Haluan tuoda vaan foorumille oman näkemykseni työelämästä ja työttömyydestä, ihan vaan omana näkemyksenäni.
Itse olen taiteillut työelämässä yliopistosta valmistumiseni jälkeen, ja pätkätyötä onnistuin saamaan välillä jopa lamavuosina. Välissä työttömyyttä ja kursseja pari kpl. Toinen näistä kursseista auttoi harjoittelupaikan kautta itseäni saamaan kaksivuotisen hyvän asiantuntijatason määräaikaisen viran.
Viimeiset vuodet olin vakinaisessa työssä yksityissektorilla. Asiantuntijatason tehtävät olivat juttuni, niitä tein, ja olin siinä uskossa että tämän tason tehtäviä teen tarvittaessa vaikka eläkeikään saakka. Sitten erehdyin hakeutumaan firmassa esimiestehtäviin toiselle osastolle. Ajatus oli kaunis, ajattelin asiaa vaihteluna, haasteena ja uranousuna.
Alusta alkaen uusi työ tuntui kuitenkin painajaismaiselta. Alaiset eivät ottaneet kovinkaan hyvin itseäni vastaan, esiintyi kiukkuisuutta, välinpitämättömyyttä ja kielteisyyttä. Ala oli muutenkin käytännössä niin sekava ja vaikeatajuinen, että tuskanhiki nousi joka aamu pintaan. Suoraan sanoen henkinen helvetti. Koetin sinnitellä, antaa itselleni jatkoaikaa, vaan en jaksanut ja uskonut asiaan. Annoin periksi ja lähdin. Nyt odotellaan työttömyysturvaa karenssin kera, ja haetaan vimmatusti uutta työntekijätason/asiantuntijatason työtä. Hakemuksia pistetty eteenpäin jo paljon, vaan ei vielä mitään kuulu.
Olen siis "kummajainen", työtön toisaalta omasta tahdostani eli irtisanouduttuani, toisaalta vasten tahtoani (väärä työ ja halu löytää itselleni sopivampi). Kovimpien kvartaalikapitalistien mielestä olen ilmeisimmin kuitenkin pahimman luokan luopio, jonka he teloittaisivat jos vaan mahdollista. Yhteiskuntahan on asenteiltaan mennyt siihen suuntaan, että edes kovassa kuumeessa ja taudissa ei saisi töistä olla pois eikä työpaikasta irrottautua millään omaehtoisella ilveellä.
Sitä en tiedä, miten työn haussa lopulta käy. Löytääkö töitä, kelpaako mihinkään. Hanttihommiin luultavimmin ylikoulutettu paperinpyörittäjä, ja toisaalta hommia rajoittaa oikea paha selkävikani. Jos vikaa ei olisi, lähtisin vaikkapa heti varasto/logistiikkatyöhön, sinne luultavimmin työhaluinen pääsisi. Voimakas likinäkö taas rajoittaa luultavimmin mahdollisuuksiani liikennealan töihin, jossa myös pulaa kuljettajista. Aion tuota puolta vielä selvittää 2 vkon päästä silmälääkärin käynnillä (riittääkö näkö C-korttiin eli bussikuskikurssin pätevyyteen). Oman työkokemukseni ja -historiani mukaisia töitä ei ole varsinaisesti julkisessa haussa nyt, vaan olenkin niitä etsinyt avoimella hakemuksella "piilotöinä".
Monille aloille, missä periaatteessa jokainen vähänkin enemmän kouluja käynyt voisi menestyä ja työasiat oppia suht nopeasti, ei kelpaa nykyään, päinvastoin kuin esim. 80-luvulla. Työnantajat tuntuvat olevan monesti aikamoisia tiukkapipoja tässä asiassa. Luulisi, että ihminen, joka kovasti hakee ja laatii hyvän hakemuksen ja työhistoriallaan osoittaa olevansa monilla vaativilla aloilla työskennellyt, omaisi työantajan tarvitsemaa potentiaalia ja edes kutsuttaisiin haastatteluun. Vaan ei, ei.
Eli, työttömyys nyt päällä, eikä uudesta tietoa. Siis tiukkojen kvartaalikapitalistien mielestä olen ö-luokan ihminen jolla ei olisi oikeutta saada tilapäisesti työttömyysturvaa selvitäkseen taloudellisesti pahimman yli. Näinhän ne Sailaksen ja EK:n Fagernäs toivovat tapahtuvan. Mutta olisiko sekään oikein?
Tässä kalliissa maassa jokaisen tulisi kuitenkin saada joku perustoimeentulo pysyäkseen työnhakukunnossa; katto pään päällä, bussilippu ja perussiistit vaatteet päälle sekä ruoka, että jaksaisi hakea ja hakeutua töihin. Jyrämiehet vastaavat että työtön syö yhteiskunnan varoja. Syökö muka, ja miten paljon? Olen tehnyt töitä kokonaisuudessaan pitkään, maksanut niistä paljon veroja, ja myös työttömyysvakuutus- ja eläkemaksuja. Olen siis varmasti vuosien aikana rahoittanut omia, toivottavasti tilapäisiä työttömyyskorvauksiani. Nämä maksut ovat käsittääkseni alunperin tarkoitettukin hyvinvointivaltion puitteiden ylläpitämiseen, tilanteisiin joissa huonoon jamaan joutunut ihminen tarvitsee apua. Eikö näin pitäisi olla? Onko perustellumpaa jakaa verorahoja esim. EU-byrokratian rattaisiin ja kansanedustajien ja suurimpien poliittisesti valittujen virkamiesten rajuihin kymmenien prosenttien kertapalkankorotuksiin?
Työnantajat ja muut kvartaalitalousjyrät: osoittakaa edes vähän inhimillisyyttä. Luottakaa esimerkiksi ihmisen kykyyn oppia uusi työ. Uskokaa, että pohjattomat henkilöstösupistukset eivät pidemmän päälle tuota enää yrityksillenne voittoja vaan asia kääntyy tappioksenne (väsyneet loppuunpalaneet harvat työntekijät). Uskokaa, että kaikki työttömät eivät ole laiskoja lusmuja, vaan joko irtisanottu vasten tahtoaan tai joutuneet pakkotilanteessa lähtemään itse etteivät sairastuisi lopullisesti ja menettäisi loppua työkykyään.
Haluatteko te rauhallisen, miellyttävän yhteiskunnan? Haluatteko, että kansalaiset eläisivät säännöllistä elämää kohtuullisesti kuormittavassa työssä käydessään, vai haluatteko turvattoman kahtiajakautuneen yhteiskunnan jossa harvat ja valitut työskentelevät niska limassa ja loput ovat kerjäläisinä ja uhkaavat lopulta myös omaa turvallisuuttanne? Haluatteko lyhyellä tähtäimellä saada maksimivoitot ja viedä kaikki työpaikat halpamaihin, vai säilyttää maamme yhteiskuntarauhan, infrastruktuurin ja peruspalvelut?
Toivotan meille kaikille hyvää päivänjatkoa!
Itse olen taiteillut työelämässä yliopistosta valmistumiseni jälkeen, ja pätkätyötä onnistuin saamaan välillä jopa lamavuosina. Välissä työttömyyttä ja kursseja pari kpl. Toinen näistä kursseista auttoi harjoittelupaikan kautta itseäni saamaan kaksivuotisen hyvän asiantuntijatason määräaikaisen viran.
Viimeiset vuodet olin vakinaisessa työssä yksityissektorilla. Asiantuntijatason tehtävät olivat juttuni, niitä tein, ja olin siinä uskossa että tämän tason tehtäviä teen tarvittaessa vaikka eläkeikään saakka. Sitten erehdyin hakeutumaan firmassa esimiestehtäviin toiselle osastolle. Ajatus oli kaunis, ajattelin asiaa vaihteluna, haasteena ja uranousuna.
Alusta alkaen uusi työ tuntui kuitenkin painajaismaiselta. Alaiset eivät ottaneet kovinkaan hyvin itseäni vastaan, esiintyi kiukkuisuutta, välinpitämättömyyttä ja kielteisyyttä. Ala oli muutenkin käytännössä niin sekava ja vaikeatajuinen, että tuskanhiki nousi joka aamu pintaan. Suoraan sanoen henkinen helvetti. Koetin sinnitellä, antaa itselleni jatkoaikaa, vaan en jaksanut ja uskonut asiaan. Annoin periksi ja lähdin. Nyt odotellaan työttömyysturvaa karenssin kera, ja haetaan vimmatusti uutta työntekijätason/asiantuntijatason työtä. Hakemuksia pistetty eteenpäin jo paljon, vaan ei vielä mitään kuulu.
