Opiskeluaikoina piti päästä menemään ja reissaamaan. Ja sitä sitten tehtiin paljon. Ei siinä mitään. Reissaaminen, vapaus ja miesten/poikien menot olivat melko hauskaa aikaa.
Samalla tuli tosin tuhottua niin monta orastavaa suhdetta, että asia on alkanut hiukan kolkuttamaan. V...u, että sitä osaa olla omapäinen, itsekäs ja ennen kaikkea julma. Ei ilkeä, vaan kylmä. Monta kertaa tuli valittua ovi ennen pitkää keskustelua mitä tapahtuu. Mikä ihme siinäkin oli niin ahdistavaa? En osaa sanoa enää. Ei riitaa, vaan asian vaikeneminen pois. Helppoa varmaan.
Sen muistan, että todella pidin ja pidän edelleen yhdestäkin. Se pettynyt, ihmettelevä, loukkaantunut ilme on jo tosin hävinnyt, mutta ihmettelen silti miksi hänkin suostuu nykyään puhumaan minulle ja viihtyy seurassani. On kummallista nyt vuosia myöhemmin viettää hauskaa iltaa nykyisten kaverusten kanssa, joita olen aiemmin kaikkia hölmöyttäni loukannut.
Taitaa olla parempi ettei ota asiaa enää esiin, kun kerran tullaan näin hyvin juttuun. Tuntuu vain välillä siltä, että haluaisin muuta. Joskus tuntuu, että tämä ei ole ihan yksipuolista. Yksi kerta taitaa kuitenkin riittää. Ei vaan luonto anna enää tuottaa uutta pettymystä, kun vaikutat niin onnelliselta.
Nyt kun joudun reissaamaan ulkomailla jatkuvasti, haluaisi vaan olla jonkun kanssa kotona ja jutella. Baarituttuja ei opi tuntemaan samalla lailla kuin opiskellessa tai muuten ajan kanssa.
Jos saisi nykyisen pään ja silloisen ajan takaisin tekisin jokusen asian toisin.
Mitäpä tässä vanhoja kaivamaan, mutta joskus vaan tulee mieleen. Varsinkin näin laukkua taas pakatessa.
Samalla tuli tosin tuhottua niin monta orastavaa suhdetta, että asia on alkanut hiukan kolkuttamaan. V...u, että sitä osaa olla omapäinen, itsekäs ja ennen kaikkea julma. Ei ilkeä, vaan kylmä. Monta kertaa tuli valittua ovi ennen pitkää keskustelua mitä tapahtuu. Mikä ihme siinäkin oli niin ahdistavaa? En osaa sanoa enää. Ei riitaa, vaan asian vaikeneminen pois. Helppoa varmaan.
Sen muistan, että todella pidin ja pidän edelleen yhdestäkin. Se pettynyt, ihmettelevä, loukkaantunut ilme on jo tosin hävinnyt, mutta ihmettelen silti miksi hänkin suostuu nykyään puhumaan minulle ja viihtyy seurassani. On kummallista nyt vuosia myöhemmin viettää hauskaa iltaa nykyisten kaverusten kanssa, joita olen aiemmin kaikkia hölmöyttäni loukannut.
Taitaa olla parempi ettei ota asiaa enää esiin, kun kerran tullaan näin hyvin juttuun. Tuntuu vain välillä siltä, että haluaisin muuta. Joskus tuntuu, että tämä ei ole ihan yksipuolista. Yksi kerta taitaa kuitenkin riittää. Ei vaan luonto anna enää tuottaa uutta pettymystä, kun vaikutat niin onnelliselta.
Nyt kun joudun reissaamaan ulkomailla jatkuvasti, haluaisi vaan olla jonkun kanssa kotona ja jutella. Baarituttuja ei opi tuntemaan samalla lailla kuin opiskellessa tai muuten ajan kanssa.
Jos saisi nykyisen pään ja silloisen ajan takaisin tekisin jokusen asian toisin.
Mitäpä tässä vanhoja kaivamaan, mutta joskus vaan tulee mieleen. Varsinkin näin laukkua taas pakatessa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mä kolmatta linjaa kuljen takaisin...
...rahaa on tukuttain, takaan sen...
...yhtä en vain saa takaisin...
Älä tuhlaa aikaasi murehtimalla menneitä. Minulla on aina motto: "Pelastetaan se, mikä pelastettavissa on."
Palaako talo poroksi? Älä jää itkemään sitä, vaan kanna ainakin koira ulos talosta.
Romuttuiko auto? Paska homma, mutta ota ainakin mankka talteen, ettei kukaan vie sitä.
Sinä teit aikoinasi typeryyksiä. Älä murehdi niitä, että mieti elämääsi tästä eteenpäin. Olet menettänyt joitain mahdollisuuksia, mutta mieti niitä mahdollisuuksia, joita sinulla on. Mitä menetät, jos otat mieltäsi askarruttavat asiat puheeksi?
Joillekin käy niin että muutaman vuoden huvipuistosesongin jälkeen alkaa se aika kun mieluummin istuu soutuveneessä hiljaisessa kanaalissa. Ei enää kiinnosta BreakDancet eikä Octopussyt vaan enemmänkin hiljainen lipuminen omassa pikku veneessää. Ohi valuvat tietenkin haikeutta herättäviä näkyjä, jotka olisivat joskus aikaisemmin pysäyttäneet, eivät vain venettä vaan kokonaisen huvipuistolaitteen. Mutta nyt tuosta veneestä saattaa vain hymyillen tähystää niitä ja jatkaa vesimatkaa.
Ihaninta on kun vene saapuu perille kosteaan ja rehevään puistoon jossa picnic tuoksuu mokkakahville.Jos sen lisäksi saan Dominokeksit, olen onnellinen ;)