Itselläni on takana päättynyt suhde ihmiseen jota rakastin aivan mielettömästi. Muutama viikko sitten, yhtäkkiä minut jätettiin. Muutama viikko sitten elämäni oli onnellista ja hyvää, suunnittelin tulevaisuutta luottavaisena. Mutta sitten tuli ero.
Täytynee myöntää että olin rakentanut elämääni ehkä liikaa tuon suhteen varaan. Ystävät jäivät, jäljellä enää pintapuoleisia kavereita. Kouluun jaksaa raahautua ehkä pakon voimalla mutta kaikki on yhtä tuskaa, mikään ei innosta.
Tahtoisin kovasti saada elämäni järjestykseen mutta minulla ei ole voimia siihen yksin. Ahdistus painaa päälle lakkaamatta. Olen siis alkanut miettiä, josko tällaisessa tilanteessa olisi mahdollista hakeutua jonnekin psykologille tms. Mietityttää vaan että miten? Varaanko ajan ensin lääkärille ja sitä kautta? Kannattaako kunnalliselta puolelta edes yrittää vai nauraavatko päin naamaa että tuollaistahan sattuu kaikille? Miten kalliiksi esim. viikottaiset terapiakäynnit tulevat?
Kiitos jos joku asiasta tietoinen viitsii vastata.
Täytynee myöntää että olin rakentanut elämääni ehkä liikaa tuon suhteen varaan. Ystävät jäivät, jäljellä enää pintapuoleisia kavereita. Kouluun jaksaa raahautua ehkä pakon voimalla mutta kaikki on yhtä tuskaa, mikään ei innosta.
Tahtoisin kovasti saada elämäni järjestykseen mutta minulla ei ole voimia siihen yksin. Ahdistus painaa päälle lakkaamatta. Olen siis alkanut miettiä, josko tällaisessa tilanteessa olisi mahdollista hakeutua jonnekin psykologille tms. Mietityttää vaan että miten? Varaanko ajan ensin lääkärille ja sitä kautta? Kannattaako kunnalliselta puolelta edes yrittää vai nauraavatko päin naamaa että tuollaistahan sattuu kaikille? Miten kalliiksi esim. viikottaiset terapiakäynnit tulevat?
Kiitos jos joku asiasta tietoinen viitsii vastata.
Vastaukset 4
Vanhimmat
minne ja miksi ne ystävät jäivät?
Aikaa tuli vietettyä lähinnä seurustelukumppanin kanssa, peräti muutettua väliaikaisesti pois omalta paikkakunnalta hänen luokseen. Siinä ne ystävyyssuhteet vaan viilentyivät ja yhteydenpito jäi. Pari "parasta" ystävää joita minulla aikoinaan oli, seurustelevat nykyään niin tiivisti ettei heillä ole aikaa ystäville kuin tunti joskus siellä-täällä...
Ainakin omalla paikkakunnallani toimi ainakin jokunen vuosi sitten terveyskeskuksessa psykiatrinen ensiapu,jossa sairaanhoitaja ottaa vastaan eikä siitä veloiteta mitään.Hän arvioi tilanteen ja tarpeen vaatiessa laittaa lähetteen psykiatrille.
Omalla paikkakunnallani toimii myös kriisipuhelin jonne voi soittaa anonyymisti ja puhua mieltä painavista asioista.Tässä työntekijät ovat vapaaehtoistyössä.
Itse olen käynyt kohta usean vuoden ajan kaupungin sairaalan psykiatrian poliklinikalla terapiassa,tosin enää muutaman kerran vuodessa mutta alussa joka viikko.Luulen että noin tiheään terapiaan ei pääse kovin heppoisella syyllä vaan lääkärin pitää diagnosoida selvä mielenterveydellinen häiriö.
Kannattaa ensin ottaa yhteys oman paikkakunnan kriisikeskukseen. Sinne pääsee yleensä nopeesti juttelemaan ja 5 ensimmäistä käyntikertaa on ilmasia. Niiden käyntien aikana kartotetaan sit et tarviiko terapiaa jatkaa ja miettii et mikä ois oikee paikka ja sit kirjottaa lähetteen et pääsee eteenpäin. Kunnallisella puolella käynnit on ilmasia ja aikoja on TOSI vaikee saada. Yksityisellä taas jotain viidestäkympistä ylöspäin per kerta.
Kävin ite kriisikeskuksessa suhteen päättymisen jälkeen ja ne suhtautu tosi hienosti, ei mitään vähättelyä. Terapeutit on tosi ammattitaitosia. Lisätietoo vois löytää osotteesta www.tukinet.net. Hae ihmeessä apua jos siltä tuntuu, ei kenenkään tarvi yksin ajatusten kanssa olla. Ja ulkopuolinen ihminen voi antaa paremmin puolueettomia neuvoja ja kertoo miten päästä yli!! Tsemppiä!!!