avutonta

Miksi pitää ihmisen olla täydellisen surkea tulkitsemaan naisten kiinnostusta. Loistava esimerkki viime lauantailta baarista. Istahdan hetkeksi pöytään jonka ympärillä on paljon ihmisiä. Viereeni jää yksi tyhjä paikka, ja juuri tälle paikalle päättää eräs neito lähes väkisin ängetä vaikka istumapaikkoja olisi ollut muuallekkin. Ja hän siis joutui lähes raivaamaan tietä puoliväkisin että siihen istumaan pääsi. Ja siihen istuuduttuaan pyytää vielä tulta ja kelloakin taisi kysyä. Tässäkohtaa sentään tajusin tulta tarjota ja hieman siinä juttelinkin hänen kanssaan. Mutta hetken kuluttua naisen kaveri tuli hänelle juttelemaan samaan pöytään ja minä sain kuningasidean lähteä katsomaan mitä muualla baarissa tapahtuu, enkä siis loppuiltana tätä naista enään nähnyt enkä koko asiaa sen suuremmin edes ajatellut. Itsekseni taisin vaan manata illan edetessä että eihän täällä baarissa koskaan ketään mukavaa naista tapaa. Ja vasta seuraavana aamuna tajusin että ei hel****i, miksi ihmeessä minä lähdin siitä pöydästä menemään? Mukavan oloinen neito ja juttelukin sujui hienosti. Ja tuntui hän hieman kiinnostunut seurastanikin olevan..

Ja tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen vastaava tapaus. Olen aivan täysin surkea naisten flirtin yms tulkitsija, vasta muutaman tunnin kuluttua tapahtuneesta havahdun että ei prkl, olenko sokea, tyhmä vai molempia. Ja tätä samaa ilmiötä on muutama kaverinikin minussa ihmetellyt. Toivotonta.

Että näin, saihan avautua :)
4487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo, tuota on liikkeellä. Itsekin luulin että se johtuu siitä lukutaidottomuudesta, mutta totuus taitaa olla, että et vain uskaltanut viedä tutustumistanne pidemmälle. Ei ne naiset sulle tule lämpimikseen juttelemaan ja tulta pyytelemään ja sä tiedät sen kyllä varsin hyvin. Kaikilla ihmisillä on ne primitiiviset vaistot, jotka löytyvät geeniperimästä. Sun vaistot tietää kyllä mistä on kysymys, mutta sun aivot päättää, miten siihen reagoida. Sulla taitaa olla sama ongelma kuin minullakin, olet saamaton nahjus...

Äänestä
  • Saamaton nahjus voisi olla ihan sopiva kuvaus. Ainakin siltä tuntuu. Mutta ujoudesta tai uskalluksen puutteesta ei ole kysymys kohdallani. Rohkenen kyllä baarissa mennä naisia iskemään ja viemään tutustumista pidemmälle, mutta jotenkin olen vain täysin surkea naisten flirttejä yms lukemaan. Monesti kaverit sanoneet että tuolla nainen flirttailee sinulle, mikset tee mitään? Ja minä olen että mitä? kuka? missä? Aivan pihalla siis. Ja lähden kyllä yleensä tuttavuutta tekemään kun asia selvenee muiden avustuksella..

    Äänestä

ottaako mikään päähän enemmän kuin hukatut mahdollisuudet?

Siihen oli kuitenkin syynsä, miksi päätit lähteä pöydästä katselemaan muuta meininkiä. Arvaan: tämä nainen ja hänen kaverinsa eivät huomioineet sinua enää mitenkään. Siksi päätit lähteä kävelemään. Oikeastaan et voi edes syyttää itseäsi...

Äänestä
  • "Arvaan: tämä nainen ja hänen kaverinsa eivät huomioineet sinua enää mitenkään. Siksi päätit lähteä kävelemään. Oikeastaan et voi edes syyttää itseäsi... "

    Siis kyllähän tuossa totuutta varmasti on. Mutta aivan hyvin olisin voinut hetken kauemmin siinä ollut ja mennä juttuun mukaan. Eihän tämä kaverikaan välttämättä siinä kauaa olisi ollut, lähdin melkein heti kaverin siihen saavuttua. Ujoudesta tms ei todellakaan ole kyse kohdallani, ei vaan missään kohtaan tullut mieleen että ehkä voisi hieman enemmän yrittää jutella kun mahdollisesti neito olisi voinut olla kiinnostunut..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


p3ll3 kirjoitti:

Miksi pitää ihmisen olla täydellisen surkea tulkitsemaan naisten kiinnostusta. Loistava esimerkki viime lauantailta baarista. Istahdan hetkeksi pöytään jonka ympärillä on paljon ihmisiä. Viereeni jää yksi tyhjä paikka, ja juuri tälle paikalle päättää eräs neito lähes väkisin ängetä vaikka istumapaikkoja olisi ollut muuallekkin. Ja hän siis joutui lähes raivaamaan tietä puoliväkisin että siihen istumaan pääsi. Ja siihen istuuduttuaan pyytää vielä tulta ja kelloakin taisi kysyä. Tässäkohtaa sentään tajusin tulta tarjota ja hieman siinä juttelinkin hänen kanssaan. Mutta hetken kuluttua naisen kaveri tuli hänelle juttelemaan samaan pöytään ja minä sain kuningasidean lähteä katsomaan mitä muualla baarissa tapahtuu, enkä siis loppuiltana tätä naista enään nähnyt enkä koko asiaa sen suuremmin edes ajatellut. Itsekseni taisin vaan manata illan edetessä että eihän täällä baarissa koskaan ketään mukavaa naista tapaa. Ja vasta seuraavana aamuna tajusin että ei hel****i, miksi ihmeessä minä lähdin siitä pöydästä menemään? Mukavan oloinen neito ja juttelukin sujui hienosti. Ja tuntui hän hieman kiinnostunut seurastanikin olevan..

Ja tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen vastaava tapaus. Olen aivan täysin surkea naisten flirtin yms tulkitsija, vasta muutaman tunnin kuluttua tapahtuneesta havahdun että ei prkl, olenko sokea, tyhmä vai molempia. Ja tätä samaa ilmiötä on muutama kaverinikin minussa ihmetellyt. Toivotonta.

Että näin, saihan avautua :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu