Lueskelin juttuja ja teillä taitaa olla tietoa joten... Olen seurustellut noin 8kk. miehen(n.30v) kanssa, jolla ei ole ollut kuin yksi pitkä-aikainen suhde. Itse olen eronnut 2 laps. yh-äiti ja sehän ei mahdolliselle tulevalle anopille passaa! Ensimmäinen asia jonka hän sanoi kuullessaan pojansa tavanneen minunlaisen oli: "Avioehto on sitten heti tehtävä!". Ilman sitä MINÄ en edes mihinkään suostuisi.
Tapasin "Anoppini" kesällä. Hänen poikansa vei minut sekä lapseni kahville hänen luokseen ilman, että "anoppia" oli varoitettu/kerrottu asiasta. Ymmärrän hänen yllättyneen ja ehkä ahdistuneenkin. Mutta hyviin tapoihin kuuluu mielestäni esittäytyminen ja seurustelu. Minä oma-aloitteisesti esittelin itseni, jonka jälkeen "anoppi" katosi keittiöön. Poikansa pitkän maanittelun jälkeen, hän suostui keittämään kahvia ja lopulta löytyi kaapista pulla, sekä lapsille mehua ja keksiä. Mutta kahvitteluhetken hän istui sohvalla, tuijottaen meitä. Loppu vierailun hän vietti jälleen keittössä ja sain ovelta huudella kiitokset.
Myöhemmin olen kuullut heidän käyneen keskusteluja asiasta Minä. Kutsua uusinta vierailulle ei ole tullut, vaikka olen myöntynyt jättämään lapset kotiin.("Anopin" toive). Mies ystäväni ei edes pysty vastaamaan äitinsä soittoon ollessaan meillä, eikä voi kertoa suoraan viettäneensä meillä monta päivää. "Anoppi" on jopa kuitannut, että eihän siellä miehiä voi koko ajan juoksennella kun on ne lapsetkin.
Heillä tuntuu olevan hyvin vahva äiti-lapsi symbioosi edelleen. Vanhoilla päivillä saatu ainoa lapsi, isä ei kuvioissa, kahdestaan pärjätty ja vieläpä hyvin, omaisuutta kertynyt. Elämä pyörinyt vain heidän ympärillä. Mahtuuko siihen muita?
Olen yrittänyt keskustella miesystäväni kanssa hänen äidistään. Mielestäni hän ei ole rehellinen äidilleen eikä myöskään minulle. Hän kuulemma tuntee äitinsä ja tietää kuinka käsitellä häntä. Sitä en epäilekkään, mutta itse olen tottunut kohtelemaan vanhempiani hieman toisin. Jos katson ulkopuolisen silmin tilannetta, kehoittaisin laittamaan kengät toiseen suuntaan. Kun on vain nämä tunteet... Onko jollakin kokemusta? Neuvoja?
Tapasin "Anoppini" kesällä. Hänen poikansa vei minut sekä lapseni kahville hänen luokseen ilman, että "anoppia" oli varoitettu/kerrottu asiasta. Ymmärrän hänen yllättyneen ja ehkä ahdistuneenkin. Mutta hyviin tapoihin kuuluu mielestäni esittäytyminen ja seurustelu. Minä oma-aloitteisesti esittelin itseni, jonka jälkeen "anoppi" katosi keittiöön. Poikansa pitkän maanittelun jälkeen, hän suostui keittämään kahvia ja lopulta löytyi kaapista pulla, sekä lapsille mehua ja keksiä. Mutta kahvitteluhetken hän istui sohvalla, tuijottaen meitä. Loppu vierailun hän vietti jälleen keittössä ja sain ovelta huudella kiitokset.
Myöhemmin olen kuullut heidän käyneen keskusteluja asiasta Minä. Kutsua uusinta vierailulle ei ole tullut, vaikka olen myöntynyt jättämään lapset kotiin.("Anopin" toive). Mies ystäväni ei edes pysty vastaamaan äitinsä soittoon ollessaan meillä, eikä voi kertoa suoraan viettäneensä meillä monta päivää. "Anoppi" on jopa kuitannut, että eihän siellä miehiä voi koko ajan juoksennella kun on ne lapsetkin.
Heillä tuntuu olevan hyvin vahva äiti-lapsi symbioosi edelleen. Vanhoilla päivillä saatu ainoa lapsi, isä ei kuvioissa, kahdestaan pärjätty ja vieläpä hyvin, omaisuutta kertynyt. Elämä pyörinyt vain heidän ympärillä. Mahtuuko siihen muita?
Olen yrittänyt keskustella miesystäväni kanssa hänen äidistään. Mielestäni hän ei ole rehellinen äidilleen eikä myöskään minulle. Hän kuulemma tuntee äitinsä ja tietää kuinka käsitellä häntä. Sitä en epäilekkään, mutta itse olen tottunut kohtelemaan vanhempiani hieman toisin. Jos katson ulkopuolisen silmin tilannetta, kehoittaisin laittamaan kengät toiseen suuntaan. Kun on vain nämä tunteet... Onko jollakin kokemusta? Neuvoja?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Moni reagoi tuolla tavalla. Avioehto kannattaa tehdä joka tapauksessa, joten se ei voi olla kynnyskysymys. Miten lapset tulevaisuudessa? Voi olla arka paikka anopille, mutta odottanee omia lapsenlapsia, joten jos suunnitelmissa, niin ei lienee mahdoton ajatus hyväksyä.
Tuo varoittamatta tehty vierailu ei ollut kovin viisasta - itse tein vähän samanlaisen virheen aikoinaan ;-)
Olen anoppi, miniä ja äiti, eikä minun mielestäni yksikään lapsi ole mikään lapsentekokone. Kolmekymppinen nuorimies saa seurustella, asua ja elää kenen kanssa lystää. Teini-ikäisen perään katsoisin, en aikuisen... Itsellänikin on tällainen lapsen suhteen kautta tullut mummous, enkä pidä sitä lainkaan pahana. Mukava ipana on ja reipas, eikä olla sukua!
Sanoisin näin että kyllä aika tekee tehtävänsä, ja ennemmin tai myöhemmin anoppisi ymmärtää että olet SUURI osa hänen poikansa elämää ja siis myös osa hänen elämää.
Omasta kokemuksesta voin sen verran sanoa että kihlattuni isä ei ollut kovin vieraanvarainen minua kohtaan ja olin jo luopunut toivosta hänen suhteen, sillä en saanut mitään yhteyttä häneen, lähinnä koska hän ei sellaista halunnut. Mutta sinnikkyys palkittiin ja tänäpäivänä tulemme erittäin hyvin toimeen, ja uskon sen johtuvan siitä että kun alku shokki hälveni niin todellisuus ei ollutkaan enään niin karu. Uskon hänen ymmärtäneen että poikansa olisi voinut valita paljon huonomminkin! :D
kyllä aikuisen ihmisen pitäisi pystyä suhtautumaan järkevästi toiseen ihmiseen ja edes yrittää peittää hämmennys&ahdistus...
Meillä anoppi muuttui "aika mielenkiintoiseksi" vasta lapsen synnyttyä.. Järjesti ristiäiset päänsä mukaan, kun yritin levätä synnytyksen jälkeen, ohjasi ja kommentoi kaikkia aikuisia ympärillään, päästeli sammakkoja suustaan (kaikki ajatukset saman tien ulos).
Mies taas ei pystynyt sanomaan eitä äidilleen, pitämään minun tai perheensä puolia
Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin juossut ja lujaa jos olisin tämän tilanteen tajunnut aikaisemmin..
JOs olet kovaluonteinen, itsevarma ja valmissanainen nainen pärjäät varmaan anopillesi.. Toisaalta sinun varmaan tulee käyttää energiaa ja aikaa myös miehen kurissapitämiseen... siis vaatia häneltä kunnon rehellistä käyttäytymistä itseäsi ja anoppiasi kohtaan.. Jaksatko sitten tätä vai et?
En nyt halua olla turhan pessimistinen, mutta minä käyttäisin aikaa mielummin muuhun kuin anopin traumojen käsittelyyn..
Anopin käytöksestä viis, mutta mitä se mies oikein touhuaa?
Miehelläsi tulee pidemmän päälle aika hankalat oltavat, jos hän yrittää miellyttää teitä molempia, ja anoppi ei sinua sulata.
Sinun ei tarvitse anoppisi hyväksyntää hakea. Älä nyt anopin toivomuksesta lapsia kotiin jätä. Jos eivät lapset kelpaa sinne kylään, niin älä mene itsekään.
Heittäisin tosiaan tuollaisen miehen vielä kotiin kasvamaan.
Tarvitsetko sinä tosiaan miestä, joka kieltää sinut? Eikös sen ainakin tuossa seurusteluvaiheessa pitäisi olla niin, että miehesi on sinusta ylpeä.
Jos miehen suhde äitiinsä on noin läheinen, ja mies kuvittelee tietävänsä, miten "käsitellä" äitiään, niin pelkään pahoin, että myös äiti osaa "käsitellä" poikaansa.
Miehelläsi on tietysti kasvamisen mahdollisuus, mutta ennen kaikkea kasvamisen paikka.
Tajusinko nyt oikein - täysin varoittamatta, kutsumatta, ennalta sopimatta naisihminen saa yhtäkkiä kotiinsa ventovieraan naisihmisen ja kaksi lasta, ja vieras naisihminen vielä ihmettelee, miksi vastaanotto oli nuiva?
Jos olisit minun luokseni tullut, niin ei olisi tullut edes pullaa ja mehua - ei ilkeydestä, vaan koska ei semmoisia kaapeistani löydy - punaviiniä ja kahvia vain.
Ensimmäinen tapaaminen on anopillekin tärkeä, ja jos todella olisit minun kotiini tullut yllätysvierailulle niin kaappien tyhjyys kompensoituu nurkissa pyörivien villakoirien määrällä - noloa. Olisin kyllä löylyttänyt poikani huolella!
Lapsien vierailuista vaikea sanoa, monet lapset ovat ihan ok, on minulla lapsivieraita käynytkin, mutta on myös semmoisia, joita pitää välttää. Vuosia sitten vieraili tuttavaperhe, jonka lapset kiskoivat kirjoja hyllyistä ja koskettelivat kaikkea, eivätkä vanhemmat korvaansa lotkauttaneet - eivät visiteeranneet sen jälkeen.
Puuttuuko miehiltä joku suhteellisuudentaju, tai muu tärkeä osio aivoista, jolla ymmärretään sosiaalisia tapoja ja käyttäytymistä? Miten on niin vaikea ymmärtää, mitä voi sanoa/ tehdä/ ehdottaa jne?
Tuli meinaan niin mieleen tapaus, kun olimme juuri alkaneet mieheni kanssa seurustella. Menin ensimmäiselle vierailulle anoppilaan, kun mieheni iloisesti ehdottaa, että voin puristaa hänen äitinsä selästä mojovan mustapään, kun niin iloisesti hänenkin mustapäitään puristelen! Ei jessus, meni kahvit väärään kurkkuun. Mikäs siinä auttoi, kun puristaa. Muorikin riipaisi paitaa päältä, en kehdannut sanoa, että "eiköhän RAKAS ne sinun mustapäät ole minulle vähän eri asia kuin äitisi..." Huh Huh. Jälkeenpäin olen kyllä sanonut sekä anopille että miehelle, etten oikein pitänyt niin läheisestä tapaamisesta.
Toisena tulee mieleen isäni, joka toi uuden naisystävänsä meille kotiin esittäytymään. Ja samalla toi pyykkipussin pestäväksi. Unohtui iskältä vissiin, että olivat äitini kanssa silloin vielä naimisissa. Kun äitini ei petturin pyykkejä suostunut pesemään, kysyi uusi naisystävä, että "eikö palvelu enää pelaa". Kahveja ei tarjottu.
Ilmeisesti "anoppisi" on kuvitellut mielessään elävänsä poikansa kanssa kahdestaan lopun elämäänsä ja nyt sinun ja lapsiesi ilmestyminen kuvioihin suisti hänet raiteiltaan. Lisäksi hän on ilmeisesti kaavoihin kangistunut "vanhahko" ihminen, joka tekee asioista vielä hankalampaa. Voi, voi kumpa kaikki "vanhahkot" ihmiset päästäisivät irti menneistä ja kaavoista ja näkisivät kaikessa uudessa ja erilaisessa jotain positiivista, kuinka helpompaa elämä olisikaan kaikille osapuolille. t. äiti/anoppi/mummu n.50v
Oot kyllä ihan "eri vesillä pesty" kuin sellaset seitsemääkymppiä lähentelevät akan kutaleet jotka kehtaavat ääneen tuoda julki kuinka ovat aatelleet tuon lemppari poikansa hoitavan heidät kotona hautaan saakka. Minä miniänä "hoitelisin tyynyllä" hyväksi. Tuskinpa sinulla on tapana leveillä itse keksityillä sairauksilla voitonriemuisena kun poikanen saadaan oikein kunnolla huolestumaan.
Oikein ihana lukea vastauksianne!
SARA kyseli miksi ihmettelen nuivaa vastaanottoa. "Anopin" reakointia vierailun aikana en yhtään ihmettele. Oli hänelle kuitenkin ilmoitettu, että vieraita tulee, mutta ketä!? Itse en tajunnut vierailun olevan todella tökerö juttu ennen kuin se oli tapahtunut. Ensi kerralla ymmärrän kysellä tarkemmin ja vierailla niin, että kaikki tietää. Toivon sen kutsun esitäjän olevan "anoppi", koko kesä jo odotellut.hoh hoijaa. Odottavan aika on pitkä. Ja muuten lapseni(6v,4v) osasivat käyttäytyä hienosti, istuivat sohvalla vieressäni. Pientä kiehnäämistä...mutta peput pysyivät tuolissa!
Lapsia on suunnitelmissa ja mieheni sanoo, että viimeistään silloin minutkin hyväksytään. Mutta mielestäni lapsi ei saisi olla ratkaisu mihinkään ongelmaan.
MADELANE sanoi, että aika tekee tehtävänsä niin kuin hänen ja appiukon suhteessa. Onneksi sinnikkyytesi palkittiin. Oma isäni oli oikein mammanpoika, kaksi avioliittoakin kariutu mummoni takia. Hän pyöritti isäni hänen veljensä sekä vaarini elämää. Monen monituista kertaa sain todistaa kuinka miniä jäi toiseksi. Ehkä siksi olen itse tehnyt peikon tästä anopista. Lainaan tässä HEIKIN sanoja: "Mies taas ei pystynyt sanomaan eitä äidilleen, pitämään minun tai perheensä puolia". Näin toimi minun isäni ja näin pelkään miehenikin toimivan. Olen miettinytkin, että nyt olis vielä mahdollisuus juosta ja lujaa, pitäisi vain päättää...Uskoisin kyllä pärjääväni aika pitkälle tälläisen anopin kanssa. Mutta viitsinkö? Sivusta seurattuna se on aika H........stä.
Mitähän HEIKKI mahtoi tarkoittaa, että pitäisi käyttää aikaa muuhun kuin anopin traumojen käsittelyyn? Ehkä niitä traumoja on minulla.
Miestäni pitäisi ottaa niskasta kiinni ja ihmetellä hänen käytöstä niin kuin EVELIINAkin kehoittaa. Mieheni käytös eniten ihmetyttää, eikös ole joku sanontakin et miten mies kohtelee äitiään niin myös vaimoaan? Minä en halua sokki hoitoa! Kyl se niin on et jompi kumpi on valittava ykköseksi ja sen pitäisi olla se kumppani. Ensiksi olin samaa mieltä Eveliinan kanssa lapsien kotiin jättämisestä, miehelle tein selväksi etten minäkään tule jos ei lapsianikin kutsuta. Mutta sitten ajattelin, että ehkä meidän on ensin parempi tutustua toisiimme ja sit vast lapset. Lasten mukana ollessa ei aikuisten rauhaisasta kahvi hetkestä tule oikein mitään. Ja minä haluan lukea kaikki sanattomatkin viestit anopistani.
Mustapää juttu sai aikaan hyvät naurut. Onneks ei noin sentään meil.
KokeNutko? Puhut asiaa. Mieheni on koko ajan sanonut äitinsä elävän vielä jossakin jonkin hovin etiketeissä, vaikka on itse ollut aikaansa edellä saadessaan poikansa 70 luvul. yh-äiti, isää ei arjessa mukana edes ollutkaan ym. "Anoppi" on kuvitellut poikansa naivan jonkun varakkaan, hyvin koulutetun, ura naisen Arkadian kadulta. Minä kun olen lasten parissa työskentelevä matalapalkkainen. Mutta oli mies perustellut valintansa äidilleen. Ura nainen ei välttämättä arvosta kovin paljon kotia, siellä ja lasten kanssa olemista. Hän ei tarkoittanut sitä mitenkään sortaen. Vaan kun hän tekee matkatöitä ja joutuu olemaan paljon poissa kotoa, hän kehittää uraa. Hänen mielestä kahden uraihmisen liitossa lapset saavat maksaa...(Tämä saa varmaan aikaan vastaus tulvan. Aloittakaa uusi keskustelu).
Suuri kiitos vastanneille. Jatkakaa kommenttien kirjoittelua. Tämä avartaa mieltä!