Siis aikoinaan , vuosi sitten mies jäi kiinni että oli ollut seksi suhteessa silloisen kaverini kanssa.
Annoin anteeksi ja yritän vieläkin unohtaa miten kovaa se sattu.
Ja niin me sitten jatkettiin kimpassa,en ollut valmis eroon.(on noi lapset ja kaikki)
No aikamme siinä dallailtiin,,,
Ja yhtenä marraskuisena yönä tutustuin
paremmin työkaveriini , juteltiin niitä näitä ja pari pusua vaihdettiin , samalla taksilla kotipihaan ja siinä tiet sitten erosivatkin.
Ajattelin tätä miestä paljon seuraavina päivinä.
ja lähdetttiin likka porukalla pikkujouluja viettämään , ja törmäsin tähän mieheen.
taas juteltiin kaikesta mahdollisesta , maan ja taivaan välillä.
Myös siitä kuin on ollu ikävän ensi oireita tai jotain sellaista.
Samalla taksilla samaan osoitteeseen päädyttiin ,
mutta ihme kyllä jäimme "kädestä kiinni pito" vaiheeseen , emme siis mitään pusuja ja haleja kummempaa touhunneet...
Mutta sen yön jälkeen onkin ajat muuttuneet ,
usein kerran kaks viikossa tulee kännykällä piipattua ja kyseltyä kuulumiset.
Vaikka töissä nähdäänkin joka päivä.
Mutta siellä on niin paljon porukkaa ettei sovi
omia asioita paljon puhella.
Mulla on ainakin jatkuva ikävä tätä miestä ,
vaikka ei mitään olekkaan tapahtunut sitten joulukuun jälkeen ,ainoastaan "syvällisiä"
keskusteluja kännykän viesti palvelun avustuksella.
Ja en usko että olisin miehelle ilmaa koska joka kerta olen vastauksia saanu , ja hymyn kasvoille kun jossain törmäämme...
Oma mies tuntuu ärsyttävän joka päivä enemmän ja enemmän,,, huomaan siinä enemmän vikoja kuin ennen.
En tiedä onko se aina ollu yhtä hermokiree kuin nykyään,,,?
Mutta sen tiedän että se ei tiedä mun tunteista tätä työkaveria kohtaan.
Eroa olen miettinyt usein ja paljon mutta
rohkeus puuttuu,,,,
En ole kyllä koskaan ajatellut tulevaisuutta tän työkaverin kanssa , eli ero ei sen takia ole mielessä käyny,,,,
Toivon jopa mielessäni että mieheni jäisi uudelleen kiinnni vieraista tai tekisi jonkun muun virheen minkä varjolla saisin syyn erota.
En tiedä onko miehessäni ollut aina vikaa vai alkaako sitä pikku hiljaa rassaamaan kohta murrosikäiset lapsemme , vanha kulahtanut akka vai mikä mättää,,,
Jotenkin vaan tuntuu että sekin olisi onnellisempi jos eläisi yksin,,,
Nyt kysynkin teiltä,,, mitkä oli niitä asioita kun aloitte oikeasti miettimään avioeroa,,,
koska se ei voi iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta "mä haluun eron"
Annoin anteeksi ja yritän vieläkin unohtaa miten kovaa se sattu.
Ja niin me sitten jatkettiin kimpassa,en ollut valmis eroon.(on noi lapset ja kaikki)
No aikamme siinä dallailtiin,,,
Ja yhtenä marraskuisena yönä tutustuin
paremmin työkaveriini , juteltiin niitä näitä ja pari pusua vaihdettiin , samalla taksilla kotipihaan ja siinä tiet sitten erosivatkin.
Ajattelin tätä miestä paljon seuraavina päivinä.
ja lähdetttiin likka porukalla pikkujouluja viettämään , ja törmäsin tähän mieheen.
taas juteltiin kaikesta mahdollisesta , maan ja taivaan välillä.
Myös siitä kuin on ollu ikävän ensi oireita tai jotain sellaista.
Samalla taksilla samaan osoitteeseen päädyttiin ,
mutta ihme kyllä jäimme "kädestä kiinni pito" vaiheeseen , emme siis mitään pusuja ja haleja kummempaa touhunneet...
Mutta sen yön jälkeen onkin ajat muuttuneet ,
usein kerran kaks viikossa tulee kännykällä piipattua ja kyseltyä kuulumiset.
Vaikka töissä nähdäänkin joka päivä.
Mutta siellä on niin paljon porukkaa ettei sovi
omia asioita paljon puhella.
Mulla on ainakin jatkuva ikävä tätä miestä ,
vaikka ei mitään olekkaan tapahtunut sitten joulukuun jälkeen ,ainoastaan "syvällisiä"
keskusteluja kännykän viesti palvelun avustuksella.
Ja en usko että olisin miehelle ilmaa koska joka kerta olen vastauksia saanu , ja hymyn kasvoille kun jossain törmäämme...
Oma mies tuntuu ärsyttävän joka päivä enemmän ja enemmän,,, huomaan siinä enemmän vikoja kuin ennen.
En tiedä onko se aina ollu yhtä hermokiree kuin nykyään,,,?
Mutta sen tiedän että se ei tiedä mun tunteista tätä työkaveria kohtaan.
Eroa olen miettinyt usein ja paljon mutta
rohkeus puuttuu,,,,
En ole kyllä koskaan ajatellut tulevaisuutta tän työkaverin kanssa , eli ero ei sen takia ole mielessä käyny,,,,
Toivon jopa mielessäni että mieheni jäisi uudelleen kiinnni vieraista tai tekisi jonkun muun virheen minkä varjolla saisin syyn erota.
En tiedä onko miehessäni ollut aina vikaa vai alkaako sitä pikku hiljaa rassaamaan kohta murrosikäiset lapsemme , vanha kulahtanut akka vai mikä mättää,,,
Jotenkin vaan tuntuu että sekin olisi onnellisempi jos eläisi yksin,,,
Nyt kysynkin teiltä,,, mitkä oli niitä asioita kun aloitte oikeasti miettimään avioeroa,,,
koska se ei voi iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta "mä haluun eron"
Vastaukset 4
Vanhimmat
kertoo vain sitä surullista juttua, että kun ollaan uskottomia, niin se rikkoo jotenkin pysyvästi jotain, kai tuo sinun ajatusmaailmas on juontunut siitä... vaikka sä siis annoit anteeksikin, et silti saanut pyyhittyä pois sitä jotenkin ja on sitten tullut yhä syvempää etääntymistä toisesta, onko näin...? Osaispa neuvon antaa, mut en osaa, se kai löytyy sun sisimmästäsi ja samoin miehesi sisimmästä, totuus voi olla joskus vain niin syvällä...
Yhdyn edellisen mielipiteeseen täysin.
En osaa neuvoa sua minäkään, sen vaan tiedän kokemuksesta, että kun uuden kiinnostuksen kohteen löytää, niin "vanhasta" on enää vaikea taikoa esiin mitään positiivista, ja juuri se vääristää todellisuuden.
Ihastunut etsii helposti syitä vain eroon, ei avioliittonsa parantamiseen, sillä se on paljon vaikeampi tie ja tuntuukin niin mahdottomalta kun tunteet vetää ihan toisen ihmisen luo.
Jos päädytte eroon suosittelen sulle ainakin vuoden yksinoloa ilman mitään yhteenmuuttamisia. Siten et tee hätiköityjä päätöksiä ikävissäsi hyppäämällä suhteesta heti toiseen. Sellasessa kiireessä ei ehdi käsitellä mitään eikä katsoa peiliin, sitä vaan upottaa kaikki murheensa uuteen rakkaussuhteeseen, kuvittelee olevansa viisaampi ja kohta löytääkin itsensä taas samojen ongelmien edestä. Sillä minkä taakseen jättää sen vielä edestään löytää.
Mäkin oon sitä mieltä (kokemuksesta), että ennenku menee tekeen mitään lopullisia päätöksiä kandee antaa tunteiden hiukka laantua. Pahimmassa ihastusvaiheessa sitä on niin itsekäs ja sokee vaikka luuleeki olevansa järkevä.
Lastenkin kannalta olis ihan hyvä funtsia mahdollisuuksia, varsikin jos avioliittoon ei sisälly tappelua ja muuta sellasta.
Kandeeko heittää koko rakennelma mäkeen vain siks, että sattuu ihastuun johonki kolmanteen?
Ite kadun katkerasti omaa päätöstäni sillä ihastus osottautu ihan toisenlaiseksi mieheksi arjessa...
... joka joskus aina tulee eteen.
En suosittele eroa puolisostasi, tuo ei ole mikään syy siitä lähteä. Ihastuminen loppuu pikkuhiljaa, kun oppii tuntemaan toisen paremmin. Vanha sananlasku sopii tuohon hyvin "ei se vaihtamalla paraane", muutenhan sitä täytyisi olla jatkuvasti vaihtamassa.
Omasta puolestani ja vain omasta puolestani on nämä neuvot.
Katsoisin kuitenkin että jotain täydellisen kovaa pitää tapahtua, että ero tulee ja se todellakin tapahtuu ajan kanssa ei yht`äkkiä.
Oikeita korjaamattomia ongelmia kasaantuu jotka sitten menee umpisolmuun vaikka kuinka juteltaisiin, voi olla vanhoja kaunoja ynms.
Sehän siitä erosta niin ikävän tekee että rakastaa vaikka eroaa.