Olen eronnut exästäni pari vuotta sitten. Seurustelimme kuusi vuotta. Viimeksi olemme nähneet toisemme noin vuosi sitten. Eromme oli yhtä jahkailua ja lopulta se päättyi räiskyvästi. Olemme molemmat uusissa suhteissa ja olen todella onnellinen elämässäni. Rakastan nykyistä miestäni todella paljon mutta olen viimeaikoina toisinaan ajatellut exääni. Onko väärin/ olisiko mitään järkeä ehdottaa exälleni tapaamista vaikka kahvin merkeissä ihan ystävinä? Olen pohtinut tätä jo kauan yksin mielessäni niin että on pää ihan sekaisin. Olisiko se oikein muita osapuolia kohtaan?
would you?
peippi
41272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Trouble I see, nothing but trouble.
Älä ehdota. Paitsi jos haluat kehittää kasan tarpeettomia ongelmia. Piste.
Jos kerran kuus vuotta kuitenkin olitte läheisiä, niin mun mielestä tuntuis haaskaukselta noin vaan heittää ihmissuhde romukoppaan. Jos ei jätkäkaverias haittaa, ni en nää mitään pahaa siinä, että käytte kahvilla. Mutta muista, ettet tahdittomuudella pilaa nykyistä suhdettas.
Jos mun vaimo alkais kahvittelee jonkun exänsä kanssa niin sais kenkää!
Kaverit ja exät on erikseen.
Mielestäni siinä ei ole mitään väärin jos kahvittelee exänsä kanssa ! Mutta jos sulla sellaisia tunteita että voisitte olla enemmän kuin ystäviä, niin sitten en suosittele.
Olin itse pitkässä suhteessa ja erosimme, roikuimme jonkin aikaa - olla vai eikö olla, ja päädyimme sitten lopullisesti eroon. Exälläni on uusi nainen, ollut jo jonkin aikaa, minulla on ollut suhteita, vaan ei tällä hetkellä. Exäni kanssa on lapsia ja meillä oli hyvin vaikeaa jossain vaiheessa puhua ja olla edes samassa tilassa, vaikka yritimme lasten takia.
Nykyisin olemme ystäviä, hän soittaa joskus ja kysyy ihan vaan minun kuulumisia, ei lasten pelkästään. Me pystymme myös menemään yhdessä kahville juttelemaan vaikka mistä. Enää ei ole sellaista "sähköä ja tunnetta" välillämme. Hän juo kahvit täälläkin joskus kun hakee lapsia luokseen, emme enää pystyisi olemaan muuta kuin ystäviä. Mutta on todella ihanaa kun voidaan olla ystäviä !
Teidän tapauksessa pitää tietysti miettiä toisiakin osapuolia. Meillä exän avovaimo aluksi vähän ihmetteli tätä meidän ystävyyttä mutta he ovat yhdessä käyneet asiaa läpi ja nykyisin ei ole ongelmia, hän on ymmärtänyt että minä en todellakaan enää halua exääni takaisin.
Asiaa pitää harkita kuitenkin tarkkaan ! Mikä toisille sopii ja toimii, niin ei toisille käy lainkaan ! Etpä varmasti tästä viisastunut, mutta kerroinpa minun tapauksen !
Ihmissuhdekiemurat ovat aina vaikeita, teet niin tai näin niin se voi olla väärinpäin...