Tätä ei kannata lukea mitenkään ryppyotsaisesti, eikä sillä mentaliteetilla että siinäpä sinkkuneito nyt valittaa omaa yksinäisyyttään. :) Kunhan nyt yön pimeinä tunteina tuotan ajatusvirtaa tälle sivulle.
Mä olen joskus miettinyt että onko se parisuhteen löytäminen oikeasti niin helppoa toisille, kuin miltä se näyttää? Tavataan baarissa (tai missä sitten ikinä tavataankaan), aletaan juttelemaan, vaihdetaan puhelinnumeroita ja kas kas, seurustellaan. Kerta toisensa jälkeen käy niin. Mulle itselleni on tasan kerran käynyt noin. Sen jälkeen suhteen aloittaminen on ollut enemmän tai vähemmän vaikeata.
Olen huomannu että mitä pidempään olen yksin, sitä vaikeampaa on sisällyttää uutta ihmistä tähän elämään. Tuleeko sitä niin tarkaksi omasta "reviiristään" että toisen ihmisen sisäänpäästäminen on muka ylivoimaisen hankalaa? Vai eikö sitä luota uuteen ihmiseen vanhojen kokemusten perusteella, eikä anna edes mahdollisuutta? Kuitenkin välillä kaipaa toista ihmistä siihen viereen. Kaipaa ihon kosketusta ja toisen ihmisen unituhinaa öisin vierestä kuulumaan.
En kuitenkaan ole yksinäinen, en katkera enkä epätoivoinen. Ystäviä löytyy ja elämässä on sisältöä harrastusten ja työn puolesta. No joo, jos jollekin tuli mieleen ajatuksia tästä kirjoituksesta niin kommentoikaa vapaasti. :)
Mä olen joskus miettinyt että onko se parisuhteen löytäminen oikeasti niin helppoa toisille, kuin miltä se näyttää? Tavataan baarissa (tai missä sitten ikinä tavataankaan), aletaan juttelemaan, vaihdetaan puhelinnumeroita ja kas kas, seurustellaan. Kerta toisensa jälkeen käy niin. Mulle itselleni on tasan kerran käynyt noin. Sen jälkeen suhteen aloittaminen on ollut enemmän tai vähemmän vaikeata.
Olen huomannu että mitä pidempään olen yksin, sitä vaikeampaa on sisällyttää uutta ihmistä tähän elämään. Tuleeko sitä niin tarkaksi omasta "reviiristään" että toisen ihmisen sisäänpäästäminen on muka ylivoimaisen hankalaa? Vai eikö sitä luota uuteen ihmiseen vanhojen kokemusten perusteella, eikä anna edes mahdollisuutta? Kuitenkin välillä kaipaa toista ihmistä siihen viereen. Kaipaa ihon kosketusta ja toisen ihmisen unituhinaa öisin vierestä kuulumaan.
En kuitenkaan ole yksinäinen, en katkera enkä epätoivoinen. Ystäviä löytyy ja elämässä on sisältöä harrastusten ja työn puolesta. No joo, jos jollekin tuli mieleen ajatuksia tästä kirjoituksesta niin kommentoikaa vapaasti. :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on joka kerta suhde alkanut aivan huomaamatta. Jos pitäisi sanoa, "millon alettiin" niin olisi aika vaikeeta.
Kai se vaan on siinä että kun kolahtaa sopiva ehdokas kohdalle, niin ei tarvi monen mutkan kautta miettiä, vaan yhdessä on mukavaa, asioista on helppoa puhua, läheisyys on luonnollista. Ei sitä voi sen kummemmin suunnitella.
Olen viimeaikoina kuitenkin usein huomannut ottavani miesten iskuyritykset enemmän jonkinlaisena ajankuluna, ilman sen kummempaa ajatusta esim yhteisestä yöstä tms. Johtuu luultavasti elämäntilanteesta :)
Ja siitä nirsoilusta. Tietenkin sitä automaattisesti saattaa karsia valikoimasta pois ne, jotka vaikuttavat samalta kuin joku joka on jo "kokeiltu" ja huonoksi todettu.
Olen kyllä miettinyt ihan sitä samaa, että mistä johtuu, että toisille se käy tuosta noin vaan. Kerran yks tuttu sitten valaisi asiaa. Hän sanoi, ettei pysty elämään yksin, joten on aivan sama, kuka siinä rinnalla on. Hääääh?! Mä en kyllä pystyis tuohon. En. Mutta, jos pidemmän päälle ajatellaan, niin en edes usko, että tuollaiset ihmiset oikeesti ikinä kykenee edes rakastumaan.
Myöskään minä, kuten sinä, en pysty parisuhteeseen ihmisen kanssa joka on yhdentekevä minulle. Se ei ole mielestäni reilua kumpaakaan osapuolta kohtaan.
Ehkä "se oikea" tulee meillekin vielä vastaan ja silloin seurustelun alkaminen on helppoa... I hope! :)
Kyllä, totta tuo on.
Ensimmäisen kerran kun aloitin vakavasti seurustelemaan, kaikki meni sulavasti. Tapailu, yhteenmuutto, yms yms. Asuin siloin vielä kotona ja omat kuviot olivat vielä melko lailla auki. Ehkä siksi oli helppo mennä suhteeseen mukaan täysillä, eikä takana ollut liiemmälti pettymyksiä, vaan pelkkää kevyttä poikien kanssa hengailua..
Nyt toisella kierroksella näin avo-eronneena kaiki tuntuu vaikeammalta. On ns. menetetty sinisilmäinen usko rakkauteen, on hankittu se oma reviiri (kämppä yms), on vahvemmin kiinni omissa rutiineissaan..
Nyt sinkkuna tuntuu siltä että jotain suhteentynkää tekisi mieli, mutta ei oikein tiedä miten päin olisi.. tekisi mieli seurustella mutta ei oikein saa itsestään irti mitään.
Ei se todella ole niin helppoa kuin miltä näyttää!