Olen seuraillut näitä ja muita palstoja joilla käsitellään näitä samoja asioita ja yksi keskeinen johtopäätös on noussut mieleeni.
Parisuhteen kannalta kaikkein tuhoisinta on se jos kumppani muuttuu jollakin tapaa negatiiviseen suuntaan suhteen ensi hetkiin verrattuna. Haluamme kumppanimme sellaisena kuin hän oli tavatessamme.
Muuttumisia tapahtuu monella sektorilla: lihomista, henkistä laiskistumista, väliinpitämättömyyden kehittymistä, pukeutumisen ja itsestään huolehtimisen repsahtamista,
Mitä luotettavimmasta ja ihanimmasta miehestä tulee nettipornoirstailija.
Suloiseta laiheliinista kasvaa pullukka nalkuttaja.
Nämä kaikki ovat asioita joita emme suhteen alussa "tilanneet".
Vähän sama kun se kuuluisa kärpänen keitossa.
Joku kasvaa suhteessa siivellä eläjäksi. Joku mustasukkaiseksi piruksi.
Tarinoita on lukemattomia.
Ehkä pettymyksistä kaikkein suurin onkin se että parisuhde ei olekkaan mikään turvallinen kotipesä johon sitouduttuamme voimme tuudittautua siihen ja jättää kaiken muun taaksemme. Ei, velvollisuutemme parisuhteessa on antaa toiselle se ihminen jonka hänelle lupasimme suhteen alkumetreillä, muuten toinen pettyy.
On luonnollista että ihmiset kasvavat, oppivat ja muuttuvat. Mutta olisi parempi jos ihmiselle kehittyisi ennen elämänmittaista suhdetta vahva käsitys itsestä ja tarpeistaan, jotta tuo "perusminä" säilyisi kantavana voimana läpi elämän.
Huono asia on taas se, kun ihmiset sinkkumarkkinoilla korostavat itsessään ominaisuuksia joita heillä ei ole ja vievät asioita äärimmäisyyksiin. Kalliit autot, vaatteet, upea vartalo jne. Nämä kuitenkin äkkiä ruostuvat ja lässähtävät kullissien romahtaessa ja syntyy syvä katkeruus ja pettymys. Auto olikin aiheuttanut taloudellisen ahdingon, läskit tulivat takaisin kuukaudessa.
Suhteeseen lähdettäessä on ensipäivästä lähtien ajateltava olenko rehellinen tälle ihmiselle. Onko hoikkuuteni vain parin kuukauden hollywood-dietin tulosta jotta saisin jonkun koukkuun ja sitten lässähdän. Entä juopottelu? Pitäydynkö juopotteulsta vain jotta voisin saada tuon ihanan naisen joka ei pidä juopoista? Rupeanko 2:en seurusteluvuoden kuluttua taas juomaan? Pankaa merkille hetki jolloin tapaatte. Oletko oma itsesi vai pidätkö yllä kulissia? Entä pystyisitkö roikottamaan kulissia 40 vuotta?
Lopettakaa toistenne huijaaminen. Siitähän sinkkumarkkinoilla on kyse. Aika harva siellä uskaltaa olla omana itsenään. Satsaavat itseensä saadakseen "paremman" mutta eivät kykene tätä "parempaa" pitämään tyytyväisenä. Koska eivät jaksa ylläpitää markkina-arvoaan sen jälkeen kun kala on saatu koukkuun.
Parisuhteen kannalta kaikkein tuhoisinta on se jos kumppani muuttuu jollakin tapaa negatiiviseen suuntaan suhteen ensi hetkiin verrattuna. Haluamme kumppanimme sellaisena kuin hän oli tavatessamme.
Muuttumisia tapahtuu monella sektorilla: lihomista, henkistä laiskistumista, väliinpitämättömyyden kehittymistä, pukeutumisen ja itsestään huolehtimisen repsahtamista,
Mitä luotettavimmasta ja ihanimmasta miehestä tulee nettipornoirstailija.
Suloiseta laiheliinista kasvaa pullukka nalkuttaja.
Nämä kaikki ovat asioita joita emme suhteen alussa "tilanneet".
Vähän sama kun se kuuluisa kärpänen keitossa.
Joku kasvaa suhteessa siivellä eläjäksi. Joku mustasukkaiseksi piruksi.
Tarinoita on lukemattomia.
Ehkä pettymyksistä kaikkein suurin onkin se että parisuhde ei olekkaan mikään turvallinen kotipesä johon sitouduttuamme voimme tuudittautua siihen ja jättää kaiken muun taaksemme. Ei, velvollisuutemme parisuhteessa on antaa toiselle se ihminen jonka hänelle lupasimme suhteen alkumetreillä, muuten toinen pettyy.
On luonnollista että ihmiset kasvavat, oppivat ja muuttuvat. Mutta olisi parempi jos ihmiselle kehittyisi ennen elämänmittaista suhdetta vahva käsitys itsestä ja tarpeistaan, jotta tuo "perusminä" säilyisi kantavana voimana läpi elämän.
Huono asia on taas se, kun ihmiset sinkkumarkkinoilla korostavat itsessään ominaisuuksia joita heillä ei ole ja vievät asioita äärimmäisyyksiin. Kalliit autot, vaatteet, upea vartalo jne. Nämä kuitenkin äkkiä ruostuvat ja lässähtävät kullissien romahtaessa ja syntyy syvä katkeruus ja pettymys. Auto olikin aiheuttanut taloudellisen ahdingon, läskit tulivat takaisin kuukaudessa.
Suhteeseen lähdettäessä on ensipäivästä lähtien ajateltava olenko rehellinen tälle ihmiselle. Onko hoikkuuteni vain parin kuukauden hollywood-dietin tulosta jotta saisin jonkun koukkuun ja sitten lässähdän. Entä juopottelu? Pitäydynkö juopotteulsta vain jotta voisin saada tuon ihanan naisen joka ei pidä juopoista? Rupeanko 2:en seurusteluvuoden kuluttua taas juomaan? Pankaa merkille hetki jolloin tapaatte. Oletko oma itsesi vai pidätkö yllä kulissia? Entä pystyisitkö roikottamaan kulissia 40 vuotta?
Lopettakaa toistenne huijaaminen. Siitähän sinkkumarkkinoilla on kyse. Aika harva siellä uskaltaa olla omana itsenään. Satsaavat itseensä saadakseen "paremman" mutta eivät kykene tätä "parempaa" pitämään tyytyväisenä. Koska eivät jaksa ylläpitää markkina-arvoaan sen jälkeen kun kala on saatu koukkuun.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jaksoin lukea loppuun asti pitkän tekstin ja kerrankin oli asiaa. HYVÄ, oikeassa olet!
Ihan ensiks on pakko kertoa omasta elämästä tällänen juttu: olen aina ollut hoikka ja pitänyt itseäni kunnossa. En mikään laihduttaja vaan terveelliset ruokailu- ja liikuntatavat omaava ihminen. Noh, tapasin tulevan mieheni. Hän piti minusta ulkoisestikin. Se tietenkin motivoi pitämään itseäni vielä enemmän kunnossa eli myös hoikkana. Sitten alettiin puhua yhteenmuutosta. Mies harrastaa ruuanlaittoa ja uhosi että lihon varmasti ensimmäisen puolen vuoden aikana muodottomaksi kun hän alkaa pitää minua leivässä. Ajattelin että ei kauheeta, ei IKINÄ!
Ehkä geeneissäkin on 'vikaa', mutta yllätyksekseni mitään valtavaa paisumista ei tapahtunutkaan. Kiihkeän alun jälkeen seksi koki inflaation (=muuttui arkirutiiniksi), mutta se ei haitannut, ainakaan siihen ei kiinnitetty huomiota. Vähitellen laiskistuin kuten rouvan kuuluukin, liikunta jäi vähemmälle ja sapuska oli aina tuhtimpaa (mutta hyvää!). Tämän vuoden keväään koin sitten ahdistuksen... kesävaatteet hiukan pieniä. Oli tullut reiteen ja peppuun vähän extraa ja silleen. Mainitsin siitä ukolle yks lauantaiaamu että tarttee lähtä ostaan uusia kesävaatteita kun on näin käynyt. Ukko kokeili käsillään vartaloani vähän joka puolelta ja totesi ettei sussa mitään vikaa ole, sulla on ihana perse ja olet ihanan pehmeä. Seurauksena oli kiihkeää (sensuroitu). Ukko sanoi vielä ettei ollut kiinnittänyt huomiota 'muodonmuutokseeni', mutta kun mainitsin asiasta niin hän huomasi asian itsekin ja piti sitä vain positiivisena. Ei hän toki lihavaa minusta halunnut, mutta: "rehellisesti sanoen sä olit aivan liian laiha kun tavattiin ja nyt susta on tullut oikea nainen". Sen jälkeen olemmekin taas olleet kuin vastarakastuneet!
Mutta itse aiheeseen. Johtopäätös on aika oikea. Onneksi vielä jotkut ihmiset kiinnittävät huomiota aitouteen ja luonnollisuuteen (en tarkoita että juostaan tukka kampaamattomana risoissa farkuissa), mutta sitten on tämä sykkivän kiihkeää elämänrytmiä noudattavat "nykyihmiset", eletään "ajan hermolla", lehdistä luetaan mikä on in ja yritetään iolla itsekin ja oletetaan että vain sellaista ihmistä arvostetaan. Missä on näiden ihmisten ITSETUNTO? Sitten kun jonkun aikaa on asuttu samaa taloutta pyydystetyn, muodikkaan kumppanin kanssa niin se todellinen minä alkaa tulla esiin. Nainen ei jaksa niin meikata kotona, ei viihdy trendivaatteissa kotona, sama juttu miehillä.
Alkaa tulla todellisen elämän ongelmia. Kumppani on tavattu jossain ravintolassa. Seurustelun alkuvaiheissa juostaan edelleen ravintoloissa mutta käsikädessä. Monet tapaamiset ajoitetaan juhlimisen yhteyteen. Kun sitten alkoholi ja juhlat jätetään pois, tulee yhteisen ajankäytön ongelmia, ja kumpikin alkaa nähdä toisessa sen todellisen minän, jota kumpikaan ei siis ole ollut siellä juhlien keskellä jossa pitää pintaliitää hymy huulilla. Ja auta armias, jos jommalla kummalla vielä yhteiselämän aikanakin veri vetää sinne pirskeisiin ja toisella taas ei. Asia ei tuota ongelmia jos ei mitään pysyviä muutoksia ole tehty, mutta jos kiireellä on menty naimisiin ja pyöräytetty pari lastakin... Niin. Sitten onkin aika ihmetellä että mikä tuonkin on muuttanut.
Toinen ryhmä on pitkään naimisissa olleet perheelliset joista toinen yhtäkkiä löytää uuden kumppanin. Petetty osapuoli ei ymmärrä. Ei ymmärrä sitä että kumpikin on kaikessa hiljaisuudessa muuttunut ihmisenä. Se mitä on pidetty normaalina arkielämänä, onkin ollut osa hoitamatonta suhdetta. On liikaa luotettu siihen, että kun ollaan naimisissa, on lapsia ja ollaan vähän kuin vanhoja kavereita, niin se oikeuttaa olemaan hoitamatta suhdetta. Että suhde on ja pysyy ja kestää kaiken. Näin ei ole. Rakkaus kestää kaiken, mutta suhde ei, ellei sitä hoideta. Ellei jakseta KUMPIKIN huomioida toista arkisissakin asioissa. Toisen ihmisen kunnioittaminen on jäänyt. Eihän puolisoa tarvitse kunnioittaa, sille voi rähjätä, kiukutella, tai pitää mykkäkoulua. Siltä voi olettaa ymmärtämystä kun itsellä ei ole aikaa perheelle, kyllä se puoliso hoitaa. Ja ymmärtää.
Suhteen hoitaminen ei tarkoita kroonista "keskustelua", vaan sitä että ajoittain muistelee miksi toiseen rakastui ja miksi toinen rakastui sinuun. Kumppani on siitä muuttunut, mutta mitä sitten, sama ihminen se edelleen on. Jos sitten kumppanista on tullut "nettipornotirkistelijä", niin ehkäpä hänessä oli jotain perverssejä pirteitä jo alun alkaenkin, mutta et vain huomannut, et tiennyt, tai yritit sulkea silmäsi ja uskoa että kyllä se muuttuu. Käsi sydämelle, kuinka moni on todennut suhteen alussa toisessa sellaisia ikäviä piirteitä, joiden on olettanut katoavan ajan mittaan? Minä ainakin, mutta toistaiseksi olen onnistunut pitämään ne hyväksyttyinä piirteinä toisessa. Enhän ole täydellinen minäkään.
Jollekkin ihmiselle se että toisesta tulee "nettitirkistelijä" on huomattavasti pahempi asia kuin se että toinen repsahtaa ja lopettaa trendielämän, tai että pulskistuu viitisen kiloa.
Trendielämää elävä taas saattaa sallia pienen nettitirkistelyn.
Kyse on siitä että kaksi itsensä ja tarpeensa tunteevaa ihmistä kohtaavat ja huomaavat olevansa riittäviä toisilleen ja että seurassa ei tarvitse olla kuin oma itsensä..
Jollekkin lihominen on maailman kauhein asia, toiselle netti-irstailu, kolmannelle törkeä käytös, neljännelle epämuodikkaat vaatteet.
Lisäksi kun näissä kaikissa asioissa on olemassa suhteellisuus. Toisen lihominen on vähäistä, jonkun irstailu tapahtuu 24h vuorokaudessa, eräs kulkee viikon pesemättömissä vaatteissa ja kaikkea siltä väliltä.
Yhtä vaarallista kuin pinnallisen kulissin ylläpito on myös se että uskoo "jutun" kestävän ihan mitä tahansa. Se olotila on ihana kun uskoo että meidän juttu kestää kaiken, mutta kun suunnataan katseet pelkistä pinnallisista seikoista todellisiin ongelmiin kuten parisuhdeväkivalta tällainen "kestääkaiken asenne" aiheuttaa hirveää tuhoa perheelle ja ennen kaikkea lapsille.
Se että hyväksyy itsessään aiheutuneen pienen muutoksen ja tuo sen reilusti suhteessa esiin, auttaa myös toista ihmistä ymmärtämään ihmisen vajaavaisuutta. On helpompi puhua asioista kun kumpikin osapuoli myöntää myös omat heikkoutensa.
Tässä te olette onnistuneet ymmärtääkseni mainiosti ja suhteenne on varmasti onnellinen.
Jotenkin tuo nim. "Pettynyt" hämäsi. Taidat tarkoittaa aiempia kokemuksiasi.
Miten muuten olisit suhtautunut jos miehesi olisi todennut että kyllähän sinä hieman pyöreä olet? Olisitko hyväksynyt hänessä myös tämän piirteen? Entä olisitko pyrkinyt muuttamaan ulkomuotoasi?
Tässähän joutuu nainen miettimään kumpaa arvostaa enemmän omaa vai toisen mielipidettä.
Aika tiukka paikka. Kummallekkin.
Monessa suhteessa nimittäin ei muuhun vastaukseen mahdollisuutta olekkaan kuin tuo minkä sinä sait.
Keskustelu näyttää menevän nyt liikaa tuonne vyötäröosastoon eli se siitä.
Kaikki on niin suhteellista.
Juu nimimerkki on varmasti harhaanjohtava ;) Arvasit oikein, historiassa olen pettynyt joihinkin miehiin, mutta olen jossain määrin myös pettynyt siihen että pinnallisuus on trendi. On hirviän vaikeaa tavata uusia ihmisiä kun ei tiedä ovatko he sitä mitä antavat ymmärtää. En tarkoita pelkästään parisuhdeasioissa. Mutta minä olen oma itseni, toiset tykkää toiset ei.
Mieheni mielipide pyöreydestä ei vaikuta. Tietysti koska se oli uusi asia suhteessamme pelkäsin että se saattaisi muuttaa hänen suhtautumistaan minuun. En silti olisi laihduttanut vain hänen takiaan. Onnekseni sain (jälleen kerran) vain vahvistusta sille että hänen elämänarvonsa ovat muualla kuin muutamassa kilossa. Toivon vain, että jos joskus esimerkiksi masentuisin ja siitä syystä lihoisin, hän ymmärtäisi lihomisen oireena ja huolestuisi muusta terveydestäni. Niin minä ainakin yrittäisin hänen kohdallaan. Muutenkin näkisin laihduttamiseen korkeintaan terveydellisen näkökulman. Eikä se mikään kukkakeppi ukkokaan ole, vaan ihana ;)
Sitten noista likaisissa kalsareissa kulkijoista... ei kai se niin mahdotonta ole että hekin löytävät sellaista sietävän kumppanin itselleen? Viittaan kolmanteen lauseeseesi ed. kirjoituksessa. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Sitä paitsi, olkoon onnellinen pariskunta kuinka pinnallinen, boheemi tai kertakaikkiaan omituinen hyvänsä, pääasia että he ovat keskenään onnellisia. Korkeintaan kateelliset panettelevat ja osoittelevat heitä.
Mielipiteen arvostuksesta: on kai hyvä ottaa molempien mielipiteet huomioon ja tarpeen vaatiessa voi omastaan joustaa (kumpikin) ja päätyä kompromissiin. Onko ne mielipiteet niin pyhiä että mennään vaikka erokäräjille sen takia? Ehkä. Luulen, että joissain tapauksissa joustavuus pelastaisi monta liittoa. Miksi ihmeessä MINÄ olisin aina oikeassa ja toinen tyhmä kun ei ymmärrä?
Ei tämä nyt niin lyhkäsesti tullutkaan..
Juuri noin usein käy ja se liittyy tähän lyhytnäköiseen nykymaailmaan ja sen tyyliin; Kun suhde arkistuu ja näkee sitä toista myös kotikalsareissa/ilman meikkiä niin aletaan katsella niitä tyylikkäitä ja pynttääntyneitä sinkkuja taas sillä silmällä.
Arki ei ole mitään vaan haaveillaan komeammasta tai kauniimmasta ja nuoremmasta ja halutaan taas uusi huuma sekä itsetunnon kohotus.