Sen haluan tietää miten pystytten olemaan rakkaastanne erossa..?
Entä miten luotatte häneen, miten voitte luottaa ettei hän petä?
Ajattelin vain, kun ruvetaan tod.näk. seukkaan yhen miehen kaa niin meilä on 275km välimatkaa...
Entä miten luotatte häneen, miten voitte luottaa ettei hän petä?
Ajattelin vain, kun ruvetaan tod.näk. seukkaan yhen miehen kaa niin meilä on 275km välimatkaa...
Vastaukset 31
Vanhimmat
sen kestää, kun rakastaa ja luottaa toiseen tarpeeksi. Tyttöystävän kanssa nähdään pari kertaa vuodessa ja vaikka näinkin pitkän ajan joutuu olemaan erossa, niin ei edes ole tullut mieleen epäillä hänen uskollisuuttaan. Sen verran hyvin tunnen hänet ja hänen arvomaailmansa, että pystyn luottamaan häneen täysin. Ainoa asia mikä tekee erossaolon vaikeaksi on ikävä...joskus on aika vaikeaa keskittyä yhtään mihinkään kun on niin kova ikävä. Mutta kyllä siihenkin jo on niin tottunut, että sen kanssa on oppinut elämään. Helpointa on kun yrittää pitää itsensä kiireisenä, esim. opiskelujen parissa tai töissä. Aika kuluu nopeammin eikä ehdi ikävöidä niin paljoa =)
Niin, kyllä ikävä on kova ja varsinkin aluksi aina kun pitää erota toisesta. Meillä matkaa 500 km ja tapaamme pari kertaa kuukaudessa suunnilleen. Eli suht usein kuitenkin.
Väliajat kuluu työtä tehden. Luotan rakkaaseeni täysin ja hän tietää voivansa luottaa minuun. Olemme päivittäin yhteydessä, joten sekin tuo läheisyyttä ja tietoisuuden, ettei toinen ole "pahoilla teillä" :) Ja olemme keskustelleetkin asiasta ja siitä mitä mielessä pyörii yksin ollessa. Joskushan sitä kaikenlaiset ajatukset alkaa kalvaa mieltä ja niistä on hyvä puhua, ettei turhaan tarvitse pähkäillä.
Olen kuitenkin suunnattoman onnellinen aina kun tavataan enkä vaihtais tätä suhdetta mihinkään. Kestän kyllä eroviikot kun tiedän, mitä saan odottaa :)
Rakkaani ja mun välillä on tuhat kilometriä...Kyllä sen näköjään kestää..Helppoa ei ole, mutta kun luottaa toiseen täydellisesti, samat arvomaailmat kohtaa, niin mikä ettei. Kumpikaan ei ole koskaan edes kyseenalaistanut toisen uskollisuutta....tottakait on tervettä flirttailla ja katsella muiden perään, mutta, kun yhteiset pelisäännöt on sovittu, niihin luotetaan.
Kaukosuhde on raastavaa, ikävää, tylsää, kamalaa, raastavaa, petollista, heikkoa, huijausta, haalistuvaa, tiedottomuutta ja piinaavaa odotusta .
Mutta Kuitenkin niin hienoa! Ajatelkaa!! Jos kohtaat "sen oikean", niin onko millään silloin mitään väljä? Rakkaudessa ei ole lain oppineita. Ja kaikki keinot on sallittuja :D
Nykymaailmassa on käytössä lukuisia kommunikointikeinoja. Voi soittaa, tekstailla, chattailla, mailailla, lähetää kirjeitä... Kaukosuhteessa muistaminen on tärkeetä (niinkuin aina suhteessa) Jotenkin muistaminen voi vaan olla työläämpää kaukosuhteessa. Odottaminen on kauheaa, mutta mikä onkaan parempi tunne kun se kun näkee rakkaimpansa kasvot pitkästä aikaa. Tunne on ihana ja juuri silloin tietää ettei halua koskaan päästää tätä henkilöä käsistään.
________________________________________________
tänään iski kauhea ikävänpurkaus ja pahimmassa paikassa; töissä. miten saatte ajatukset muualle ? haluaisiko joku vaihtaa ajatuksia sähköpostin välityksellä? omani on [email protected]..