Olen siis "kummajainen", työtön toisaalta omasta tahdostani eli irtisanouduttuani, toisaalta vasten tahtoani (väärä työ ja halu löytää itselleni sopivampi). Kovimpien kvartaalikapitalistien mielestä olen ilmeisimmin kuitenkin pahimman luokan luopio, jonka he teloittaisivat jos vaan mahdollista. Yhteiskuntahan on asenteiltaan mennyt siihen suuntaan, että edes kovassa kuumeessa ja taudissa ei saisi töistä olla pois eikä työpaikasta irrottautua millään omaehtoisella ilveellä.
Sitä en tiedä, miten työn haussa lopulta käy. Löytääkö töitä, kelpaako mihinkään. Hanttihommiin luultavimmin ylikoulutettu paperinpyörittäjä, ja toisaalta hommia rajoittaa oikea paha selkävikani. Jos vikaa ei olisi, lähtisin vaikkapa heti varasto/logistiikkatyöhön, sinne luultavimmin työhaluinen pääsisi. Voimakas likinäkö taas rajoittaa luultavimmin mahdollisuuksiani liikennealan töihin, jossa myös pulaa kuljettajista. Aion tuota puolta vielä selvittää 2 vkon päästä silmälääkärin käynnillä (riittääkö näkö C-korttiin eli bussikuskikurssin pätevyyteen). Oman työkokemukseni ja -historiani mukaisia töitä ei ole varsinaisesti julkisessa haussa nyt, vaan olenkin niitä etsinyt avoimella hakemuksella "piilotöinä".
Monille aloille, missä periaatteessa jokainen vähänkin enemmän kouluja käynyt voisi menestyä ja työasiat oppia suht nopeasti, ei kelpaa nykyään, päinvastoin kuin esim. 80-luvulla. Työnantajat tuntuvat olevan monesti aikamoisia tiukkapipoja tässä asiassa. Luulisi, että ihminen, joka kovasti hakee ja laatii hyvän hakemuksen ja työhistoriallaan osoittaa olevansa monilla vaativilla aloilla työskennellyt, omaisi työantajan tarvitsemaa potentiaalia ja edes kutsuttaisiin haastatteluun. Vaan ei, ei.
Eli, työttömyys nyt päällä, eikä uudesta tietoa. Siis tiukkojen kvartaalikapitalistien mielestä olen ö-luokan ihminen jolla ei olisi oikeutta saada tilapäisesti työttömyysturvaa selvitäkseen taloudellisesti pahimman yli. Näinhän ne Sailaksen ja EK:n Fagernäs toivovat tapahtuvan. Mutta olisiko sekään oikein?
Tässä kalliissa maassa jokaisen tulisi kuitenkin saada joku perustoimeentulo pysyäkseen työnhakukunnossa; katto pään päällä, bussilippu ja perussiistit vaatteet päälle sekä ruoka, että jaksaisi hakea ja hakeutua töihin. Jyrämiehet vastaavat että työtön syö yhteiskunnan varoja. Syökö muka, ja miten paljon? Olen tehnyt töitä kokonaisuudessaan pitkään, maksanut niistä paljon veroja, ja myös työttömyysvakuutus- ja eläkemaksuja. Olen siis varmasti vuosien aikana rahoittanut omia, toivottavasti tilapäisiä työttömyyskorvauksiani. Nämä maksut ovat käsittääkseni alunperin tarkoitettukin hyvinvointivaltion puitteiden ylläpitämiseen, tilanteisiin joissa huonoon jamaan joutunut ihminen tarvitsee apua. Eikö näin pitäisi olla? Onko perustellumpaa jakaa verorahoja esim. EU-byrokratian rattaisiin ja kansanedustajien ja suurimpien poliittisesti valittujen virkamiesten rajuihin kymmenien prosenttien kertapalkankorotuksiin?
Työnantajat ja muut kvartaalitalousjyrät: osoittakaa edes vähän inhimillisyyttä. Luottakaa esimerkiksi ihmisen kykyyn oppia uusi työ. Uskokaa, että pohjattomat henkilöstösupistukset eivät pidemmän päälle tuota enää yrityksillenne voittoja vaan asia kääntyy tappioksenne (väsyneet loppuunpalaneet harvat työntekijät). Uskokaa, että kaikki työttömät eivät ole laiskoja lusmuja, vaan joko irtisanottu vasten tahtoaan tai joutuneet pakkotilanteessa lähtemään itse etteivät sairastuisi lopullisesti ja menettäisi loppua työkykyään.
Haluatteko te rauhallisen, miellyttävän yhteiskunnan? Haluatteko, että kansalaiset eläisivät säännöllistä elämää kohtuullisesti kuormittavassa työssä käydessään, vai haluatteko turvattoman kahtiajakautuneen yhteiskunnan jossa harvat ja valitut työskentelevät niska limassa ja loput ovat kerjäläisinä ja uhkaavat lopulta myös omaa turvallisuuttanne? Haluatteko lyhyellä tähtäimellä saada maksimivoitot ja viedä kaikki työpaikat halpamaihin, vai säilyttää maamme yhteiskuntarauhan, infrastruktuurin ja peruspalvelut?
Toivotan meille kaikille hyvää päivänjatkoa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi työnantajien pitäisi huolehtia työttömistä? Eikö se ole yhteiskunnan tehtävä? Jos yhteiskunnan päättäjät hoitavat asiat oikein, säädetään sellaiset lait, että työnantajien kannattaa työllistää ja työttömyys jää marginaaliseksi.
Ja lopuista työttömistä yhteiskunta sitten huolehtii keräämillään verovaroilla. Meillä on nyt 1.15 miljoonaa työikäistä ja työkykyistä kansalaista tuottavan työn ulkopuolella. Se on 1.15 miljoonaa liikaa. Työttömiä ei saisi olla enempää kuin 20 000, jolloin heille maksettava 500 euroa kuussa ei ole kohtuuton muille maksettavaksi.
Yhdelle tuottavassa työssä olevalle siitä tulisi 38 euron kustannus vuodessa. Nykyisistä työttömistä tulee jokaiselle tuottavassa työssä olevalle 20 000 euron kustannus vuodessa. Yhteiskunnan siis kannattaisi hoitaa asiat, siitä olisi paljon hyötyä kansalaisille.
Asiat saataisiin kuntoon jos poistettaisiin rangaistukset työpaikkojen synnyttämiseltä. Se ei maksa mitään, poistaa työttömyyden, puolittaa verot ja tuplaa ostovoiman. Toistaiseksi hallitus ylläpitää työttömyyttä.
Vai että maksetaan työttömille ihan 500 egeä kuussa?
Miksikös minä saan vain 370 egeä per neljä viikkoa? Ja kun vuokrat ja muut makselee, jää omaan käyttöön kuussa jämät yli 300 euroa.
Ovatkos ne puuttuvat päivät juuri niitä suurirahaisimpia?
huolehtia toinentoisistaan, eikä käyttää aina vain hyväkseen toisia ja täyttää omat taskunsa ainoastaan, sillä mammonalla jota tämä maailma suo ja jota kukaan ei mukaansa ota sille viimeiselle reissulleen sinne tuonpuoleiseen. Täällä soudetaan yhteistä venettä ja kaikista pidetään yhteisesti huolta...?!(PITÄISI OLLA NÄIN)
EMME TOTISESTI OLE YKSIN, vaikka niin monet meistä tuntuvat kuvittelevan. Ja kukin maksaa siitä mitä kylvää. Niittämisen aika voi tulla minä päivänä, taikka minuuttina tahansa.
Siitä 370 eurosta on vähennetty verot... Ilman niitä veroja korvaukset olis about 500 euroa. Sinänsä huvittavaa: annetaan yhdellä kädellä ja otetaan toisella. Sen sijaan tarpeeksi pienituloiset eivät maksa mitään veroja, jeppajee. Ainakaan ite ei tarvinut maksaa opiskelijana, kun tein osa-aikasta hommaa.