Kiista pyhäkköopista

AIKAPROFETIA 2300 ILTAA JA AAMUA

Monet profeetat saivat suuria totuuksia Jeesuksesta välitettäväksi ihmiskunnalle.
Olemme onnekkaassa asemassa ihmiskunnan historiassa, kun voimme lukea valmista Raamatun kirjakokoelmaa.

Kun profeetta Daniel sai Jumalan ilmoitusta lopun ajoista, hän oli ymmällä ja uupunut. (Dan 8:27) Hän ei voinut ymmärtää saamaansa ilmoitusta. Siksi enkeli Gabriel ilmestyi hänelle ja opetti Danielia. (9:21-22) 8 luvussa aikaisemmin oli jäänyt selittämättä aikakysymys tarkemmin. (8:13-19) Dan 9 luvussa kerrotaan Jerusalemissa olevan maanpäällisen pyhäkön hävittämisestä, että myös aikajaksot tarkemmin.

Enkeli selitti: "Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty (alkup. "leikattu jostakin") Sinun kansallesi." Tämä kertoo että 70 vuosiviikon aikajakso on osa jotakin pidempää aikajaksoa.
(9:24) Raamatun aikaprofetioissa "yksi päivä" merkitsee yhtä vuotta käytännössä.
Tulemme huomaamaan että 70 vuosiviikkoa, joka oli erityisesti juutalaisille kuuluva aika, (7x70=490 vuotta) on osa 2300 aikajaksoa Raamatun profetiassa. 70 ja 2300 alkoivat yhtä aikaa. "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan. -Niin kauan että 2300 iltaa ja aamua on kulunut, sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." (8:13- 14)

70 vuoden aikajakso alkoi kun annettiin käsky Jerusalemin jälleenrakentamisesta. Jos nyt selvitämme milloin käsky annettiin, pääsemme aikalaskelman lähtöajankohtaan.
"Sinun tulee tietää ja ymmärtää; siitä ajasta jolloin se sana lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamisesta ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta, on voidellun hallitsijan tuloon 7 vuosiviikkoa ja 62 vuosiviikkoa rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat." (9:25)
Jerusalem oli raunioiksi hävitetty. Kansa oli joutunut pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan tottelemattomuutensa vuoksi. Persian kuningas Artaxerxses Longimanus antoi tällaisen käskyn syksyllä vuonna 457 ekr. Tämä määrää siis 2300 vuoden aikaprofetian laskelmien lähtöajankohdan. (Esra 7:11-26, 4:7-22) Huomaamme miten varma tämä vuosiluku on kun kaikki loksahtaa paikoilleen.

70 vuosiviikkoa (490 v.) koskee Juudan kansaa. (9:24-27)
69 vuosiviikkoa (483 v.) vei Messiaan toiminnan alkuun jolloin Johannes kastoi Jeesuksen.
70 vuosiviikon keskellä (vuonna 31) Jeesus ristiinnaulittiin
70 vuosiviikon päättyessä opetuslapset lähtivät julistamaan evankeliumia pakanoille, kun juutalaiset olivat ensin torjuneet evankeliumin.

Vapahtajan kuoleman jälkeen jäi vielä 3,5 vuotta Israelille annettua armonaikaa.
Ristinkuolema tapahtui keväällä 31 jkr, ja tämä 3,5 v. aika ulottuu syksyyn 34 jkr.
Evankeliumia julistettiin juutalaisille, mutta kansa ei ottanut sitä vastaan. He kivitivät Stefanuksen (Apt 6:8-15) ja torjuivat armon sanoman v. 34 jkr. Vainot alkasivat. Kansalle säädetty aika päättyi, ja evankeliumi annettiin pakanoille jotka tekisivät sen hedelmiä. (Matt 21:42-43, 1 Piet 2:9)

Loppuaika mitä jää 2300 vuodesta tuo vuoteen 1844. Tällöin Raamatun mukaan "pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa." (8:14)
Koska maallinen pyhäkkö oli lakannut olemasta temppelin esiripun revettyä kahtia (Matt 27:50-51) Jeesuksen kuollessa ristillä, ja koska maallinen pyhäkkö oli vain vertauskuva taivaallisesta pyhäköstä, on selvää että varsinainen ihmiskunnan pyhäkkö on taivaassa. (Hebr 8-9) Jeesuksen kuollessa ristillä avautui suora tie taivaaseen, eikä synnin poistamiseen tarvittu enää monimutkaista uhripalvelusjärjestelmää.

Jeesus Kristus meni kaikkein pyhimpään todelliseen pyhäkkötelttaan (Hebr 8:2) oman verensä kautta (9:12) Hän on ylin pappi temppelipalveluksessa kaikkein pyhimmässä, on meillä Jeesuksen veren kautta pääsy kaikkein pyhimpään rukoustemme välityksellä. (10:19)
(7:9-10,13-14, 27-28)



http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli


















http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

13

511

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..................

      EIKÖ PIKKU RUNKKU LUE TAI YMMÄRRÄ SÄÄNTÖJÄ?

      HELVETTIIN OLET MENOSSA?

    • uusi aikalasku

      Aika hatarat on perusteet saada ihmiset uskomaan että jotain tapahtui vuonna 1844. Ei silloin mitään tapahtunut. Aika laskelmat meni teillä vain pieleen. Ei siinä sen kummempaa.

      • Kalle

        Hyvin kirjoitettu. Ja selvästi ymärrettävä.
        Näinhän se Danielkin sanoo että Taidolliset
        ymmärtävät.

        Sokeat eivä näe ihan selvääkään textiä. Mutta kyllä näkevät ana nälväisy textit erin omaisesti.

        Tämä minkä kirjoitit on todella se puuttuva rengas tässä raamatun tulkinnan ketjussa.

        Nyt tiedämme sen, että meidän kaikien teot koetellaan kuka on kelvollinen iankaikkiseen
        elämään. Joten oikotietä ei ole taivaaseen,

        On kylläkin aikotie Helvettiin Helvettiläisille.
        Vaikka en minä soisi sitä näillekään.

        Kiitos hyvästä selostuksesta Jari Jatka lisää
        ole hyvä.

        Tervehdys Kallelta


      • Olivat Raamatusta !

        Asia on toi vähän vaikea, ja linee monimutkaisin asia Raamatussa, mutta löydät perustelut kyllä, jos otat vaikka tulosteen ja rauhassa nojatuoliin.

        Siunausta
        Jari


      • Kalle kirjoitti:

        Hyvin kirjoitettu. Ja selvästi ymärrettävä.
        Näinhän se Danielkin sanoo että Taidolliset
        ymmärtävät.

        Sokeat eivä näe ihan selvääkään textiä. Mutta kyllä näkevät ana nälväisy textit erin omaisesti.

        Tämä minkä kirjoitit on todella se puuttuva rengas tässä raamatun tulkinnan ketjussa.

        Nyt tiedämme sen, että meidän kaikien teot koetellaan kuka on kelvollinen iankaikkiseen
        elämään. Joten oikotietä ei ole taivaaseen,

        On kylläkin aikotie Helvettiin Helvettiläisille.
        Vaikka en minä soisi sitä näillekään.

        Kiitos hyvästä selostuksesta Jari Jatka lisää
        ole hyvä.

        Tervehdys Kallelta

        Saada tällaista postia kuin kirjoitat.
        Lisää tulee, kunhan ehdin.

        Kiitos Sinulle ja Jumalan siunausta kaikessa

        Jari

        http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli


      • MOI
        jarlau kirjoitti:

        Saada tällaista postia kuin kirjoitat.
        Lisää tulee, kunhan ehdin.

        Kiitos Sinulle ja Jumalan siunausta kaikessa

        Jari

        http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

        Vastikään luin juutalaisen version Danielin ennustuksesta. Se on hyvin pitkälle Jarlaun esittämän kaltainen muuta se päätty Temppelin tuhoon v.70 Tulkinta on ajanlaskun tienoilta ja siinä kummastellaan miksi Jeesuksen kuoleman ja Temppelin hävityksen väli oli, niinkuin kuuluikin olla, 40 vuotta.Messiasta ei siinä luonnollisestikaan tulkita Jeesukseksi, hämmästellään kuitenkin että messiaan olisi kuitenkin pitänyt juuri silloin olla.
        Huomio kuitenkin kohdistuu siihen, että sen laskelman mukaan EGW:n aikamäärät ovat totaalisesti pielessä.


      • MOI kirjoitti:

        Vastikään luin juutalaisen version Danielin ennustuksesta. Se on hyvin pitkälle Jarlaun esittämän kaltainen muuta se päätty Temppelin tuhoon v.70 Tulkinta on ajanlaskun tienoilta ja siinä kummastellaan miksi Jeesuksen kuoleman ja Temppelin hävityksen väli oli, niinkuin kuuluikin olla, 40 vuotta.Messiasta ei siinä luonnollisestikaan tulkita Jeesukseksi, hämmästellään kuitenkin että messiaan olisi kuitenkin pitänyt juuri silloin olla.
        Huomio kuitenkin kohdistuu siihen, että sen laskelman mukaan EGW:n aikamäärät ovat totaalisesti pielessä.

        Muistatko mistä sen luit?


      • PAHKApää
        uskova_1 kirjoitti:

        Muistatko mistä sen luit?

        ...Kristillisyys -osastolla jonka johdosta haulla etsin aiheesta lisää. Valitettavasti en ottanut osoitetta muistiin.Mielenkiintoisiin asioihin pääsee tutustumaan myös sivuilta jewsforjudaism.
        isaiah 53 johtaa myös Danielin ennustuksiin linkkien kautta.
        Jossain muistan olleen selityksen että viimeinen vuosiviikko jäi toteutumaan erillisenä ja olisi tapahtunut Hitlerin vainoissa. Kristalliyöstä 3½ vuotta alkoivat teloitukset kestäen 3½ vuotta on yht. 7 vuotta.Tähän sen muk. viitaisi Dan.9:27.
        Näitä selityksiä löytyy monenlaisia eikä jokainen voi olla tosi.


      • PAHKApää kirjoitti:

        ...Kristillisyys -osastolla jonka johdosta haulla etsin aiheesta lisää. Valitettavasti en ottanut osoitetta muistiin.Mielenkiintoisiin asioihin pääsee tutustumaan myös sivuilta jewsforjudaism.
        isaiah 53 johtaa myös Danielin ennustuksiin linkkien kautta.
        Jossain muistan olleen selityksen että viimeinen vuosiviikko jäi toteutumaan erillisenä ja olisi tapahtunut Hitlerin vainoissa. Kristalliyöstä 3½ vuotta alkoivat teloitukset kestäen 3½ vuotta on yht. 7 vuotta.Tähän sen muk. viitaisi Dan.9:27.
        Näitä selityksiä löytyy monenlaisia eikä jokainen voi olla tosi.

        Olen joskus kysellyt netissä vastaavilta rabbeilta joitakin asioita. Lähinnä siinä näkee, miten nykypäivänä ajattelevat. Ei niitä voi purematta niellä, mutta joskus on seassa ollut joku helmikin.


      • PAHKApää
        uskova_1 kirjoitti:

        Olen joskus kysellyt netissä vastaavilta rabbeilta joitakin asioita. Lähinnä siinä näkee, miten nykypäivänä ajattelevat. Ei niitä voi purematta niellä, mutta joskus on seassa ollut joku helmikin.

        Heillä(J:t) on kuitenkin minua miellyttävä tapa perehtyä asioihin. Heillä voi olla oikea olettamus jota heidän uskonsa tähden he eivät voi sijoittaa oikeaan yhteyteen.Yhteinen ystävällinen pohdiskelu olisi suotavampaa.Tulokset voisivat rikastuttaa molempia.
        BTW luin historiakirjan "Maailma tulessa" ja tein yllättävän löydön.Siellä oli silminnäkijäkertomus joka löytyy Jes.3: 17-25 asiasisällöltään samana.Hämmästyin.


    • esirippu repeää?

      2300 iltaa ja aamua eli vuotta viittaa usein Paavin ajan "kuolinhaavaan" ja aikaan , jolloin kirkko harrasti omaa "politiikkaansa"...kunnes se taas virkoaa...ja adv.kirkko pitäytyy näkemyksessään viitata koko jakson ajan yksistään "katoliseen kirkkoon" vaikka portoksi ja pedoksi osoittautuu muitakin elementtejä, YK, USA, Anglikaaninen kirkko, lahkot,Iisebel, Baabelin sekoituksena juoden vihan viiniä?

      Olisiko ajanlaskussa ja "aikajänteessä" tai tulkinnassa tarkistettavaa?

      • pauttiarallaa

        Peto on maallinen valta.
        Väärä profeetta on väärän profeetan perustama maailmanlaajuinen uskonto joka on pedon vihollinen.
        Portto on uskoton vaimo.
        Seurakunta on morsian.

        Laitoin näitä vain vähän mietittäväksi ja kommentoitavaksi.
        Mielestäni mikään kirkko ei ole portto koska morsian ei tule portoksi.Sillä on toinen nimitys.


      • OLet käsittänyt kyllä aika paljon väärin asiaa.
        Tähän petovaltaan liittyy minia elementtejä, itseasiassa koko uskonnollinen ja poliittinen amailma lyö kättä päälle.
        Ovat uskonnollisia ja kieltävät Jumalan käskyt.
        Siihen mahtuu paljon kaikenlaista järjestöä, mutta ei Jumalan käskyille, ja Jeesuksen uskolle uskollisia. (Ilm 14:12, 12:17) Puhuu selvää kieltä ketkä ovat lopun aikana uskollisia.
        Kuulu Sinäkin siihen joukkoon!
        ette käy kuin 13 luku perofetoi.

        Siunausta
        Jari


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe