Miten olette suhtautuneet ja miltä on tuntunut jälkkasvunne muutettua kotoa pois omaan asuntoon, vaikka opiskelun tai muun itsenäistymisen vuoksi? Onko ollut helpotus vai haikeus? Entä miten nuoren suhtautuminen teihin on sen jälkeen muuttunut?
Miten olette suhtautuneet...?
lepohuone
21041
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
lähes kaksi vuotta sitten eka muutti pois. Koko ajan on ikävä, vaikka usein nähdäänkin. Ei me enää oikeesti "mahduttaiskaan" samaan asuntoon. Hyvä näin. Aika ei pysähtynyt, vaikka sitä joskus olen toivonutkin, lapset aikuistuu, ja sitten tulee se kotoalähdönkin aika. On hienoa nähdä, että lapsi pärjää ja menee eteenpäin elämässään. Olen suunnattoman ylpeä lapsistani -ilman mitään erityistä syytä. Nuorempi asuu vielä parisen vuotta kotona. Nautin joka hetkestä. Ihanaa, että lapset ovat olemassa!
Välit on edelleen hyvät myös kotoa muuttaneeseen. Ehkä vaan parantuneet entisestään. Läheisiä olemme olleet aina, vaikka murkkuaikaan oli aika äänestäkin kommunikointia molemmin puolin. Ollaan aikuismaisemmalla tasolla, vaikka huomaankin olevani edelleen ennen kaikkea äiti.
Niin että vanhemmuuden tehtävähän on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Kuulostaa tyhmältä mutta niin se vaan on.