Pudotin 10-kiloa puolessa vuodessa seuraavasti:
Yksi pizza-pala päivässä(Pizza Hut on ainakin hyvä), runsaasti vettä eikä mitään muuta koko päivänä. Joinakin päivinä yksi salaatti(esim.MacDonaldsin)eikä mitään muuta. Kilot lähti tasaiseen laskuun, tosin hyvin hitaasti. Jos teki mieli makeaa, n.kaksi suklaapatukkaa päivässä, mutta ei sitten mitään muuta. Tosin ei ole kovin terveellinen dieetti välttämättä, mutta ei niin kovaa kärsimystä, kuin jotkut mehudieetit tai kaalikeittodieetti. Niillä kilot voivat kyllä lähteä nopeammin. Mutta kyllä pizzallakin lähtee, jos syö vain yhden palan päivässä. N.kerran viikossa söin kaksi palaa päivässä.
Olen kuitenkin sellainen elämästä ja hyvästä ruuasta nautiskelija, etten koskaan voisi jättää kokonaan pizzoja, kermapastaa, meksikolaista ja kiinalaista ruokaa...Nam!
Mielummin minulla vaikka on pari "ylimääräistä" kiloakin, kuin lopetan ruuasta nauttimisen!
Elämä on kuitenkin muutenkin niin lyhyt, että minusta olisi sääli, jos jättäisi nämä ihanat makuelämykset väliin. Älkää naiset liikaa tuijottako kilojanne. Sitäpaitsi olen huomannut, että monet miehet tykkäävät vähän pyöreämmistäkin naisista(muodokkaista!),että miesmarkkinoilla suosio ei suuremmin lisäänny vaikka muutaman kilon pudottaakin. En nyt puhu huomattavasta ylipainosta. Tietysti itselleen tulee parempi olo, kun vähän laihduttaa, mutta esimerkiksi minusta ei koskaan edes saisi mitään hirveän hoikkaa, vaikka en söisi yhtään mitään.
Juhannuksena söin Brysselissä aivan uskomattoman hyvää äyriäisruokaa! Esim.juustolla gratinoitua hummeria ja simpukoita.Nam! Olin valmis kahteen lisäkiloon sen ihanan nautinnon hyvästä.
Ärsyttää vaan tämä varmaan kaikkien ihmisten riesa, että ne kilot kertyvät niin helposti ja lähtevät tosi nihkeästi. Jos syön kolmena päivänä fajitaksen, pizzan ja hampurilaisen, lihon n.2kiloa. Mutta jos syön kolmena päivänä pelkkää kaalikeittoa tai rehuja, painoni pysyy samana.
Blaah...

Vastaukset 7
Vanhimmat
taas näitä tätä sorttia. mutta kuinka sitä jaksaa tehdäkkään yhtään mitään yhden pitsapalan voimin? ihmettelempä vaan...
Niin Pekko kysehän oli varmaan siitä, että kun syö vähemmän, niin vatsalaukku pienenee automaattisesti. Siihen täytyy vain hitaasti totutella. Kun vatsalaukku on pienempi, niin kyllä yksi pizzapalakin riittää, siis dieettinä! Tämä ei ollut mikään normaaliruokavalio. Jos haluan pudottaa painoa melko nopeasti, mielummin syön kuitenkin pienen määrän pizzaa, kuin kammottavaa kaalikeittoa.
Ns.lihottavillakin ruuilla voi pudottaa painoa kun syö niitä vain tosi vähän päivässä eikä mitään muuta. Mulla ainakin toimi, en tiedä toimiiko kaikilla.
Kuulin myös yhdestä kaveristani,joka oli laihduttanut n.10kg syömällä Fazerin sinisen suklaalevyn jokapäivä ja muutaman kahvikupillisen, mutta ei mitään muuta.
Itse en kyllä laihdu, jos syön koko levyn, mutta jos pystyn syömään vain pari riviä, enkä mitään muuta, niin kyllä se paino lähtee. Eli suklaakin voi laihduttaa:)
ei saisi syödä tuon yhden pitsapalan, suklaalevyn tai muun energiapitoisen ruuan lisäksi hedelmiä, marjoja ja kasviksia?!? Luulisi ettei ne lihota yhtään minnekään...nälkää kyllä pitävät loitolla, ainakin hetken. Vai etkö vain maininnut niitä viestissäsi? Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä ettei yksi pitsapala riitä ainakaan, jos tekee vähänkään ruumiillisempaa työtä, urheilee tms?!
sinä olet olevinasi? Ei kuulosta kovinkaan nautinnolliselta syödä YKSI pizzapala päivässä. Vai onko se niin hyvää, että olet sitten seuraavan vuorokauden hurmiossa nautinnosta?
Ei tosiaan oo ihme, jos sitten lihot helposti. Etkö sä nyt pölkkypää sen verran ymmärrä, että sun elimistösi käy tällä paljon puhutulla säästöliekillä, kun oot totuttanut sen tommoseen erittäin epäterveelliseen ruokailuun. Huh huh. "syön kerran päivässä pizzapalan, juon vettä enkä sitten muuta...." Voihan vee. Omapa on elämäsi, tee sillä mitä tykkäät, mutta voin taata sen että kilojen kanssa joudut tosiaan kamppailemaan, jos et muuta elintapojasi.
Ja jos et sattunut tajuamaan, en tässä tosiaankaan tuomitse pizzaruokavaliotasi, vaan sen että syöt liian vähän ja liian harvoin.
Laihdutettaessakin pitää syödä n. 3 tunnin välein ja vähintään 1500 kcal päivässä.
Tämähän on kauhean epäterveellistä!!! Et saa kaikkia tarvitsemasi aineita ruuasta!!!
Muistan itse laihtuneeni erittäin hyvin eräässä vaiheessa syömällä päivässä hedelmiä ja Mäkkärin kana-aterian. Toki tuollainen yksipuolinen dietti on aina yksipuolinen, mutta niin on pidemmän päälle joku kaalikeittokin... Järkevintä olisi tietysti syödä monipuolisesti, mutta minkä ihminen mieliteoilleen mahtaa.
Itse voisin seuraavaksi kokeilla suklaadieetiä;)
Et puhu liikunnasta mitään ja annat vaikutelman, että kaalikeitto olisi ainoa tuntemasti vaihtoehto uskomattomalle pizzaruokavaliollesi. Vaikuttaa tosi lyhytnäköiseltä ja anteeksi vain, tosi lapselliselta. Eihän ihmiskeho ole mikään peliväline, jota pompotellaan miten vain ilman kummempia seurauksia. Jos olet nuori, siinä 20:n korvissa, niin jotenkin vielä tajuan, mistä on kyse. Aikuisen ihmisen olisi kyllä paras suhtautua vähän kypsemmin painonhallintaansa.