Suomen Sisun johtamistaidon alkeiskurssi

Suomen Sisun johtamistaidon alkeiskurssi.


Kurssin tavoitteena on antaa perusvalmiudet toiminnan ja ihmisten johtamiselle ja edellytykset itsensä johtajaksi kehittämiselle.


[email protected]
Lappeenranta

http://www.suomensisu.org/index.php?option=com_events&task=view_detail&Itemid=146&agid=20&year=2005&month=09&day=24


LOL
13602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Alkeiskurssi oli aika lepsu ja siten helppo läpäistä.
Jatkokurssi olikin jo tiukempaa juttua mutta samalla antoisaa.
Erityisesti kurssin vetäjän Klaus von Grewendorp (tunnettu tamperelainen filosofi ja matkailuyrittäjä) on jäänyt mieleen hyvänä kouluttajana sekä ehtymättömänä ajatusten virtana.
Teemu oli pettymys. Pukeutuminen kenttäasuun m.38 ja jatkuva karttalaukun hiplaaminen ei luo kenestäkään uskottavaa kuvaa ainakaan opetustehtäviiin.
Kurssin taso oli korkea ja vain yksi kuudestakymmenestä jätti leikin kesken.

Äänestä
  • Älkää puhuko KKK:n yhteydessä mistään assosiaatioista. Jos kyse on Ku-Klux-Klanista, te olette kusessa. Nimi on rekisteröity ja Etelän Ritarit eivät hyväksy nimen väärinkäyttöä. Ku-Klux-Klanilla ei vielä ole Suomessa virallista toimintaa, ja kaikkein vähimmin Suomen Sisun yhteydessä.

    Äänestä

  • Etelän Ritari kirjoitti:

    Älkää puhuko KKK:n yhteydessä mistään assosiaatioista. Jos kyse on Ku-Klux-Klanista, te olette kusessa. Nimi on rekisteröity ja Etelän Ritarit eivät hyväksy nimen väärinkäyttöä. Ku-Klux-Klanilla ei vielä ole Suomessa virallista toimintaa, ja kaikkein vähimmin Suomen Sisun yhteydessä.

    ...Keskiviikon KaljaKerho. Elikä KKK.

    Äänestä

  • Etelän Ritari kirjoitti:

    Älkää puhuko KKK:n yhteydessä mistään assosiaatioista. Jos kyse on Ku-Klux-Klanista, te olette kusessa. Nimi on rekisteröity ja Etelän Ritarit eivät hyväksy nimen väärinkäyttöä. Ku-Klux-Klanilla ei vielä ole Suomessa virallista toimintaa, ja kaikkein vähimmin Suomen Sisun yhteydessä.

    Sisun KKK = käsilaukuillaan keimailevat kikattajat

    Äänestä

  • Kenraali_Neohumanisti kirjoitti:

    Sisun KKK = käsilaukuillaan keimailevat kikattajat

    Siitä puhe, mistä puute? Koska Sisu ei ole käsilaukkuväen yhdistys niin suositelen "kenraalille" SETA:n bileitä.

    Äänestä

  • Aurelianus kirjoitti:

    Siitä puhe, mistä puute? Koska Sisu ei ole käsilaukkuväen yhdistys niin suositelen "kenraalille" SETA:n bileitä.

    Onko se Aurelianuksen jakobiiniklubin tunnus?

    Äänestä

  • Kenraali_Neohumanisti kirjoitti:

    Onko se Aurelianuksen jakobiiniklubin tunnus?

    Pikemminkin "kenraalin" todennäköinen viiteryhmä.

    Äänestä

  • Aurelianus kirjoitti:

    Pikemminkin "kenraalin" todennäköinen viiteryhmä.

    kuuluvat Robespierre, Lenin, Stalin, Rosenberg ja jossain määrin Röhm! Ei tietoakaan mistään SETAsta!?

    Äänestä

  • ... yhteistä on edesmenneellä politiikan ja pornon moniottelijalla ja SuSi:n kurssitustoiminnalla?

    Äänestä

  • Älä korota KOSKAAN ääntäsi Valtakunnanjohtajan muistoa vastaan, Jyväskylän transu! Muista se AINA!!!

    Äänestä

  • Aurelianus kirjoitti:

    ... yhteistä on edesmenneellä politiikan ja pornon moniottelijalla ja SuSi:n kurssitustoiminnalla?

    No tähdensin vain että ei kannata kyseistä herrasmiestä lähteä imitoimaan jos johtajasta on kyse.

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    No tähdensin vain että ei kannata kyseistä herrasmiestä lähteä imitoimaan jos johtajasta on kyse.

    Tunsin ko. moniottelijan ja totean, etei monen johtajaehdokkaan kuntokaan saati siten kanti kestäisi täytä esikuvan voimainpäivien elämäntapojen imitointia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


trööt kirjoitti:

Suomen Sisun johtamistaidon alkeiskurssi.


Kurssin tavoitteena on antaa perusvalmiudet toiminnan ja ihmisten johtamiselle ja edellytykset itsensä johtajaksi kehittämiselle.


[email protected]
Lappeenranta

http://www.suomensisu.org/index.php?option=com_events&task=view_detail&Itemid=146&agid=20&year=2005&month=09&day=24


LOL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu