Viisas pääsee vähemmällä

Maxelle

Katsoinpa tuossa dokumenttia MIT:ssä opiskelleista älyköistä, jotka alkoivat käyttää älynlahjojaan kasinoiden putsaamiseen.

Mieleen muistuu myös kouluajoilta se luokan älykkö 6L:n ylioppilaspoika, jota salaa aina kadehdin ja ihailin. Oli sitten mennyt raksalle töihin, sittemmin.

Arvatkaa harmittaako, -miksi te älykkäät ja viisaat ihmiset käytä niitä älynlahjojanne paremmin? Se on todella turhauttavaa kun näkee lahjakkuuksien ja älykköjen heittävän lahjansa hukkaan. Sitten tällainen tavallinen pulliainen joutuu aina pinnistelemään selviytyäkseen kaikesta, kun joutuu aina laittamaan kaikki älynlahjansa peliin selvitäkseen.


SE ON NIIIIN VÄÄRIN!!!!

16

829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koltis

      Katsoin myös Prisman. Totta. Viisas pääsee vähemmällä, mutta kuinka vähällä he voisivatkaan päästä. Tai ei oikeastaan viisas ole viisas. Tullakseen viisaaksi viisaan tulisi olla älykäs.

    • Ehkä niinikään, että viisaat ja hyvät kuolevat nuorina.
      Yks laulajapersoona tulee mieleen Tapio Heinonen.

      Matti Pellonpää tai Rauli Badding, eivät ehkä viisaita mutta suosittuja.
      Me puurtaja kääkät saamme niskoillemme vielä vanhuudenvaivat! Ei viisata.

    • on sananlasku

      "työ tyhmää rakastaa".

      Hittojako sitä oravanpyörää kun selviää kohtuudellakin.

      • kuitenkin

        Kyllähän tässä rakkaassa sosiaalivaltiossa pärjää toisten elätettävänäkin, itsellä ei vain ole kanttia käyttää toisia hyväksi.


      • avauksen
        kuitenkin kirjoitti:

        Kyllähän tässä rakkaassa sosiaalivaltiossa pärjää toisten elätettävänäkin, itsellä ei vain ole kanttia käyttää toisia hyväksi.

        rakennusmies sosiaalipummi mielestäsi?


      • avauksen kirjoitti:

        rakennusmies sosiaalipummi mielestäsi?

        Herra isä onko Maxelle raksaduunari!

        Luulin häntä mademoiselleksi.


      • kuitenkin
        avauksen kirjoitti:

        rakennusmies sosiaalipummi mielestäsi?

        Kyse on myös moraalista. Moraalittomuus kytkettynä älyyn on paha yhdistelmä, sillä pajatsot tyhjennetään, sitähän liike-elämä on täynnä.


      • Maxelle
        avauksen kirjoitti:

        rakennusmies sosiaalipummi mielestäsi?

        Ei tietenkään ole.Rakennusmiehiä tarvitaan ja paljon, kaikki kunnia heille siitä että saan olla lämpimissä sisätiloissa!

        Lahjojaan voisi kai käyttää toisinkin, mutta tietysti jokaisella on se valinan vapaus.


      • haluaisit
        Maxelle kirjoitti:

        Ei tietenkään ole.Rakennusmiehiä tarvitaan ja paljon, kaikki kunnia heille siitä että saan olla lämpimissä sisätiloissa!

        Lahjojaan voisi kai käyttää toisinkin, mutta tietysti jokaisella on se valinan vapaus.

        älykkäiden rasittavan itseään enemmän kuin he itse katsovat toimeen tullakseen tarvitsevansa?


      • Maxelle
        haluaisit kirjoitti:

        älykkäiden rasittavan itseään enemmän kuin he itse katsovat toimeen tullakseen tarvitsevansa?

        Olen sitä mieltä, että ihmisen pitäisi käyttää saamansa lahjat, esim. älykkyyden yhteisönsä hyväksi.

        Juu, -en kannata niin suurta yksilön vapautta, kun yhteiskunnassamme tällä hetkellä vallitsee.


      • älyn lahjat
        Maxelle kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että ihmisen pitäisi käyttää saamansa lahjat, esim. älykkyyden yhteisönsä hyväksi.

        Juu, -en kannata niin suurta yksilön vapautta, kun yhteiskunnassamme tällä hetkellä vallitsee.

        ole yhteiskunnalta saatujakaan, miksi niitä pitäisi verottaa raskaammin kuin tyhmyyttä joka on sentään yhteiskunnalle rasite toisin kuin älykkyys?

        Minusta mieluummin ääliöille haittavero.


    • JokisenEväs

      että hulluus ja viisaus eivät ole kaukana toisistaan...

      Satun kasvattamaan sellaista 'pikkuneroa'...
      Poikaa jonka kyky omaksua asioita ja hahmottaa kokonaisuuksia on monesti lyönyt minut totaalisesti ällikällä.

      Ei tuon pojan elämä, ainakaan pienempänä, tuntunut millään tavoin kadehdittavalta. Hyvin vielä muistan, kun poika ekalla tai tokalla ollessaan itki illalla sängyssä katkerasti. Jutellessa selvisi, että hän oli tv-stä kuullut uutisen jossa oli kerrottu dieselin hinnan nousevan. Poika itki sitä, että jos dieselin hinta nousee niin korkeaksi, ettei Suomella ole sitä varaa ostaa niin kuinka meidän sitten käykään. Kyyneleiden seasta tuli täysin looginen selitys sille, mihin kaikkeen moinen vaikuttaisi.

      ...sanopa siinä sitten,että kävi miten kävi, niin kyllä äiti sinusta huolta pitää.

      Samaisen pojan sosiaaliset taidot ovat olleet hänen kouluaikansa koetinkivi. Tukiopetusta olisi tarvinnut...

      Älykkyys ja lahjakkuus on usein hyvin kapea-alaista. Siksi luulenkin, että keskiverto ihminen joka osaa vähän kaikkea kykenee myös elämään täysipainoisimman elämän.

      Eikö sekin, että täytyy pinnistellä ole oikeastaan hyvä asia? Kun pinnistelemällä saavuttaa jotain, se tuntuukin joltain...

    • Rudi

      ...rakennusalalle. Ei olis pöllömpi juttu.

      • Maxelle

        Jos ihmisellä on kykyjä arkkitehdiksi, mutta hän käyttää kykynsä naulojen hakkaamiseen, niin mikäpä siinä?


      • on nykyisinkin
        Maxelle kirjoitti:

        Jos ihmisellä on kykyjä arkkitehdiksi, mutta hän käyttää kykynsä naulojen hakkaamiseen, niin mikäpä siinä?

        riittävästi, ylikin tarpeeseen verrattuna. Sen sijaan rakennusmiehistä on aina nousukautena huutava pula. Fiksuista vielä aivan erityisesti.


      • Rudi
        Maxelle kirjoitti:

        Jos ihmisellä on kykyjä arkkitehdiksi, mutta hän käyttää kykynsä naulojen hakkaamiseen, niin mikäpä siinä?

        ...ihmisiä tarvitaan niin suunnitteluun kuin toteuttamiseen. Kummassakaan tehtävässä ei äly mene hukkaan jos sitä haluaa käyttää.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe