtainen kokemus ja sitten pitäisi uskoa tuota teidän propagandaanne, ei kiitos. Vai pidättekö te ihmisiä niin tyhminä, että he eivät ymmärrä mitä heidän kehonsa sanoo.
    Viimeksi eilen kun tapasin ystäviäni kesän jälkeen kuulin seuraavanlaisia kommentteja. "Mitä sinulle on tapahtunut". "Oletpa sinä freesi". "Sinä olet laihtunut".

    Äänestä

  • Voin hyvin kirjoitti:

    Mitä keskustelua haluatte? Ihmiset ovat kokeneet omassa kehossaan mitä leipä heille tekee, se lihottaa. Ei heille tarvitse uskotella muuta, se on heidän totuutensa. Itse olen myös laihtunut, verenpaine ym muut arvot parantuneet, vatsavaivat hävinneet. Se on omakohtainen kokemus ja sitten pitäisi uskoa tuota teidän propagandaanne, ei kiitos. Vai pidättekö te ihmisiä niin tyhminä, että he eivät ymmärrä mitä heidän kehonsa sanoo.
    Viimeksi eilen kun tapasin ystäviäni kesän jälkeen kuulin seuraavanlaisia kommentteja. "Mitä sinulle on tapahtunut". "Oletpa sinä freesi". "Sinä olet laihtunut".

    Niinpä,mutta "nhh" tapaisille ihmisille leipä on pyhä,vaikka se aiheuttaisi milläisia vaivoja.

    On ihmeellistä että jos ihminen saa oireita esim kalasta, mansikasta,pähkinöistä yms. on asia näidenkin mielestä ok. Mutta sanoppas että saat oireita leivästä,pitävät hulluna. Leipä kun on tervellistä, sanoohan sen leipäsivutkin.

    Itse en voi leipää syödä sillä vatsavaivat ja lihoaminen alkavat heti. Minulle ei viljat sovi ja se on totuus kohdallani sanoi "nhh" ja muut valopäät mitä tahansa.

    Äänestä

  • eppu kirjoitti:

    Niinpä,mutta "nhh" tapaisille ihmisille leipä on pyhä,vaikka se aiheuttaisi milläisia vaivoja.

    On ihmeellistä että jos ihminen saa oireita esim kalasta, mansikasta,pähkinöistä yms. on asia näidenkin mielestä ok. Mutta sanoppas että saat oireita leivästä,pitävät hulluna. Leipä kun on tervellistä, sanoohan sen leipäsivutkin.

    Itse en voi leipää syödä sillä vatsavaivat ja lihoaminen alkavat heti. Minulle ei viljat sovi ja se on totuus kohdallani sanoi "nhh" ja muut valopäät mitä tahansa.

    Aivan niin, pyhä asia on, johan se jo isämeitässäkin on että "anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.."

    Vain jos sanot, että sinulla on keliakia, Se ehkä (-ehkä) uskotaan. Siis: jos VARMASTI (?) on keliakia? ;=)

    Sille on yksi hailee, jos oma kokemus kertoo, että jokin aiheuttaa oireita. Ehei, ellei ole lääkärin lausuntoa, niin pöhpöh.

    Saan harva se päivä törmätä sääliin, kun "en saa" syödä sitä ja sitä.

    Pitäisi ottaa vastaamattomuus-linja avauksiin, joissa on vain joku linkki, ja jos ovat ilmiselvästi väärällä foorumilla.

    Olipä ihme, että eilisiltainen Atkins ohjelma ei tällä kertaa ollutkaan sitä samaa propagandaa kuin aina yleensä? Harmi vain että oli niin myöhällä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nhh kirjoitti:

http://www.leipatiedotus.fi/default.aspx?path=4;175;214;263

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu