NARSISMIAKO?

Mä jätin ton tyylisen kusipää miehen ja nyt olen oikein onnellinen taas. Suosittelen samaa sinulle. Hyviäkin miehiä vielä riittää

Sano tyypille, että menee kotiin kasvamaan! Tarttis vielä äitin tissiä tollanen!!

Moi = ) Minun ystäväni mies oli juuri tuollainen kuin kuvaat miestäsi. Ja todellakin se liittyy siihen narsismiin ja manipuloivaan alistamiseen. Tuollaiset ihmiset ovat erittäin manipuloivia, oman edun tavoittelijoita.Kukaan muu ei varmasti miehestäsi uskoisi millainen hän sinua kohtaan on. Luultavastikkin miehesi on suosittu laajassa kaveripiirissä, hän on hauska, seurallinen ja menevä. Hän osaa huijata sinua ja varsinkin muita. Suhteen alussa kaikki oli ruusuista ja ihanaa, mutta ajan kanssa se oikea luonne tulee esiin. Ystäväni ei ole päässyt miehen vallasta vieläkään eroon, vaikka he ovat eronneet jo pari vuotta sitten. Jatkuva kiristäminen ja alistaminen tapahtuu nyt vain lasten kustannuksella.Neuvoni sinulle on, että et jää yksin tämän asian kanssa vaan kerrot tästä ihan ensimmäiseksi jollekin lähimmälle ystävällesi-jos siis sinulla sellaisia enää on. Miehesi on varmaan jo aloittanut vihaamaan jokaista ystävääsi ja pyytänyt/käskenyt sinua olemaan erossa heistä, onko näin? Puhuminen tai mikään muukaan keino ei mieheesi auta vaan kannattaa nyt olla rohkea ja jättää tämä mies. Siitä tulee taistelu, mutta yritä jaksaa taistella miestä vastaan. Ennen pitkään hän löytää uuden jota voi alistaa ja pitää pelinappulana.

Lumoava, älykäs, ystävällinen ja ulospäinsuuntautunut ovat sanoja, joilla voi kuvata luonnehäiriöistä. Hän on loistava esiintyjä, joka menestyy hyvin yhteiskunnassa. Ajan kuluessa pinnan alta paljastuu kuitenkin moraaliton, manipuloiva, toisista ihmisistä hyötyä tavoitteleva narsistinen kiusaaja.

Narsistinen luonnehäiriö voi ilmetä monella tavalla. Perheessä tai parisuhteessa toinen voi kärsiä epätodellisesta tunteesta, joka näkyy virheviestintänä vuorovaikutussuhteessa. Puoliso tai läheinen tuntee yhä uudelleen ymmärtävänsä väärin yhdessä tehdyt sopimukset. Hän pettyy toiveissaan, ahdistuu ja alkaa syytellä itseään. Toinen osapuoli ei puolestaan koe tehneensä mitään väärää.

Outo virheviestintä jatkuu. Syynä ei kuitenkaan ole vuorovaikutusongelma. Tuolloin kannattaisi miettiä, onko näennäisesti terveellä osapuolella luonnehäiriö, joka aiheuttaa ihmissuhteessa valtavaa tuhoa eikä parane puhumalla.

Ystäväni entinen mies oli tällainen ja taistelu jatkuu oikeudenkäynnissä vieläkin, mutta ystäväni ei ole enää yksin. Nykyisin hän on onnellinen ja on saanut itsetuntonsa takaisin, jonka mies häneltä vei.
Miehellä on nykyisin uusi kiusattava, mutta nainen ei usko kun olemme miehen käytöksestä sanoneet-ei titenkään viellä usko, mutta jossain vaiheessa se vielä paljastuu hänellekkin. Varoitettu on!

Sanoit ettet uskalla kertoa todellisia tunteitasi koska hän saattaisi siitä suuttua ja alkaa taas huutaa. Mitäpä jos kuitenkin kertoisit ne ja antaisit äijän räyhätä sen aikaa kun hän sen näkee tarpeelliseksi? Se ei välttämättä näy päällepäin mutta olen lähes 100% varma että hän ajattelee asiaa ja saattaa jopa muuttaa käytöstään johonkin suuntaan. Se voi olla kuitenkin hänelle vaikeaa. Itselleni anteeksipyyntö on todella vaikeaa vaikka tietäisin tehneeni väärin. Pakotan itseni kuitenkin pyytämään anteeksi koska se puhdistaa ilmaa. Yhtälailla anteeksipyytäminen voi olla hänelle vaikeaa vaikka hän kuitenkin tahtoisi tehdä niin. Mukavaa ja vähän iloisempaa jatkoa sinulle ja muista, aina saa sähköpostiosoitteen jos tuntuu että haluat jutella privana. Koita jaksaa! :)

väliinpitämätön paska mustakin tulee kun olen tarpeeksi väsynyt ja/tai stressaantunut. Ei jaksa välittää muista kun on vaikee pysyä itsekin edes tolpillaan. Sillon multa on ihan turha tukea tulla pyytämään, kun ei ole resursseja sitä antaa ja se sit vituttaa mua aika suunnattomasti, kun nainen vielä vetää siitä herneet nenään. Sit sitä tuleekin vielä enemmän stressiä, väsyn yhä enemmän ja vajoon yhä syvemmälle. Itseni olis silloin kaikkein paras olla ja elpyä ihan vaan omissa oloissaan, mutta eihän se parisuhteessa onnistu.

poikaystävältäsi. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että jos tietylle miestyypille kertoo, että on paha mieli ja masentaa, niin hän ottaa sen syyttelynä itseään vastaan eli niinkuin ei osaisi tehdä naistaan onnelliseksi. Hölmöä, mutta jotkut miehet ovat vaan sellaisia. Huono itsetunto kai. Ottavat kaiken itseensä ja asioista puhumisen moitteena. Kaipa hän jotenkin haluaisi, että olisit onnellinen hänen kanssaan. Vaikeaa! Ei kai siinä muu auta, kuin etsiä uskottu ystävä, joka jaksaa kuunnella, muualta tai harkita eroa. Olette vielä kovin nuoria.

Siis sun kirjoitus oli aivan kun mun kirjoittama, siis oikeesti ihan täysin samanalaista mulla!!!!!!

"kun mulla on ollut paha mieli ja olen itkenyt, niin poikystäväni on ollut välinpitämätön, ja yleensä jopa suuttunut minulle siitä,ja lopulta minun on pitänyt pyytää anteeksi sitä että olen itkenyt"
-> Mä jään sit ihmettelemään, et miks mun piti loppujen lopuks pyytää anteeks? =(

"kerroin että minulla on paha mieli ja minua masentaa, hän ei oikein reagoinut mitenkään. Minua harmitti tosi paljon... "
-> mullekin huudettiin vaan että "Ole jo hiljaa!"

"Kaikista ongelmistamme hän osaa taitavasti kääntää asiat minua vastaan" "hän kertoi että hänellä on stressiä ja hän on väsynyt. kehotin häntä nukkumaan enemmän, ja siitä hän suuttui enemmän ja huusi että "älä käännä nyt enää veistä haavassa!" yritin vain nätisti sanoa hänelle nukkumisesta, hän nimittäin nukkuu aika vähän.."
-> monesti pistänkin hänen välinpitämättömyytensä ja kaikki tiuskimiset ym, hänen väsymyksen piikkiin vaan ja vaikka kuinka yrittäisi sanoa nätisti, kannustaa tai lohduttaa, niin: "oo hiljaa, emmä nyt jaksa"

"eikä siis pyytänyt anteeksi käytöstään ja huutamistaan. olen varmaan tottuttanut itseni tähän, sillä mikään ei enää tunnu miltään. en masennu vaikka hän olisi minulle ilkeä."
-> uskomatonta, kuinka minäkin olen jo tottunut ottamaan kaiken "paskan niskaani" täysin kasvot peruslukemilla..

"tässä ei edes ole läheskään kaikki miten hän on minua loukannut, mutta EN ENÄÄ VOI MUISTAA niitä koska olen aina automaattisesti tyhjentänyt pääni niistä. työntänyt pois mielestäni."
-> tätä mä olen oikein miettinyt, että mä tiedän että mua on loukattu monella tapaa, mutta MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA, että en ihan oikeesti muista niistä lähestulkoon yhtään mitään!!???

"kaikki luulevat meillä olevan ihana suhde"
-> ja välillä kyllä oikeasti onkin, ja välillä taas vain ajattelen suurimman osan ajasta että onpas ihanaa, mutta enhän pysty muistamaan kaikkia vääryyksiä mitä mulle on tehty ja sanottu!!

HALUAISIN KUULLA KOMMENTTEJA JA JOTAIN VINKKEJÄ, MITEN HOITAA TÄÄ TILANNE!?? =(

Narsisimiin en ota kantaa, mutta pakostikin tulee mieleen sana läheisriippuvuus.

Tuossa eräs Mies antoi oman kantansa asiaan, ja siitä tuli mieleen, että pitääkö ihmisen, jolla ei ole resursseja eikä halujakaan, seurustella jonkun kanssa. Miten voi olla niin itsekäs että näkee oikeudekseen rikkoa jonkun ihmisen vain sen takia että itsellään on repaleinen ja riekaleinen sisus. Jos ei jaksa muuta kuin kiukutella ja olettaa että toinen jaksaa ymmärtää, ja etenkin jos kuvittelee omassa keskenkasvuisessa päässään, että näin kuuluu ollakin, niin on korkea aika rehellisesti todeta, ettei ole kypsä parisuhteeseen.

Jokaisella on äiti,emo, synnyttäjä, joka rakastaa lastaan silkasti sen takia että on tämän äiti, mutta yksikään tyttöystävä/vaimo ei ole aikuisen miehen äiti, eikä tule pitää edes korvikkeena. Tähän aina sanotaan, että en pidä tyttöystävääni äitinäni, ja ajatellaan, että ero on siinä, ettei nai äitinsä kanssa. Yhtäläisyys on taasen siinä, että ne tehtävät ja odotukset jotka on kohdistuneet äitiin onkin siirtyneet tyttöystävään.
Tämän pitäisi osata olla hiljaa silloin kuin hidalogoa väsyttää, tuoda ruokaa kun nälättää, avata kannikkaa kun panettaa. Miehen ei tarvitse kuin nauttia palveluista, ja päällepäätteeksi voi tyttöystävää/vaimoa kohdella miten vaan. Jos on pentuna kiukuksissaan huutanut äidilleen turpakiinni, tulee se huudettua helposti tyttöystävälle.

Moni äiti on alistunut tilanteeseen ajatellen, että on oma vika että on tuollaisen lapsen maailmaan saattanut, ja että tilanne korjaantuu sitten kun pojasta tulee mies.
Kuinkahan moni äiti tuntee kylmät väreet sielussaan ajatellessaan millaisen poikaystävän, miehen, isän joku viattomuuksissaan -ei tarkoita pelkästeen onko immenkalvo puhkaistu vai ei - saa pojastaan, jos tämä ei ole oppinut kunnioittamaan edes äitiään. Mallihan periytyy suoraan omaan elämään, väittäköön kuka mitä tahansa.

Elikä tyttöset.. älkää alistuko, vaan uskokaa että teitä pitää pitää kuin kukkaa kämmenellä. Jättäkään tiuskivat ja äyskivät poikaystävänne kasvamaan. Teidän ei tarvitse, ei ole velvollisuus huolehtia heidän hyvinvoinnistaan yksipuolisesti, kaikkea paskaa niskaan ottamalla. Eroaminen voi olla työn ja tuskan takana, mutta eiköhän tuollainen elokin sitä ole.
Jos teillä ei ole lapsia, ja sitäkin suuremmalla syyllä, jos olisi, ainut järkevä vaihtoehto on hankkiutua kypsempään seuraan.
Pelkäätte että poikaystävä suuttuu.. NO, eivätkö he kiukuttele jo tälläkin hetkellä ?

Kyllä aikuiset miehet pärjäävät, vaikka ette omaa mielenrauhaa heihin uhraakaan: pojat palaavat äitiensä helmoihin, äiti syöttää, juottaa, pesee pyykit, käy siivoamassa kämpän. Äiti käy kaupassa, ostaa jääkaapin täyteen pojan lempiruokia, leipoo pakastimeen. Ei niillä ole mitään hätää. Oikeastaan äiti tuntuu jopa paremmalta vaihtoehdolta, kun tämän voi jättää noteeraamatta, tämän tunteista ei tarvitse piitata.

Seksikin hoituu turvallisesti, samalla tavalla kuin monella keskenkasvuisella parisuhteesta huolimatta:
runkataan netistä bongattujen kuvien kanssa. Jos halutaan vaihtelua, lainataan kavereilta joku hydrauliikkafilmi ja taas runkataan.

Tyttäret. Mitä te häviätte jatkamalla omaa elämäänne ?!

Heippa

Tässä linkki, jossa paljon asiaa narsismista:
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Vaknin.html

Itse ollut myös tuollaisessa suhteessa vuosia (=maanpäällinen helvetti), mutta nyt mieheni on tullut uskoon ja alkanut eheytyä.. itse taistelen vielä masennuksen kourissa..

Jos pääset suhteesta vielä irti => mene!
jos et pääse => rukoile!

muuta neuvoa en osaa antaa

Jaaha, tuohan kuulostaa siltä että jos päätä särkee ja lukee lääkärikirjaa niin diagnoosi on aivokasvain.

Ei kannata alkaa kotipsykiatriksi lehtiartikkeleiden peruseteella. Lehtiartikkelit yleensä kärjistävät asioita ja toisaalta korostavat häiriöiden inhimillisiä piirteitä niin että ihmiset uskovat kyseisen lehden juttuja ja ostavat jatkossakin lehteä. Tuo narsismi luonnehäiriönä kuitenkin suht harvinainen, mutta koska ihmiset halutaan tunkea samaan muottiin niin yksilöllisyyksille halutaan löytää selitykset lääkärikirjasta.

En ole luonteeltani narsisti. Todellakaan. Mutta kun eräs poikaystäväni aikojentakaa oli luonteeltaan aika herkkä ja sellainen, se ärsytti minua. Kun sitten suhteeseemme alkoi tulla rikkaruohoja, hän alkoi puhua omasta pahasta olostaan ja vedota tunteisiini jopa tippa silmässä ja minua sellainen suorastaan kuvotti. Koska reaktioni ei ollut hänelle mieluinen, hän syytti että olen 'kymäkiskoinen ja tunteeton egoisti'. Tuohon aikaan ei narsismista oltu vaahdottu, mutta hän tarkoitti kai jotain sen suuntaista. Minua hänen nimittelynsä ei liikauttanut. No, se suhde loppui kun ilmoitin että adios, ja sitä hän ei ymmärtänyt myöskään. Sen jälkeen (eikä sitä ennen) minulla ole ollut mitään vaikeuksia myötäelää toisen tunne-elämää, päinvastoin mieheni hyvinvointi on minulle kaikki kaikessa.

Oletko miettinyt poikaystäväsi reaktioita hänen kannaltaan? Kun alat puhua hänelle omasta pahasta olostasi ja halusta keskustella (se muutes on monille miespuolisille hieman vieras käsite ainakin suoraan ilmaistuna..), niin oletko varma ettei hän koe sitä hyökkäyksenä häntä kohtaan? Että hän kokee että sinun paha olosi johtuu jollain tavalla hänestä, ja koska hän ei käsitä mitä pahaa olisi tehnyt, hän puolustautuu kohtelemalla sinua tympeästi.

Olen kasvanut lapsuuteni poikien keskellä ja nykyisin ystävistäni suuri osa on miehiä. Jotkut ovat kertoneet kokeneensa vaimonsa / naisystävänsä "keskusteluhalukkuuden" nimenomaan hyökkäyksenä heitä kohtaan. Nainen ikäänkuin jo aloituslauseessa antaa ymmärtää että "sinä olet tehnyt oloni huonoksi / sinä olet syypää kun asiat ovat vinossa / et koskaan tee mitään oikein / et koskaan tee ylipäätään mitään" jne. Ne keskustelut ovat ilmeisesti yleensä päätyneet jonkinlaiseen sopuun, mutta narsistiksi en ole kuullut heitä haukuttavan - tai millään muullakaan persoonallisuus- tai mielenhäiriönimikkeellä.

Tarkoitan vain, että kannattaisikohan sinun miettiä olisiko sinulla itselläsi hieman petrattavaa. Osoitatko hänelle hellyyttä ilman että olet vaatimassa samaa takaisin? Myötäelätkö sinä hänen tunteitaan? Keskusteletteko hänen asioistaan syvällisesti? Entä jos hän ei tunne sinua kohtaan kuten sinä häntä? Ehkä hän ei luota sinuun tai ei ole luonteeltaan avoin - kaikki ihmiset eivät ole ja sitä et sinäkään voi muuttaa. Kaikkea näitä ja tuhansia muita asioita kannattaa miettiä ja vakavasti. Nimittäin häiriintyneeksi epäileminen on aika vakava asia, ja se jos mikä voi olla lopullinen niitti poikaystäväsi sydämeen.

Hei!
Irrottauduin itse samanlaisesta suhteesta vajaat kaksi vuotta sitten ja neuvon kaikkia vastaavassa tilanteessa olevia tekemään samoin. Mies ei muutu, vaan tilanne pahenee ajan mittaan ja lopulta olet ihan rikki itse. Ero teki kipeää, mutta jo muutama kuukausi sen jälkeen tajusin, miten ihanaa on kun voi vihdoin olla vapaasti ja ilman ahdistusta ja pahaa oloa, jonka suhde aiheutti. Parantelin haavojani reilun vuoden päivät ja keväällä tapasin vihdoin miehen, jonkalaista olen elämääni toivonut: ihanan kunnon miehen, jolla on maailman lämpöisin sydän. Mietin usein, mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos en olisi eronnut. Ja miten kamalaksi elämäni olisi muodostunu, jos olisin jäänyt suhteeseen narsistin kanssa.