Kaksi tarinaa, kaksi naista. Erona se, että toisessa jutussa tapahtumapaikkana työyhteisö, toisessa parisuhde.
Molemmissa tarinoissa on erään täällä kirjoittaneen naisen tarina, jälkimmäinen. Muutin sitä hieman ensimmäiseen, mutta ajatus ja toimintatapa sama: tarve loukata, nöyryyttää. Miksi hyväksymme jälkimmäisen tarinan, jos ensimmäinen kuvottaa? Kertooko se tosiaankin kaiken naisen luonteesta? Vai vain toisen naisen luonteesta..?
Sanokaa ihmiset, että emme halua elää näin sairaassa maailmassa!
Tarina 1.
Olen juuri mennyt töihin suureen firmaan. Teen yhdessä töitä talossa jo vuosia olleen itseni ikäisen naisen kanssa. Ongelmana on se, että tämä säälittävä työparini on jämähtänyt samoihin töihin vuosiksi, ja luulee olevansa firmalle korvaamaton värittömine kasvoineen ja sotkuisine hiuksineen... Häneltä kun on unohtunut mitä on olla himoittava ja palvonnan kohde. Miksi mahdollistaakaan tuollaisen kuihtuneen konttorirotan yleneminen, joka tekee sen, mihin ainakaan minä en suostuisi mistään hinnasta!
Jo pelkästään asenne työtään kohtaan tällä uraansa pettyneellä naisella on niin kieroutunut, että tekisi mieli suositella terapeuttia... Tuliko koskaan mieleen, että työpariksi voi tulla esim. juuri kaltaiseni nainen, joka käyttää häntä vain astinlautana pomon suosion saamiseksi; parempi palkka, paremmat tehtävät ja kaiken mikä kuuluu etenemiseen, ei uran pysähtymiseen - sillä se osuus on tuon harmaan konttorityöläisen. Voihan olla niinkin, että en haluakkaan olla loppuelämääni tässä firmassa, vaan otan täältä sulat hattuuni seuraavaan, parempaan paikkaan mennessäni; pomon suosio, nopea eteneminen, tulokset jne.. Tai voi olla, että vien tuolta mitään sanomattomalta naiselta työpaikan alta, tavalla tai toisella. No, hänenlaiseltaan negatiiviselta rääväsuulta se ei tule olemaan kovin vaikea homma, kuka jaksaa katsella kaltaistaan, kun tarjolla on muutakin?
Tarina 2.
Säälittäviä ovat nämä lattioita luuttuvat tiskivuorten sankarit, jotka luulevat olevansa miestensä ikuisen rakkauden kohteita värittömine kasvoineen ja sotkuisine hiuksineen... Heiltä kun on unohtunut mitä on olla himoittava ja palvonnan kohde. Miksi tuodakaan lahjoja kuihtuneelle kotitontulle, jolta saa muutenkin peiton alla pimeässä...Jo pelkästään asenne seksiä kohtaan näillä katkerilla petetyillä naisilla on niin kieroutunut, että tekisi mieli suositella terapeuttia...Tuliko koskaan mieleesi, että toinen nainen voi olla esim. juuri eronnut nainen, joka käyttää miestäsi vain ylimenokauden kainalokeppina ja ottaa hänestä kaiken ilon irti; ravintolaillalliset, ihanat lahjat ja kaiken mikä kuuluu juhlaan, ei arkeen - sillä se osuus jää sinulle, ei minulle. Toinen nainen voi olla myös vannoutunut sinkku, joka ei edes halua miestä elämäänsä vakituisesti vaan käyttää/tarvitsee tätä omien tarpeidensa mukaisesti; seuraksi, rakastajaksi, remonttimieheksi, maksajaksi yms... Tai sitten hän on ehkä päättänyt saada miehesi itselleen, tavalla tai toisella. No, sinunlaiseltasi negatiiviselta rääväsuulta se ei tule olemaan kovin vaikea homma, kuka jaksaa kuunnella kaltaistasi kun tarjolla on muutakin?
Molemmissa tarinoissa on erään täällä kirjoittaneen naisen tarina, jälkimmäinen. Muutin sitä hieman ensimmäiseen, mutta ajatus ja toimintatapa sama: tarve loukata, nöyryyttää. Miksi hyväksymme jälkimmäisen tarinan, jos ensimmäinen kuvottaa? Kertooko se tosiaankin kaiken naisen luonteesta? Vai vain toisen naisen luonteesta..?
Sanokaa ihmiset, että emme halua elää näin sairaassa maailmassa!
Tarina 1.
Olen juuri mennyt töihin suureen firmaan. Teen yhdessä töitä talossa jo vuosia olleen itseni ikäisen naisen kanssa. Ongelmana on se, että tämä säälittävä työparini on jämähtänyt samoihin töihin vuosiksi, ja luulee olevansa firmalle korvaamaton värittömine kasvoineen ja sotkuisine hiuksineen... Häneltä kun on unohtunut mitä on olla himoittava ja palvonnan kohde. Miksi mahdollistaakaan tuollaisen kuihtuneen konttorirotan yleneminen, joka tekee sen, mihin ainakaan minä en suostuisi mistään hinnasta!
Jo pelkästään asenne työtään kohtaan tällä uraansa pettyneellä naisella on niin kieroutunut, että tekisi mieli suositella terapeuttia... Tuliko koskaan mieleen, että työpariksi voi tulla esim. juuri kaltaiseni nainen, joka käyttää häntä vain astinlautana pomon suosion saamiseksi; parempi palkka, paremmat tehtävät ja kaiken mikä kuuluu etenemiseen, ei uran pysähtymiseen - sillä se osuus on tuon harmaan konttorityöläisen. Voihan olla niinkin, että en haluakkaan olla loppuelämääni tässä firmassa, vaan otan täältä sulat hattuuni seuraavaan, parempaan paikkaan mennessäni; pomon suosio, nopea eteneminen, tulokset jne.. Tai voi olla, että vien tuolta mitään sanomattomalta naiselta työpaikan alta, tavalla tai toisella. No, hänenlaiseltaan negatiiviselta rääväsuulta se ei tule olemaan kovin vaikea homma, kuka jaksaa katsella kaltaistaan, kun tarjolla on muutakin?
Tarina 2.
Säälittäviä ovat nämä lattioita luuttuvat tiskivuorten sankarit, jotka luulevat olevansa miestensä ikuisen rakkauden kohteita värittömine kasvoineen ja sotkuisine hiuksineen... Heiltä kun on unohtunut mitä on olla himoittava ja palvonnan kohde. Miksi tuodakaan lahjoja kuihtuneelle kotitontulle, jolta saa muutenkin peiton alla pimeässä...Jo pelkästään asenne seksiä kohtaan näillä katkerilla petetyillä naisilla on niin kieroutunut, että tekisi mieli suositella terapeuttia...Tuliko koskaan mieleesi, että toinen nainen voi olla esim. juuri eronnut nainen, joka käyttää miestäsi vain ylimenokauden kainalokeppina ja ottaa hänestä kaiken ilon irti; ravintolaillalliset, ihanat lahjat ja kaiken mikä kuuluu juhlaan, ei arkeen - sillä se osuus jää sinulle, ei minulle. Toinen nainen voi olla myös vannoutunut sinkku, joka ei edes halua miestä elämäänsä vakituisesti vaan käyttää/tarvitsee tätä omien tarpeidensa mukaisesti; seuraksi, rakastajaksi, remonttimieheksi, maksajaksi yms... Tai sitten hän on ehkä päättänyt saada miehesi itselleen, tavalla tai toisella. No, sinunlaiseltasi negatiiviselta rääväsuulta se ei tule olemaan kovin vaikea homma, kuka jaksaa kuunnella kaltaistasi kun tarjolla on muutakin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
että hyväksymme ensimmäisen tarinan jos jälkimmäinen kuvottaa. Molemmat kirjoitukset ovat äässistä ja täysin turhaa uhoa.
Lapsellisia.
Kaiken takana on kuitenkin se että kumpikin "uhoaja" tietää syvällä sisimmässään elävänsä elämänsä parhainta aikaa juuri nyt. Mutta he tietävät myös sen että vuosikymmenten - ehkä jo vuosienkin jälkeen- heistä tulee itse näitä vihan ja säälinsä kohteita.
He muuttuvat niiksi "joita pannaan pimeässä peiton alla" ja näiksi "värittömiksi konttorihiirulaisiksi".
Se niitä eniten riepoo. Ja satuttaa. Ja pelottaa.
:-)
palstan tarinoita lukiessa..
Jopa yksi kirjoittaja totesi, että joissain tilanteissa vaan nimittely ja toisten tallominen on ihan oikein, jos kerta on "luuseri"..
Miksiköhän koulukiusaamisen perusteeksi ei riitä, että se nyt vaan on luuseri..? Tai vammaisten..
Sairasta uhoa mielestäni myös, mutta ihmeen yleistä. Ja onhan sekin totta, että jos itsellä on paha olla, niin sitä yrittää jonkun toisen olon saada vielä kurjemmaksi. Tai että haukkumalla toisia, kukaan ei kiinnitä sanojaan tai hänen toimiinsa niin paljoa huomiota; harhautusta, kun oma elämä ei kestä lähempää tarkastelua..