kun niin usein valitatte että on liian kiinteä aidin ja pojan suhde edelleen, niin miten kiinteä se on omaan mammaanne ? Olenpa nähnyt hyvinkin napanuoran edelleen olevan kiinni vaikka löytyy mies ja lapset eli oma perhe...
miniät hoi
anoppi
203758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Äidit kasvattavat tyttäriään ja kannustavat pahan paikan tullen.. jopa kestämään kusipäistä miestä!!
Tuntuu vain että anopit käyttäytyvät poikiaan kohtaan niin että niistä ei todellakaan voi kasvaa aikuisia todellisia vastuullisia MIEHIÄ!!
.. vaan jäävät todellisiksi MAMMANPOJIKSI!
oikea malliesimerkki kotiapäinvedosta.., mitenkäs sitten anoppina toimita poikas kanssa, vai oletko päättänyt hankkia vain tyttölapsia?
malliesimerkki kuinka toimitaan..., mutta miten kasvatat itse pojastasi itsenäisen miehen, vai oletko päättänyt hankkia ainoastaan tyttölapsia?
pojastani erillaisen kun anoppi on kasvattanut omansa.eli vastuuntuntoisen,perheestään huolehtivan,osallistuvan.monesti pojat kyllä saavat kotona myös sen kasvatuksen jos oma isä ei tee kotona muuta kuin makaa sohvalla,ei ne kaikki ole anopin syytä.meillä kotona oma isäni siivosi ja laittoi ruokaa tasapuolisesti äidin kanssa tämä taito periytyi automaattisesti veljelleni joka nyt omassa kotonaan siivoaa ja laittaa ruokaa vaikka käykin päivä töissä.monestihan miehet ei tee mitään vedoten työssä käymiseen,meillä ainakin anoppi aina sanoo että täytyyhän kullan murun huilia kun tulee töistä,mutta entä minä olen valvonut kohta viikon kipeän lapsen kanssa ja olen niin väsynyt että meinaan nukkua pystyyn,onneksi hain itse sairaslomaa,koska ei todellakaan tulisi mitään jos nyt pitäisi töihin mennä.
että äiti-tytär suhde on ok, mutta äiti-poika suhde ei ole. No miten miehesi ottaa sen suhteen äitiisi.
Olen ihmetellyt kun olen näitä kirjoituksia täällä lukenut tuon kauhean negatiivisuuden miehen äitiä kohtaan. Ja sen kun avio/avo liitto solmitaan niin mies ei saa enää olla kenenkään poika, mutta miniä saa olla edelleen tytär. Eikö asetelma ole aika omituinen.
Minulla on kaksi poikaa joihin molempiin erittäin läheiset ja hyvät välit. Toinen avoliitossa ja toinen sinkku. Molemmat kertovat minulle vielä juurta jaksain ajatuksistaan ja asioistaan kuin silloin , kun asuivat vielä kotonaan. Poikani avokin kanssa jonkinlaiset välit. En ole tupannut, eikä kylläkään ole kutsuttukaan. Ei ole pahaa sanaa koskaan vaihdettu. Hauskaa on ollut kun ovat täällä meillä käyneet.
Kumpikaan pojistani ei ole mikään mammanpoika, meillä ovat joutuneet tekemään koti töitä siinä kuin me muutkin, sillä en ole koskaan ollut uhrautuva äiti. Olen pitänyt kiinni omista harrastuksistani jopa silloin, kun pojat olivat pieniä.
En myöskään ole ripustautuva äiti, mutta äiti olen niin kauan kuin elän ja siihen ei yksikään miniä pääse väliin. Poikani kunnioittavat minua ja minä heitä, miniöiden on ansaittava anoppinsa kunnioitus. Olen myös sitä mieltä, että poikani tietävät itse kenet elämänkumppanikseen valitsevat. He valitsevat sen kumppanin itselleen ei minulle, eikä miehelleni. Kunnioitan myös heidän päätöstään ja pidän mölyt mahassani jos jotain sanottavaa olisikin. Samaa toivon poikieni valituilta itseäni ja poikien isää kohtaan.
ansaittava kunnioitus. Mielestäni anoppi-miniäsuhde on kahden kauppa ja sen huonosti mennessä on yksi kärsijä ylitse muiden: mies. Joten kunnioitusta myös anopilta miniälle eikä vaan miniältä anopille.
napanuora omaan äitiini katkennut. Läheisiä ollaan, joka viikko soitetaan tai nähdään kerran, mutta äiti ei todellakaan päätä mistään minun, perheeni tai lasteni asioista. Mieheni äiti päättää ihan kaikesta, mieheni luvalla, ja sitten me tapellaan miehen kanssa...
Suhteeni äitiini on kiinteä kahden aikuisen suhde. Soitellaan ja ollaan yhteydessä. Äitini ei kuitenkaan tyrkytä meille tavaraa ja neuvoja, joita emme halua tai ole pyytäneet. Hän kunnioittaa miestäni, eikä kuvittele, että voi tehdä perhettämme koskevia päätöksiä ilman minun tai mieheni mielipidettä/ suostumusta. Äitini ei soita meille joka päivä mitä ihmeellisimpiin aikoihin vain puhuakseen koiran kanssa puhelimessa. Äitini kysyy ensin sopiiko, ennen kuin tulee kylään. Hän kunnioittaa kodissamme meidän sääntöjä, eikä tunge nokkaansa meidän aviovuoteeseemme.
anoppi saa roikkua liikaa, mutta toi mammanpoikajuttu särähtää niin korvaan kun ikinä en o kuullut vastaavasti mammantytöistä...kiitti vaan kommenteistanne!
Suhde äitiin läheinen, mutta kotoamuuton jälkeen (n. 18 vuotiaana) ei ole puuttunut mun asioihin. Soitetaan n. kerran viikossa, nähdään harvoin, koska välimatkaa on.
Anopin kanssa nykyisin suhteet OK, mutta pitkä tie on käyty ja taisteltu. Otsikossa sana mestarointi, ja sitä hän mielestäni on pyrkinyt meidän elämällemme tekemään. Ainahan toisten elämässä on sanomista ja ihmettelemistä, jos sillä silmällä katsoo ja sille tielle lähtee. Mutta miksi lähteä, sitä en ymmärrä.
Anopit on täällä palstoilla kyselleet, että mikä sitten on sopivaa yhteydenpitoa ja mikä ei. Ihmisten reviirit ja rajat on tietenkin erilaiset, mutta itse sanoisin noin nyrkkisääntönä, että älä tunge enempää kuin mitä tekisit naapurin tai tuttavan kodissa tai elämässä.
Naapuriin ei mennä omilla avaimilla, ellei nimenomaan ole sovittu kukkien kastelusta tai kissan ruokkimisesta. Ja kun niitä kukkia kastellaan, niin pitäisi olla selviö että laatikoita ei pengota. Ja jos kuitenkin pengotaan niin taatusti tietäisi sisimmässään, että nyt ylittyi raja. Naapuriin ei mennä ihmettelemään, että tällaiset verhot huh huh. Ja kun naapuri ostaa lapsilleen vaikka syöttötuolin, niin tuskin sitä päivitellään, että onko tuo nyt tarpeellista - ei ennen sellaisia tarvittu.
Nämä nyt oli niitä pikkujuttuja, mutta toistuessaan ja jatkuessaan raivostuttavia. Isompia ja törkeitä rajanylityksiä on esim jutut lapsien lukumäärästä. Jotkut kärsii siitä, että ahdistellaan ja kysellään kun ei tule. Toiset taas siitä, että liikaa tulee appiväen mielestä.
Sen tiedän omista kokemuksistani, että kun toinen osapuoli (meidän tapauksessa appiväki, mutta voihan se olla miniä tai äiti tai kuka vaan) ylittää sen oman reviirin rajan, niin pahalta tuntuu ja tilanne alkaa syödä omaa elinvoimaa ja jaksamista. Siksi sen rajan tiedostaminen ja puolustaminen on tärkeätä. Laita peli poikki hauskalla huumorilla tai napakalla sanomisella, mutta ellet sitä tee ja rajan ylitys tapahtuu mennen tullen, niin myöhemmin sitä on vaikea korjata.
ihmetellä, jos tuollaisia itsestäänselvyyksiä täytyisi anopeille "opettaa" vai noinko on nykyään, ettei fiksuja ihmisiä olekaan. Luulisi että on ja kyllä nyt kuitenkin uskon vakaasti enemmän siihen, että ne viisaammat kuten niin monesti ovat vaiti hiljaa vaan ja seuraavat kun äänekkäämmän melskaa...
Sanoitpa tosiaan nappiin itsestäänselvyyksistä. Ja kuinka turhauttavaa onkaan vääntää itsestäänselvyyksistä, kun itse kunkin elämässä tuppaa olemaan ihan oikeitakin ongelmia. Tarkoitan nyt vaikkapa sairautta, työttömyyttä ym.
Anoppisoppaan vielä se näkökulma, että yleistämistä on vältettävä. Syyt epäsopuun voivat olla niin erilaiset ja toisaalta moninaiset, että toisten tilannetta voi olla vaikea tajuta.
Sitten vielä se, että joukossa (sekä anoppien että miniöiden) on selkeästi mielenterveysongelmaisia. He tarvitsevat tietenkin apua ja tukea. Sitten on mieleltään terveitä, mutta käytöstavat tai tolkku puuttuu, ja mitä oudoimpia kuvioita voi syntyä. Valtaosa ihmisistä on fiksuja ja ihan OK, mutta kemiat ei välttämättä kohtaa. Silloinkin on mahdollista tulla asiallisesti toimeen ja mielestäni se riittää. En edes haluaisi olla anoppini kanssa ylin ystävä, mutta riitelyä tai jäkätystä meidän asioista en kuuntele enää ollenkaan.
Ei ole kiinteä. Soitellaan ehkä kerran kuussa, nähdään kerran vuodessa. Siksi ihmetyttää miten miehet antaa äidin puuttua asioihinsa vielä aikuisenakin.
kun olin 16 v.
Eikä ikävä ole ollut.
Hyvin ratkes napanuora.
Ei terveet vanhemmat roikkumaan lapseensa.
Lapsi kasvatetaan maailmaan aikuiseksi, ei itselle eläkepäivien turvaksi!
Hus pois tältä palstalta ! Kirjoituksesi on aivan vika planeetalta; mene vaikka kysymään äidiltäsi tai anopiltasi, josko tänä iltana sais vaikka pikkuisen naida siipan kanssa - niin ainaki 99 % tän palstan kirjoittelijoista tuntuu tekevän (siis kysyvän)...... ;-)
Kamalaa....pitääkö minun jotenkin katkaista välini lapsiini, kun he löytävät jonkun tyttöystävän?
Onko se liian tiivistä jos soittelee aikuiselle lapselleen?
Mikä on sekaantumista pariskunnan elämään.
kertokaahan, jotta voin sopeutua ajatukseen.
Eipä huvittaisi pilata lastensa aikuiselämää, mutta kohtuutonta kai sekin olisi, jos pitää välit katkaista muodollisiksi.
oma itses vaan, ei siinä mitään etukäteen ajateltuja rooleja tarvi harjotella. :o) Omasta anopistani ei tiedä onko "se" lintu vai kala, käyttäytyy niin erilailla eri ihmisten kanssa. Skitsoa.
Anoppi soittelee miehelleni viikolla silloin,kun Hän tai miehensä tarvitsee apua tietyssä asiassa, yleensä soittopyynnön takana on heidän oma laiskuus/organisoinnin puute/saamattomuus. Heillä on oma yritys, jota pyörittävät, ja jossa me joudumme auttamaan ilmaiseksi, aina välillä. He soittavat ja muistavat kertoa aina, että se ja se lähisukulaisesi kävi myös "auttamassa" tia on tulossa "auttamaan". Tiedän, että eräs mieheni miessukulainen (kauhulla odotan kun hän löytää kaverin, anoppi ei tule sietämään tätä, vielä vähemmän kuin minua) viettää ainakin 3 arkipäivänä/vk aikaa tässä yrityksessä "auttamassa" eli tekemässä työtä, jota anoppi/appi ei jaksa muka tehdä.
Häntä anoppi muistaa aina kehua, vaikka tuo sama henkilö jättäisi välillä jonkin sovitun jutun tekemättä. Jos mieheni tekisi samoin, saisimme kuulla siitä. Teimme kerran näin, ja seurauksena karessia: mykkäkoulua anopin puolelta 3 kk, jonka jälkeen hän soitti ja ihmetteli, ettei mieheni ollut pitänyt yhteyttä ja tullut pyytämään anteeksi klo 8:00 yrityksen oven taakse, kuten anoppi oli minulle ehdottanut. Tämän puhelun jälkeen minun olisi kannattanut vain pitää suuni kiinni, ja olla hiljaa, mutta minä puhuin mieheni ympäri suostumaan tapaamaan vanhempiaan 3 kk hiljaiselon jälkeen. Olin tyhmä, mutta odotan seuraavaa kertaa. Siihen ei mene kauaa, samanlainen edelliseen mykkäkouluun johtava tilanne on nimittäin tulossa, tunnistan jo merkit ilmassa.
En sano tätä pahasta tahdostani, vaan aivan sivusta seuranneen kokemuksesta. Hän ei soittele kysyäkseen mieheni vointia/työasioista ja mielestäni se ei hänelle edes kuulu. Minä olen mieheni aviovaimo, ja anopin on turha kantaa huolta pojastaan, olemme jo kaikki reippaasti aikuisiässä. Tämä jokaviikkoinen puhelu, jota sinä pidät vain normaalina yhteydenottona äidin ja pojan välillä, tuntuu miniästä hieman oudolta. Kyllä me kerromme, jos meidän tarvitsee jotain kertoa. Odotan päivää, milloin anoppi pyytää mieheni työvuorot toimistolle tekosyyllä, ettei mukamas häiritse soitollaan väärään aikaan. Taas yksi tapa hallita.
Oma äitini soimaa minulle puhelimitse koko ajan veljeni vaimoa, ja puolustaa veljeäni, jolle hän soittelee joka viikko, useastikin. En ymmärrä, miten ihmeessä veljeni vaimo on kestänyt tätä kohtelua näinkin monta vuotta, ilman että on sanonut suoraan. No, oikeastaan, samaa olen tehnyt minä, olen pulputtanut vain miehelleni äitinsä käytöksestä, ja pitänyt pokkaa ja kohteliasta ilmettä kasvoilla, vaikka suoria sanoja/vihjailuja on useasti tullut anopin suusta päin naamaa.
Äidin ja tyttären välillä on normaalia olla kiinteä suhde tiettyyn rajaan asti, koska ovat samaa sukupuolta. Mutta äidin ja pojan välinen kiinteä suhde taas saa aivan toisenlaisia oidipaalisia sävyjä, koska tämä soittelu ja avunpyyntö vie yhteistä aikaa minulta ja mieheltäni. Minulla on oikeus puolustaa perhettäni, anopilla on oma miehensä, hoitakoon oman kotinsa kuntoon ensin, ennen kuin alkaa meitä komennella.
Joskus ihmettelen näitä sanoja, anopeista "se" jotenkin vaikuttaa,että ei oikein löydetä sanoja, vaikka pitäisi sanoa pahasti, ja eikö kaikilla ole oikeus olla oma itsensä.
Jos itse olen esim. vihainen miehelleni tai vaikka jollain muulle, niin pitääkö myös näyttää se, olotila seuraavallekin kun kohdalle tulee, vaikka kyllähän niitä on, että kun ei kiinnosta, niin ei sitten mitään, näytetään ja osoitetaan mieltä kaikille, vaikka he ei asiaan kuulukkaan, itse olen elämässä oppinut, ettei kaikista turhista kannata olla milleskään, mutta yksi asia on ollut ja pysyy, mieltäni en muuta ihmisen mukaan.
Mielestäni tuo Skitso ei oikein kuvaa asiaasi.
Valitettavan usein äidit kasvattavat tyttäristään itsenäisiä, mutta pojista todellakin niitä "mamiksia".
Hyvä esimerkki erilaisesta suhtautumisesta tyttöihin ja poikiin, tuli anoppini taholta viime keväänä, kun meidän poika armeijan jälkeen (21v) muutti omaan kämppään.
Anoppi surkutteli hänen nuoruuttaan ja huolestui saako hän edes ruokaa. (Tokaisin että kyllä aikuinen mies itsensä ruokkii.)
Edellisenä keväänä häntä ei huolettanut ollenkaan, kun pojan pikkusisko (18v) muutti pois.
Tuon tapainen suhtautuminen (silloin kun se tulee oman vanhemman taholta) lopulta tekee pojista reppanoita. He eivät oikein opi luottamaan itseensä ja ovat aikuisenakin äidin ohjailtavissa.
Enkä väitä että äidit sen tarkoituksella tekisivät. Täysin tiedostamatontahan se on, kuten muutkin kasvatuksessa tekemämme virheet.