Minulla ja ystävälläni meni välit poikki ja mikä surullisinta, ilman varsinaista syytä.
Tunsin ystävyytemme olevan melko yksipuolista ja pelkäsin sen hiipuvan kokonaan. Tarkoitukseni oli saada ystäväni käsittämään kuinka minä koin tilanteen. Tarkoitukseni oli havahduttaa hänet. Näin jälkikäteen ajateltuna käytökseni oli varmasti hyvin ristiriitaista, enkä ole enää lainkaan varma ymmärsikö ystäväni minua...
Ystäväni seurusteli, joka ehkä osaltaan vaikutti siihen, että tunsin ystävyytemme yksipuoliseksi. Minä olisin halunnut viettää esimerkiksi juhannusta yhdessä, mutta ystäväni vietti sen poikaystävänsä ja hänen ystävien seurassa. Näimme, mutta yhä harvemmin teimme yhdessä mitään. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Emme ole puhuneet reiluun vuoteen. Haluaisin tehdä sovinnon, mutta kuinka? Onko se enää edes mahdollista?
Tunsin ystävyytemme olevan melko yksipuolista ja pelkäsin sen hiipuvan kokonaan. Tarkoitukseni oli saada ystäväni käsittämään kuinka minä koin tilanteen. Tarkoitukseni oli havahduttaa hänet. Näin jälkikäteen ajateltuna käytökseni oli varmasti hyvin ristiriitaista, enkä ole enää lainkaan varma ymmärsikö ystäväni minua...
Ystäväni seurusteli, joka ehkä osaltaan vaikutti siihen, että tunsin ystävyytemme yksipuoliseksi. Minä olisin halunnut viettää esimerkiksi juhannusta yhdessä, mutta ystäväni vietti sen poikaystävänsä ja hänen ystävien seurassa. Näimme, mutta yhä harvemmin teimme yhdessä mitään. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Emme ole puhuneet reiluun vuoteen. Haluaisin tehdä sovinnon, mutta kuinka? Onko se enää edes mahdollista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen ollut täysin vastaavassa tilanteessa. Laita osoitteesi [email protected], kerron tilanteeni paremmin. :)
Minulla kävi niin, että monivuotinen ystäväni oli aina todella mustasukkainen muista kavereistani. Aina naljaili jotain, en olisi saanut muiden kanssa liikkua ollenkaan. En ole luonteeltani sellainen että esim. soittelisin ja pitäisin koko ajan yhteyttä. Hän oli kuitenkin varma että niin teen muiden kanssa ja laiminlyön häntä. Ei hän uskonut vakuuttelujani. Nyt sitten kun itse olen elämäntilanteessa, jossa olisin monesti tarvinnut ystävien tukea ja ihan vaan seuraa (siis seuraa yhtä usein kuin ennen, en enempää ole vaatimassa) hän on vetäytynyt täysin ja jättänyt minut oman onneni nojaan. Onhan minulla muitakin, mutta käytös tuntuu kuitenkin pahalta. Ei mitään kontakteja ja kun olen itse ollut yhteyksissä vaistoan kyllä ettei häntä hirveästi kiinnosta mun jutut. Ei sinänsä aina häntä on enemmän omta asiansa kiinnostanut, mutta nyt ei mitään. Omasta mielstäni tällanen on julmaa, että ensinnä halutaan omistaa toinen ja kun ei siinä onnistuta niin kostetaan sitten pahan paikan tullen.
Miksi naiset ovat aina niin mustasukkaisia parhaasta ystävästään? Meikäläisen paras kaveri alko seurustelemaan ekan tyttökaverinsa kanssa neljä kuukautta sitten. Tajuan oikein hyvin sen, etten näe kaveriani välttämättä kovin usein ja jään ns. kakkosvaihtoehdoksi kun kaverini päättää lähteä ihmisten ilmoille. Ja en ole katkera siitä, että esim. Juhannusta ei välttämättä voida viettää yhdessä.
P.S. Hommaisit itelleskin miehen, niin ois sinullakin puuhaa.