Välimatkaa on useita tuhansia kilometrejä. Yhteyttä pidetään käytännössä päivittäin. Ja nähdään aina kun voidaan. Joskus on kurjaa ja ottaa päähän, mutta kaiken kaikkiaan tilanne on siedettävä.
Ja mitä luottamukseen tulee, asia on yksinkertainen. Sitä joko luottaa tai sitten ei.
... aika menee. Luottamus on kohdallaan, puhelinlaskut valtavat. Välimatkaa 600 km. Ikävöinti vaan vie energiaa niin valtavasti, että oli pakko tehdä ratkaisu. Lokakuun lopussa muutan rakkaani luo, irtisanouduin vakituisesta työpaikastani ja saan 3 kk karenssin, kun töitä ei ainakaan vielä ole uudessa kotikaupungissani. Joskus on vaan pakko sulkea silmänsä ja hypätä sekä toivoa, että työtäkin löytyisi. Rakkaus ja kaipuu on molemmin puolin niin vahvaa, että tämä oli pakko tehdä.
Voi että.. niin se vaan joskus on..
Välillä sitä sitten uhrautuu kultansa puolesta:)
Onnea sinulle ja hyvää jatkoa, ja toivottavastilöydät pian uuen työpaikan..=)
Paljon, Paljon Onnea Teille !! Minäkin olin valmis muuttamaan jossain vaiheessa rakkaani luo, vaan hän ei kestänytkään kaukosuhdetta, eikä meillä edes noin pitkää välimatkaa !! Kaksi kertaa yritettiin yhdessa, hän kypsyi ja hän on siis mies ! Olisin muuttanut hänen luo ja tehnyt suuriakin ratkaisuja elämässäni ,mutta vasta muutaman kuukauden kuluttua, vähintään 1,5 v olisi saanut mennä, oltais katseltu kestääkö suhde. Nyt on vain suunnaton ikävä, rakastan häntä edelleen, mutta hänellä taitaa olla jo toinen meneillään...joka asuu lähempänä ! Iloitsen teidän puolesta ja...kyllä sitä työtä löytyy ja muutenkin kaikki järjestyy, rakkaus auttaa jo paljon !!! :))
It`s quite hard to be away from your lover, it takes really much courage and faith not only in your partner but in the love there is between the two persons as well.
I do really not advise to be too long time and often away one from each other, they say it makes relationship stronger, but in my opinion, if both the persons are not mature enough, it just brings big problems to the relationship.
In my case I just try to think positive and I also think that, if he wants to betray me, he can do it also when we are not far away from each other.
But truly, it is really hard.
Välimatkaa alle 300km ei sentään 600km. Autolla vaan noin kolmen tunnin päässä toisesta ei sentään kuuden tunnin. Ja asutte vielä samassa maassa.
...ja jatkuu ja mahtavana suhteena jatkuukin.
Molemmilla omaelämä eripuolilla suomea.Hyvä itsetunto,tiedämme että olemme toisillemme ne oikeat.Aikuinen asenne,ei pettämisiä kannata miettiä ja murehtia etukäteen.Eihän toista voi kahlita,jos on mennäkseen joutaa menemäänkin sitten.
Voin sanoa että olen elänyt 2 elämäni parasta vuotta,aina kun nähdään on yhtä juhlaa!
Ikävä palkitaan =) olen kaukosuhteen kannalla!
kyllä se kaukosuhde kestää jos on kestääkseen..että jos tunteet on aitoja/oikeita niin kyllä se kestää ja sen ikävän kanssa on vaan sitten tultava toimeen..välillä itkettää ihan julmetusti..mutta sitte taas kun ajattelee sitä että millon näkee seuraavan kerran niin kyllä se pitää mielen virkeänä..ja onhan nykyään tää yhteydenpitoki ihan ykköstasoa on internetit,sähköpostit,kännykät yms..että ei tarvi enää kirjekyyhkyä odotella että tulisko siltä omalta kullalta postia...
Minä uskon kaukosuhteisiin, lähipiirissäkin niitä sattuu olemaan onnistuneita sellaisia, (varsinkin maitten välisiä)..että mun luottamus on korkealla.. ;o)
Uskon että naiset kestävät kaukosuhdetta paremmin vaikka se saattaa tuntua raastavalta ja vaikealta. Miehet helposti päättävät suhtee, ainakin meidän kohdalla kävi niin...
Miten miehet ? Miten moni teistä on päättänyt kaukosuhteen ja kuitenkin sisimmässään halunnut jatkaa ja rakastanut kyseistä naista vielä pitkään ?? Onko sellaisia ??
Naiset ripustautuvat helpommin ja kestävät...me ollaan niin sitkeitä ! Minä rakastan vieläkin, salaa, omaa kaukomiestäni, tosin jos joskus jutellaan, niin yritän olla vain ystävä...koska hän sitä haluaa...mietin joskus tekeekö hänkin niin ?!
Näitä elämän ja rakastamisen koukeroita riittää !
Naiseni jätti minut kaukosuhteessa :(
On kipeää hommaa.. Kipeää tekee olla erossa ja kipeätä olla yhdessäkään, kun eron aika on koko ajan läsnä. Helpottaahan se tietysti aina hetkeksi, kun ollaan yhdessä... Menettämisen pelko on pahinta - vaikka turhaa se tietysti lienee. Kaikesta huolimatta rakkaus vahvistuu ja saa yhä uusia sitoutumisen muotoja.. toinen tulee vähitellen tutuksikin..;)
Eihän sitä kestäkään. Kun yhdeksäs vuosi alkaa, viimein rupeaa miettimään, että miksi on aviossa, kun kuulee toisesta vain äänen illassa viisi minuuttia. Tunteet ... onkohan niitä enää?
Ei kai kukaan voi elää kaukosuhteessa noin pitkään...ei riitä että puhutaan puhelimessa tms
Kyllä suhteessa tarvitaan yhteistä arkea jossain vaiheessa, lähellä oloa, kosketusta, kaikkea...
totta töriset ei voi toimia tai ei ainakaan johda mihinkään vakavaan
Itse olen nyt ollut 1v "kaukosuhteessa", vaikkei rakkaani itse asiassa kaukana olekaan. Välimatkaa on huimat 80km, mutta opiskelujen ym harrastusten takia emme näe hirvittävän usein, riittävästi kuitenkin(noin joka toinen viikonloppu). Mielestäni kaukosuhde toimii, vaikka välillä se ottaakin aivoon kun on kamala ikävä ja ei ole mahdollista nähdä. Mutta sitten kun oma kulta on kainalossa ja hän kertoo rakastavansa, niin siitä ei koskaan haluaisi lähteä pois. Rakastuneena oleminen on ihanaa! Onnea teille ja ihania hetkiä kaukorakkaanne kanssa! :)
kun aloin seurustella mieheni kanssa,hän opiskeli 400km päästä kotikaupungistamme. olin itse vielä abiturientti,ja oltiin suunniteltu että lukion jälkeen muutan hänen luokseen,jos saan opiskelupaikan samasta paikasta. koko vuosi nähtiin kaksi kertaa kuukaudes ja tietenki lomat ym. pakko korostaa että KERTAAKAAN EI KÄYNYT KUMMALLAKAAN MIELESSÄ ERO VÄLIMATKAN VUOKSI. kävi hyvä lykky, ja sain opiskelupaikan samasta kaupungista,mutta ollaan jälkeenpäin puhuttu,että vaikka olisinkin eriin paikkan lähtenyt,ei se olisi vaikuttanut...sitä se rakkaus teettää...oltiin oltu yhdes vasta pari kuukautta kun etäsuhde alkoi....nyt on asuttu jo kaksi vuotta saman katon alla samassa kaupungissa..=)...tiedetään kumpikin tulevaisuuden varalle ettei välimatka saa meitä eroamaan...=)
Meillä on 2000km välimatkaa ja tiedän ettei hän petä ja hän tietää etten minäkään. Suhde onnistuu jos on onnistuakseen, kyllä siinä kärsivällisyys ja keskinäinen luottamus on tärkeää.
Onhan se tietty rankkaa kun joskus joutuu useita kuukausiakin olemaan erossa, mutta sitten onkin kaikki taas entistä ihanampaa kun taas tapaa =)
Niin pääsi käymään tässä ns. kaukosuhteessa, että muija jätti mut kun löysi toisen miehen lähempää. Välimatkaa ei ollut kuin 100 kilsaa. Vielä heinäkuussa hän oli muka niin rakastunut ja onnellinen. Mutta pari viikkoa sitten sain kuulla tämän uutisen.
Sen ajaa autolla vaikka joka viikonloppu jos tahtoa löytyy... ja jos loppuu bensarahat niin sitten vaihdetaan fillariin;)
sitten vielä se ku kirjotin tos aiemmin jo meidän kokemuksista et melkeen kaikki kesätyösäästöt sijoitettiin puhelilaskuihin ja junalippuihin=)...ja sit jos toisella ei ollu just rahaa mennä nii toinen makso lipun jne....kaikkea se rakkaus teettää....=)!! hymyssäsuin muistelen=)...
kestäkään.. ihan kamalaa tämä on olla erossa kullasta. vaikka matkaa on vain noin 200km..ei kuitenkaan nähdä tarpeeksi, kun mukavaa olisi olla koko ajan tämän luona. hirveää tämä on mutta kestää on pakko kun ei luopuakaan tahdo.
Tottakai rakkaus kestaa, jos vain sita on. Mina ja kultsini oltiin kaukosuhteessa noin vuoden, nahtiin vain hyvin harvoin, sen jalkeen asuttiin yhdessa puoli vuotta, ja nyt taas pitaa olla erossa ainakin puolitoista vuotta, mutta kylla me sita kestetaan, lomia on ja puhelimia, chatteja ja tekstareita ja ennen kaikkea luottamusta. Elakoon rakkaus!
Minunkin kulta viikot 300km takana on ollut aina näin kohta neljä vuotta seurusteltu soitellaan ja viesteillään ja nähdään viikonloppuisin jos omat työt antavat sijaa .Meille tämä sopii luotan häneen ja hän minuun olemme hyvin läheisiä ja rakastamme toisiamme ja viikko kuluu nopeaa kun odottaa omaa kultaa .
Meki nähdää mun mieheni kans vaa viikonloppuisin. Molemmat opiskelee eri paikkakunnilla, ja viikot siis ollaa toisistamme eros. Ei todellakaa aina oo helppoo, mut kyllä mä oon onnellinen että saan asuu aluks yksin, ja mennä viikkosin minne haluun kavereitten kans. Meki ollaa jo vanha pari, neljä vuotta yhdes. Tärkeintä on luottamus.....(joka mein suhtees ei kyllä oo ihan täysin kunnos) Mut suurimmaks osaks. Tsemppii kaukosuhteille oikeesti!
sun täytyy vaan luottaa siihen toiseen osapuoleen. mä olen ollu joskus aikoinani tosi mustasukkainen mutta pakotin itseni rauhoittumaan koska se on varmin keino saada mies ajautumaan kauemmas. takertuminen on toinen juttu.ja sä teet itses hulluks sillä että sä kuvittelet ja kuvittelet ja kuvittelet ja kuvittelet....laita sille stoppi kun viel ehdit.älä edes ajattele mitään pettämisjuttuja. kusetuksilla on kuitenkin tapana joskus paljastua eli kyllä sä saat jotain kautta tietää jos kumppanis on sua pettäny. välimatkasta: toi matka ei ole mahdottomuus. bussit kulkee,junat kulkee, kotimaan lennotki kulkee. se on ihan järjestelykysymys et miten järkkää tapaamiset tms. tsemppii!!!!!!!!!!!!!
Tapaan tyttöystäväni vain kerran kuukaussa. En jaksa. Mutta mitä voin tehdä? Mä en voi muuttaa sinne, ja hän en voi muuttaa tänne. On painajainen ja joskus ajatellen, olisiko paras unohtaa hänet ja yrittää aloittaa uusi elämä.
Ikävä sanoa, joskus kun hän soittaa mulle, sydämessäni salassa toivon hänen sanovan "Olen tavannut uuden miehen". Aivan surullinen.