Mitä tehdä? Monen vuoden avioliitto on karahtamassa kiville siihen, kun mies syyttää minua omasta pahasta olostaan.
Eli. Saan kuulla jatkuvaa valitusta: kun sä oot tommonen, tai kun sä et oo sellanen, tai kun sä edes joskus, tai kun sä et koskaan... Aina vain syy minussa. Miehessä itsessään ei luonnollisestikaan ole mitään syytä, eihän?
Hän on monesti kysellyt minulta mitä suhteessa haluan, tarvitsen. Kun olen vastannut, on hän jatkanut elämäänsä täysin samalla tavalla kuin ennenkin. Jos olen kysynyt häneltä että missä ovat minun oikeuteni tarpeisiin tässä suhteessa, on vastaus ollut: no kun ei tee mieli olla sulle hyvä.
Seksielämä on kuollut, mies turvautuu mieluummin omaan käteensä kuin minuun (ja nyt ei ole kysymys siitä että olisin ulkoisesti muuttunut suhteen aikana, saman näköinen olen edelleen). Se loukkaa. Mies hankkii "kuuntelijoita" suhteen ulkopuolelta, kääntyy siis minusta poispäin. Se loukkaa.
En tietenkään sano että kaikki suhteemme ongelmat ovat vain miehestä johtuvia. Parisuhde kun on kahden kauppa, enkä minäkään mikään puhdas pulmunen ole. Mutta nyt ottaa päähän ja rankasti. Tiedän olevani arvokas ja hyvä ihminen, mutta ilmeisestikään en sitä miehelleni osaa hänen haluamallaan tavalla olla. Ja onko näin, että suhteessa vain toisen on joustettava, muututtava, tehtävä kompromisseja?
Onko tätä järkeä jatkaa? Elämänhaluni on katoamassa, en enää jaksa olla syypää toisen pahaan oloon, itsekunnioitus häviää...
Eli. Saan kuulla jatkuvaa valitusta: kun sä oot tommonen, tai kun sä et oo sellanen, tai kun sä edes joskus, tai kun sä et koskaan... Aina vain syy minussa. Miehessä itsessään ei luonnollisestikaan ole mitään syytä, eihän?
Hän on monesti kysellyt minulta mitä suhteessa haluan, tarvitsen. Kun olen vastannut, on hän jatkanut elämäänsä täysin samalla tavalla kuin ennenkin. Jos olen kysynyt häneltä että missä ovat minun oikeuteni tarpeisiin tässä suhteessa, on vastaus ollut: no kun ei tee mieli olla sulle hyvä.
Seksielämä on kuollut, mies turvautuu mieluummin omaan käteensä kuin minuun (ja nyt ei ole kysymys siitä että olisin ulkoisesti muuttunut suhteen aikana, saman näköinen olen edelleen). Se loukkaa. Mies hankkii "kuuntelijoita" suhteen ulkopuolelta, kääntyy siis minusta poispäin. Se loukkaa.
En tietenkään sano että kaikki suhteemme ongelmat ovat vain miehestä johtuvia. Parisuhde kun on kahden kauppa, enkä minäkään mikään puhdas pulmunen ole. Mutta nyt ottaa päähän ja rankasti. Tiedän olevani arvokas ja hyvä ihminen, mutta ilmeisestikään en sitä miehelleni osaa hänen haluamallaan tavalla olla. Ja onko näin, että suhteessa vain toisen on joustettava, muututtava, tehtävä kompromisseja?
Onko tätä järkeä jatkaa? Elämänhaluni on katoamassa, en enää jaksa olla syypää toisen pahaan oloon, itsekunnioitus häviää...
Vastaukset 6
Vanhimmat
... miten ois pikku matka yksin tai likkakaverittesi kanssa, jätä mies kotiin ja anna hänen huomata se kaikki kotitöiden määrä jne...
jos teillä on lapsia ja mies töissä koeta saada vaikka mummo/ukki/tai joku muu sukulainen katsomaan lapsosianne siksi aikaa kun irtaannut perhe-elämän kuvioista . Hae itsellesi aikaa jos vaikka olosi piristyisi ja saisit uusia ystäviä ja mahdollisesti vaikka uuden harrastuksen?
Käy kampaajalla ja osta uusia vaatteita jne...
Nauti elämästä ,ja kun tulet "reissusta" anna aikaa miellesi koettakaa vaikka sopia että teillä olisi edes kerran kuussa kahden kesken ilman lapsia mahdollisuus olla vain kahden;)
Tiedä vaikka alkaisi miehellesikin taas maistua yhteisen elämänne "hedelmät" ;)
Kiitoksia vaan neuvoista. Tehty kuten ehdotit. Ei vaikutusta. Lapsia ei ole. Ja ihan vain kahden oloa on jo jatkunut vuosia, joten sekään ei houkuttele. Niin että kyllä tässä järeämpiä aseita tarvitaan kuin kampaajalla käynti (sillä hoidan kyllä ulkonäköäni muutenkin kuin piristääkseni itseäni...). Parisuhdekursseillakin on käyty, puhuminenkaan ei auta kun on alueita (lähinnä minun tunteitani koskevia) joista ei saa puhua.
Tässä kun ei ole kyse mistään hetkellisestä masentumisesta ja elämän p*ltä maistumisesta vaan vuosia jatkuneesta henkisestä painostamisesta. Hän painostaa minua muuttumaan omien halujensa mukaiseksi, ja minä kilttinä tyttönä olen tietysti niin tehnyt. Nyt en kuitenkaan enää jaksa.......
ja todennäköistä on ettet tule jaksamaan tulevaisuudessakaan.
Voisiko asiaa katsella hieman käänteisestä kulmasta ? Siis siitä, että olette jo niin ja niin pitkän matkan päässeet yhdessä. Olisitteko jo eronneet aikaa sitten, jos et olisi antanut toisen alistaa ja muokkailla itseäsi mielinmäärin, vaan jos olisit alkanut uskoa itseesi ihmisenä etkä vain miehesi jatkeena tai välikappaleena jo aiemmin.
Kun sanoit miehelläsi olevan keskusteluyhteyksiä muualla, tai ettei hän tunne halua olla sinulle hyvä, niin mitä ajattet mieheltä saavasi ? Onko halu ja tarve pitää avioliitosta kiinni niin iso, että maksat siitä itsekunnioituksella ja ihmisyydelläsi ? Enpä usko.
Välttämättä täällä usein esitetty ajatus heitä mäelle ja vaihda parempaan ei toimi, mutta pikkuhiljaa oppii nauttimaan olostaan, hengittämään vapaana. Murheet vaihtuu johonkin muihin, mutta ainakaan ei enää tarvitse kuunnella, alistua ihan mihintahansa.
noin suunnilleen elin myös vaimoni kanssa, ja odotin että tajuais lähteä. niin onneksi kävi kun en yksinkertaisesti välittänyt enää hänestä.Helpompi kun vaimo sai ikäänkuin jättää minut.
Mietin yön yli kysymyksiäsi. Vastauksia tulee tässä: 1) olisin eronnut hänestä jo aikoja sitten jos olisin uskaltanut luottaa omien jalkojeni kantavuuteen, 2) en enää usko saavani paljoakaan, vaikka hän kuinka lupailee nyt että asiat tulevat muuttumaan, että hän tulee ottamaan minua enemmän huomioon, 3) oikeassa olet, avioliitto ei ole sen arvoinen että tuhoan oman vaivalla saadun itsekunnioitukseni sen alttarille.
En ole myöskään uskonut näihin väitteisiin että ei mies vaihtamalla parane ja siinäpä yksi syy miksi jääräpäisesti olen avioliitossa myöskin roikkunut. Mutta mutta... Kuka käskee minua ottamaan uuden vaikka sellaisia tarjolla olisikin? Miksi, käytetään nyt tätä kulunutta vertausta, ostaa koko lehmä kun haluaa maitoa? Voihan näet olla että viihdyn paremmin itseni ja uudelleen löydetyn ihmisarvoni kanssa enkä enää alistu ihan mihin tahansa vain saadakseni hyväksyntää.
Hmm. Vaikuttaa siltä että olen päätökseni tehnyt...
Tätä taktiikkaa luulen miehenikin käyttävän, ei ehkä kuitenkaan tietoisesti. Saapahan taas marttyyrin leiman otsaansa "kun vaimo otti ja jätti niin hyvän miehen" ja taas yhden eksän mollattavaksi...