naiset yleensä oman 'markkina-arvonsa' laskun (esim. lihominen,pyöräytetään kersa yms) itse vai meneeks se niin et kunhan edelleen joku känninen äijä kehaisee baarissa 3 promillen kännissä pillun kiilto silmissä kauniiksi ja ihanaksi niin still going strong in over self confidence?? Ajattelin vaan kun yks muija josta kesällä haaveilin on nyttemmin ottanut vähän kiloja joten oiskohan mulla nyt paremmat saumat saada jtn. säpinaa aikaseksi vai katteleeko naiset itteään pelistä totaalisesti ilman itsekrittikkiä??
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Pääosin voidaan sanoa, ettei naisilla ole minkäänlaista itsekritiikkiä. Tai korkeintaan niin, että pyritään näyttämään mahdollisimman hyvältä ja luullaan, että kun on meikattu huolellisesti ja käyty salilla, niin se komea mies kiinnostuu. Eli taviksen näköinen nainen treenaa itsensä huippukuntoon ja meikkaa (eli feikkaa) kasvonsa ja sitten luulee olevansa samalla tasolla jonkun itseään selvästi paremmannäköisen miehen kanssa, joka ei meikkaa yhtään, mutta on silti todella komea. Valitettavasti on paljon miehiä, jotka tyytyvät ottamaan itseään alempitasoisen naisen ja näin kierre on valmis, missä naiset luulevat itsestään liikoja.
teinipojat asialla oli niin syvällistä.. :)
Kaikki naiset kuvittelevat olevan jotain kauneus kuningattaria. Siinä tuleekin esiin se miesten ja naisten ero.
Nainen selittelee "pakkeja" tai sitä ettei tuuri käy sillä, että mm. seuraavilla asioilla: hiukset olivat huonosti/väärän väriset; vaatteet oli väärät ; kengät olivat väärät ; ei ollut määrätyn merkkistä huulipunaa/meikkiä jne. jne. jne. MUTTA koko homman nimi (juoni) on siinä, että heissä itsessään ei ole mitään vikaa! Vika on kaikessa muissa asioissa. Itse on kuitenkin kaunis haluttu kuningatar.
Mies taas on "suojaton". Kaikki "pakit" tai huono flaksi kohdistuu suoraan henkilöön (mieheen). Ei ole mitään selitettävää (valehdeltavaa) itselle, että vika onkin jossain muussa eikä itsessä. "Pakit" on henkilökohtainen asia. Ei selitettävissä sillä, että oli nyt tennarit jalassa ja ne olivatkin väärän väriset. Ei. Kaikki kritiikki kohdistuu suoraan pakit saaneeseen mieheen.
Tarpeeksi näitä itseen kohdistuneita "arvosteluja" alkaa itsekin sisäistämään, että on tavisluuseri. Siinä se.
Joo, katsos kun kaikille ns. paremmannäköisille miehille merkkaa muukin kuin pärstäkerroin - sama pätee myös naisiin. Taitaa luultavasti ottaa kupoliin, kun ei "kauniimpi nainen" kiinnostunutkaan susta vaan valitsi "sen tavis miehen"??!!
just näin! vika taiski olla sillon viimeks siinä ku oli hiukset kiinni ja poltin väärää merkkiä!
"Tavis" osoittaa miehille (ja naisillekin!) salitreeneillä ja meikkaamalla olevansa sitä kastia, joka pitää itsestään huolta, aina! Ja oottaa sitä samaa myös mieheltä...
Eli mieskin usein rupsahtaa verkkari/ sohvaperuna-tyyliin kun on kala saatu katiskaan...
Taviksesta tulee huolenpidolla HYVÄNNÄKÖINEN ja se on riittävä kriteeri. Ei kaikki ole kauniita juuri sinun makuusi. Jollekulle toiselle sinun "tavikseksi" tulkitsema on tajuttoman kaunis mimmi!
"Kaikki naiset kuvittelevat olevan jotain kauneus kuningattaria."
No liian moni ainakin. Tämä johtuu osittain siitä, että lähes jokainen nainen saa kuulla joltain seksin puutteessa olevalta mieheltä kiimaisia kehuja ja ottaa ne täysin tosissaan.
Naiset ovat kyllä raivostuttavan narsistista porukkaa. Mies- ja naispuolisten narsistien ero on siinä, että miesnarsistit ovat paljon harvinaisempia ja yleensä muutenkin täysiä sekopäitä, joiden idioottimaisuudesta lähes kaikki ovat samaa mieltä, kun taas vähintään joka toisessa naisessa esiintyy narsistisia piirteitä, mutta jotka rajoittuvat vain ylimieliseen ja itserakkaaseen persoonaan.
Naurettavinta koko hommassa on se, että
1) Täysin tavallisen (eli suomalaisen) näköiset naiset luulevat olevansa hyvinkin kauniita (meikki auttaa tässä itsepetoksessa tietenkin hyvin)
ja
2) ne hyvin harvat suomalaiset naiset, joille todellista kauneutta on suotu, ovat aivan liian itserakkaita. Myös suurin osa 1. kohdan naisista kuuluisi tähän 2. kohdan ryhmään, jos hekin olisivat oikeasti kauniita.
"Taitaa luultavasti ottaa kupoliin, kun ei "kauniimpi nainen" kiinnostunutkaan susta vaan valitsi "sen tavis miehen"??!!"
Yllättäen joku taas vihjailee, että olen saanut jonkulta naiselta pakit. Ohi meni tämä yritys. Yritä ihmeessä uudelleen.
"Taviksesta tulee huolenpidolla HYVÄNNÄKÖINEN ja se on riittävä kriteeri."
Taviksesta ei kuitenkaan voi mitenkään tulla kaunista/komeaa, vaikka kuinka kävisi salilla. Monet tavisnaiset luulevat itsestään liikoja, kun on käyty vähän treenaamassa. Valitettavasti sillä treenillä ei saa kauniimpia kasvoja. Kunpa se olisikin mahdollista, niin olisi Suomessakin sitten paljon enemmän kauniita naisia.
"Mies- ja naispuolisten narsistien ero on siinä, että miesnarsistit ovat paljon harvinaisempia"
Olet väärässä. Narsismi, siis oikea narsismi on miehillä yleisempää kuin naisilla.
Välillä laihdutetaan ja välillä ahmitaan pullaa.Se on JOJO:ilua.Koskaan ei tiedä mikä menee markkinoille.
Ei kai se noin mee...tai no siis, mä en tunnetusti tiedä kaikkea ja lapsellisessa mielessäni kuvittelen, ettei tollaset "markkina-arvo"-jutut merkkaa. Mut luulen vaan, en tiedä, että jos se sama muija ei kesällä sulle lämmennyt, niin tuskin se omaa peilikuvaansa katsottuaan mieltään muuttaa...mut ehkä sit, jos se katsoo sua toisen kerran, ja huomaa, että sussa saattaiskin olla jotain. Eli kannattaa yrittää, ehdottomasti, eihän sitä muuten saa tietää ;)
Ihan yleisesti, tai siis oikeasti henkilökohtaisesti...nainen on siitä kiero otus, että peiliin katsoessa on ainakin toisina päivinä itsekritiikki murskaavaa, ja toisena päivänä hymyilee ihan tosissaan omalle kuvalle, että näyttääpä hyvältä...mutta se mitä kenenkin miehen kanssa alkaa tai on alkamatta ei riipu ollenkaan siitä, mitä ajattelee omasta ulkonäöstään, vaan pääasiassa siitä paljon mainostetusta kemiasta. Näin mulla, muilla ehkä toisin...
toi 'markkina-arvo' oli hiukan provosoiva sana mut you know me.Mut eikait oikeesti naisetkaan voi olla niin tyhmiä et kuvittelevat esim. 20 kiloa lihavempina olevansa edelleen yhtä sexyjä ja kauniita kuin aikaisemmin.Tai eikait 40v nainen joka on joskus 20v ollut armoton kissa kuvittele edelleen olevansa yhtä haluttua tavaraa 20v myöhemmin.Hey come on,jotain rajaa ja realismia tohon ajatusmaailmaan.
Kyllä mä ainakin uskon, että löytyy sellasia naisia, jotka kuvittelee ikänsä olevansa kaunottaria, kun joku joskus niin on sanonut, huolimatta siitä että se peilikuva on vuosien mittaan muuttunut...mutta useimmat varmaan on ihan realisteja, eli näkevät muutoksen itsessään.
Mutta silti nainen voi olla tyytyväinen omaan ulkonäköönsä, huomata (mielenterveyden kannalta olis hyvä kun niin olis!!) myös ne positiiviset piirteet itsessään, niin kuin vaikka kauniin hymyn, hiukset tms.
Ja myönnettävä on että itellä ainakin on usein se ongelma, ettei tiedä uskaltaako näyttää kiinnostuksensa miehelle, kun ei tiedä, onko se miehen mielestä "sallittua", kun oon näin vanha ja yh, ja ulkonäössäkin puutteita. Ja jos joku sanoo kauniiks, tiedän kyllä miks se sanoo niin...en oo niin "prinsessa" että uskoisin. (Paitsi erityistapauksessa, pitäähän mun uskoa että oon ees yhen miehen mielestä hyvän näköinen ;)) Vaan sit taas toisaalta, kirjoitithan itekin tuolla jossain että se nainen on edelleen sun mielestä "sexy ja kaunis" vaik on lihonutkin. Ja sit tosta että mitä joku 40v nainen kuvittelee omasta viehätysvoimastaan...yhtä surullista kuin se mitä joku 60v mies kuvittelee itsestään, kun tosissaan yrittää iskeä naisia jotka sopis sille tyttäreks...monet ihmiset vaan haluaa uskoa omaan viehätysvoimaansa.
Mut se mitä tossa aiemmassa jutussa tarkoitin, on että en ainakaan ite ottais sellasta miestä, joka ei olis mua "sytyttänyt" sillon kun olin muutama kilo hoikempi ja lapseton, koska mä en ota miestä jota mä en oikeesti halua...eikä mua toisaalta ees sytyttäis mikään MrFinland-tyyppi, ehkä luonnostaan sytyn vaan "omantasoisiin" :)
Nähty. Varsinkin baarissa se hauska nauraa ja katsella näiden mimmien toimintaa. Kun ei mikään kelpaa, sitten ku on valomerkin aika ja pitäisi joku sälli ottaa mukaan...niin nämä korkeintaan kohtis tasoa olevat tulee nykäsee hihasta ja kysyy jatkomeininkejä, kun tunti sitten ei suostunut edes puhumaan meikäläisellä. välillä se on uskomaton kuinka korkealla siellä leijutaan. puolin ja toisinhan tuollaista tapahtuu.
Naiset ovat hyvinkin kriittisiä itseään kohtaan, jopa malleilla on komplekseja. Parasta on jos ei keskity niin paljon ulkonäköönsä vaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Silloin ei haittaa esim. muutama ylikilo. Ja nehän saa poiskin! Kyllä sitä tajuaa että esim. kilot vaikuttavat omaan viehättävyyteen, mutta kun tietää miltä näyttää laihdutettuaan niin ei se "markkina-arvo" siitä mihinkään laske. Pitää ottaa huomioon omat potentiaalinsa. Tuo paino on kyllä sellainen, että nousee ja laskee, ainakin minulla. Se kuuluu elämään. Joten parasta ois ettei mieskään niistä kiloista pahemmin piittaisi. Eikä se lihominen tule vaikuttamaan sen tytön mielipiteeseen sinusta. Jollei se ollut susta alunperinkään kiinnostunut niin miksi se ois nyttenkään? Kannattaa suunnata kiinnostuksensa sellaiseen ihmiseen, joka on sinustakin kiinnostunut. Piirittämällä ei saa mitään aikaiseksi. PAITSI jos tyttö onkin kiinnostunut susta, muttei vain osaa/uskalla näyttää sitä.
siitä että oisin saanu jonkun näköiset pakit tai muuta vastaavaa,ajattelin vaan et jos täs jossain vaiheessa sais sen verran aikaseksi et pyytäis puh. numeron tai vastaavaa (kaupan kassa,long story,jtn. säpinää oli kesällä vaan se hyyty omaan saamattomuuteeni ja siihen et rankkasin hänet aivan liian yläkantiin itelleni).
No, eiköhän tilanne ole muuten ihan sama, paitsi että sun itsetuntosi/rohkeutesi on ehkä parempi nyt kun tyttö on lihonut. Mut ei se tosiaankaan mene niin että jos vähän lihoo niin tyytyy kelpuuttamaan huonompia miehiä, ei todellakaan. Tai ehkä siellä pk-seudulla on toinen meininki, mut täälläpäin merkkaa muukin kuin joku typerä markkina-arvo, eikä ainakaan minun lähipiiriin kuuluvat ihmiset ajattele mitään markkina-arvoa.
Onko tää poika ihan tosissaan tosissaan?!?!? Kuinka joku voi miettiä jotain noin tyhmää?!?! Hah hah, "markkina-arvon lasku". Voi Pyhä Pietari! Osakkeilla ja hyödykkeillä voi olla markkina-arvo, mut ei se ihmisiä koske! Mikskä siinä ihminen muuttuu, jos lihoo tai laihtuu?!?! HÄH? Voi hyvänen aika sentään! En ole ikinä kyllä vielä moista kuullut... Ja sitten muka naiset on tyhmiä!
...että Yrmiö on ärsyttävin ja keskenkasvuisin nettihahmo, johon olen koskaan törmännyt.
Yrmiö pieni, jospa joskus kasvaisit, ja näkisit ihmiset ihmisinä, hymyn onnena, ja välttäisin negatiivisuutta ja laskelmointia. Sitä sinulle toivon. Todellakin, nuorena viehättävänä naisena, voin kertoa sinulle että sinulla ei ole parisuhdetta, koska et ole siihen millään muotoa vielä kypsä.
Älä iske kaupankassaa. Tulee vaan paha mieli jommalle kummalle.
korvaa vittu sit tuo markkina-arvo sana jollain omavalintaisellasi sanalla jolla kuvaat sitä että tuskin jokainen vastaantuleva äijä sullekkaan kelpaa jo pelkästään lärvin perusteella ja tuskinpa myöskään kaikki vitun komeat äijät jos heiltä löytyy jtn. luurankoja kaapista (nuorilla ihmisillä esim se kersa).Vitun jeesustelijat.
eipä tuota tuon paremmin voi kiteyttää. yrmiolla on sana hallussa.
ennemmin minuun ;) Eli toisin sanoen sulle kelpaa muka minkä tahansa näköinen jäbä,joopa joo.Sitäpaitsi täs on kyse siitä että oiskohan mulla paremmat saumat nyt kun neiti ei ookkaan enää niin 'täydellinen',ei se tarkota sitä ettei hän ois mun mielestä edelleen sikamaisen sexy ja kaunis nainen.
Enhän minä mitenkään sanonut, että minulle kelpaisi minkä näköinen mies tahansa! Ei tietysti kelpaa. Toki pitää silmää miellyttää. Mutta hyvin moni, vähääkään minkään näköinen, löytää kuitenkin kumppanin, joka kolahtaa. Sinun ongelmasi tuskin on omassa ulkonäössäsi.
Ja jos kerran pystyt ajattelemaan, että tämä kassa on vähemmän täydellinen, niin eikös se tarkoita sitä, että hän on sinun mielestäsi vähemmän viehättävä?? Vai puhutko täydellisyydestä, kuin olisi olemassa jokin yleismaailmallinen täydellisyys, mihin kaikki pyrkivät. No, ei ole. Toki on muotivillityksiä, ja enemmistön mielipiteitäkin, mutta ei mitään ehdotonta totuutta siitä mikä on kaunista.
Saattaa jopa olla, että tämä kassaneiti on lihottanut tarkoituksella, koska arvostaa pehmeitä muotoja. ;) Mistä me sen tiedämme.
Jos sinulla ei olis ollut saumoja aikaisemmin, niin ei ole nytkään. Toisaalta, jos tuo neiti on ollut sinusta kiinnostunut jo aiemmin, saattaa olla yhä. Mutta kyllä ällöttää tämä tapa jolla jotkut ihmiset aloittaa suhteen. Hirmuista laskelmointia. Minä ainakin suuntaan sydämen mukaan näissä asioissa, ja hyvin on mennyt. :)
tää mitään laskelmointia oo,luulekko etten oo nähnyt eläissäni satoja ellei tuhansia muitakin sikamaisen sexyjä ja kauniita kassatypyjä,joitain jopa päivittäin vaan eipä kukaan heistä oo pysyny mielessä tai ajatuksissa 5 minuttia pidempään kuten tämä yks tietty murheenkryyni.Vaan kun mä oon sellanen miespuolinen prinsessa etten kestä pakkeja enkä yleensä tee ite minkäänsorttisia alotteita muutenkaan naisten suuntaan (no ehkä kännissä baarissa joskus jtn. lievää vonkausta) niin tää on paha paikka mulle.Koska mä oon tehnyt tässä sen ekan askeleen (kysyny onko vapaa vai varattu ja kertonu et jonotan tarkotuksella just hänen kassalle vaik vieressä ois tyhjä kassa) niin mun mielestä nyt ois hänen aika tehdä jtn. peli-liikkeitä koska mä oon tehnyt jo aika selväksi et mua kinnostais.Tosin noista jutuista on jo muutama kuukausi aikaa ja täs välissä ois kyl ollu molemilla pari tilaisuutta tehdä jtn. (long story jälleen,tyhjiä koreja,'tuu tonne,mä avaan sinne uuden kassan' jne. jne.' vaan kumpikaan ei oo saanu mitään aikaseksi.Tosin tos jokin aika sitten kävin kaupassa yhden typyn kanssa ja kieltämättä siitä ois ehkä voinut kuvitella et me ollaan jonkun sortin pariskunta ja tää kassatypy näki sen jtn. saattaapihan olla et hän kuvittelee et mun tilanne on muuttunut kesästä,mene ja tiedä.Vituttaa vaan kun ei oo mitään säätöä päällä tällä hetkellä eikä elämässä mitään jännitystä enkä edes muista koska mulla ois olli baarissa jtn. todellista säpinää (ok,kesän säädin yhden muijan kanssa ja oltiin aina samaan aikaan baarissa joten kesä meni siinä ja viimeaikoina oon yksinkertasesti ollu niin vitun kännissä joka kerta ettei mitään toivoa mistään :(
Olen kyllä niin pihalla siitä, että mitä Yrmiön päässä liikkuu, vai liikkuuko yhtään mitään??
Ei tietysti kuka tahansa kelpaa, ihan jo ulkonäönkään takia. Mutta ei ihmisillä ole mitään TASOLUOKITUSTA mikä kertoisi markkina-arvon! Tietokoneilla voi olla emmäs tehoja, ja autoissa ilmastoinnit. Ihmisistä kun puhutaan, niin kyse on MIELIPIDEASIOISTA hyvin vahvasti. Ei toki kaikki halua ilmastointia autoonkaan, mutta ihan samassa määrin mielipiteistä ei kuitenkaan ole kyse, kun tavaroiden laatua vertaillaan.
Merkkina-arvo, jos sitä termiä on pakko käyttää, on siis ihmisistä puhuttaessa YKSILÖLLINEN. Esimerkiksi naisen pyöristyminen saattaa lisätä jonkun mielessä kovasti paljon tämän leidin arvoa. En minä ainakaan laiheliinia haluaisi. Miten siis voit edes kuvitella, että nainen näkisi että hänen markkina-arvonsa laskisi sen takia? Ehkä kohdeyleisö muuttuu. Teinit katsoo vähemmän ja nuoret miehet enemmän? Ehkä, en tiedä voiko yleistää. Tärkeintä on kuitenkin se, että kassaneiti viihtyy omassa vartalossaan. Ehkä nyt enemmän kuin ennen?
Yrmiö on kehittänyt päässään ihan oman kategorioinnin siitä mikä on kaunista, ja kuvittelee että se on jokin yleinen totuus, mistä voidaan puhua markkina-arvona.
Joo, ehkä akneihosta tykkää harvempi, vaan ei sekään laske muuten haluttavan miehen/naisen arvoa. Tai isoista rinnoista saattaa pitää hieman suurempi osa miehistä, kuin pienistä rinnoista, mutta ei tissien perusteella kumppania valita. Eihän???!!!
Ja vaikka tämä onkin eri viestiketjussa, niin toiseen aloittamaasi keskusteluun kommentoin sen verran, että koska et pysty rentoutumaan ja rakastumaan, niin siksi laukeat niin huonosti. Sinulla ei ole tunteet pelissä. Ihastusta voi toki olla -sinun tapauksessasi vaikka neljään naiseen yhtä aikaa. Mutta avoimuus,välittäminen, epäitsekkyys... Ne tuovat rakasteluun myös fyysisiä uusia ulottuvuuksia.
Kukahan suhunkin haluais yhtyä poika poloinen! Sä olet nimittäin lähinnä säälittävä. En mä ainakaan sun kans haluais mihinkään ruveta, kun voisin olla vaikka liian LAIHA! Tai mun silmät vois olla liian siniset tai sormet liian pitkät tai mitä tahansa sellaista, että sä ajattelisit mun antavan sulle sen takia, etten ole niin täydellinen! Sun ajatustapasi on sairas ja mun mielestä sä tarvitsisit terapiaa. Tuskin sun kanssa kukaan tahtoo olla ja vaikka erehtyiskin, niin ei sitä kauan kestä! Katsos, kun ihmisen ruumiinpaino ja ulkonäkö väistämättä vaihtelee elämän aikana, mutta toisin kuin sä kuvittelet ei sillä ole niin suurta merkitystä oikeissa ihmissuhteissa. Tärkeällä ihmisellä on aina korvaamaton arvo. Paitsi sulle. Sä jäät vanhaksi pojaksi!
kultapieni,eihän se oo hullu joka pyytää vaan se joka antaa ;)
tässä riitelee taas keskenään mielipiteet eri asioista ja meillä kummallakin on oikeus omiimme,huolimatta siitä kuinka helvetin tyhminä,naiiveina ja epärealistisina niitä pitäisimmekin.
ps. sä varmaan 'rakastelet' itseskin kanssa :)
..varmasti anna kukaan kuin pahassa erehdyksessä! Nautit varmaan tuosta ällönä olemisesta. Hyvä niin, kun muuta nautintoa sulle ei oo luvassakaan.
Itsensä kanssa homma onnistuu helposti, koska se ei ole suorittamista. Silloin ei tarvitse jännittää, tai yrittää olla "hyvä". Saa olla rennosti ja vapautunut. Luottamus on huipussaan, koska paikalla olet vain sinä itse! Kehen muuhun silloin muka pitöisi luottaa? Avoimuuden kanssa sama juttu. Niin kieroutuneesti etenkin nuoret helposti sitten ajattelevat, kun toisen kanssa seksiä harrastavat, että se on egon pönkittämistä ja täytyy olla juuri sellainen täydellinen, mistä mediassa puhutaan. Rakastalussa kun kuitenkin on kyse siitä, että rakastetaan.
Itselläni meni kymmenen vuotta, ennen kuin sain toisen ihmisen kanssa orgasmin. Yksin se kesti aina sekuntteja... En siis puhu lämpimikseni. Usko poika usko... Tunteita se vaatii! Nyt olen kypsynyt, ja ällöttää millainen suoriutuja olen nuorempana ollut. Ehkä sinullakin on vielä toivoa. Vaikka enpä tiedä... Olet aina niin jyrkästi omien juttujesi takana, oli ne miten hölmöjä ja kylmiä hyvänsä. Kypsyykö sellainen ihminen kuin sinä??
lähettäisit mulle levittely-alaston kuvan ja kirjallisen lupauksen tyyliin 'oisin antanut' niin voidaan ynnätä sut saldoihin :) Oisko paha kultsi...
tää oli niin hauska juttu että on ihan pakko kommentoida.
kuule pari kiloa ei saa naista muuttamaan makuaan miesten suhteen. ja toisaalta ehkä kyse on enemmästä kuin parista kilosta ? ehkä kymmenestä kilosta ? mutta ei sekään saa ottamaan ketä vaan mistä vaan.
ja mitä äijien kehumiseen tulee, ei ne aivan turhaan ketään kehu. toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta.
oikeastaan se on markkinoilla hyvä asia ettei kaikki saman kimpussa. toki hyvännäköisyys vetää puoleensa, mutta ainakin moni hyvännäköinen mies lausuttuaan sammakoita muuttuu mielestäni sammakoksi itsekin ja markkina arvo katoaa.
ehkä toi markkina arvo vaihtelee eri ikäkausina ja aika rajusti. joten sitä on vaikea sanoa saisitko hänet uudelleen. koita uudelleen onneasi niin saat vastauksen.
Vinkkinä vain, että käsittääkseni asiakaspalvelijan ei ole sopivaa/ehkä edes luvallista ryhtyä ehdottelemaan treffejä tms. asiakkailleen. Joten turhaan sinä sitä aloitetta kassalla ahertavalta odottelet.
Itsesi on vitsa väännettävä.