Kai hyvät ihmiset sentään olitte paikalla kuuntelemassa harvinaislaatuista, mutta sitäkin nautittavampaa Suomen suurelle tuntemattomuudelle ja Toivolle omistettua loistavaa ja ikimuistoiosta konserttia eilen Tamperetalossa?
Ei ikinä kuuna päivänä voisi uskoa, että Suomessa on sävelletty näin hienoa kansainvälisesti ja suurelle yleisölle tuiki tuntemattomaksi jäänyttä kainsainväliset mitat taiteellisesti silti täyttävää musiikkia, kuin mitä Kuulan "Suomen toivon" upeat sävelrunot edustavat omassa lajissaan parhaina näytteine pohjoismaalaisesta, mutta samalla hyvin suomalaiskansallisia tuntoja kosketavassa sävelkielessään, pateettisen romantisina uhkeassa ja tuhdisti sonnutetussa tukevassa soitinasussaan.
Varsinkin Orjan pojan rikas orkesteriväripaletti hehkuvissa revontulenväreissään ransakalaista impressonismia lähentelevässä hengessän ja koskettavien yksitytiskohtiensa runsaudessa, tuoden tajuntaan Pohjolan valkeat yöt vuolaan melodisen keksinnän henkeäsalpavassa saatossa, käsittämättömän kukkeina vihannoivien puupuhallinsoojen poeettisena kukkastarhana, sekä vaikuttava dramaattisine baritoni-ja sopraanosooloineen, jotka saivat ihon nousemaan kananlihalle ulottuen sähköistävyydessään aina luihin ja ytimiin saakka.
Kantaatin Kuolemattomuuden toivo, uljaasti korkeuksiin kaartuvan loppunousun akaessa tärisin autuaallisesaa hurmiossa tippa linssissä ja jokunen sydämestä lähtenyt bravo-huutokin salista taisi teoksen loputtua kuulua. Teoksista ei puuttunut myöskään Kuulalle hyvin tyypillisiä Sibeliuksen karttamia fugeerattuja myrskyisiä kuoro-ja orkesteriosuuksia vanhojen mestarien hengessä.
Toki Sibeliuskin sai osansa Suomen musiikillisena ikonina, Tuonelan Joutsen-tematiikkaan assosioituvan aiheen muunteluna, joka toteutui sanoinkuvaamattoma kauniina sellojen ja viulujen kontrapunktiseti leikkivänä kudoksena ja vuoropuheluna duurin ja mollin välillä häilyvässä tonaliteetissaan Orjan pojassa.
Mestarillisesti ja taitehikkaasti käsitelty uskomattoman runollinen puupuhallinlyriikka assosuioitui hetkeksi jopa Haydnin Vuiodenaikojen klassis-romanttiseen maailmaan, sen syksy-tai talviosaan, tuoden elävästi Lapin maisemat mieleen.
Teoksia on lupa odottaa saatavan myös levytettynä lähiaikoina orkesterifuugalla ja Impi ja Pajarin pojalla täydennettynä nyt kuultujen merenkylpijäneitojen, kantaatin ja orjan pojan ohella; kiitos mm. Leif Segerstamin uutteran työn partituurien ja käsikirjoitusten virheiden poistamiseksi ja saattamiseksi Kuulan musikillisillle inrtentioille ja ideoille uskolliseen helposti luettavaan asuun.
Ei ikinä kuuna päivänä voisi uskoa, että Suomessa on sävelletty näin hienoa kansainvälisesti ja suurelle yleisölle tuiki tuntemattomaksi jäänyttä kainsainväliset mitat taiteellisesti silti täyttävää musiikkia, kuin mitä Kuulan "Suomen toivon" upeat sävelrunot edustavat omassa lajissaan parhaina näytteine pohjoismaalaisesta, mutta samalla hyvin suomalaiskansallisia tuntoja kosketavassa sävelkielessään, pateettisen romantisina uhkeassa ja tuhdisti sonnutetussa tukevassa soitinasussaan.
Varsinkin Orjan pojan rikas orkesteriväripaletti hehkuvissa revontulenväreissään ransakalaista impressonismia lähentelevässä hengessän ja koskettavien yksitytiskohtiensa runsaudessa, tuoden tajuntaan Pohjolan valkeat yöt vuolaan melodisen keksinnän henkeäsalpavassa saatossa, käsittämättömän kukkeina vihannoivien puupuhallinsoojen poeettisena kukkastarhana, sekä vaikuttava dramaattisine baritoni-ja sopraanosooloineen, jotka saivat ihon nousemaan kananlihalle ulottuen sähköistävyydessään aina luihin ja ytimiin saakka.
Kantaatin Kuolemattomuuden toivo, uljaasti korkeuksiin kaartuvan loppunousun akaessa tärisin autuaallisesaa hurmiossa tippa linssissä ja jokunen sydämestä lähtenyt bravo-huutokin salista taisi teoksen loputtua kuulua. Teoksista ei puuttunut myöskään Kuulalle hyvin tyypillisiä Sibeliuksen karttamia fugeerattuja myrskyisiä kuoro-ja orkesteriosuuksia vanhojen mestarien hengessä.
Toki Sibeliuskin sai osansa Suomen musiikillisena ikonina, Tuonelan Joutsen-tematiikkaan assosioituvan aiheen muunteluna, joka toteutui sanoinkuvaamattoma kauniina sellojen ja viulujen kontrapunktiseti leikkivänä kudoksena ja vuoropuheluna duurin ja mollin välillä häilyvässä tonaliteetissaan Orjan pojassa.
Mestarillisesti ja taitehikkaasti käsitelty uskomattoman runollinen puupuhallinlyriikka assosuioitui hetkeksi jopa Haydnin Vuiodenaikojen klassis-romanttiseen maailmaan, sen syksy-tai talviosaan, tuoden elävästi Lapin maisemat mieleen.
Teoksia on lupa odottaa saatavan myös levytettynä lähiaikoina orkesterifuugalla ja Impi ja Pajarin pojalla täydennettynä nyt kuultujen merenkylpijäneitojen, kantaatin ja orjan pojan ohella; kiitos mm. Leif Segerstamin uutteran työn partituurien ja käsikirjoitusten virheiden poistamiseksi ja saattamiseksi Kuulan musikillisillle inrtentioille ja ideoille uskolliseen helposti luettavaan asuun.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.