Avioliitto on minusta kaunis ajatus ja sopii ihanteena nykymaailmaan mainiosti, kunhan kuitenkin muistetaan, että ihminen on moniavioinen eläin.
Avioliittoa ei siis kannata perustaa korulausemaisten uskollisuusvalojen varaan, vaan sen pitäisi perustua kahden ihmisen tarpeeseen. Jos välissä on syrjähyppyjä tai kokeiluja tai itsensä etsintää, niin sitten on.
Avioliittoa ei siis kannata perustaa korulausemaisten uskollisuusvalojen varaan, vaan sen pitäisi perustua kahden ihmisen tarpeeseen. Jos välissä on syrjähyppyjä tai kokeiluja tai itsensä etsintää, niin sitten on.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Onko sua koskaan petetty? Sattuiko, jos on? Parisuhteeseen parhaimmillaan ei kuulu minkäänlainen pettäminen ja muut kokeilut. Parisuhteessa seistään elämän myrskyissä rinta rinnan ja puolustetaan omaa kumppania eikä puhuta hänestä pahaa. Riidat käsitellään keskenään ja asioista puhutaan. Rakkaus tunnustetaan puolin ja toisin ja toista kohdellaan hyvin. Näin se on eikä pelkkää ihannetta.
Vai voisiko olla niin, että hyvän parisuhteen, avioliitonkin, määrittelevtä ne kaksi siinä elävää ihmistä?
"Parisuhteessa seistään elämän myrskyissä rinta rinnan ja puolustetaan omaa kumppania eikä puhuta hänestä pahaa. Riidat käsitellään keskenään ja asioista puhutaan. Rakkaus tunnustetaan puolin ja toisin ja toista kohdellaan hyvin. Näin se on eikä pelkkää ihannetta."
Mitäs sitten jos ihanne ei toteudu? Jos puoliso sairastuu psyykkisesti tai sairastuu alkoholismiin tai kokee elämänsä mielettömäksi, yrittää itsemurhaa ja etsii lohdutusta muualta? Tällainen on hyvin yleistä. Pitääkö tässä tapauksessa puoliso hylätä, vai olisiko suurempaa rakkautta antaa puolison tehdä tyhmyyksiään?
"Vai voisiko olla niin, että hyvän parisuhteen, avioliitonkin, määrittelevtä ne kaksi siinä elävää ihmistä?"
Se on toki ihanne, mutta biologiaansa ihminen ei pääse eroon. Kun tutkitaan suuria joukkoja, tulee ihmisen todellinen luonne esiin.
Tarkoitus oli sanoa, että jos parisuhteeseen lähdetään, niin näin kai pitäisi ajatella. Ei ole suhteeseen sitoutumista se, että ajatellaan, että kyllä tässä vielä voi seikkailla ja kokeilla muitakin. Se loukkaa aina toista. On eri asia jos toinen sairastuu tai jotain. Kyllä silloinkin on tarkoitus olla toisen tukena.
Totuus vain on se, että ns avoimissa liitoissa, joissa on luvallista olla myös muiden kanssa, tulee aina loukkaantumista ja mustasukkaisuutta. Se ei vaan toimi.
"Tarkoitus oli sanoa, että jos parisuhteeseen lähdetään, niin näin kai pitäisi ajatella. Ei ole suhteeseen sitoutumista se, että ajatellaan, että kyllä tässä vielä voi seikkailla ja kokeilla muitakin."
Ajattelin pitempiä suhteita. Kun yhdessä on oltu 10, 15 tai 20 vuotta, niin yhtäkkiä toiselle saattaa tulla outo tyhjyyden tunne tai muu kriisi tai vaikka ihastus, joka sekoittaa suhteenkin. Minusta nykyisin liittojen muodostamisen keskeinen ongelma on se, ettei liiton ongelmia pohdita etukäteen, vaan sokeasti luotetaan siihen, että vaaleanpunainen kupla kantaa alusta loppuun. Kun kupla sitten ennemmin tai myöhemmin puhkeaa, niin ihmiset eivät osaa toimia. Kulttuurimmehan on muokkautunut sellaiseksi, että romanttista parisuhdetta ihannoidaan valtavasti, mutta koko liitto ollaan valmiita hylkäämään yhden pettämisen vuoksi. Ihmiset sitoutuvat unelmaan eivätkä liittoon. Kun unelma hajoaa, niin samalla menee liittokin.
"On eri asia jos toinen sairastuu tai jotain. Kyllä silloinkin on tarkoitus olla toisen tukena."
Noin on helppo todeta, mutta käytäntö on vaikeampaa. Jos toinen ei enää pystykään tarjoamaan seksiä tai jos toista joutuu koko ajan paimentamaan, jopa pelkäämäänkin, niin siinä sitä onkin miettimistä. Pitääkö psyykkisesti sairastuneen puolison uhrata suuri osa elämästään sairaan hoitoon? Onko väärin, jos seksiin kykenemättömän puoliso hakee seksiä muualta?
Montako avoimessa suhteessa elävää tunnet? Kaikkia maailmassa olevia avoimessa suhteessa eläviä tuskin tunnet. Joten... aina?
Uhraus ei olekaan elämää ja elämässä voi aina sattua kaikenlaista. Silti olen sitä mieltä, että esim avioliittoa ei voi solmia sillä mielellä, että voihan sitä sitten vielä olla muidenkin kanssa. sitä olen yrittänyt sanoa.
tyhmiä yleistyksiä, joita ei sais heittää, mut kyl mä tunnen aika monta ku on yrittäny eikä ykskään ole onnistunu. Sit uudessa suhteessa ne entiset "vapailijat" on ihan hemmetin mustasukkasia.
Ovatko ei-vapaassa suhteessa elävät sitten pysyneet koko elinikänsä samassa liitossa uskollisesti?
On niitä, jotka ovat ja niitä, jotka eivät ole. Lähtökohtaisesti tarkoitan sitä, että jos avioliiton solmiessa on jo sitä mieltä, ettei edes halua yrittää uskollisuutta, on peli mielestäni sellainen, johon en ryhtyisi.
...johon en ryhtyisi.
Niin SINÄ et ryhtyisi. Mutta oletko sitä mieltä että sinun tapasi, päätöksesi, arvosi ovat ne AINOAT oikeat?
Tällä kuten muillakin palstoilla on keskustella. Silloin kai tuodaan esille omia mielipiteitä. En tarkoittanut tyrkyttää vaan keskustella.
Puhut asiaa Ramina. - Sitäpaitsi moniavioista taipumusta ei kannata perustella pelkillä biologisilla syillä. Avioliittoon kun kuuluu muutakin, kuin seksuaalinen kanssakäyminen.
- Olen vakaasti sitä mieltä, että ilman uskollisuutta on avioliitto mahdoton ajatus (samoin kuin avoliittokin).
Minä ajattelen näin,et jos ihmisen persoona muuttuu siitä mitä se oli kun mentiin yhteen jonkun näiden mainitsemiesi asioiden esim.alkoholismi,psyykkinen pysyvä sairaus tms.takia niin ero on mielestäni oikeutettua.
Kokemuksesta tiedän.Ei minun rakkaus kestänyt eikä kärsinyt kaikkea .
" Totuus vain on se, että ns avoimissa liitoissa, joissa on luvallista olla myös muiden kanssa, tulee aina loukkaantumista ja mustasukkaisuutta. Se ei vaan toimi."
En mitenkään väitä että mielipiteesi olisi ehdottoman väärä tai et saisi sanoa sitä julki. Mutta esität mielipiteesi niinkuin se olisi ehdoton totuus, minusta taas tässäkään asiassa ei sellaista ole.
halua esittää näkökantojani ainoina oikeina totuuksina. Sen vain olen jo tähän ikään nähnyt omassa elämässäni ja tuttavapiirissäni, että näillä asioilla leikittely johtaa aina suruun ja haavoittumiseen. Jos avioliittoon lähdetään sillä mielellä, että katsotaan nyt kuinka kauan viihdytään yhdessä ja pystytäänkö elämään uskollisina, on jo puolet pelistä myönnetty menetetyksi. Se on asia johon pitäisi lähteä sillä mielellä, että puolison rinnalla seistään viimeiseen asti. Silloin on eri lailla yritystä.
Onko se välttämättä enää rakkautta? Siis se, että ei hylkää toista vaan puree hammasta, sulkee silmät ja pysyttelee yhdessä. (Eri asia jos ymmärtää täysin, eikä pure siis hammasta eikä asia haittaa. Ainakaan kovin paljoa) Onko se vain velvollisuuden tuntoa tms.?
Kestääkö rakkaus vaikka 20 vuoden alkoholismin...? Tai väkivallan tms. Pitää kyllä olla TODELLA SUURTA rakkautta (tuntien erään alkoholistin)! Vaikka kestäisikin niin minusta silti pitäisi jossain vaiheessa hylätä puoliso. Kai sitä pitää itseäänkin ajatella. Minusta terve suhde ja rakkaus on molemminpuolista kunnioittamista tasa-arvoisuutta jne. Eihän ihminen tietysti voi sille mitään, jos sairastuu, mutta silti... Ja esim. alkoholisti voisi edes yrittää lopettaa. Mennä hoitoon jne. Pitäähän hänenkin tehdä töitä suhteen eteen? Ja entä olisiko sairastuneen puolelta vielä suurempaa rakkautta jättää puoliso? Kun ei halua, että hän ei kärsi? Vaikka ehkä sairastaessa ei aina järki kulje... eikä osaa ajatella toista.
Tää on jo aika vanha viestiketju...mutta pisti silmää Raminan fiksut viestit. Puhut kauniisti ja täyttä asiaa. Itse ajatellut aivan samalla tavalla.
Tosin en ole miestäni saanut niitä uskomaan, eli olen petetty ja loukattu....
Moniavioiset eläimet-Moniaviottomat ei-eläimet
Takana useita pätkäliittoja,vastaan,30-60 vuotta avioliittoa?
Kummatkohan ovat onnellisempia?
samaa mieltä.Minä olen päättänyt jo vuosia sitten harrastaa syrjähyppyjä niin kauan kun vaan kykenen(toivottavasti vielä tosi kauan)
Minulla on ihana vaimo ja kunnolliset lapset,mutta miehellä on suvunjatkamisvietti niin kuin kaikilla uroksilla luonnostaan eikä sille voi mitään..
Terv:Antti
Pitkään avioliitossa olevat ihmiset ovat vaan tottuneet elämään yhdessä. Luulen, että monetkaan heistä eivät menisi enää esim. 20 v. avioliitto vuoden jälkeen uudelleen yhteen, jos annettaisiin vaihtoehto elää hetki erillään! Siinä vaiheessa, kun lapset ovat pieniä, on ymmärrettävää, että pysytään yhdessä ja jaetaan vastuu kasvatuksesta. Mutta mitä yhteistä onkaan enää sen jälkeen???
Turha syöttää mitään diiba daabaa ikuisesta rakkaudesta, koska sellaista tuskin on!!!
mä (20 v suhde) oon nyt aika tyytyvänen elämääni vaik lapset on jo teinejä. Kaikkee kivaa tehdään yhdessä (myös perheenä) ja saan myös toteuttaa itseäni ja minut hyväksytään sellaisena kuin olen. Todella vapauttava fiilis ja saa meidät yhä olemaan kimpassa. Saan siis myös itsekseni elää: matkustella ym ja kuitenkin tunnen oloni turvalliseksi, hyväksi ja hyväksytyksi "raadollisena ihmisenä". Että silleen - tekisin kaiken uudelleen - kukin tavallaan :)
Ennen kuin lähdet biologiaa opettamaan, pistähän faktat kuntoon. Ihminen nimenomaan ei ole moniavioinen. Ihmisen olemassa olon on mahdollistanut yksikkö nimeltä perhe, joka tässä tapauksessa pitää ymmärtää laajasti. Siihen siis kuuluu monta sukupolvea. Siten ihminen on aikoinaan selviytynyt. Siihen ei ole kuulunut moniavioisuutta.
"Ennen kuin lähdet biologiaa opettamaan, pistähän faktat kuntoon."
Maailmassa ei antropologien mukaan ole ainuttakaan puhtaasti yksiavioista kulttuuria. Eikö se kerro jotain ihmisestä? Jos ihminen on yksiavioinen, miksi syrjähypyt ovat niin yleisiä?
Jos vaimoni pettäisi minua tai jos hänelle tulisi henkilökohtainen kriisi, niin olisiko se syy lopettaa koko liitto? Kun luodaan ihanteita, jotka eivät kestä todellisuutta, ihanteet kääntyvät vastukseksi. Siksi minusta on viisasta jo alusta saakka myöntää, missä mennään.
Olet FISKARE aivan oikeassa. Jos pettää niin pettää, minkäs teet.Jos puolisoa vaihtaa aina kun petetään tai toinen ei muuten ole mieleksi saa puolisoa vaihtaa juuri sen 2,5 v välein mikä nyt on suhteen keskimääräinen pituus. Vaihtamalla ei monesti kummene. Eri asia jos alvariinsa muhinoi muiden kanssa ja elää kaksoiselämää.
Oi pakko laittaa ne kuuluisat sanat: mehän ollaan vaan ihmisiä. Virheitä tekee kaikki siitä me vaan ei päästä mihinkään ja en olisi yhden virheen takia laittamassa nykyistä miestäni roviolle. sanottakoon sekin että olen tullut petetyksi muutaman kerran eikä suhteemme kaatunut pelkästään siihen vaan oli väkivaltainen ja huumeet tuli mukaan kuvioihin, siis tälläentisellä miehellä. Siihen tyssäsi ei sitä kaikkea minun mielestä silti tarvitse sietää. Eikä ihmistä voi auttaa jos se ei apua halua.
Pidän kuitenkin uskollisuutta myönteisenä seikkana enkä miestäni ole 8 vuoden aikana pettänyt eikä ole ollut tarvetta eikä halua siihen, mutta pakko hyväksyä se tosi asia, että joskus voi olla eri ajatukset asiasta, kun elämä kulkee aikansa eteenpäin. Ongelmia meillä on jo tietenkin ollut, tietenkin juuri sen 7 v. kohdalla ja ne on onnellisesti takanapäin.
"Pidän kuitenkin uskollisuutta myönteisenä seikkana"
Niin minäkin. Enkä myöskään hyväksy kaksoiselämää tai valehtelua. Sen verran luulen kuitenkin ihmisistä oppineeni, etten muodosta ihanteita, joilla ei ole perustaa. Vaikka vaimoni nyt kehrää kyljessäni ja vannoo rakkauttaan, uskollisuuttaan ja tyytyväisyyttään, niin mikään ei takaa, että näin tulisi olemaan aina. Siksi minusta on hyvä miettiä jo etukäteen sitä, mitä liitolta voi odottaa ja mikä on realistista. Olenko valmis rakastamaan tai sietämään vaimoani silloinkin, kun hän aiheuttaa minulle kipua?
Mitä se rakkaus onkaan?
että on valmis kestämään kipua ja antamaan anteeksi ja kykenee jatkamaan "menneet unohtaneina", jos molemmat sitä tahtoo. Sitä se rakkaus on.
Eihän tuossa sinänsä mitään, mutta kai olet rehellisesti miehellesikin kertonut, että "joskus voipi olla eri aatokset uskollisuudesta"?
Henkilökohtaisesti en ymmärrä ihmisiä, jotka selittelevät petettyään, että "sattui vain pikku virhe" tai "se vain tapahtui". Nämä asiat eivät tapahdu itsestään. Kikkeli ei vain itsekseen lipsahda pilluun, ja sitten vain ihmetellään, että kuinkas näin pääsi käymään. Suutelemisen voin vielä ymmärtää, että se "vain tapahtuu". Mutta seksin harrastaminen vaatii jo niin paljon suunnitelmallisuutta, lämmittelyä, paikan valintaa ja sinne siirtymistä, riisuutuminen jne. => kestää jopa tunteja. Pahemman luokan petos siis.
Samaten en ymmärrä ihmisiä, jotka valehtelevat ja pettävät lupauksiaan. Ei pidä tehdä sellaisia lupauksia, mitä ei pysty pitämään. Jos haluaa elää "vapaassa" suhteessa, jossa on mahdollisuus tehdä "pikku lipsahduksia", niin ei siinä mitään pahaa ole niin kauan kun muistaa olla rehellinen kumppanilleen, eli molemmat tietävät missä mennään ja molemmilla on oikeus näihin "pikku lipsahduksiin". Yleensähän nämä pettäjät ja sen puolustelijat vain haluaisivat itse harrastaa näitä "pikku lipsahduksiaan" sillä välin kun se puoliso odottelee kiltisti kotona.
Minä olen aina pitänyt sen, minkä olen luvannut. Enkä usko, että tulevaisuudessakaan tulee mitään ongelmia tässä asiassa (satun tuntemaan itseni aika hyvin). Ainakaan niissä lupauksissa, jotka ovat vain ja ainoastaan minusta itsestäni kiinni (kuten nyt tämä uskollisuuskysymys). Nämä "elämässä tapahtuu kaikenlaista" -tyypit ovat vain selkärangattomia säälittäviä matoja, joilla on aina joku selitys valmiina tekosilleen.
Pettäminen ei poista yksiavioisuutta. Suhdetta ei tee moniavioiseksi se, että toinen ehkä joskus käy vieraissa. Moniavioisuus tarkoittaa sitä, että toisella tai molemmilla on useita puolisoita. Jo meidän lakimme pyrkii estämään moniavioisuuden ja suurin osa ihmisistä on yksiavioisia.
"Moniavioisuus tarkoittaa sitä, että toisella tai molemmilla on useita puolisoita."
Tarkennetaan sitten niin, että maailmassa ei ole ainuttakaan kulttuuria, jossa ihmiset pääsääntöisesti eläisivät puolisojaan pettämättä.
Petturi on petturi oli kyse avioliitosta ystävyydesta liiketoiminnasta tai mistä tahansa. Haluaisitko muissa ihmissuhteissasi olla tekemisissä pettureiden kanssa. Ei siinä ole mitään puolusteltavaa tai seliteltävää. Jos uutta suhdetta tekee mieli, lopeta ensin edellinen ja tee asiat selväksi. Silloin ei tarvitse pettää ketään. Kerran menetettyä luottamusta on vaikea saada takaisin.
Petturi on petturi oli kyse avioliitosta ystävyydesta liiketoiminnasta tai mistä tahansa. Haluaisitko muissa ihmissuhteissasi olla tekemisissä pettureiden kanssa. Ei siinä ole mitään puolusteltavaa tai seliteltävää. Jos uutta suhdetta tekee mieli, lopeta ensin edellinen ja tee asiat selväksi. Silloin ei tarvitse pettää ketään. Kerran menetettyä luottamusta on vaikea saada takaisin.
Jos vaimosi pettää sinua, ole iloinen että hän pettää sinua, eikä isänmaata =)
kyllä olen sanonut etten voi luvata loppuelänän uskollisuutta. Asiasta on puhuttu ja mies on ymmärtänyt pointin mikä siihen liittyy. Miksi uskottelisin toiselle ehkä 40-50 vuoden uskollisuutta koska mistä etukäteen voi tietää??!! Olen ollut uskollinen ja toivon että tilanne ei pääse koskaan riistäytymään siihen pisteeseen että kävisin vieraissa! Olen huono aina ollut ihastumaan/rakastumaan se on onni mulle. Mua ei ole lirkuttelut haitannut vaikka seksi on erittäin myönteinen asia ja kaksimieliset puheet ok.
Eli siis mielestäsi avoliitossa saa pettää? Vain naimisiin mennessä luvataan olla uskollisia (siis ettei käydä vieraissa).
Itse olen uskollinen ja vaadin sitä toiselta vaikka emme ole naimisissa vaan avoliitossa. Loppuelämäämme emme sen sijaan ole sopineet olla yhdessä. Mutta jos uskollisuudella tarkoitetaan nyt vain sitä ettei petä. Eikä sitä ettei jätä toista.
Anteeksi taisin ymmärtää väärin. Eli olette siis ilmeisesti naimisissa. Ymmärsin ensiksi, että et voi mennä naimisiin kun et voi luvata uskollisuutta. (jotkuthan ajattelevat niin)
Sehän on jokaisen pariskunnan oma asia. Jos he ovat sopineet, että saa käydä vieraissa. Sehän ei ole pettämistä, jos lupa on saatu?
Minusta on ihan sama onko avio- vai avoliitossa, minulle avoliitto aivan yhtä "vakava" asia vaikka pappi ei ole aamenta sanonutkaan. En minäkään kellekkään suosittelisi pettämistä, mutta minkäs teet jos tilanne on eri vuosien päästä ja jostain sattumien summista "luulee" vaikka rakastuneensa toiseen. On suhteita joissa parisuhde on saman katon alla asumista, kun toinen ei halua selvittää asioita. Jos tuota vuosia on, niin en ihmettele jos ajautuu ties mihin tilanteisiin. Parempi vaihtoehto olisi ensin erota, mutta ihminen saataa olla, niin tunteiden syövereissä ettei pysty ajattelemaan selkeästi. Jotku voi vaan olla, niin täydellisiä ja järkeviä, ettei ne tee koskaan virheliikettä elämän aikana, hyvä heille.
Monesti vain tullaan rytinällä alas pilvilinnoista on turhan monta tuttua tippunut jo! Kyllä minunkin ihanteena on sama mies loppu elämän ja terveenä pysyminen, mutta liitossa on kaksi ja toisen puolesta en pysty päättämään miten elämänsä elää. Lukekaa petettyjen "täydellisten" avioliitojen tarinoita! Naapurin tätin uskottomuudesta en olisi millään uskonut. Itse mulle kertoi(ja muille tuttaville) ja mies on kuullu jostain ja muuttanut pois. Leuhki vielä sillä ettei ole kertonut. Nainen on vähän niinkuin "luottamusnaisen" virassa. Vaikka eihän ammatti tai status mitään ihmisestä kerro sen enempää.
Enkä viitsi tässä iässä enää olla, niin sinisilmäinen, että luulisin kaiken menevän niinkuin MINÄ haluan tai olen suunitellut!
Tietysti jos rakastuu toiseen ei ehkä malta odottaa fyysistä kanssa käymistä sinne, että on ensiksi ottanut eron toisesta.
Mutta useinhan suhde, jossa pettäminen johtuu suhteen vaikeuksista päättyy kuitenkin jossain vaiheessa. Harvemmin se pettäminen suhdetta parantaa ja pelastaa. Miksi siis ei voisi jättää toisen mahdollisimman pian eikä vasta esim. kolmen vuoden päästä... Tai jo ennen kun tulee houkutus pettää. Miksi jättää vasta sitten kun löytää toisen? Miksi siitä syystä eikä siitä, että suhteessa on jo vuosia mennyt päin p...tä? Jotkut varmaan esim. pelkäävät yksin jäämistä.
Mutta ihmiset ei tietysti aina ajattele järkevästi. He tietävät toisaalta, että suhteesta ei tule mitään, mutta eivät saa aikaiseksi jättää toista. Jää ehkä kiinni pettämisestä ja toinen jättää. Tai jos löytää kunnon rakkauden joka voittaa tämän toisen ja muutetaan yhteen jne. niin sitten saa aikaiseksi erota toisesta.
Jokatapauksessa minusta siis pettäminen yleensä kertoo siitä, että suhteessa on jokin vialla. Ja kannattaisi miettiä, että auttaako pettäminen siihen.
vaan muista, että RAKKAUS kestää kaiken! ... myös petetyt lupaukset ... jos on kestääkseen. Vaikea tätä on julistaa ... vaan niin joskus käy, kun MOLEMMAT rakastaa! Jos molemmat ei rakasta, niin on parempi erota.
Hienoa ja rehellistä, niin tunnen, puhetta. Olen nainen, joka on yhdenmiehen nainen...kerrallaan ;) Oikeasti vaikka olen yli 40v ollut naimisissa useamman kerran (pisin 20v)en koskaan ole pettänyt enkä usko tulleeni petetyksi! Jos pari sopii ns. syrjähypyt ok niin mikäettei. Luulen kuitenkin että meidät on luotu hellään parisuhteeseen ei kaneiksi!
Kuvailit upeasti, että suukkosen voi antaa/saada puolihuolimattomast, mutta sexiin on jo valmistauduttva sen aikaa että ehtii tiedostaa mitä touhuaa!!!
Onnea elämääsi!
Kyllä se on niin että ihminen tarvitsee nyky-yhteiskunnassa myös syrjähyppyjä silloin tällöin ettei uskollisena eletty avioliitto sitten tyhmästi pääty 55-60 vuotiaana....näin kirjoittelee 22v nuori nainen,minä.