Asioiden levittely

On tässä valitettavasti tullut huomattua, että kerroimpa naiselleni miten yksityisiä asioita hyvänsä, joista luulisi tyhmemmänkin tajuavan, ettei niitä ole tarkoitettu levitettäväksi, niin ei aikaakaan, kun hän on jo ehtinyt kertoa ne puolelletusinalle ystävälleen. Tämä on tapahtunut myös asioissa, joista hän on luvannut olla puhumatta.

Kun kerron jotain hänelle, kerron asiani vain ja ainoastaan hänelle, en koko pitäjälle. Enhän minäkään levittele hänen asioitaan omille kavereilleni, hieman epäreilua, ahistaa.

Sitten hän kehtaa ihmetellä, miksen enää puhu hänelle asioistani, hieman hankalaa keskustella vapautuneesti, jos yksityisyyttäni ei kunnioiteta.
61066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olisiko vaikeaa kertoa naisellesi tästä?

ehkä hän pitää ystäviään kuin päiväkirjaansa, hän ei juurikaan ajattele että se haittaisi jos heille kertoo.
naiset juoruavat aina. ei siitä minun mielestäni niin hirveästi kannata välittää, jos he ovat vain ystäviä ja hyviä sellaisia. ja sinunkin kanssa väleissä?

mutta en oikein ymmärrä mikseivät parit voi puhua yhdessä tällasista asioista :

Äänestä
  • Asiasta on keskusteltu, asia ei ilemeisesti ole kuitenkaan rekisteröitynyt molempiin aivolohkoihin, kun keskustelut tuntuvat unohtuvan.

    Äänestä

hänen kanssaan samassa taloudessa. On ihmisiä, joilta ei voi vaatia salaisuuksien tai minkään asian pitämistä itsellään. Heidät pitää hyväksyä sellaisina kuin ovat ja varoa omia puheitaan. Itselläni on aina mielikuva valmiina päässä: sisko puhumassa lähes tuntemattomille aikaste inteemejäkin asioita. Parisuhteessa vaikeampi juttu. Henkistä teippiä, kun ei ole olemassakaan joillakin...

Äänestä

Ymmärrän hyvin dilemman, todella ahdistavaa, kun mistään ei voi puhua ilman että sitä pitää ruotia koko akkalauman kesken. Jotenkin JOTKUT naiset eivät kykene ymmärtämään yksityisyyden käsitettä, silloin kun se ei koske heitä itseään. Kaikki asiat voi aina "tytöille" kertoa, jotka taas voivat toki kertoa omille "tytöilleen", poikakavereilleen, siskoilleen, kumminkaimoilleen jne. koska "olen niin avoin ihminen" ja "ei meillä oo tyttöjen/kullan kanssa mitään salaisuuksia". Hauskinta on juuri tuo, että kaikki asiat pitää kertoa, ei mitään saa "salailla"- ja hän taas saa kaikki asiat kertoa eteenpäin. Sitten kysytään silmät renkaina että "mitä se nyt haittaa jos tytöt tietää?". Täytyykö siitä aiheutua jotain erityistä, mahdollisesti rahassa mitattavaa haittaa, ennen kun minulla on oikeus päättää pitää joku asia vain rajatun piirin tiedossa?

No, ilmeisesti miesten ihmisoikeudet katoavat siinä vaiheessa kun parisuhde alkaa - intiimeimmätkin asiat kun pitää saada puhua läpi tyttöjen kanssa, ja "vannon etten kerro kellekään" tarkoittaa yhtä kuin "ai hitto, en malta odottaa että pääsen jauhamaan näin mehevää juttua tyttöjen iltaan".

Äänestä

jotkin asiat ovat kahdenvälisiä asioita joita
ei levitellä sukulaisille kavereille

näin kävi ex-miehen suhteen levitteli asioitani
jotka olisin halunut olevan keskeisiämme asioita

ei muiden ...

Äänestä

Minun vaimo on samanlainen hölösuu. Kaikki asiat pitää saada kertoa jopa tuntemattomille ihmisille. Tosin siitä olisi vähemmän haittaa jos kertoisi vain niille tuntemattomille joita asiamme eivät varmaan kiinnosta tuon taivaallista. Se on aina kun suunsa aukaiseen niin kuin lehteen laittais. Kyllähän tämä pikkasen pistää kyrsimään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Corrosion kirjoitti:

On tässä valitettavasti tullut huomattua, että kerroimpa naiselleni miten yksityisiä asioita hyvänsä, joista luulisi tyhmemmänkin tajuavan, ettei niitä ole tarkoitettu levitettäväksi, niin ei aikaakaan, kun hän on jo ehtinyt kertoa ne puolelletusinalle ystävälleen. Tämä on tapahtunut myös asioissa, joista hän on luvannut olla puhumatta.

Kun kerron jotain hänelle, kerron asiani vain ja ainoastaan hänelle, en koko pitäjälle. Enhän minäkään levittele hänen asioitaan omille kavereilleni, hieman epäreilua, ahistaa.

Sitten hän kehtaa ihmetellä, miksen enää puhu hänelle asioistani, hieman hankalaa keskustella vapautuneesti, jos yksityisyyttäni ei kunnioiteta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu