Mieheni on suutuksisssa läväyttänyt avokämmenellä mua nyt yhteensä neljä kertaa. Olen joskus vannonut että väkivaltaa en siedä, ja miehellenikin sanonut siitä. No kun kerran annoin ekan iskun anteeksi, niin ainahan se helpottui. Viimeinen kerta kuitenkin jäi vaivaamaan oikeen kunnolla ja puhuttiin asiasta. Mies lupasi ettei enää lyö, ja menee terapiaan jos niin käy. Haluaisin uskoa ja jatkaa ja aionkin, vaikka pelottaa kun jokapaikassa sanotaan että se vaan pahenee. Mustasukkainenhan mies on, mutta ei siitä minulle ikinä ole suuttunut vaan yleisesti kiroillut muita miehiä..
Antaako joku mulle toivoo ja sanoo että voi käydä hyvinkin, eikä mies enää löisi. Aikaisemmin olen seurustellut miehen kanssa joka hakkas mut kunnolla, ja lähdin heti. Ehkä sen takia tämä tuntuu mitättömältä asialta. En kehtaa kenellekkään puhua siitä, ja hävettää miehenkin puolesta kun kirjoitan tänne, ihan niinkuin kantelisin hänestä.
Miksi elämä on näin vaikeaa?
Antaako joku mulle toivoo ja sanoo että voi käydä hyvinkin, eikä mies enää löisi. Aikaisemmin olen seurustellut miehen kanssa joka hakkas mut kunnolla, ja lähdin heti. Ehkä sen takia tämä tuntuu mitättömältä asialta. En kehtaa kenellekkään puhua siitä, ja hävettää miehenkin puolesta kun kirjoitan tänne, ihan niinkuin kantelisin hänestä.
Miksi elämä on näin vaikeaa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
lyökö vielä, luultavasti, kerta on siihen taipuvainen. Miksi ihmeessä olet jo sietänyt noi 4 litsaria? Olisit nyt lähtenyt viimeistään sen toisen jälkeen.
tuntuu vaan turhalta heittää hukkaan kaikkee muutaman läväytyksen takia, kun pahempaakin voi tapahtua. Kaikki on muuten helvetin hienosti. En voi muutakun toivoo että ymmärsi kun puhuttiin.
No hieman lohduttakseni voin kertoa että kyllä tuo voi loppua. Mutta matka litsareista (alussa) tönimisien ja muun hakkaamisen kautta oli pitkä loppumiseen. 3 vuotta jonkinasteista ja jonkin muotoista fyys/psyyk väkivaltaa.. sitä seurasi kolme vuotta ilman mitään sellaista, normaaleja riitoja tosin oli, eli myös mahdollisuuksia väkivaltaan mutta sitä ei enää tapahtunut. Traumat jäi ja niin pahat, että aina kuitenkin pelkäsi ja jopa aloin uhmaamaan.. Pimahdinkin aika pahasti, niin rankat nuo vuodet olivat olleet. Mutta nyt se on ollutta ja mennyttä. Tavallaan hyvä että sain nähdä hänestä sen kärsivällisemmänkin puolen ennen eroa, etten ikuisesti jäänyt vihaamaan. Ero tuli nimittäin kuitenkin, suurena syynä väkivallasta jäänyt luottamuspula.
voisi elää väkivallan pelossa. Aina saa olla varuillaan, mitä elämää sellainen on? Minuahan ei kasvateta nyrkin voimalla.
Musta tuntuu että varmaan vähän säikyn, ja oon säpsähdellykin jos mies on kiukussa ollut. Mutta luulen että pian voin elää rauhallisesti pelkäämättä, koska tilanne ei tämän pahempi ole. Mutta, jos vielä lävähtää, niin luotto on mennyt eikä sitä tuo takaisin mikään :(
miksi olet TAAS! väkivaltaisen miehen kanssa, MIKSI niin. Käy jossain juttelemassa asiasta.
Mulla kesti liian kauan tajuta, että kaikki, jokaikinen poikaystävä yms, olivat alkkiksia, ei yhtään tavallista.>isä alkkis, jotenkin vain hain samanlaisia.
Nyt en enää hae.
Itse olen ihmetellyt muutaman kerran että miksi juuri minulle käy näin, miksi juuri minulle osuu nämä surkeat luuserit ja miksi minä hyväksyn oman asemani kynnysmattona? Kunnes kävin ammatti-ihmisen puheilla joka osasi hieman selventää asiaa. Olin koko elämäni elänyt sellaisessa mies suhteessa, jossa ensimmäinen esimerkki oma isä, oli sellainen joka minua ei arvostanut ihmisenä, niin sen vuoksi hakeuduin alitajuntaisesti sellaiseen seuraan joka minua ei arvosta, tosin minun tapauksessa minua ei arvostanut myöskään äiti. Järetöntä eikö totta?? Mutta niin se ihmisemieli menee, tottuu olemaan toiselle ei mitään ja sitten hakeutuu sellaiseen seuraan jossa sama kaava toistuu. Hae apua ja löydä oma ihmisarvosi, sitä minäkin yritän tehdä ja kovasti ja parempaan suuntaan menossa.
Miesnäkökulma, osoita teoilla ja puheilla hänelle,
että olet vain ja ainoastan hänen, ei muuta tarvi
Muista tämä! Sinä opetat ihmisiä kuinka sinua saa kohdella!
ja tää on se tärkein asia, mitä jokainen nainen ja myös mies tarvii muistaa parisuhteessa!
Niin kyllä muissakin ihmissuhteissa!
t.J-klooni ;)
Me puhuttiin mun miehen kanssa, ja se kertoi ittekin ihmettelevänsä miksi on niin tehnyt, ei keksinyt muuta selitystä kuin että on kusipää. Me sovittiin että kertakin vielä niin se menee terapiaan. Voi kumpa kaikki mjenis niin hyvin. Se on maailman paras mies ja oon tosi rakastunut!