Hei, teen projektia liittyen avioeroon. Kaipailisin siis teiltä apua. Suomessa noin puolet avioliitoista päättuu eroon nykypäivänä. Minkälaisia asoita koette syyksi tähän yleisellä tasolla? Olisin kiitollinen asiallisista vastauksista ja kokemuksista asiaan liittyen.
Kiitos.
Kiitos.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Itse eroan parhaillani. Syy on hyvin yksinkertainen. Mies pettää ja valehtelee jatkuvasti. Luottamus ei ikinä palaa ja suhteella ei ole enää mitään tulevaisuutta.
Oma pääsyyni ottamaani eroon 9 vuoden jälkeen oli erilainen seksuaalisuus. Mieheni ei halunnut minua seksuaalisesti.Ja silloinkin kun halusi, se oli hänen osaltaan vain mekaaninen suoritus ilman esileikkejä tai intohimoa.(sitä tapahtui n. kerran 5-6 viikossa 5 minuutin ajan)keskusteluyritykseni eivät tuottaneet tulosta, vain riitaa.
Ilta illan jälkeen itkin itseni uneen tultuani taas kerran tylysti torjutuksi.Lopulta se vaikutti minäkuvaani ja itsetuntooni, niin että aloin inhota itseäni, ja sairastuin masennukseen, olinhan vasta nuori nainen, hyvin herkässä iässä ja ensimmäisessä suhteessaan.Kävin terapiassa 2 vuotta, sitten sain itsetuntoni takaisin ja otin eron.
Menimme naimisiin kun olin 18, ja erosimme ollessani 27. Sitä eroa en ole hetkeäkään katunut. Ainut mitä kadun, on se etten jättänyt häntä aiemmin, nyt meni monta vuotta elämästä ihan hukkaan. Vasta eron jälkeen sain huomata etten olekaan seksuaalisesti niin epäkiihottava jollaisena hän minua piti.
.. ne kaikki aikanaan, oletkohan haukannut enemmän kuin pystyt nielemään, mitään tieteellistä yhtä ainoaa totuutta et tästä asiasta löydä, ainoa varma asia tässä asiassa se että syitä on yhtä monta kuin osallisia.
Se ei ole tosiasia, että puolet avioliitoista päättyisi eroon. Niin kyllä puhutaan jatkuvasti medioissa, mutta se ei ole tosiasia. Tarkista faktat.
tuosta linkistä "käppyrä" 1965 - 2004
http://www.stat.fi/til/ssaaty/2004/ssaaty_2004_2005-05-13_tie_001.html
_____________________
Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2004 Suomessa solmittiin 29 300 avioliittoa, mikä on 3 500 enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2003 vihittiin 25 800 paria. Solmittujen avioliittojen määrä oli viimeksi vuonna 1983 suurempi kuin vuonna 2004.
Avioeroon päättyi vuonna 2004 13 200 avioliittoa, mikä on 300 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2003 avioeroja myönnettiin 13 500.
Parisuhteita rekisteröitiin 186 vuonna 2004, edellisenä vuonna 190. Näistä oli 84 mies- ja 102 naisparia. Rekisteröityjen parien eroja oli 15. Näistä 4 oli mies- ja 11 naisparien eroja.
___________________
Miten nää oikeesti lasketaan/tilastoidaan? Koska eihän niistä jotka menee naimisiin vaikka vuonna 2004 puolet eroa vuonna 2004? Näiden eroavien avioliitot on voitu solmia eri vuosina vaikka jo 20 vuotta sitten? Pitäisikö seurata pidempää aika väliä? Ja kuinka pitkää?
Nuo, kuten lukikin ... ovat ko. vuonna solmitut avioliitot ja tuomitut erot. Eikä siitä voi "todistaa" että 2004 solmituista eroista xx% päätyy eroon vuonna 2014, mutta kohtuullisella tarkkuudella ennustamaan pystyy... koska suurin osa eroista kuitenkin tapahtuu ennen kuin 10 vuotta "plakkarissa" ja siltä ajalta käyrät kohtuullisen tasaiset.
Olen melko varma että on tutkimuksia joissa tuo tilasto viritetty niin, että moniko esim. 1992 solmituista avioliitoista päätyi eroon 1999 tai 2003, tai jne. jne. Siitä huolimatta, ei peruutuspeiliin katsomalla voi pelkästään ennustaa tulevaa.
Tilastot tosin eivät tarkoita sitä ettenkö minä tai sinä voisi elää hyvässä parisuhteessa. Tilastollisesti joka viides on kiinalainen ... silti seitsemästä veljeksestä kaikki olivat vaaleita...
Kyllä se on ehdottomasti naisten ristipaineet, joita he eivät hallitse. Pitäisi ollla täydellinen äiti, hieno vaimo, upea emäntä, jne... Se aiheuttaa sellaisen stressin ja paineen, että aletaan äyskimään joka asiasta ja valitetaan koko ajan, kun mikään ei riitä.
Itse yritin olla hyvä isä, käydä töissä, maksaa lainat ja pitää samalla vielä huolta itsestänikin. Aivan sama vaikka tein hyvät illalliset, maksoin ulkomaan matkoja perheelle, huolehdin muutenkin taloudellisesti, toin väliin kukkia ja yritin järjestää mukavia yllätyksiä, niin valitus vain jatkui. Lasten synttäreistäkin piti aina sellainen spektaakkeli, vaikka kakku, onginta ja kaverit olisivat riittäneet, että jokaisella oli pinna palanut ennenkuin juhlat edes alkoivat. Löysätkää naiset vähän tai poltatte kaikki: itsenne, lapsenne ja miehenne täysin loppuun. Minulle riitti 5 v. henkinen jatkuva "helvetti", kun kaikki ei ollut koko ajan "täydellistä." Elämäni raskain päätös lasteni vuoksi, mutta en myöskään jaksanut, kun 4 v. lasta käytettiin henkisen väkivallan välineenä, ja katsoa kuinka hänkin henkisesti kärsi.
Miehen henkinen väkivalta, joka oli muuttumassa myös fyysiseksi.
Meillä eroon syynä miehen alkoholin suurkulutus, henkinen ja fyysinen väkivalta, pettäminen, valehtelu, välinpitämättömyys....
Kyllä, jos mies käy käsiksi, valehtelee jatkuvasti, jne... niin kyllä ero on oikea ratkaisu. En sano, että olisit itse ollut niihin syypää, mutta vaikken itse lyönyt, niin vaimoni ala-arvoiset syytökset, haistattelu ja mollaaminen lasteni kuullen, pari perjantai oluen jälkeen huutaminen "alkoholistiksi", tms... toi myös itseleni usein mieleen käydä käsiksi. ONNEKSI tajusi sen hulluuden ajoissa ja päätin erota, ennenkuin olisin käynyt käsiksi ja menettänyt loputkin itsekunnioituksesta, joka sen helvetin jälkeen oli jäljellä. Aurinko alkaa sarastamaan jo, vaikken itsekkään uskonut enää selviäväni eläväksi...
Oma pinnani alkoi kiristyä pikkuhiljaa kun exä keksi kokoajan uusia sääntöjä minun menemisiin.
Milloin en saanut käydä salilla koska hänenkään firmansa ei maksanut kuntosalia, milloin uinti oli kiellossa samasta syystä, juoksulenkeistä en saanut puhua koska oli paremassa kunnossa kuin hän, maratonille osallistuminen oli kuukauden ajan riidan aihe ennen ja jälkeen, kylään ei voinut ketään kutsu koska hän oli väsynyt vuoro töistä eikä ehtinyt siivota kotona riittävästi, minun siivoomiset eivät olleet koskaan kunnollisia, minun ystäväni olivat liian sivistymättömiä ja niitä oli liian paljon koska hänellä kun oli vain kaksi ystävää, minun piti mennä nukkumaan myöhemmin koska nukahdin nopeammin kuin hän, aamupalalle en saanut nousta samaan aikaan kuin hän koska hän ei saanut luettua lehteä rauhassa jos liikuin keittiössä....... Näitähän riitti vaikka kuinka paljon.
Kaikessa piti olla täydellinen ja kun se ei onnistunut niin minä olin se joka sai siipeensä.
kahdeksan vuoden jälkeen sain tarpeeekseni ja lähdin vapaille markkinoille ja on pakko myöntää että löysin todella hienon naisen. Lähtöäni en ole muuten katunut kuin lasten takia mutta onneksi olemme saaneet sovittua hoidot siten että näen lapsia kaksi viikkoa kuukaudesta.
Puhumisen puute.Asiat jäävät hautumaan ja pienetkin asiat kasvavat vuosien mittaan vuoriksi.Lopulta ollaan noidankehässä ja siinä se sitten on.
Pakollinen suhteenhoitokurssi määräajoin ja enemmän puhetta vähentäisivät täälläkin eron jälkeen kärvistelevien määrää.Tämä on helppo itsekin todeta näin jälkikäteen ja aivan liian myöhään.
Mies vaihtoi yli puolet nuorempaan melkein 30 vuoden avioliittovuoden jälkeen.
Minulla syy hakea avioeroa oli henkinen, fyysinen, taloudellinen ja seksuaalinen väkivalta. Olisi pitänyt tajuta lähteä aikaisemmin eikä yrittää pitää kulisseja turhaan pystyssä.
Minun tulevan eron syynä on puolison välinpitämättömyys minua kohtaan. Tukea en saanut milloinkaan vaikka vihkivalassa molemmat luvattiin toinen toistamme tukea niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
Pieni myötätunto olisi ollut joskus paikallaan.
Myös puhumattomuus on avioliittomme surma. Ja yhteisen ajan puute sekä se että vaikka sitä olisi sitten lopulta ollutkin niin mies ei halunnutkaan tuhlata aikaansa minuun.
Ja kun minä niin luulin niin monta vuotta.... elättelin turhaan toivetta että sitten kun lapset vähän kasvaa ym...
Miehellä suhde toiseen naiseen kohta vuosi sitten, perheväkivälta, liiallinen alkoholinkäyttö. Suurin syy se että mun rakkauteni hiipui pikkuhiljaa kaikkien näiden asioiden johdosta..mä en enää jaksanut.
Vuosien mittaan tullut niin paljon kaikkea vastoinkäymistä ettei enää jaksanut. Miehen mielestä kaikki hyvin, vaimon ei. Ja kun vaimo haluaa eron, mies ihmettelee että mikä helkkari on vialla vaikka vaimo on vuosien ajan sanonut satoja kertoja ettei ole onnellinen. Mutta kun mies on, kaikki on.
-PETTÄMINEN (luottamuksen menettäminen lopullisesti)
-RAHA-ASIOIDEN SOTKEMINEN (vuosiksi harmia omaisille ja ystäville)
-SELÄN TAKANA PANETTELUA (typerää ja lapsellista haihattelua)
-TUOTTANUT TURHAAN HENKISTÄ PAHAA OLOA (syyttömille =lapsille sekä aviopuolisolle)
LUOJAN KIITOS TÄMÄ KAIKKI ON NYT MENNEISYYTTÄ,ON ONNI ETTÄ ON HYVIÄ YSTÄVIÄ JOTKA OVAT JAKSANEET KUUNNELLA ,AUTTAA JA ENNEN KAIKKEA OLLEET LÄSNÄ KUN OLEMME SITÄ KAIVANEET.
KIITOS HEIDÄN ETTÄ JAKSOIN/JAKSOIMME JATKAA LÄPI VAIKEIDEN AIKOJEN JA LÖYSIN UUDELLEEN ELÄMISEN ILON JA ONNEN! =)
Suuri kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille.
Tämähän oli täyttä paskaa koko kysely! Ei ainakaan alan opisekelija ole! etkö millään voinut olla rehellinen ja sanoa että sinua vain kiinnosti? Pohja aineistoa on todella runsaasti ja jo kysymyksen asettelu kertoi että kyse EI ollut opiskelusta.
aihe on hyvä, siitä vain voi keskustella ihan muutenkin.
Vanha laulu "Jos haluu saada on pakko antaa". Toinen ei antanut, otti kyllä vastaan. Väsyin yksisuuntaiseen suhteeseen. Jostain syystä seurustelun alkuaikoina ja yhteenmuuton alkuaikoina asiat oli toisin. Mies oli huomaavainen, lämmin, avoin, luotettava. Vähitelle mitä arkisemmaksi elämä muuttui, suhde muuttui yksipuoliseksi. En voi montaa kertaa "kerjätä" toiselta huomiota, muistuttaa nätisti että 'pitäisin mukavana jos..'. Yritin itse antamalla herätellä häntä. Mutta ei, mies ilahtui, ei kyllä koskaan varsinaisesti kiittänyt mutta pidin kiitoksena sitä että ilahtui edes. Sitten sulkeuduin, vähitellen, en edes itse huomannut. Kun olimme täysin umpikujassa niin mies heräsi ja alkoi syyttää minua siitä että olen muuttunut!! Se oli liikaa. Sielu ja ruumis itkien muutin pois. Tunsin itseni nöyryytetyksi. Ei mies minusta välittänyt. Hänellä kai piti vain olla joku elämänkumppani tukena.
Miksi sitten alkuun antoi aivan väärän kuvan? Valehteli suorastaan: joka kerta eli melkein joka viikonloppu "voi kun saisi joka viikonloppu herätä sun kainalossa ja viettää aikaa sängyssä köllötellen". Kun se sitten muutimme yhteen taisimme pari kertaa tehdä niin. Sitten piti päästä naimisiin, miehen mielestä sen piti lähentää meitä. Mutta sitten alkoikin aikaiset ylösnousut viikonloppuisin. Arkisin kauhea kiire muutenkin hyvä kun tavattiin ja viikonloppuna olikin jos vaikka mitä menoa. Hyväksyin sen aluksi, sillä ajattelin että onhan meillä aikaa... Kun ajoittain yritin helliä niin ei mitään vastakaikua. Apumieheksi kelpasin kyllä talon kunnostamisessa (ei varsinaisesti tarvetta, mutta mies halusi "uudistaa"). Pyykin pesijä, siivooja, sihteeri. Se minusta tuli. Mihin hävisi se mies, jonka tapasin, johon rakastuin? Lapsia ei hankittu vaikka ennen naimisiin menoa mies perusteli avioliittoa mm. että "avioparin lapsillakin on turvatumpi elämä..". Sen voi kuka tahansa ymmärtää vihjeenä lapsista, tai edes yhdestä. Vihkimisen jälkeen ei juuri lasten alkuunpanoon ole tilaisuutta ollut. Eikä tullut. Emme ole eronneet, mutta mies ilmeisesti on hakemassa eroa ja suostun yhteiseen hakemukseen kunhan mies tekee aloitteen. Minä en sitä aloitetta tee.
Otin siis syyt suhteemme päättymisestä niskoilleni ja häivyin. Olen asennoitunut elämään yksin, mutta jos - siis TODELLA korkean kynnyksen JOS joskus luotan jonkun miehen aitouteen ja rakkauteen.... en kyllä pidä mahdollisena.
Epätasa-arvo kotitöissä, josta seurasi vaimon väsyminen ja turhautuminen, josta seurasi miehen uskottomuus, josta seurasi luottamuksen menetys.
Epätasa-arvo kotitöissä, josta seurasi vaimon väsyminen ja turhautuminen, josta seurasi miehen uskottomuus, josta seurasi luottamuksen menetys.
Minä vasta mietin eroa... siis minä mietin. Eron syy, jos sellainen tulee, on siis pääosin minussa. Minä olen muuttunut, minä kaipaan sinkkuelämää, minä olen se kypsymätön osapuoli.
Minun rakkauteni on kuollut jonnekin matkan varrelle ja tunnen oloni ahdistuneeksi, niin ahdistuneeksi, että saan jopa fyysisiä oireita. Läheisyys, seksi, kaikki tuntuu ahdistavalta.
Inhottaa satuttaa toista, mutta toisaalta, tuntuu etten voi muutakaan. Peiliin osaan katsoa, eli minä olen muuttunut ja syyt siis ehkä minussa. Mutta en silti pidä itseäni pahana ihmisenä, olen kyllä tosissani yrittänyt saada tunteet takaisin. Ja olen yrittänyt muuttaa itseäni takaisin siksi naiseksi, joka olin naimisiin mennessäni. Olen yrittänyt saada positiivisen asenteen takaisin, tehdä asioita yhdessä, matkustaa yhdessä jne. Mutta en ole onnistunut saamaan ahdistusta pois ja tunteita takaisin, ehkäpä yritän vielä.
Jos meille ero tulee ja joskus alan uuteen suhteeseen, yritän oppia näistä virheistä. Olla alusta asti aidompi ja kertoa mitä haluan. Ja puhua myös ongelmista ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt jotenkin tuntuu olevan, ehkä syynä se, että kaipaan sinkkuelämää, jota olen elämässäni viettänyt yhden kuukauden.
Itseeni tässä asiassa menen, mutta vaikka tiedostankin virheeni, en voi muutakaan...
Kirjoituksesi olisi voinut hyvin olla minunkin sillä minusta tuntuu ihan samalle. Se että parisuhteessa täytyy molempien katsoa peiliin eikä pitäisi vain syytellä itseään mutta sinäkin ilmeisesti olet ihminen kun syyllistät itseäsi ihan liikaa. Kaikkeen tarvitaan kaksi..
Liian nuorena aloitettu suhde on ainakin omalla kohdallani yksi syy, sillä itsenäistyminen on tosi tärkeää oman minäkuvan kannalta.
Ja syy on, että mieheni on työnarkomaani. Olen kyllästynyt olemaan lapsien kanssa toisella sijalla.
syy että nainen on heikko ja tulee aina olemaan. ei kai siin muuta tarvita.
Ei pidä paikkaansa!
Naista vahvempaa olekaan - naisella on paljon kehittyneemmät sosiaaliset taidot selvitä kuin miehellä.
Nainen uskaltaa purkaa itseään ystävättärilleen ja jopa muille miehillekin - kenelle mies tekee samanlaista ripittäytymistä muuta kuin kännipäissään itsesäälissä rypien ja kuka mies osaa olla kaverinsa tukena vaikeuksissa joita harva ees kaverilleen kertoo?
Kuka uskaltaa huomata että kaverilla ei ole kaikki hyvin, mitä pitäisi tehdä?
Kaikki on vaan h----n hyvin ja niinedelleen - varsinaista showta, ollaan mukamas kovia jätkiä.
P---n marjat.
Me miehet niitä heikkoja ollaan - nainen pyörittää meitä miten tahtoo ..useinmiten.
Meillä ero laitettiin hakuun kun tietoon tuli toinen kerta pettämistä. Ekan kerran jotenkin annoin anteeksi, mutta toinen kerta on ehdottomasti liikaa. Mies venkoili itselleen lisäaikaa jatkuvasti satuilemalla, että hän jätti toisen naisen ja palaa kotiin takaisin. Eipä ole tuo päivä vielä vastaan tullut ja antamani armonaika alkaa olla lopussa. eron toisen vaiheen paperit ovat allekirjoitustani vailla ja muutaman viikon päästä olen VAPAA NAINEN. Lapsistani en luovu! En ikinä!