masentaa ja v*tuttaa

Sain reilu kuukausi sitten uuden työpaikan. Olin onnesta soikeana ja intoa täynnä, ylpeäkin uudesta työstäni. Se on ihan erilaista mitä aiemmin tein, ja itse TYÖSTÄ, asiakaspalvelusta, pidän kyllä edelleen. Mutta...

Mä en mitenkään tule työnantajani kanssa toimeen. Musta tuntuu että hän suunnilleen vain v*ttuilee mulle kaiket päivät. Osan päin naamaa, osan selän takana. Olen omasta mielestä oppinut ihan nopeasti mulle täysin uusia asioita, ja Luojan kiitos olen saanut asiakkailta positiivista palautetta, muuten varmaan olis vielä paskempaa. Nyt musta tuntuu et mua lähinnä vaan väsyttää ja itkettää työpäivän jälkeen.

Kyllä mä tajuan, että ei missään työpaikalla ole ihanaa ja täydellistä. Toivoisin vaan sellaista työtä mikä olisi mielekästä (ja tää työ on) ja missä olisi mukavat työkaverit (nekin on, paitsi pomo). Vaan itse Johtaja on kuitenkin lähes päivittäin paikalla. Tää olis kuitenkin vakkarityö.

Mulla on pieni lapsi ja mieheni työsuhde juuri päättyi. Eli mulla ei oo vaihtoehtoja, muuta kun täytyy vaan kestää...

Aamulla tuntuu töihin meno todella vaikealta, työpäivä ei tunnu kuluvan iltaan millään. Pomo ei edes kuuntele juuri koskaan mitä mä sanon, pyörittelee vaan silmiään. Hän tulee mua neuvomaan tai käskee kysymään kaikkea asiakkaiden kuullen, mä en saa tehdä mitään päätöksiä itse (ja tärkeissä asioissa mä teen ensin ja pyydän sitten jotakuta varmistamaan et homma menee oikein, mut pomo ei anna mun edes yrittää tehdä mitään).

Kaikissa muissa työpaikoissa missä mä oon ollu, mun työpanokseen ollaan oltu tyytyväisiä, eikä oo aiemmin ollu vaklittamista. Ja oon tehny monenlaisia hommia. En oikein tiedä, mikä tässä nyt mättää, vaikka päälläni seisoisin, en onnistu pomoa miellyttämään..
1993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tosi hankalaan tilanteeseen olet joutunut... Mahdotonta sanoa, missä vika näkemättä itse, mutta teillä ei vain taida kemiat pelata. Jospa muistutat jotain hänelle epämieluisaa henkilöä?
Jos hän itse palkkasi sinut, niin en ymmärrä...

Ei ainakaan kannata heittäytyä lattialle kynnysmatoksi. Sellainen vain yllyttää tuon tyyppistä "ex-koulukiusaajaa". Ole vain oma itsesi ilman nöyristelemistä ja toivo, että hän järkiintyy nähdessään pätevyytesi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


enny kirjoitti:

Sain reilu kuukausi sitten uuden työpaikan. Olin onnesta soikeana ja intoa täynnä, ylpeäkin uudesta työstäni. Se on ihan erilaista mitä aiemmin tein, ja itse TYÖSTÄ, asiakaspalvelusta, pidän kyllä edelleen. Mutta...

Mä en mitenkään tule työnantajani kanssa toimeen. Musta tuntuu että hän suunnilleen vain v*ttuilee mulle kaiket päivät. Osan päin naamaa, osan selän takana. Olen omasta mielestä oppinut ihan nopeasti mulle täysin uusia asioita, ja Luojan kiitos olen saanut asiakkailta positiivista palautetta, muuten varmaan olis vielä paskempaa. Nyt musta tuntuu et mua lähinnä vaan väsyttää ja itkettää työpäivän jälkeen.

Kyllä mä tajuan, että ei missään työpaikalla ole ihanaa ja täydellistä. Toivoisin vaan sellaista työtä mikä olisi mielekästä (ja tää työ on) ja missä olisi mukavat työkaverit (nekin on, paitsi pomo). Vaan itse Johtaja on kuitenkin lähes päivittäin paikalla. Tää olis kuitenkin vakkarityö.

Mulla on pieni lapsi ja mieheni työsuhde juuri päättyi. Eli mulla ei oo vaihtoehtoja, muuta kun täytyy vaan kestää...

Aamulla tuntuu töihin meno todella vaikealta, työpäivä ei tunnu kuluvan iltaan millään. Pomo ei edes kuuntele juuri koskaan mitä mä sanon, pyörittelee vaan silmiään. Hän tulee mua neuvomaan tai käskee kysymään kaikkea asiakkaiden kuullen, mä en saa tehdä mitään päätöksiä itse (ja tärkeissä asioissa mä teen ensin ja pyydän sitten jotakuta varmistamaan et homma menee oikein, mut pomo ei anna mun edes yrittää tehdä mitään).

Kaikissa muissa työpaikoissa missä mä oon ollu, mun työpanokseen ollaan oltu tyytyväisiä, eikä oo aiemmin ollu vaklittamista. Ja oon tehny monenlaisia hommia. En oikein tiedä, mikä tässä nyt mättää, vaikka päälläni seisoisin, en onnistu pomoa miellyttämään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu