Tarvitsisin neuvoja.
Ollaan seurusteltu 4vuotta ja asuttu yhdessä jo 3.5v. Kumpikaan ei ole aiemmin seurustellut kunnolla muiden kanssa. Nyt tyttöystävälleni on tullut mitta täyteen ja haluaa asua yksin ja ottaa meistä etäisyyttä. Syynä on ollut pitkään kestänyt onnettomuus molemmilla. Syynä siihen onnettomuuteen tuntuu olevan minä, kaikki ne pahat sanat, teot ja puhumattomuus, kaikki. En tunne itse että tyttöystäväni olisi tehnyt mitään sellaista mitä ei olisi voinut.
Huomasin kuitenkin miten paljon rakastan häntä oikeasti, enkä tahtoisi menettää, en tahtoisi elää ilman. Huomasin nämä asiat liian myöhään, tyttöystävä on jo päätöksen tehnyt, eikä halua sitä muuttaa. Luulen että päätöksen takana on halu itsenäistyä ja miettiä mitä elämältään haluaa. Haluan antaa hänelle etäisyyttä, mutta kun itsestä tuntuu siltä että olisin tahtonut näyttää nämä uudet tuntemukset hänelle ennen kuin lopullisesti päättää erosta ja uskoin että hän vielä muuttaa mielensä ja jaksaa uskoa meihin.
Kerroin hänelle mitä tunnen nyt ja etten tahtoisi erota, mutta hän pysyy päätöksessään ja uskon että se on hyvästä meille molemmille. Mutta on todella vaikea uskoa että hän enää haluaisi tai pystyisi palaamaan takaisin yhteen asumaan ja seurustelemaan. Tunnen mustasukkaisuutta siitä että mitä jos hän löytää jonkun toisen paremman, jonka kanssa on helppo olla onnellinen. Ja samalla pelkään että hän satuttaa itsensä, enkä sitä kuitenkaan toivo, vaikka se saattaisi tuoda hänet takaisin minun luo.
Tuntuu siltä että olen valmis tekemään mitä tahansa että hänellä olisi hyvä olla, toivoisin vain että minun kanssa. Aion muuttaa itseäni paremmaksi ihmiseksi, enkä vain sen vuoksi että tahdon hänet takaisin, vaan myös siksi että olisi helpompaa olla muidenkin ihmisten kanssa ja seurassa, se on ollut vaikeaa aiemmin.
Voinko kuitenkaan tehdä mitään muuta kuin odottaa?
Ja miten sitä jaksaisi yli erosta, en ole sellainen ihminen joka viihtyy yksikseen?
Ollaan seurusteltu 4vuotta ja asuttu yhdessä jo 3.5v. Kumpikaan ei ole aiemmin seurustellut kunnolla muiden kanssa. Nyt tyttöystävälleni on tullut mitta täyteen ja haluaa asua yksin ja ottaa meistä etäisyyttä. Syynä on ollut pitkään kestänyt onnettomuus molemmilla. Syynä siihen onnettomuuteen tuntuu olevan minä, kaikki ne pahat sanat, teot ja puhumattomuus, kaikki. En tunne itse että tyttöystäväni olisi tehnyt mitään sellaista mitä ei olisi voinut.
Huomasin kuitenkin miten paljon rakastan häntä oikeasti, enkä tahtoisi menettää, en tahtoisi elää ilman. Huomasin nämä asiat liian myöhään, tyttöystävä on jo päätöksen tehnyt, eikä halua sitä muuttaa. Luulen että päätöksen takana on halu itsenäistyä ja miettiä mitä elämältään haluaa. Haluan antaa hänelle etäisyyttä, mutta kun itsestä tuntuu siltä että olisin tahtonut näyttää nämä uudet tuntemukset hänelle ennen kuin lopullisesti päättää erosta ja uskoin että hän vielä muuttaa mielensä ja jaksaa uskoa meihin.
Kerroin hänelle mitä tunnen nyt ja etten tahtoisi erota, mutta hän pysyy päätöksessään ja uskon että se on hyvästä meille molemmille. Mutta on todella vaikea uskoa että hän enää haluaisi tai pystyisi palaamaan takaisin yhteen asumaan ja seurustelemaan. Tunnen mustasukkaisuutta siitä että mitä jos hän löytää jonkun toisen paremman, jonka kanssa on helppo olla onnellinen. Ja samalla pelkään että hän satuttaa itsensä, enkä sitä kuitenkaan toivo, vaikka se saattaisi tuoda hänet takaisin minun luo.
Tuntuu siltä että olen valmis tekemään mitä tahansa että hänellä olisi hyvä olla, toivoisin vain että minun kanssa. Aion muuttaa itseäni paremmaksi ihmiseksi, enkä vain sen vuoksi että tahdon hänet takaisin, vaan myös siksi että olisi helpompaa olla muidenkin ihmisten kanssa ja seurassa, se on ollut vaikeaa aiemmin.
Voinko kuitenkaan tehdä mitään muuta kuin odottaa?
Ja miten sitä jaksaisi yli erosta, en ole sellainen ihminen joka viihtyy yksikseen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kertokaa omista kokemuksistanne, jos ootte vastaavaa kokenu.
Joillaki on varmaan onnistunu suhteen lämmittänen uudelleen, onko ollu vaikeaa?
Anna aikaa hänelle, jos hän haluaa palata tee se hänelle helpoksi, mutta älä jää roikkumaan Anna aikaa ja etäisyyttä. Ei toista voi pakottaa suhteeseen, voi olla että hänellä on jäänyt arvet suhteesta, eikä ole valmis palaamaan, valmistaudu myös siihen. Ystävät auttaa ja puhuminen.
Ei kannata huolehtia siitä mustasukkaisuudesta, tottakai se tuntuu pahalta jos välittää toisesta. Mutta en usko että tyttöystäväsi haluaa heti kokeilla muita, vaan haluaa vaan miettiä asioita. Eikä uuden suhteen aloittaminen ole helppoa jos edellinen ei ole vielä saanut päätöstä.
Ei tossa tilassa kande rakennella mitään hämääviä pilvilinnoja, olet vaan rehellinen itsellesi ja suret kun toinen päätti lähtee.
Katsotte sitten erossa jonkin aikaa oltuanne miltä tuntuu, iskeekö ikävä molempiin yhtä lujaa vai tarvitteko jatkoaikaa miettimiseen. Ei voi tietää mitään etukäteen.
Ainoo mistä voitte sopia tai jutella edes on, että saako pitää yhteyttä ystävänä, soittaa jos tarttee jutella tms. Sovitte säännöt ja sitten vaan elätte päivän kerrallaan.
Et sä voi sille mitään jos tyttö rakastuukin toiseen. Hänkään ei sille voi mitään. Olis ihan pöhköä kieltää toiselta ja itseltään oikeuden tuntea rakkautta muitakin kohtaan. Nythän se tietysti tuntuu pahalle kun tunteet on pinnassa ja epätoivonen olo muutenkin.
Keksi itsellesi tekemistä, käytä kavereita tukenasi, niin et jää suruusi piehtaroimaan. Kyllä se aika näyttää mitä teistä tulee.
Kyl me ollaan jo sovittu et pysytään ystävinä jatkossakin ja käydään yhdessä paikoissa ja tehdään asioita yhdessä.
Mutta onko siitä sitten liian vaikeaa palata yhteen? pelottaa vaan että ei ehkä oo, tai että toinen ei halua vaan haluaa kokeillakin jotain muuta.
Niin, se riski on aina olemassa ja tuhat muutakin riskiä, niin, että hulluksi vois varmaan tulla kun niitä riskejä edestakas aikansa puntarois.
Mut kun elämää ei voi elää etukäteen eikä ohjailla kaukosäätimellä. On vaan uskallettava ottaa riskejä ja elää tilanteiden läpi.
Vaikka suunnittelis mitä tulevaisuutensa suhteen ei ole takeita, että yksikään suunnitelma automaattisesti toteutuu just niin ku itse haluais.
Ei nämä sanat sua tietenkään lohduta. Kaikki sussa vaatii vaan takeita turvaksi tulevaisuudelle, mut kukaan ei voi niitä takeita sulle antaa.
Sun pitää vaan uskoa omiin kykyihisi selviytyä. Niin täytyy sen sun tyttösikin, sehän on ihan samassa tilanteessa, hyppäämässä yksin suureen tuntemattomaan.
Vaihtakaa kokemuskia siitä, millasta se kummallekin oli, opetella elään vaihteeks yksin pitkän yhdessäelämisen jälkeen.
Selvitän itse kyllä heti alussa nykyään onko nainen kokenut vakavia suhteita elämässään ennen. enää en ole jollekin se ensimmäinen vakava suhde. niillä suhteillä on niin pienet onnistumismahdollisuudet jos ajatellaan elämää pitkän matkan päähän.
Toivon, että "löydätte" toisenne taas, mutta epäilen asiaa....