Se suhteellisen tavallinen tarina: Tutustutaan, rakastutaan, rakastutaan vähän lisää, muutetaan yhteen, suunnitellaan tulevaisuutta, hankitaan lapsi...
Sitten asiat alkavat romahdella pikkuhiljaa.
Sitä huomaakin, ettei kumppani olekaan niin mielenkiintoinen ja kiva, kuin tavatessa, vaan ihan oikeasti arkinen tylsä pulliainen. Huomataan, ettei sitä välttämättä ollakkaan niin "luotuja toisilleen" vaan oikeastaan hyvinkin paljon erilaisia ja ajatusmaailmaltaan ja muutenkin toisistaan poikkeavia ihmisiä. Aletaan kai alitajunnassa hiljaa miettimään, mitä maailmalla on annettavana. "Kun sitä nyt tuli lainakin otettua, talo ostettua ja lapsikin tekaistua, niin kai sitä nyt sitten täytyy yhdessä olla ja varmaan naimisiinkin pitäisi mennä.."
Eli:
On siis alkanut tuntua siltä, että mieheni ajatukset kulkevat näitä voimalinjoja pitkin tällä hetkellä ja se saa minut pelkäämään kaikenlaisia pahoja asioita, joita ei pitänyt meille ja meidän suhteellemme koskaan käydä..
Onko se sitten oikein kumpaakaan osapuolta kohtaan jos toinen tuntee näin?
Hitto, kun on paha olla. Usko parisuhteeseen meni kahdessa viikossa kaikenlaisten tapahtumien seurauksena. Pahinta kaikessa on se, että kriisiä käyn läpi omassa päässäni, enkä puolisoni kanssa niinkuin pitäisi. Naurettavinta kaikessa on se, että typeryydessäni kirjoitan yleisille keskustelupalstoille anonyymisti yrittäessäni purkaa ajatuksiani.
Niinkuin täältä saisi oraakkelimaisen oikean vastauksen, miten asia pitäisi hoitaa.
Petetty ja suoraan sanottuna kusetettu olo.
Miksi ihminen luo illuusion parisuhteesta, yksiavioisuudesta ym. peruslässytyksestä ja vielä kaikenlisäksi uskoo siihen, kuin lapsi joulupukkiin?
Miten asiat voivat mennä näin?
Miksi ihmeessä olen ollut näin uskomattoman naivi?
Vaikka tämä on "jo" kolmas kerta?
Vaikka varottavia esimerkkejä on ollut edessäni iät ja ajat?
Esimerkkejä, joiden kautta olisi voinut oppia jos olisi tajunnut ottaa opit vastaan.
Omakohtaisesta aijemmista kokemuksista puhumattakaan
No kai sen on sitten itselleen luvattava.
Meni syteen tai saveen, enää koskaan en parisuhteeseen lankea, jos menee nyt siihen jälkimmäiseen.
Voi itku..
Sitten asiat alkavat romahdella pikkuhiljaa.
Sitä huomaakin, ettei kumppani olekaan niin mielenkiintoinen ja kiva, kuin tavatessa, vaan ihan oikeasti arkinen tylsä pulliainen. Huomataan, ettei sitä välttämättä ollakkaan niin "luotuja toisilleen" vaan oikeastaan hyvinkin paljon erilaisia ja ajatusmaailmaltaan ja muutenkin toisistaan poikkeavia ihmisiä. Aletaan kai alitajunnassa hiljaa miettimään, mitä maailmalla on annettavana. "Kun sitä nyt tuli lainakin otettua, talo ostettua ja lapsikin tekaistua, niin kai sitä nyt sitten täytyy yhdessä olla ja varmaan naimisiinkin pitäisi mennä.."
Eli:
On siis alkanut tuntua siltä, että mieheni ajatukset kulkevat näitä voimalinjoja pitkin tällä hetkellä ja se saa minut pelkäämään kaikenlaisia pahoja asioita, joita ei pitänyt meille ja meidän suhteellemme koskaan käydä..
