EFE!

Kiva että löytyy samoissa kuvioissa paiskivia ihmisiä!
Kyllä tää painon pudotus on niin hullua ja YKSINÄISTÄ puuhaa. Vaikka miten olisi kaveria peesaamassa, ei voi sanoo kellekkään että laihuta sä mun puolesta tää viikko, mua ei huvita yhtään.
Eipä silti, olen siis iloinen että löytyy kohtalotovereita! Ja pitää luopua ajatuksesta "laihdutus" ja alkaa takoa päähän terveellisiä elämäntapoja. Miten se voi olla niin vaikeaa laittaa itseään ruotuun ja neuvoa töissä toisia?! :)
Tosin mä en ole mikään sormen heristäjä hoitsu. Jokainen ihminen on itse vastuussa omasta terveydestään viime kädessä.

Mä en muuten keksi miks en oo laihtunu grammaakaan kummankaan imetyksen tuloksena (syöny tietysti kun hevonen). Imetin molempia poikia 6kk täyspäiväisesti(jouduin äsken lopettamaan oman hormoonilääkityksen takia, olin vuotaa kuiviin)ja nyt olen vähän niin kuin maassa imetyksen lopettamisen takia. Maitoa olisi tullut riittävästi ja olisin nyt jo kerran imettäneenä osannut jatkaa vaikka vuoden vanhaksi :(
Jouduin palaamaan töihin kun vauva oli 3kk. Tuuraaja jäi sairas- ja äitiyslomalle.
Joten stressiä tässä on ihan omiks tarpeiks, mut juuri siksi täytyis muuttaa tää elämä terveempään suuntaan.
Kuinka sulla on sujunu? Pääsetkö/jaksatko lähteä lenkille? Oletko ahkera kuluttamaan virtaa kotitöissä? Mielelläni kuulisin sua kun vaan koneelle ehtii :)
Kuulumisiin!
1243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Morjensta morjens... Meil oli tos sunnuntaina pojan ristiäiset ja jäi vähän päälle toi syöminen... Huomenna taas takasi ruotuun. Sain viime viikon aikana pois 3 kiloo ihan hullulla treenillä ja niukalla ravinnolla, ja nyt sit on kaikki tullu takas! Nooh.... Kuules nevada. Mehän voitais täällä "treffailla" vaiks päivittäin, ja laittaa paino MENETETYT kilot (huom. menetetyt, ei mahdolliset tulleet, koska enää niitä ei tule!) tohon ylös, niin eikös siitä motivaatioo ala tulla....

Kyllä mun motivaatio on korkeella ja pääsen lenkille jos haluan... Mulla on kotona tollanen "minikuntosali" eli tarpeelliset välineet myös kotikuntoiluun löytyy. On aerobicvideoita jne. Mutta kun ne ei kerran kaapista asti mua laihduta, pakko kait aloittaa niiden säännöllinen käyttö;)Kotityöt hoidan meillä minä, kukas muukaan......?

Voisin sun kans ihan tosissaan laihduttaa tälleen yhes ja tsempata toinen toistamme, nimittäin sama tavote löytyy myös täältä -->-20kg
Aikarajakin mulla on realistinen--> kesäkuu 2006!

Joten kuulumisiin, morjens....!

Terv. Efe

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nevada75 kirjoitti:

Kiva että löytyy samoissa kuvioissa paiskivia ihmisiä!
Kyllä tää painon pudotus on niin hullua ja YKSINÄISTÄ puuhaa. Vaikka miten olisi kaveria peesaamassa, ei voi sanoo kellekkään että laihuta sä mun puolesta tää viikko, mua ei huvita yhtään.
Eipä silti, olen siis iloinen että löytyy kohtalotovereita! Ja pitää luopua ajatuksesta "laihdutus" ja alkaa takoa päähän terveellisiä elämäntapoja. Miten se voi olla niin vaikeaa laittaa itseään ruotuun ja neuvoa töissä toisia?! :)
Tosin mä en ole mikään sormen heristäjä hoitsu. Jokainen ihminen on itse vastuussa omasta terveydestään viime kädessä.

Mä en muuten keksi miks en oo laihtunu grammaakaan kummankaan imetyksen tuloksena (syöny tietysti kun hevonen). Imetin molempia poikia 6kk täyspäiväisesti(jouduin äsken lopettamaan oman hormoonilääkityksen takia, olin vuotaa kuiviin)ja nyt olen vähän niin kuin maassa imetyksen lopettamisen takia. Maitoa olisi tullut riittävästi ja olisin nyt jo kerran imettäneenä osannut jatkaa vaikka vuoden vanhaksi :(
Jouduin palaamaan töihin kun vauva oli 3kk. Tuuraaja jäi sairas- ja äitiyslomalle.
Joten stressiä tässä on ihan omiks tarpeiks, mut juuri siksi täytyis muuttaa tää elämä terveempään suuntaan.
Kuinka sulla on sujunu? Pääsetkö/jaksatko lähteä lenkille? Oletko ahkera kuluttamaan virtaa kotitöissä? Mielelläni kuulisin sua kun vaan koneelle ehtii :)
Kuulumisiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu