Heip
Ajattelin tässä työn lomassa pistää pari mietettä oikein verkkoon. Olen katsellut ja kummastellut tätä sinkkujen maailmaa kohta kokonaisen kuukauden ;-) huisaa. No, vakavasti ja lyhyesti: Takana ensin 17 vuoden suhde (ja avioliitto) ja sen jälkeen vajaan 4 vuoden suhde. Ei ole tarkoitusta kiirehtiä etsimään sitä mister oikeaa, mutta onpahan tullut katseltua, lähinnä uteliaisuudesta, erilaisia treffipalstoja.
Enpä voi muuta sanoa, kun että onpa meitä paljon. Mutta miten se oikea löydetään niiden kaikkien joukosta? No joo joo, eihän täällä olisi ketään, jos se olisi helppoa, tiedetään.
Lueskelin texti-TV:n ilmoituksia. Niistä on yli puolet enemmän tai vähemmän pervoja tai sitten haetaan salarakasta. Täällä treffipalstalla on kyllä asiallisempaa porukkaa, täytyy myöntää, mutta paras kai olisi itse lähteä liikenteeseen.
Tipahtaisiko se oikea kuitenkin sen valkoisen ratsunsa kanssa keskelle syksyistä pihamaata, jos jäisi odottelemaan?
Ei ehkä ihan tosissaan oleva
nimim. tinkahusky
Ajattelin tässä työn lomassa pistää pari mietettä oikein verkkoon. Olen katsellut ja kummastellut tätä sinkkujen maailmaa kohta kokonaisen kuukauden ;-) huisaa. No, vakavasti ja lyhyesti: Takana ensin 17 vuoden suhde (ja avioliitto) ja sen jälkeen vajaan 4 vuoden suhde. Ei ole tarkoitusta kiirehtiä etsimään sitä mister oikeaa, mutta onpahan tullut katseltua, lähinnä uteliaisuudesta, erilaisia treffipalstoja.
Enpä voi muuta sanoa, kun että onpa meitä paljon. Mutta miten se oikea löydetään niiden kaikkien joukosta? No joo joo, eihän täällä olisi ketään, jos se olisi helppoa, tiedetään.
Lueskelin texti-TV:n ilmoituksia. Niistä on yli puolet enemmän tai vähemmän pervoja tai sitten haetaan salarakasta. Täällä treffipalstalla on kyllä asiallisempaa porukkaa, täytyy myöntää, mutta paras kai olisi itse lähteä liikenteeseen.
Tipahtaisiko se oikea kuitenkin sen valkoisen ratsunsa kanssa keskelle syksyistä pihamaata, jos jäisi odottelemaan?
Ei ehkä ihan tosissaan oleva
nimim. tinkahusky
Vastaukset 19
Vanhimmat
kummallinen tämä elämä. Olin pitkään naimisissa ja naiset katselivat sillä silmällä, hullu olin, en ottanut tilaisuudesta vaaria (ei kirjaimellisesti, (kuuluu nauraa) ha ha ha), nyt kun on totutellut olemaan yksin niin sopivaa ei sitten millään.... aina on jotain mikä tökkii. Jos ei se toinen niin sitten itse. Odottelen kanssa, jos yllättäin kun vähiten sitä odottaa, nainen karauttaisi pihaan ihan millä vaan vehkeellä ja sanoisi: Hei, mä tahdon sinut!
Koska sitä ei kuitenkaan kaikella todennäköisyydellä tapahdu taidan vaan pistää saunan päälle.
P.S. Onko huskyt mielestäsi omituisia veijareita?
P.S.2. Tuo liikenteeseen lähtö olisi kai se oikea ratkaisu, on vaan noita kaikenlaisia töitä turhan paljon.
Kuin sanat olisivat putoilleet suustani. Varattuna ollessa olisi chanceja ollut, nyt vapaana ei onnistu millään. Aina tökkii jomman kumman puolelta jo alkuun jos jotain yrittää aloittaa. Noin 20 yhteen tai useampaan tapaamiseen ja deittailuyritykseen johtanutta juttua ollut vuoden aikana, mikään niistä ei onnistunut/kolahtanut puolin tai toisin. Joten nyt olen luovuttanut, enää en jaksa tuhlata kallista aikaan turhiin yrityksiin. Yksin on hyvä olla, ei paina huolet, ei rasitu polla...kuten eräskin kone viisaasti totesi.
sen johtuvan pitkään toisen kanssa olemisesta; kun se päättyy eroon, mikä on aina epäonnistuminen ainakin omassa hilseen alapuolella olevassa kerrostumassani, on vaikea aloittaa avoimin mielin uutta, jospa tässä käykin samalla lailla. Ja niin sitten monta hyvää mahdollisuutta "raukeaa". Vaikka tämän tiedostaakin niin kyllä se vaan tuntuu vaikuttavan.
- Pysyn luukussa, kopissa ahtaassa, vaikka ulkona huudetaan mukaan, en irtaudu ennen Kuun nousua ... olisiko se jo sittenkin Uusikuu? -
Kuullosti jo mökkihöperyydeltä!
Auts
En odottanutkaan, että tämä helppoa olisi.
Pitäisköhän heti antaa periksi. Onkohan järkevää hakata päätä honkaan turhan takia?
Kynnys lähteä ekoillekin treffeille tuntuu tällä hetkellä melko korkealta. Ajatelkaa, sekin taito häviää ajan myötä. Melkein kaikki ystäväni ovat naimisissa ja viettävät onnellista perhe-elämää lauantai-illat. Ei ihan viitsi yksinkään baariin lähteä.
Lohduttaudun ajatuksella, että ihminen on oppivainen eläin. Olenhan jo ylittänyt tämänkin kynnyksen ja väkersin profiilini treffipalstalle.
Kyllä tämä tästä
Heip
Ei huskyt loppujen lopuksi ole niinkään omituisia veijareita. Veijareita kyllä. Oikeastaan ne on hyvinkin selkeitä ja yksinkertaisia otuksia. Ihmiset pikemminkin ovat omituisia.
Niin, tästäpä taas tuli mieleen seuraavaa:
Varmaan 99% miehistä muistaa, että niillä oli juuri joku muu sovittu tapaaminen, kun kerron asuvani maalla 8 koiran kanssa (niistä 6 on huskyja). Selitä siinä sitten, että niitä täytyy olla useita, että niillä voi retkeillä ja vähän kilpaillakin. Käyn kaupungissa töissä, enkä ole ihan metsäläinen muutenkaan. (No, ehkä vähän ;-)
PS. Lämmitän juuri ekaa kertaa leivinuunia tänä syksynä. Vielä ei ole tullut yhtään savua sisään. Näin hyvin en ole ennen onnistunutkaan. Kohta varmaan savua tupruaa sisään uunin joka reiästä, kun näin alan kehuskelemaan.
Toivonpa, että en tipahda... ainakaan päistikkaa... ja hevonen on ruskea. Siinä taisi taas mennä kaikki senssit ;)
Sinulla ei pitäisi olla mitään vaikeutta löytää ainakin tarjokkaita. Se on luku toinen, ovatko he sitten sopivia. Tulee vaan mieleen, miten huima nelikymppisten naisten tyhjiö tämä maakunta on ja seuraa etsiviä miehiä niin, että päät yhteen kolkkaa. Vuosien kokemuksesta tässä...
Hah, hah...mikähän maakunta mahtaa olla kyseessä? Näin nelikymppisenä sinkkunaisena ihmettelen suuresti. Kokemukseni mukaan miestarjonta tässä ikäluokassa on todella vähäistä, naisia pilvin pimein ainakin pääkaupunkiseudulla vapaana. Suurin osa ikäluokan miehistä varattuja/perheellisiä tai jos eronneita niin pahasti henkisesti rikki ja/tai tasapainottomia (ne tapaamani) että ei siitä mitään tule.
Pah, pah... Sehän tässä juuri on, että tämän ikäluokan naiset ovat lähteneet työn tai vihreän ruohon perässä etelään ja jäljellä on peräkamarinpojat, vanhapoikamaajussit ja me eronneet, jotka sinnittelemme vaivalla hankituissa työpaikoissamme, vaikka yksin on jäätykin.
Teepä joskus maakuntamatkailua viikonlopun "bailuaikaan", niin näet karun todellisuuden ;)
Heips
Ei sen hevosen tarvi välttämättä valkoinen olla. Ruskea ja mustakin käy. Oikeastaan ihan hyvässä timmissä oleva aasikin käy ;-) Ja siitä prinssistä. Noh, Ei sen ihan prinssi tarvi olla. Jos löytyy mukava hovinarri, niin mikäs siinä sitten.
aito haltia asiaankuuluvine lisävarusteineen (hattu, haltijasauva, lauma eläimiä, oma kontu)?
Riippuu haltijasta ja lauman koostumuksesta. Lauma kissoja esim saattaisi aiheuttaa koirieni keskuudessa lievää hämminkiä.
Timmistä en tiedä mitään, mutta aasin löydät helposti, kun tulet näille kulmille koiriasi ulkoiluttamaan :D
Mitä narriin tulee, senkään etsiminen ei liene ylivoimainen tehtävä. Hovi täytyy etsiä naapurista; "Hovimäki" nimittäin sijaitsee rajanaapurinani.
Vai tulee miekkosille kiiruita, kun kerrot asuvasi maalla? Tarina on tuttu myös toisin ja päin.
Mahtaakohan olla aivan mahdoton yhtälö yhdistää maaseudulla asumista ja "junttiuden" väistelyä?
on kysymys ilkeästä, mutta kiltistä, äksylevästä, mutta iloisesta, tyhmästä, mutta viisaasta standardihaltijasta jolla ei kenellekään järkevälle ihmiselle ole mitään käyttöä.
Pelottelusi 8 koiran parvesta jotka syövät kaiken lähelleen tulleen eivät vakuuta eivätkä pelota.