Onko se sitten oikein kumpaakaan osapuolta kohtaan jos toinen tuntee näin?
Hitto, kun on paha olla. Usko parisuhteeseen meni kahdessa viikossa kaikenlaisten tapahtumien seurauksena. Pahinta kaikessa on se, että kriisiä käyn läpi omassa päässäni, enkä puolisoni kanssa niinkuin pitäisi. Naurettavinta kaikessa on se, että typeryydessäni kirjoitan yleisille keskustelupalstoille anonyymisti yrittäessäni purkaa ajatuksiani.
Niinkuin täältä saisi oraakkelimaisen oikean vastauksen, miten asia pitäisi hoitaa.
Petetty ja suoraan sanottuna kusetettu olo.
Miksi ihminen luo illuusion parisuhteesta, yksiavioisuudesta ym. peruslässytyksestä ja vielä kaikenlisäksi uskoo siihen, kuin lapsi joulupukkiin?
Miten asiat voivat mennä näin?
Miksi ihmeessä olen ollut näin uskomattoman naivi?
Vaikka tämä on "jo" kolmas kerta?
Vaikka varottavia esimerkkejä on ollut edessäni iät ja ajat?
Esimerkkejä, joiden kautta olisi voinut oppia jos olisi tajunnut ottaa opit vastaan.
Omakohtaisesta aijemmista kokemuksista puhumattakaan
No kai sen on sitten itselleen luvattava.
Meni syteen tai saveen, enää koskaan en parisuhteeseen lankea, jos menee nyt siihen jälkimmäiseen.
Voi itku..
Vastaukset 4
Vanhimmat
..itke täällä itsesääliäsi vaan kanna tekojesi seuraukset.. se on kuule sun oma elämäsi, ei ketään kiinnosta jos et ole ollut järkevä.
et varmasti ole ainoa joka noin kokee. Meillä ei ole lapsia mutta naimisissa ollaan ja muutenkin kaikki on yhteistä.
Arki on tullut eteen, käydään töissä ja viikonloppuna kun minä haluaisin tehdä yhdessä jotain niin mieheni onkin kehitellyt jotain ohjelmaa kavereidensa kanssa.
No minä sitten yksikseni istuskelen illan kotona ja mietin miksi me ei tehdä mitään yhdessä.
Surettaa...
Ymmärrän hyvin sinua. Samalla tavalla minäkin suren omassa päässäni asiaa.
No miehelleni olen asiasta kertonut ja hän vain pyytää anteeksi, mutta muutosta ei synny.
Maailmalla on annettavaa mutta jotkut asiat eivät muutu. Aidan takana ruoho tuntuu vihreätä mutta sitä se ei ole. Aina ei se vaihtaminenkaan auta asiaa.
Itse koetan miettiä kuumeisesti miten saisin mieheni ymmärtämään. Tosin ei suhdetta yksipuolisesti voi hoitaa, siihen tarvitaan aina kaksi ihmistä.
Voimia ja toivottavasti kaikki menee parhain päin...mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Tarina mutta olen mies.Ex-vaimollani oli kanssa jo kolmas liitto.Onneksi lapsia ei tehty tässä iässä.Luulin ex-vaimoni oppineen jo kolmessa liitossa mitä arki on mutta ei.Lapset sillä oli etusijalla varsinkin tää viimeiden joka asui meidän kanssa.Me asuttiin kuin hotellissa tän lapsen ehdoilla.Mutta erosta ei kulunut kuin kaksi kuukautta niin se jo asui uuden miehen kanssa.Mitäs siitä sanot?
taitaa käydä kaikissa parisuhteissa noin ennemmin tai myöhemmin.. mutta siitä on vaan yritettävä nousta. on tehtävä töitä jotta arvostus toisiaan kohtaan säilyisi ja kasvaisi.
Ainahan uusi suhde tuntuu aluksi jännittävältä verrattuna vanhaan ja tylsään. Sitä toivoisi vaan, että ihmiset tajuaisivat, että samat ongelmat ovat edessä uudenkin kanssa pian.