Olemme seurustelleet nyt viisi vuotta.. Muistaakseni. Pari kertaa erottu vähäksi aikaa, ilm. siksi ettemme osanneet puhua asioista. Mies lähti molempina kertoina. Emme nähtävästi osaa olla erilläänkään koska taas olemme yhdessä.
Nyt kuitenkin on taas tapeltu jo pitkään. Syynä on esim. miehen menohalut (keskiviikkonayönä tuli kotiin 4.00 kun oli ennen kymmentä lähtenyt "parille".) Ennen mies ei käynyt oikein missään, baareissa ei ainakaan.
Hän suorastaan toivoo, että minä menisin johonkin, esim. jumppaan ja jos en jaksaisi, hän taivuttelee minut lähtemään "koska ei saa ikinä olla yksin". Hän istuu kotona ollessaan tietokoneella, eikä siis todellakaan tee muuta. Saa olla todella hyvä syy että hän viitsii nousta koneelta hetkeksi esim. jos olen tehnyt ruokaa. Jos olen illan töissä, hän valittaa kun on istunut koko illan kotona ja haluaa sitten perjantaina lähteä baariin kavereiden kanssa.
Hän saa kaiken minun syykseni, itse aloitin juuri opiskelun, käyn kuitenkin töissä parina päivänä viikossa sen lisäksi, mutta miehen mielestä minä makaan "perse homeessa" kotona ja saan tehdä kaikki kotityöt hoitaa kissan koska hän käy töissä ja maksaa kaiken (ei pidä paikkaansa). Se on kuulemma minun tehtäväni. Tänään soitin hänelle ruokatunnilla kuulumisia, kävi ilmi että hän oli jälleen syömässä ravintolassa. Minua hän ei ravintolaan ole aikoihin vienyt, eikä hänellä tod. olisi rahaa käydä joka päivä syömässä ulkona. Pitäisi vielä elääkin kaksi viikkoa jotenkin ja rahaa on alle 100 Eur! En ymmärrä. Kun sanon asiasta, on se kuulemma sohlaamista. Sitä ilmeisesti sitten teenkin koko ajan. Keskustelua ei voida käydä, koska hän on aina liian väsynyt tai ei ehdi.
Minusta tuntuu siltä, ettei hän välitä. Välillä hän sanoo välittävänsä, mutta taaskin tänään hän sanoi ettei halua olla kanssani jos sohlaan kaikesta. Mutta entä jos on aihetta?! Miten voin puhua asioista ihmisen kanssa joka ei osaa puhua?
En haluaisi erota, haluaisin yrittää.. Mutta en pysty yksin. Tämä kaikki on tietysti minun kannaltani joten en tiedä miten ulkopuolinen tämän tilanteen näkee. Totuus on varmaankin jossain puolessa välissä mutta minusta todella tuntuu ettei minusta oikeasti välitetä. Olisi todella ihanaa tuntea olevansa rakastettu mutta siltä ei ole tuntunut pitkään aikaan.
Nyt kuitenkin on taas tapeltu jo pitkään. Syynä on esim. miehen menohalut (keskiviikkonayönä tuli kotiin 4.00 kun oli ennen kymmentä lähtenyt "parille".) Ennen mies ei käynyt oikein missään, baareissa ei ainakaan.
Hän suorastaan toivoo, että minä menisin johonkin, esim. jumppaan ja jos en jaksaisi, hän taivuttelee minut lähtemään "koska ei saa ikinä olla yksin". Hän istuu kotona ollessaan tietokoneella, eikä siis todellakaan tee muuta. Saa olla todella hyvä syy että hän viitsii nousta koneelta hetkeksi esim. jos olen tehnyt ruokaa. Jos olen illan töissä, hän valittaa kun on istunut koko illan kotona ja haluaa sitten perjantaina lähteä baariin kavereiden kanssa.
Hän saa kaiken minun syykseni, itse aloitin juuri opiskelun, käyn kuitenkin töissä parina päivänä viikossa sen lisäksi, mutta miehen mielestä minä makaan "perse homeessa" kotona ja saan tehdä kaikki kotityöt hoitaa kissan koska hän käy töissä ja maksaa kaiken (ei pidä paikkaansa). Se on kuulemma minun tehtäväni. Tänään soitin hänelle ruokatunnilla kuulumisia, kävi ilmi että hän oli jälleen syömässä ravintolassa. Minua hän ei ravintolaan ole aikoihin vienyt, eikä hänellä tod. olisi rahaa käydä joka päivä syömässä ulkona. Pitäisi vielä elääkin kaksi viikkoa jotenkin ja rahaa on alle 100 Eur! En ymmärrä. Kun sanon asiasta, on se kuulemma sohlaamista. Sitä ilmeisesti sitten teenkin koko ajan. Keskustelua ei voida käydä, koska hän on aina liian väsynyt tai ei ehdi.
Minusta tuntuu siltä, ettei hän välitä. Välillä hän sanoo välittävänsä, mutta taaskin tänään hän sanoi ettei halua olla kanssani jos sohlaan kaikesta. Mutta entä jos on aihetta?! Miten voin puhua asioista ihmisen kanssa joka ei osaa puhua?
En haluaisi erota, haluaisin yrittää.. Mutta en pysty yksin. Tämä kaikki on tietysti minun kannaltani joten en tiedä miten ulkopuolinen tämän tilanteen näkee. Totuus on varmaankin jossain puolessa välissä mutta minusta todella tuntuu ettei minusta oikeasti välitetä. Olisi todella ihanaa tuntea olevansa rakastettu mutta siltä ei ole tuntunut pitkään aikaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Samanlaisessa kujassa on kuule puolet tänne kirjoittavista naisista, joten luepa huvikses millasia neuvoja he ovat jo saaneet lukijoilta.
Myös avioero-lokerossa kandee visiteerata, kohtalotovereita sielläkin riittää.
Tiedän, olen lukenut sivuja jo kauan.. Oli vain pakko purkaa ajatuksiaan, anteeksi.
Älä turhaa pyytele anteeksi, saahan tänne kirjotella. : )
Mietin tossa taannoin, että onhan meissä naisissakin jotakin "vikaa" jos me ei osata kannustaa miehiä avautumaan verbaalisesti... Ehkä me ollaan liian hyökkääviä ja "kaikkitietävän" kuuloisia...
Oma mieheni ei hänkään jutellut alkuaikoina tunneasioista mulle juuri mitään. Oli tottunut rupatteleen kundiporukassa eikä se sama teoria aina iskenyt minuun (naiseen). Mun käytös vaati kai kumppaniltakin laajempaa puhekykyä, jota hänellä ei yksinkertaisesti sillon vielä ollut. Hän turhautui helposti ja väisti keskustelutilanteita, varsinkin tunnepitoisia sellasia.
No, mä päätin näyttää esimerkkiä. Höpisin itsekseni tuntemuksistani syyttämättä ketään, ihmetellen vaan oloani ääneen jne. ja mies kuunteli, nyökytteli päätään ja kommentoi joskus jotakin. Annoin aina hyvää palautetta siitä, että hän ylipäätään otti osaa tunnekeskusteluunkin.
Ilmeisesti se tekniikka toimi, koskapa vuosien varrella hän on oppinut puhumaan omistakin tunteistaan mulle, jopa vuolaasti.
Me ei hirveesti riidellä, ollaan aika rauhallisia molemmat, joten sanatappelua ei meillä oikein saa syntymään. Pokka pettää aika nopeesti jos toinen alkaa vänkyttään jotain totissaan ja suu tiukkana. Sillä asenteella ei pääse päämääräänsä meidän huushollissa.
Voi olla, että moni jätkä tuntee siis vaan itsensä "huonommaksi" keskustelun saralla, se kun on enempi naisten vahvuus, ja siksi ne vetäytyy kuoreensa kun niiltä yrittää tivata vastausta kysymyksiinsä tms.
Kannattais ehkä kokeilla uusia tapoja lähestyä sitä miehistä pääkoppaa ja verbaalisuutta ja alottaa vaikkapa aiheilla, joissa he saavat ns. loistaa.
Kannustamalla ja palkitsemalla ihminen yleensä avautuu helpommin ja itseluottamuksen vankentuessa pystyy selviytymään sitten riidastakin sopuun ilman, että pitää paeta ulos talosta, puolustautua ilkeyksin tms.
Se että sanoo toisen "nalkuttavan" voi tarkoittaa myös sitä, että omat sanat (keinot) jo loppuivat, mutta toinen sen kun porskuttaa. ; )
Ole vahva kerrankin ja anna miehellesi rajat.
Älä ahdista häntä nurkkaan vaan kerro mitä haluat ja kun saat sen mitä haluat, voi hänkin tehdä mitä haluaa.
Vaikuttaisi kyllä siltä että teidän suhde ei ole niitä ihan terveimpiä.
Mites seksielämä, oletteko molemmat tyytyväisiä? Mies myös?
mietin että pettäksikö hän jos on paljon poissa.
ehkä tuossa voi olla sitä ettei rakkautta enää ole vaan olette yhdessä tottumuksesta
Itse olin suhteessa yhdeksän vuotta, hyvin meni loistavia yhteisiä tuttavia jotka piti meitä yhdessä toki kai mekin rakastettiin oltiin monissa paikoissa yhdessä, mut mulla oli oma harrastus pelaan kiekkoa ja käytän siihen tosi vähän aikaa mut siitä meillä oli ainoot kunnon riidat. Se oli tosi vittumaista lähtee mihinkään pelireissulle kun toinen jäi kotiin murjottaa. Sanoin monta kertaa et mee käyämmn jossain kavereiden kans mitä vaan mut halus vaan jäädä himaan no mun mielestä se ei oo mun syy. No sit meni poikki ja kyl sitä sit juoksutti ystävääni. Oikeesti joo mielestäni molempien pitää saada ja pitää elää omaakin elämää toki onhan siinäkin se pelko et se muuu elämä vie mut parempi se on kun se et ensiks tukehtuu yhteinen elämä ja sit alkaa oma.
Henna onko sinut lailla maaratty elamaan tuon otuksen kanssa?
Ellei, niin miksi ihmeessa et luo omaa elamaasi?
On niin vaikea ymmartaa kuinka sina liimaat itsesi toiseen ihmiseen josta ei ole ollut kuin mieliharmia.
Ajattele miten paljon paremmin asiasi olisivat jos elaisit yksin. Voisit taysipainoisesti keskittya opintoihisi. Saisit ne jopa paatokseen ennatysajassa. Voisithan kayttaa energiasi oppimiseen, sensijaan etta aikasi ja voimasi suuntautuu tuollaiseen negatiiviseen holynpolyyn.
Sitten valmistuttuasi voisit etsia miehen (ja samalla jatkaa opinnoissasi viela ylemmas)joka vastaa tasoasi ja on samalla aaltopituudella harrastuksiesi kanssa. Voisitte todella nauttia elamasta sensijaan etta teet siita taysin tarpeetonta tuskailua!
Jaa-a, kai minut on määrätty elämään hänen kanssaan :). Tietysti vikaa on itsessänikin, hän jätti minut viime syksynä täysin yllättäen ja oli todella idiootti sen jälkeen. Itse masennuin ja olin töistäkin pois, en saanut syötyä enkä nukuttua. Palasimme kuitenkin yhteen koska mies ei halunnut olla ilman minua. Mietin kyllä haluanko hänet vielä ja halusin sitten yrittää.
Ilmeisesti minulle kuitenkin jäi jonkinlaiset traumat jätetyksi tulemisesta ja siksi pelkään koko ajan jääväni yksin. Vie hirveästi energiaa kun koko ajan saa miettiä "mitä jos hän lähtee tällä viikolla tai ensi kuussa, miten pärjään taloudellisesti?". Ei, rahan takia en ole hänen kanssaan mutta tällä hetkellä olen riippuvainen hänen tuloistaan, hänen vuokseen asun eri paikkakunnalla kuin missä opiskelen. Matkaa on. Eli jään tyhjän päälle jos hän lähtee.
Hirmuisen monimutkaista tämä elämä. En tiedä miten asiat puhumalla selviävät, selviävätkö ikinä. On totta että olen tottunut olemaan sen yhden kanssa, ja tiedän, että voisin olla jopa onnellisempi jossain muualla. Rakkaus ei vain ole niin yksinkertaista, en osaa olla muiden kanssa. Hän on ensirakkauteni ja aion yrittää niin kauan kuin jaksan vaikka sitten hammasta purren. Sitten kun en enää jaksa voin olla hyvillä mielin edes siitä, että olen yrittänyt.
Parjaisit aivan hyvin ilman hanen taloudellista tukeaan. Vaikka kuinka uskottelisit etta olet erilainen kuin muut ja et parjaa niin.... Anteeksi etta minun taytyy rikkoa sinun kupla... mutta olet vaarassa. Muutkin ovat parjanneet ilman yksin ja viela paremmin.
Rivien valista aivan loistaa etta sina haluat olla marttyyri."sitten kun en enaa jaksa..." Tiedatko, kukaan ei sita arvosta, tiedat pohjimmiltasi ettet sina itsekkaan!
tee kaikkesi herättääksesi miehesi. Että mies varmasti tajuaa kuinka pahoin voit ja kuinka lähellä suhteenne loppu on. Oma naiseni oli samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä nyt. Hänen ratkaisunsa oli lähteä kävelemään. Vasta hänen lähtönsä jälkeen olen tajunnut, kuinka monta asiaa tein väärin ja kuinka pahoilta ne tuntuivat naisesta. Olen ikäänkuin valaistunut ja herännyt nyt. En ottanut naisen valituksia todesta aiemmin.
Yritä kaikin keinoin saada miehesi tajuamaan tilanne. Ottamaan sinut ja valituksesi tosissaan. Sano suoraan, että ero on aivan juuri tulossa. Ehkä lyhyt ero saattaisikin herättää miehesi? Jos siis jättäisit hänet ainakin vähäksi aikaa? Jos sekään ei miestä herätä, ei kai mitään ole tehtävissä hänen kanssaan.