Koirien käyttäytyminen seuraa erittäin tarkasti koirien käyttäytymistä vaikka monet ihmiset luulevat niiden olevan ihmisiä. Perheenjäsenenä ja kaverina koira on verraton.
Jos äskeisen järjettömyyden jälkeenkin Sinulla saattaisi olla jotain haltioitavaa eikä vieläkään pelota, lähetä email [email protected]
En usko että kumpikaan meistä häviäisi mitään tai tulisi lisää traumoja, sitä vastoin tuore pulla voisi olla kiva ylläri; sähköpostin välityksellä melko mauton.
Voi kuule, että käy kateeksi kun saat maalla tai missä lienetkin asua. Junttiudella ei tekemistä asuinpaikan kanssa. Itse asuisin mielelläni jossain muualla kuin täällä ruuhka-Suomessa jos olisi sopiva työpaikka. Mutta ei auta kuin "kärvistellä" täällä liikenneruuhkissa, kalliissa asunnoissa ja kauppakeskusten tungoksessa. Ehkä sitten eläkkeellä, tosin siihen vielä about 25v :)
Se on arkirealismia, että on asuttava siellä, missä on töitä ja toimeentuloa. Meikäläisellä olisi töitä missä vain, mutta kranttu kun olen, niin mietin verrattain visusti, missä niitä töitä teen.
On se toisinaan aika yksinäistä, mutta siinähän kärvistelen yksin, kun en suostu luopumaan tilasta, vapaudesta ja ruuhkattomuudesta. Kaupunkielämä on nähty ja kokeiltu ja epäsopivaksi havaittu.
Sitäpaitsi... koetas pitää hevosta kerrostalokaksiossa tai rivarin takapihalla... :)
Kiitän
Tänään olikin jotenkin huono päivä, mutta
alkoipa nyt tuntumaan paljon paremmalta taas. Oikeastaan olen ihan onnellinen. Tätähän minäkin halusin vuosia, nimittäin maalla asumista. Riittää kun käy kaupungissa töissä ja välillä isommassa kaupungissa pällistelemässä ja shoppailemassa.
Hulinapäivän jälkeen on tosi kiva tulla kotiin, missä ei joka nurkan takaa tule vastaan ihmistä, jolla on jotain kysyttävää.
Kuvitelkaa, olen vielä jopa niin juntti, että lämmitin tänäänkin ulkosaunan, vaikka talossa olisi sähkösaunakin. Tätä sähkösaunaa on tullu lämmitettyä alle 10 kertaa viime talven aikana.
Taidan sittenkin olla vähän juntti ja vieläpä tyytyväinen siihen.
olisi varmaan aika briljantti idea. Asun melko isossa kaupungissa omakotitalossa ja on tullut monta kertaa mieleen hommata lampaita leikkamaan ruohon, hevosia hoitamaan lannoitepuolen ja ratsastuksen sekä töihinlähdön lumisina aamuina silloin kun auto ei löydy pihalta lumen alta kuin kepillä tökkimällä. Siihen sitten pari isoa koiraa, tanskandoggia tai irlanninsusikoiraa tai vaikkapa huskyä etteivät jää hevosten jalkoihin.
Naapurikateuden kehittymistä olisi hauska seurata ja olisi kiva nähdä kävisikö samalla lailla noille treffijutuille kuin Tinkahuskyllä; kaikki pakenee!
Tuosta junttijutusta en oikein osaa ymmärtää, tunnen ihmisiä joka puolelta suomea ja ison joukon ulkomailta ja kaikki olemme samanlaisia. Oikeastaan ainoa mikä puuttuu on sopiva nainen, en ole oikeastaan osannut edes etsiä eikä aikaakaan ole pahemmin ollut eron jälkeen ja olenkin tullut siihen tulokseen että se on omien korvien välissä olevasta rautalangasta kiinni.
Olen kateellinen hevostilallesi! Varmasti teen päätöksen hommata itselleni aikaisemmin kuvattuja eläimiä ja kilpailemaan kanssasi naisten suosiosta (vitsi, vitsi, vitsi)!
En ole koskaan aikaisemmin kirjoitellut sinkkujuttuihin enkä deittipalstoille mutta on hauska huomata että täällä on ihan hyvää porukkaa.
Kyllä nämä sinkkupalstat on mullekin täysin uusi aluevaltaus ja ihan hauskalta on tuntunut. Tietenkään ne ei korvaa toisen ihmisen kainaloa myrskyisänä iltana, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.
Mietipä vielä kerran sitä valtaisan eläinlauman hankkimista sinne omakotitalosi takapihalle. Naapurikateuden lisäksi se voisi herättää muitakin tunteita, eikä kovin mukavia sellaisia.
Olen kyllä ajatellut, että mitähän jos joku aamu päräyttäisi koiravaljakolla töihin. Moni työkaveri on kysellytkin, miksi en niin tee ;-)
Matkaakin on vaivaiset 30km. Sillä voisi päästä jo kymppiuutisten loppuvitsiksi.
Niin, onko sulla heppa siellä maalla? Jos, näin on niin vielä enemmän kateeksi käy onnelista maalla-asujaa....onni yksillä, kesä...