Kertokaas miehet nyt mielipiteenne. Mitä tehdä könsikkään kanssa, jonka kanssa muuten menee loistavasti, mutta riidellessään hän nostaa aina vanhat jutut mukaan? Historiassa minulla on ns. seksikokemuksia ehkä parisenkymmentä enemmän kuin hänellä ja voi ziisus, kun näistä muistetaan aina mainita=((( Luulin jo saavuttaneemme sen kypsyyden, että tähän ei tarvitse sortua, mutta niin vaan saadaan toiselle paha mieli näillä muisteloilla. Eniten kyrsii juuri siksi, kun tekisi mieli näpätä tilanteessa takaisin muistuttamalla häntä maksullisten naisten käytöstä (tämä siis ennen meidän yhteiseloa ja hänen rauhanturvaaja-aikoihin - se on kuulemma lieventävä asianhaara?), mutta hammasta purren yritän näyttää fiksuuteni, enkä enää sorru samaan lapsellisuuteen.
Meillä menee muuten aivan loistavasti; yhteisiä vuosia takana viisi, uusi talo rakennettu, yhteinen lapsi, sekä lapseni edellisestä avoliitostani. Joka päivä suukotellaan ja halitaan, sängyssä menee loistavasti ja elämä on muutoin hänen kanssaan turvallista ja ihanaa. Ihmetyttää, kun häntä ei häiritse yhtään 7-vuotinen avoliittoni ja sen "hedelmä", vaan nämä nuorempana hankitut kokemukset (siitähän on herranjestas yli kymmenen vuotta). Nyt on suunnitelmissa häät, kirkkokin varattu ja minä tietenkin onneni kukkuloilla - tai pitäisi olla. Vaan nytpä taas viimeisen keskustelun jälkeen aloin epäillä, että noinkohan menen Jumalan ja papin eteen tahtomaan, kun en voi luottaa rakkaaseen ihmiseen; olemmeko oikeasti tasa-arvoisia ja voimmeko kunnioittaa toisiamme, puhumattakaan toisen hyväksymisestä omine historoineen?
Tuntuu, ettei puhuminenkaan auta. Tämä on joidenkin mielestä aika vähäpätöinen seikka, mutta minä kun ajattelin mennä ensimmäistä ja viimeistä kertaa naimisiin elämässäni. Ja sen täytyy tapahtua täydestä sydämestä ja luottamuksella.
Meillä menee muuten aivan loistavasti; yhteisiä vuosia takana viisi, uusi talo rakennettu, yhteinen lapsi, sekä lapseni edellisestä avoliitostani. Joka päivä suukotellaan ja halitaan, sängyssä menee loistavasti ja elämä on muutoin hänen kanssaan turvallista ja ihanaa. Ihmetyttää, kun häntä ei häiritse yhtään 7-vuotinen avoliittoni ja sen "hedelmä", vaan nämä nuorempana hankitut kokemukset (siitähän on herranjestas yli kymmenen vuotta). Nyt on suunnitelmissa häät, kirkkokin varattu ja minä tietenkin onneni kukkuloilla - tai pitäisi olla. Vaan nytpä taas viimeisen keskustelun jälkeen aloin epäillä, että noinkohan menen Jumalan ja papin eteen tahtomaan, kun en voi luottaa rakkaaseen ihmiseen; olemmeko oikeasti tasa-arvoisia ja voimmeko kunnioittaa toisiamme, puhumattakaan toisen hyväksymisestä omine historoineen?
Tuntuu, ettei puhuminenkaan auta. Tämä on joidenkin mielestä aika vähäpätöinen seikka, mutta minä kun ajattelin mennä ensimmäistä ja viimeistä kertaa naimisiin elämässäni. Ja sen täytyy tapahtua täydestä sydämestä ja luottamuksella.
Vastaukset 7
Vanhimmat
huora.
miehesi ansaitsee paremman. Joudutte kumminkin myymään talonne huorittelusi vuoksi.
Joo-o. Kylläpäs on miehet nähtävästi äksyjä siitä, jos nainen on kokenut! No niinhän se menee vielä nykyäänkin, että kokeneet miehet on pelimiehiä, naistenmiehiä jne. Näitä miehiä ei useinkaan halveksuta ja sitten kun he löytävät jossain vaiheessa sen vakituisemman emännän ja rakastuvat, niin puhutaan että "nyt se löysi elämänsä naisen ja on rauhoittunut. Voi miten kaunista...lässynlässyn"
Auta armias, jos taas konenut nainen löytää miehen johon rakastuu! Heti ovat kaikki epäilemässä, että pettää se varmasti tuota miestä, kun on ennen ollut niin kevytkenkäinen. Naista halveksutaan, jos hän on kokenut. Naisenhan pitäisi olla kunniallinen eikä "käytetty".
Itse olen ainakin huomannut, että miehen runsaat seksikokemukset eivät ole paha asia ja miehet (muka) osaavat sitten aikanaan jättää sen pelailemisen. Naisilla asia on päinvastoin; teot muistetaan ja maine on sen mukainen niin kauan kuin henki pihisee, vaikka mitä tekisi. Hyvä esimerkki on eräs tuttu nainen, joka oli ennen melkoinen miestennielijä. Noh, hän kääntyi kolmisen vuotta sitten tiukaksi uskovaiseksi, on naimisissa ja pari muksuakin on, mutta silti hänet muistetaan villinä ja riettaana tyttösenä ja hänen uskoonkääntymiselleen lähinnä vain nauretaan.
Hauskaa kun aina selitetään, että nainen/mies on kokenut, kun hänellä on esim. 10 satunnaista seksikumppania / vuosi. Eiköhön se, joka on seurustellut vakituisesti tuon saman ajan ole paljon kokeneempi. Vai mitä sanotte. Toinen ajaa kymmenellä eri autolla vuodessa yhteensä 200km. Tai toinen ajaa yhdellä autolla vuoden jokaisena päivän yhteensä 20tkm. Kumpikohan on kokeneempi kuski? No itse asiaan. Alkuperäinen kirjoittaja ihmetteli, miksi 7 vuoden avoliitto ei häiritse, mutta useat satunnaiset kumppanit häiritsevät. Kysymys ei olekkaan 'mustasukkaisuudesta', vaan siitä, että toivoisi kumppanilta tiettyjä kriteereitä seksin harrastamisessa. Jos itse katsoo, että seksisuhteen tulisi perustua ainankin tietynlaiseen tunnesiteeseen, saattaa häiritä, jos kumppani on ollut ns. helppo nakki. En usko monenkaan aikuisen, (miehen), valittavan, jos uusi kumppani on elänyt aiemmin vakituisessa parisuhteessa. Toisaalta, jos kumppani, on ollut ns. helppo kaato, ei monikaan, varsinkaan mies koe tätä kovin arvostettavana asiana. Sitä en kyllä koskaan ole ymmärtänyt, että naisten kohdalla asia on monesti päinvastoin. Ollaan mustasukkaisia Existä, mutta satunnaiset panot eivät merkitse mitään? Tällöinhän on kyse mustasukkaisuudesta ei moraalista.
Asia erikseen on sitten se, milloinka on aika haudata menneet ja keskittyä nykyhetkeen. Käyhän alkup. viestistä selvästi ilmi, että kumppani on ollut kykenevä vakituiseen parisuhteeseen jo 7-vuoden ajan.
Enpä silti mene syyttämään, vaikka miehestä tuntuisikin pahalta. Tuskin hän sille mitään voi, jos asia vaivaa. Keskustelu voisi auttaa.
Olet ollut aikanaan kova jakorasia. Se on miehen aina hyvä ottaa esille.
Se onkin ottaen huomioon että ukkos sentään maksoi palveluista mutta sinä annoit saatana ilmaiseksi!
Miehen unelma taitaa olla sellainen neitsyt huora. Pitää olla kokenut mutta ei saa olla kokenut.
Itselle ainakin oli kova pala kuulla tyttökaverin suusta kun oltiin eräässä paikassa käymässä että kylläpä sitä on täälläkin tullu rakasteltua monet kerrat... Jotenki siitä tulvi sellainen mustasukkaisuuden aalto esille että mie varmaan muutuin korvia myöten mustaksi, mut sillon sain nieltyä sen. Tosin kova pala se on tainnu olla koska itse muistan sen vielä vuosien jälkeenkin. (olkaa huoleti se meni kyllä ohi, että hän ei edes huomannut sitä, tai ei ainakaan kertonut huomanneensa minussa mitään)
Jotenki vaan ne aiemmat tapahtumat ja muistot tekee ihmisen mustasukkaiseksi. Se on vaan niin vaikea käsittää että ihminen on elänyt ja sille on jäänyt muistoja jo ennen "meidän juttuamme".
Omasta mielestäni se on lähinnä naurettavaa, mut kyllä sen tiedostaa väkisinkin. Onhan sitä elänyt itsekin, mut se on niin vaikea tunnustaa.
"Ota ensin rikka omasta silmästäsi, ennenkuin alat kaivaa hirttä toisen silmästä" vai miten se menee se sananlasku.
Mie vähän luulen että teidän täytyy keskustella (lue riidellä) tuo asia läpi ja molempien pitää ymmärtää että se mitä tapahtui ennen "meidän juttuamme" on tapahtunu ja sitä ei voi muuttaa. Se on vain hyväksyttävä.
Turha kaivella menneitä sillä sieltä ei (yleensä) koskaan kaiveta esille mitään hyvää.